Takaisin

Hormonihoidon teho ja univaikeuksien helpottuminen

Näytönastekatsaukset
Päivi Polo
3.12.2015

Näytön aste: A

Hormonihoidon teho univaikeuksien helpottumisessa perustuu muun muassa vaihdevuosiin liittyvien liitännäisoireiden, kuten vasomotoristen ja mielialaoireiden, vähenemiseen.

Etenevässä satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa lumekontrolloidussa cross-over-tutkimuksessa «Polo-Kantola P, Erkkola R, Helenius H ym. When doe...»1 selvitettiin hormonihoidon (transdermaalinen estrogeeni, joko laastari tai geeli) vaikutusta koettuun unen laatuun. Yhteensä 63 (keski-ikä 56,4 vuotta, vaihteluväli 47–65 vuotta) aikaisemmin tervettä, vaihdevuodet ylittänyttä naista rekrytoitiin lehti-ilmoituksella. Poissulkukriteereinä olivat aikaisempi vakava perussairaus, kuten neurologinen, sydän- ja verisuonisairaus, endokrinologinen tai psykiatrinen sairaus. Tutkimukseen ei myöskään sisällytetty naisia, joilla oli kolesterolilääkitys tai aikaisemmin sairastettu pahanlaatuinen kasvain, tai naisia, jotka käyttivät runsaasti alkoholia tai tupakoivat yli 10 savuketta päivässä. Naiset eivät saaneet käyttää hormonihoitoa (käytöstä tuli olla kulunut vähintään 5 kuukautta).

Naiset satunnaistettiin 2 ryhmään, joista toinen sai aluksi estrogeenia ja toinen lumetta 3 kuukauden ajan. Sen jälkeen molemmat ryhmät saivat lumelääkitystä kuukauden ajan hoitovaikutuksen kumoamiseksi. Tämän jälkeen ryhmät vaihdettiin ristiin 3 kuukauden uuteen hoitoperiodiin. Näin kaikki tutkittavat saivat tutkimuksen jossakin vaiheessa estrogeenia ja jossakin vaiheessa lumetta.

Unen laatua selvitettiin 8:lla Visual Analogue Scale -kysymyksellä (VAS; yleinen unen laatu, nukahtamisvaikeus, heräämisien määrä, levoton yöuni, aamuväsymys, yleinen väsymys, yleiseen unen laadun parantuminen, kuorsaus). Basic Nordic Sleep Questionnaire -kyselyn (BNSQ) avulla määritettiin unettomuuden (0–29 pistettä) ja päiväväsymyksen (0–16 pistettä) yhteispistemäärä. Lisäksi selvitettiin vaihdevuosioireiden esiintyvyyttä (kuumat aallot, hikoilu, pistely- tai puutuneisuustuntemus, sydämentykytys, lihaskivut, huimaus, päänsärky, ahdistuneisuus, masentuneisuus, muistiongelmat tai uniongelmat) 14 päivän ajan sekä alkumittausajankohtana että molempien 3 kuukauden lääkityksen loppupäivien aikana. Masentuneisuus mitattiin Beckin masennuskyselyllä (BDI). Tutkimuksen alussa ja kuluessa naisilta mitattiin seerumin estradiolin (E2) ja follikkelia stimuloivan hormonin (FSH, > 30 IU/L alussa) pitoisuus vaihdevuositilan ja hoitomyöntyvyyden varmistamiseksi.

Kaikki naiset jatkoivat 7 kuukauden seurannan loppuun. Estrogeenikorvaushoito paransi kaikkia unen osa-alueita (p < 0,001) lumeeseen verrattuna. Ainostaan kuorsaukseen sillä ei ollut vaikutusta (p = 0,101). Estrogeeni helpotti vaihdevuosioireista kuumia aaltoja (p < 0,001), hikoilua (p < 0,001), uniongelmia (p < 0,001) ja päänsärkyä (p = 0,014). Vaihdevuosioireiden helpottuminen estrogeenilla oli yhteydessä estrogeenin unta parantavaan vaikutukseen (VAS-skaala) erityisesti kuumien aaltojen (r: vaihteluväli 0,31–0,48, p = 0,013 – < 0,001), hikoilun (r: vaihteluväli 0,27–0,55, p = 0,032 – < 0,001), sydämentykytyksen (r: vaihteluväli 0,26–0,35, p = 0,038–0,004), lihaskipujen (r: vaihteluväli 0,26–0,34, p = 0,037–0,006), ahdistuneisuuden (r: vaihteluväli 0,33–0,37, p = 0,008–0,003), masentuneisuuden (r: vaihteluväli 0,28–0,31, p = 0,023–0,013) ja muistihäiriöiden (r: vaihteluväli 0,35–0,52, p = 0,003 – < 0,001) osalta. Askeltavan regressioanalyysin mukaan estrogeenin unta parantava vaikutus liittyi estrogeenilla helpottuneisiin vaihdevuosioireisiin. Kuumien aaltojen helpottuminen liittyi yleiseen unen laadun parantumiseen (p = 0,007), nukahtamisvaikeuksien (p = 0,006), heräämisien määrän (p < 0,001), levottoman yöunen (p < 0,001) ja aamuväsymyksen vähentymiseen (p = 0,0013). Hikoilun vähentyminen liittyi vähentyneeseen yleiseen väsymykseen (p < 0,001). Ahdistuneisuuden väheneminen (p = 0,040) ja sydämentykytyksen väheneminen (p = 0,041) liittyivät yleiseen unen laadun parantumiseen. Koko ryhmän BNSQ-unettomuuspistemäärä oli yhteydessä vain yhteen estrogeenin parantavaan univaikutukseen: unettomuudesta kärsivät kokivat estrogeenin helpottavan nukahtamista (r = 0,26, p = 0,040). Päiväväsymys (BNSQ) ei yhdistynyt mihinkään estrogeenin unta parantavaan vaikutukseen.

