Vanhemmuustaito-ohjelmat (parent training, behavioral parent training) ovat käsikirjaohjattuja, useimmiten ryhmämuotoisia käyttäytymisinterventioita, jotka toteutuvat ammattilaisohjauksessa.
European ADHD Guidelines -työryhmän systemaattisessa katsauksessa «Sonuga-Barke EJ, Brandeis D, Cortese S, ym. Nonpha...»1 vuodelta 2013 arvioitiin 6 eri meta-analyysiä ADHD:n lääkkeettömien hoitojen vaikuttavuudesta. Haku tehtiin laajasti useista eri tietolähteistä, muun muassa tietokannoista MEDLINE, Ovid MEDLINE, PsycInfo, CINAHL ja ERIC, ja se koski huhtikuuhun 2012 mennessä julkaistuja tutkimuksia. Katsaukseen sisällytettiin meta-analyysit, joissa tutkimusinterventioihin osallistujat olivat 3–18-vuotiaita ja heillä oli joko DSM- tai ICD-tautiluokituksen kriteerein tehty ADHD-diagnoosi. Tulosmuuttujana oli oirekyselylomakkeella tai havainnoimalla mitattu muutos ADHD-oireissa. Muutoksen arvioijat oli jaettu 2 luokkaan, lähellä oleviin ("most proximal assessment"), kuten esimerkiksi vanhempiin, ja todennäköisesti sokkoutettuihin ("probably blinded assessment"), joiden katsottiin olevan tietämättömiä lapsen osallistumisesta interventioon ja siten objektiivisempia. Jaon tavoitteena oli vähentää tulosten vinoumaa.
Osana katsausta tarkasteltiin erikseen vanhemmuustaito-ohjelmien vaikuttavuutta 15 tutkimuksessa, joista 4:ssä oli toteutettu vanhempainohjausryhmien ohella lasten oma ryhmä ja 2:ssa opettajan ohjaus. Interventioryhmiin kuului 549 ja vertailuryhmiin 492 iältään 2–13-vuotiasta lasta. Vertailuryhmiin kuuluvat olivat joko hoitoa odottavien listalla, saivat tavanomaista hoitoa tai vanhempien strukturoitua ohjausta sisältämätöntä muuta hoitoa.
15 tutkimuksesta 7:ssä oli käytettävissä sekä interventiota lähellä olevan henkilön että todennäköisesti sokkoutetun henkilön tekemä arvio muutoksesta lapsen ADHD-oireissa. Interventiota lähellä olevien arvioiden perusteella vanhempainohjaus vähensi lasten ADHD-oireita (SMD = 0,40, 95 % luottamusväli 0,20–0,60), mutta todennäköisesti sokkoutettujen arvioimana vaikuttavuus jäi lähes olemattomaksi (SMD = 0,02, 95 % luottamusväli -0,30–0,34). Kun tarkasteltiin vain niitä tutkimuksia, joissa osallistujilla ei ollut samanaikaista lääkehoitoa, interventiolle todennäköisesti sokkoutettujen arvio oiremuutoksista parani hiukan (SMD = 0,15, 95 % luottamusväli -0,11–0,42).
Daley ym. (2014) tutkivat edellä mainitun European ADHD Guidelines -työryhmän systemaattisen katsauksen aineistossa «Daley D, van der Oord S, Ferrin M, ym. Behavioral ...»2 kaikkien käyttäytymisinterventioiden vaikuttavuutta ADHD-oireiden lisäksi lasten käytösongelmiin sekä vanhempien toimintakykyyn ja vanhemmuuteen. Hakumenettely ja sisäänottokriteerit on kuvattu edellä. Katsaukseen valikoituneista tutkimuksista tähän meta-analyysiin otettiin 32 käyttäytymisinterventioita koskevaa satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joista 22:ssa interventiona oli jokin vanhemmuustaito-ohjelma. Näistä 9:ään kuului oma interventio lapsille. Meta-analyysin tutkimuksiin osallistui 2 057 iältään 3–12-vuotiasta lasta. Tulosmuuttujia olivat lapsen ADHD-oireiden lisäksi lapsen käytösoireet sekä vanhempien koettu psyykkinen vointi, kokemus vanhemmuudesta ja kasvatustavat. Vertailuryhmiin kuuluvat olivat joko hoitoon jonottavia tai tavanomaisessa hoidossa (TAU).
Meta-analyysin koko aineiston perusteella käyttäytymisinterventioihin osallistuminen paransi merkitsevästi toimintaa vanhempana (positive parenting) sekä interventiota lähellä olevien eli vanhempien itsensä arvioimana (SMD = 0,68, 95 % luottamusväli 0,27–1,09) että todennäköisesti sokkoutettujen arvioimana (SMD = 0,63, 95 % luottamusväli 0,47–0,78). Vanhempien kielteiset kasvatuskäytännöt (negative parenting) vähenivät myös merkitsevästi sekä vanhempien itsensä (SMD = 0,57, 95 % luottamusväli 0,37–0,78) että todennäköisesti sokkoutettujen (SMD = 0,43, 95 % luottamusväli 0,24–0,62) arvioiden mukaan.
