Takaisin

Kehityksellinen kielihäiriö: uusien sanojen oppiminen puheen selkiytymisen jälkeen

Näytönastekatsaukset
Marja Asikainen
24.1.2019

Näytön aste: B

Lapset, joilla on todettu kielellinen erityisvaikeus, näyttävät kouluiässäkin oppivan uusia sanoja normaalisti kehittyneitä lapsia heikommin.

Vuonna 1995 Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa «Oetting JB, Rice ML, Swank LK. Quick Incidental Le...»1 arvioitiin 6–8-vuotiaiden lasten kykyä oppia uusia sanoja. Koeryhmässä oli 20 lasta, joilla puheterapeutti oli todennut kielellisen erityisvaikeuden (sisäänottokriteereinä muun muassa ei-kielellinen älykkyys > 84, vähintään 1,5 SD normaalia heikompi ilmaisu- ja/tai kuullun ymmärtämiskyky, vähintään 1SD normaalia heikompi tunnistava sanavarasto sekä normaali suun motorinen toiminta). Verrokkiryhmässä oli 60 lasta, joiden puhe ja kielellinen toimintakyky olivat kehittyneet ikäodotusten mukaisesti ja joiden koulunkäynti näytti koetulosten ja opettajan arvion mukaan etenevän normaaliin tapaan. Myös sanavarastotestissä verrokkilapset olivat yltäneet ikänormeihin.

Tutkimusmenetelmä: kaikki lapset katsoivat 2 erillisellä katselukerralla videonauhalta 12 minuuttia kestävän tarinan, johon oli sisällytetty 20 lapsille uutta sanaa eli joko ns. testisanoja (esimerkiksi gramophone) tai testisanoja sisällöllisesti vastaavia ns. verrokkisanoja (esimerkiksi record player), joista kukin toistui ohjelman aikana 5 kertaa. SLI-ryhmä ja puolet verrokkiryhmästä (verrokkiryhmä jaettiin satunnaisesti 2 osaan) katsoi videonauhan, jossa uudet sanat olivat testisanoja, toinen puoli verrokkiryhmää katsoi nauhan, jossa testisanat oli korvattu verrokkisanoilla. Kaikille lapsille tehtiin sekä ennen tarinan ensimmäistä katsomista että heti toisen katsomisen jälkeen tunnettua sanavarastotestiä (Peapody Picture Vocabulary Test -Revised) mukaileva testi, jolla tutkittiin testisanojen hallintaa. Ennen videonauhan katsomista testisanojen hallinnassa ei ollut ryhmien välillä merkittävää eroa.

Loppumittauksessa testisanat olivat parhaiten hallinnassa testisanat sisältäneen nauhan katsoneella verrokkiryhmällä (p < 0,001). SLI-lapset hallitsivat testisanat paremmin kuin se verrokkiryhmä, jonka katsomalla nauhalla testisanat oli korvattu verrokkisanoilla (p = 0,001).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Englantilaisessa tutkimuksessa «Nash M, Donaldson ML. Word learning in children wi...»2 verrattiin SLI- ja verrokkilasten kykyä oppia uusia sanoja. SLI-lapset (ikä 5,5–9,0 vuotta, keskimäärin 7 vuotta; n = 16) oli kerätty puheterapeuteilta vakiintuneita diagnostisia kriteereitä käyttäen. Ei-kielellinen päättelykyky oli vähintään normaalirajoissa (> 84). Lapsilla piti olla todettu myös ikään nähden suppea sanavarasto (< -1 SD). Verrokkiryhmä (n = 32; ikä 3,7–9,0 vuotta, keskimäärin 4,6 vuotta / ikäverrokit tai 7,0 vuotta /sanastoverrokit) kerättiin normaaleista päiväkodeista ja kouluista. Verrokkilapsilla ei saanut olla tutkimuksen aikana puhumiseen tai kielelliseen toimintakykyyn liittyvää ongelmaa tai tarkkaavuusvaikeutta. Verrokkilasten pIQ ja sanavarasto tutkittiin, ja molemmat todettiin vähintään normaalin rajoihin yltäväksi. Kaikki lapset olivat yksikielisiä. Verrokkilapset kaltaistettiin SLI-lasten kanssa sukupuolen, ei-kielellisen suoriutumisen (kuutiotehtävät) ja joko kronologisen iän (16 + 16 lasta) tai sanasto-iän (16 + 16 lasta) perusteella.