Vanhemman kokemus omasta vanhemmuudestaan parani jonkin verran (SMD = 0,37, 95 % luottamusväli 0,03–0,70).
15 tutkimuksessa yhtenä tulosmuuttujana olivat lapsen uhmakkuus- ja käytösoireet, jotka vähenivät sekä vanhempien (SMD = 0,26, 95 % luottamusväli 0,14–0,37) että todennäköisesti sokkoutettujen (SMD = 0,31, 95 % luottamusväli -0,05–0,34) arvioiden mukaan.
Tutkimuksista 9:ään kuului tulosmuuttujana vanhemman oma psyykkinen vointi, johon interventioilla ei ryhmätasolla ollut merkittävää vaikutusta (SMD = 0,09, 95 % luottamusväli -0,09–0,23).
Coatesin ym. vuonna 2015 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa «Coates J, Taylor JA, Sayal K. Parenting Interventi...»3 arvioitiin vanhemmuustaito-ohjelmien vaikuttavuutta lasten ja nuorten ADHD:n ydinoireisiin sekä muihin ADHD:hen liittyviin keskeisiin ongelmiin, kuten häiriökäyttäytymiseen, vanhempien hyvinvointiin tai stressiin, itsetuntoon vanhempina tai vanhemmuuteen. Katsausta varten oli haettu helmikuuhun 2013 mennessä valmistuneet vanhempainohjausta koskevat tutkimukset laajasti mahdollisimman monista tietolähteistä, muun muassa MEDLINE-, Ovid MEDLINE-, PsycINFO- ja CINAHL- tietokannoista. Kaikista näin löytyneistä RCT-tutkimuksista tai muuten tutkijoiden arvion mukaan riittävällä tavalla kontrolloiduista tutkimuksista (n = 31) katsaukseen sisällytettiin ne, joihin osallistuneet lapset ja nuoret olivat iältään 3–18-vuotiaita ja joilla oli joko ADHD-diagnoosi tai validoidun oirekyselylomakkeen avulla todetut merkittävät ADHD-oireet. Katsaukseen valikoituneisiin 11 tutkimukseen osallistui 603 lasta (ikävaihtelu 33–144 kuukautta). 9 tutkimuksessa vertailuryhmänä toimivat odotuslistalla olevat ja 2 tavanomaisessa hoidossa olevat (TAU). 5 tutkimuksessa osalla sekä interventio- että vertailuryhmiin osallistuvista oli samanaikaisesti lääkehoito. Kaikki tutkitut vanhemmuustaito-ohjelmat olivat ryhmämuotoisia, ohjauskertoja oli 8–14, ja ne toteutuivat yleensä viikoittaisina.
Lasten ADHD-oireita ja käytösongelmia arvioitiin kliinisellä haastattelulla tai vanhempien täyttämällä oirekyselylomakkeella ja vanhempien itsetuntoa, stressiä ja hyvinvointia itsearviointilomakkeilla. 4 tutkimukseen kuului lisäksi vanhemmuuden arviointi joko strukturoidun havainnoinnin tai vanhemman itsearvion avulla.
Vanhemmuustaito-ohjelmaan osallistuminen näytti vähentävän lasten ADHD-oireita (SMD = 0,68, 95 % luottamusväli 0,20–0,90). Kun intervention vaikuttavuutta arvioitiin vain niissä tutkimuksissa, joissa kenelläkään osallistujista ei ollut lääkitystä, teho oli vielä suurempi (SMD = 0,77, 95 % luottamusväli 0,35–1,19). Myös lapsen iällä oli merkitystä; vaikuttavuus oli suurimmillaan niissä tutkimuksissa, joissa lasten keskimääräinen ikä oli alle 5 vuotta (SMD = 0,65, 95 % luottamusväli 0,26–1,04). Vanhempainohjaus näytti vähentävän myös lasten häiriökäyttäytymistä (SMD = 0,59, 95 % luottamusväli 0,29–0,90) ja parantavan itsetuntoa vanhempana (SMD = 0,93, 95 % luottamusväli 0,49–1,39). Muihin tulosmuuttujiin vanhempainohjauksella ei ollut vaikutusta.
Rimestadin ym. vuonna 2019 julkaisemassa meta-analyysissä tutkittiin vanhemmuustaito-ohjelmien vaikutusta pienten (2,5–6-vuotiaiden) lasten ADHD-oireisiin «Rimestad ML, Lambek R, Zacher Christiansen H, ym. ...»4. Haku toteutettiin PRISMA-protokollan mukaisesti. Meta-analyysiin valikoitui näin 19 RCT-tutkimusta (n = 22–149), joihin osallistui yhteensä 1 003 lasta vanhempineen. Lapsilla oli joko kliinisesti todettu ADHD tai heidän ADHD-oirepistemääränsä ylitti validoidun kyselylomakkeen katkaisupisteen. Mahdollinen lääkehoito ei ollut poissulkukriteeri. Vertailuryhmät muodostuivat joko kokonaan muuta hoitoa saamattomista, hoitoa jonottavista tai tavanomaista hoitoa (TAU) saavista lapsista. Tulosmuuttujia olivat lapsen ADHD- ja käytösoireet. Lisäksi vanhemmat arvioivat omia negatiivisia kasvatuskäytäntöjään (negative parenting). ADHD- ja käytösoireiden määrää ennen interventiota ja 3–12 kuukautta sen jälkeen arvioivat puolistrukturoidun haastattelun avulla vanhemmat (yleensä äidit, vain yhdessä tutkimuksessa myös isät). Oireiden muutosta arvioivat havainnoimalla myös interventioon osallistumattomat ulkopuoliset tutkijat. Vanhemmat (8 tutkimuksessa) ja ulkopuoliset havainnoijat (9 tutkimuksessa) arvioivat negatiivisia kasvatuskäytäntöjä ennen ja jälkeen intervention.
Intervention teho vanhempien arvioimiin ADHD-oireisiin oli kohtalainen (ES = 0,51, 95 % luottamusväli 0,33–0,69, p < 0,001). Ulkopuolisissa arvioissa ADHD-oireiden määrän muutos ei ollut merkitsevä (ES = 0,12, 95 % luottamusväli -0,12–0,36). Teho käytösoireisiin oli vanhempien arvioimana pieni tai kohtalainen (ES = 0,44, 95 % luottamusväli 0,17–0,70), ulkopuolisten arvioimana se ei ollut merkitsevä (ES = 0,31, 95 % luottamusväli -0,07–0,65, p = 0,117), Kielteisiin kasvatuskäytäntöihin vanhemmat arvioivat intervention vaikuttavuuden kohtalaiseksi tai suureksi (ES = 0,63, 95 % luottamusväli 0,32–0,93, p < 0,001) ja ulkopuoliset havainnoijat merkitseväksi, mutta pieneksi (ES = 0,33, 95 % luottamusväli 0,13–0,63, p = 0,001). 3–12 kuukauden seurannassa vaikuttavuusero vertailuryhmiin säilyi merkitsevänä vanhempien arvioimien ADHD-oireiden (ES = 0,51, 95 % luottamusväli 0,33–0,69, p < 0,001) ja käytösoireiden (ES = 0,44, 95 % luottamusväli 0,17–0,70, p = 0,001) suhteen. Intervention toteutustavan ei todettu vaikuttavan tuloksiin.
Dekkersin ym. laajassa meta-analyysissä vuodelta 2022 tutkittiin vanhemmuustaito-ohjelmien vaikutusta vanhemmuuden eri elementteihin «Dekkers TJ, Hornstra R, van der Oord S, ym. Meta-a...»5. Tulosmuuttujina olivat positiiviset ja negatiiviset kasvatuskäytännöt, vanhemman kokemus omasta kompetenssistaan vanhempana ja vanhempi-lapsisuhteen laadusta sekä vanhemman oma mielenterveys mukaan lukien stressaantuneisuus. Tutkimusaineistoon kuuluvien lasten ikä oli alle 18 vuotta. ADHD-diagnoosi oli tehty DSM-III-kriteerein joko haastatteluun tai oirekyselylomakkeisiin perustuen. Vertailuryhmiin kuuluvat saivat joko jotain muuta aktiivista hoitoa, tavanomaista hoitoa (TAU) tai jonottivat hoitoon. Lääkehoito ei ollut poissulkukriteeri. Kaikki tutkimuksen vanhemmuustaito-ohjelmat olivat manualisoituja. Meta-analyysiin valikoitui PRISMA-hakumenettelyllä löytyneistä 23 026 julkaisusta 29 RCT-tutkimusta (n = 2 345). Harhan riski oli arvioitu GRADE-kriteerein.
Vanhemmuustaito-ohjelmiin osallistumisella todettiin merkitsevä positiivinen vaikutus kaikkiin tulosmuuttujiin (ES 0,41–0,60, p < 0,001). Teho ei eronnut merkittävästi sokkouttamattomien (vanhemmat) ja todennäköisesti sokkoutettujen arvioijien välillä positiivisten ja negatiivisten kasvatuskäytäntöjen eikä vanhempi-lapsisuhteen laadun suhteen. Todennäköisesti sokkouttamattomia arvioita oli liian vähän tehon arvioimiseksi vanhemman kompetenssin kokemuksen ja mielenterveysmuuttujien suhteen.