Alkutestillä varmistettiin, että kaikki testisanat olivat tutkittaville uusia sanoja. Sanojen oppimistestin tavoitteena oli oppia 8 uutta sanaa. Käytössä oli 2 menetelmää: opetustilanne ja elämyksellinen tarina, jotka toteutettiin kahdesti peräkkäin noin viikon välein toisistaan. Kukin uusi sana toistettiin testin aikana yhteensä 6 kertaa. Välittömästi jokaisen oppimistestin jälkeen tehtiin uusien sanojen hallintaa mittaavat 5 testiä: nimeäminen, sanan tunnistaminen, sanan määrittely, merkityksen tunnistaminen ja nimetyn kuvan valitseminen. Kussakin tilanteessa lasten kanssa toimi kokenut puheterapeutti. Suoritukset pisteytettiin selkeän luokittelumallin mukaisesti. Maksimipistemäärä oli 40.

SLI-lapset suoriutuivat kummassakin menetelmässä merkitsevästi (p-arvot vähintään < 0,01) sekä ikä- että sanastoverrokkeja heikommin. Tarinamenetelmän tulokset: 1. kerta: SLI-lapset/sanastoverrokit/ ikäverrokit keskiarvo 8,5 p/11,5 p/24 p; 2. kerta: SLI-lapset/sanastoverrokit/ikäverrokit keskiarvo 18,5 p/25,5 p/32,5 p. Opetusmenetelmän tulokset: 1. kerta: SLI-lapset/sanastoverrokit/ ikäverrokit keskiarvo 12,5 p/16,0 p/27,5 p; 2. kerta: SLI-lapset/sanastoverrokit/ ikäverrokit keskiarvo 18,0 p/24,0 p/35,0 p.

SLI-lapset suoriutuivat erityisesti merkitysten tunnistamista ja sanojen selittämistä mittaavissa tehtävissä paremmin, kun käytettiin opetusmenetelmää. SLI-lasten kokonaispistemäärä oli myös sanastoverrokkeja heikompi kaikissa mittauksissa, mutta erot eivät olleet merkitseviä. Toisen oppimiskerran jälkeen SLI-lasten suoriutuminen oli edelleen heikompaa kuin ikäverrokkien suoriutuminen 1. opetuskerran jälkeen.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Englantilaisessa pitkittäistutkimuksessa «Stothard SE, Snowling MJ, Bishop DV ym. Language-i...»3 seurattiin vuodesta 1987 alkaen SLI-lasten (alkututkimuksessa p IQ vähintään 70, n = 68) ja laaja-alaisemmin kehityksessään viivästyneiden lasten (alkututkimuksessa p IQ < 70, n = 19) kehitystä. Tähän vuonna 1998 tehtyyn seurantatutkimukseen osallistui 71 lasta (82 % alkuperäisestä tutkimusryhmästä): 30 lasta, joiden SLI oli luokiteltu pysyväksi, 26 lasta, joiden SLI:n oli aiemmin todettu korjaantuneen, ja 15 laaja-alaisesti viivästynyttä lasta. Lapset olivat 15–16-vuotiaita, keskimäärin ikä oli 15,6 vuotta. Tutkimukseen kerättiin 5:stä tavallisesta, sosiaaliluokkia laaja-alaisesti edustavasta koulusta 15–16-vuotiaita verrokkilapsia (n = 52; 26 vapaaehtoisesti ilmoittautunutta, 26 satunnaisesti valikoitua; kukaan verrokeista ei ollut koskaan saanut puheterapiaa; itse ilmoittautuneiden ja satunnaisesti valittujen verrokkien ryhmät eivät eronneet merkittävästi toisistaan). Lopullisesta tutkimusryhmästä poistettiin 3 verrokkia heikon ei-kielellisen suoriutumisen (< 70) vuoksi. Jäljelle jääneen verrokkiryhmän p IQ oli keskimäärin 100,59 (SD 14,17) ja v IQ keskimäärin 102,20 (SD 15,63). Runsas 2 tuntia kestänyt tutkimus tehtiin kullekin nuorelle yhdellä kerralla.

Tutkimusmenetelmät: passiivinen sanavarasto (BPVS), aktiivinen sanavarasto (WISC-III Vocabulary subtest), yleinen kielellinen ymmärtäminen (WISC-III Verbal Comprehension subtest), kieliopillinen ymmärtäminen (TROG), nimeäminen (Graded Naming Test), lauseiden toisto (CELF-R), epäsanojen toisto (CNRep), kielellinen tietoisuus (Spoonerism task), sanojen tunnistaminen, tavaaminen ja luetun ymmärtäminen (WORD) ja ei-kielellinen päättely (WISC-III Picture Completion ja Block Design).

Sekä SLI-ryhmän että laaja-alaisesti viivästyneiden sanavaraston todettiin kehittyneen merkittävästi ikäodotuksia heikommin. Ero SLI- ja normaalisti kehittyvien lasten sanavaraston välillä näytti kouluvuosien aikana lisääntyvän; ikävuosien 5 ja 15 välillä 64 % SLI-lapsista pysyi samassa ryhmässä, 15 %:lla ongelma lieveni mutta 21 %:lla lapsista toimintakyvyn puutteellisuus korostui. Ryhmän "korjaantunut SLI" sanavarasto oli ikään nähden kehittynyt ikävuosien 4 ja 8 välillä. Ikävuosien 8 ja 15 välillä sanavarasto suhteellisesti taantui, mutta ero verrokkiryhmään ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentit

«Oetting JB, Rice ML, Swank LK. Quick Incidental Le...»1: Tutkimuksessa oli menetelmällisiä heikkouksia. Sokkouttamisesta ei mainita. Otoskoko oli pieni, mutta tutkijat toteavat, että kaikki kriteerit täyttäviä SLI-lapsia oli vaikea löytää. Metodien tilastollista osuutta käsittelevä osa oli osin vaikeaselkoinen. Video-ohjelman katsomisten välistä aikaa ei mainita.

«Nash M, Donaldson ML. Word learning in children wi...»2: Sokkouttamisesta tai satunnaistamisesta ei mainita, mutta sokkouttaminen tuskin onnistuisi, koska opetus/arviointitilanteet toteutti kokenut puheterapeutti, joka todennäköisesti olisi nopeasti tunnistanut koeryhmän lapset. Koehenkilöiden määrä oli pieni. Tietoa SLI-lasten ei-kielellisestä kehittymisestä ei löydy muutoin kuin tässä tutkimuksessa tehdyistä testituloksista, muuten todetaan vain, että lapset olivat puheterapeuttien SLI-lapsiksi tunnistamia.

«Stothard SE, Snowling MJ, Bishop DV ym. Language-i...»3: Niin SLI-ryhmän kuin verrokkinuorten p IQ:n vaihteluväli oli varsin laaja. Verrokkiryhmässä oli merkittävästi nuoria, joilla oli tasoon liittyen ikäodotuksia merkittävästi heikompi sanavarasto. Tulokset perustuvat testituloksiin ja tilastolliseen jakaumaan perustuviin määritelmiin, eikä testituloksiin kohdistettua kritiikkiä ollut huomioitu. Satunnaistamisesta tai sokkouttamisesta ei ollut mainintaa, ja otoskoot olivat pienehköt.

Kommentti: Kaikkien tutkimusten tulokset olivat samansuuntaisia, joten näytön aste on B huolimatta siitä, että kussakin yksittäisessä tutkimuksessa esiintyi menetelmällisiä puutteita.

Kirjallisuutta

  1. Oetting JB, Rice ML, Swank LK. Quick Incidental Learning (QUIL) of words by school-age children with and without SLI. J Speech Hear Res 1995;38:434-45 «PMID: 7596109»PubMed
  2. Nash M, Donaldson ML. Word learning in children with vocabulary deficits. J Speech Lang Hear Res 2005;48:439-58 «PMID: 15989403»PubMed
  3. Stothard SE, Snowling MJ, Bishop DV ym. Language-impaired preschoolers: a follow-up into adolescence. J Speech Lang Hear Res 1998;41:407-18 «PMID: 9570592»PubMed