Tutkimuksen perusteella unen laatu estrogeenihoidon aikana parani erityisesti, jos naisten kokemat vaihdevuosioireet myös helpottuivat. Niinpä lisäanalyysissä selvitettiin unen laatua 15 naisen ryhmässä, jotka ilmoittivat sekä estrogeeni- että lumeajankohtana 14 päivän seurannan ajan olevansa vaihdevuosioireiden suhteen lähes oireettomia (alle 1 pistettä päivässä, oireskaala 0–5; 0 = ei oireita, 5 = voimakkaat oireet). Myös näiden oireettomien naisten ryhmässä estrogeenihoito paransi unen laatua: yleinen unen laatu parani (p = 0,019) ja aamuväsymys väheni (p = 0,040). Myös muut unen laadun kysymykset osoittivat estrogeenihoidon olevan myönteistä, mutta tilastollinen merkitys jäi juuri ja juuri osoittamatta. Vasomotorisesti oireettomilla BNSQ-kyselyllä määritetty unettomuus ennusti koko ryhmää paremmin estrogeenin parantavaa univaikutusta: unettomuudesta kärsivät vasomotorisesti oireettomat ilmoittivat estrogeenin parantavan yleistä unitilaa (r = 0,67, p = 0,007), helpottavan nukahtamista (r = 0,65, p = 0,009), vähentävän heräämisien määrää (r = 0,76, p = 0,001) ja parantavan levotonta yöunta (r = 0,62, p = 0,013).

Tutkimuksen loppupäätelmä oli, että estrogeenihoito helpottaa useita koettuja uniongelmia. Hoidon tärkeimpänä vaikutusmekanismina on vaihdevuosioireiden, erityisesti kuumien aaltojen ja hikioireiden helpottuminen. Myös niillä naisilla, joilla on uniongelmia ilman koettuja vaihdevuosiin liittyviä vasomotorisia oireita, unen laatu paranee.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Kyseessä on etenevä kaksoissokkotyö, jossa otettiin laajasti huomioon mahdolliset sekoittavat tekijät, muun muassa perussairaudet ja elämäntapatekijät. Hormonihoidon unta parantava vaikutus yhdistyi hormonihoidon muita vaihdevuosioireita helpottavaan vaikutukseen. Tutkimuksen «Polo-Kantola P, Erkkola R, Helenius H ym. When doe...»1 laadun ja sovellettavuuden arvioi Markku Partinen.

Tutkimus «Kravitz HM, Zhao X, Bromberger JT ym. Sleep distur...»2 tarkasteli menopaussiin (vaihdevuodet) liittyviä unihäiriöitä. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli selvittää, miten menopaussiin siirtyminen vaikuttaa unihäiriöiden esiintymiseen. Tutkimus oli amerikkalaisen Study of Women's Health Across the Nation (SWAN) -tutkimuksen seurantatutkimus, johon osallistui 3 045 valkoihoista, afroamerikkalaista, kiinalaista, japanilaista ja latinalaisamerikkalaista 42–52-vuotiasta naista. Koska ikä ja rotu tai etnisyys saattavat olla oireiden esiintyvyydessä tärkeitä tekijöitä, ne otettiin analyysissä huomioon. Tutkimuksen alkaessa naiset olivat joko premenopausaalisia (vaihdevuosia edeltävä ajankohta) tai alku-perimenopausaalisia (vaihdevuosivaiheen alkuvaihe). Menopausaalinen tila määritettiin kolmen muuttujan avulla: klimakteeriset vasomotoriset oireet (subjektiivinen), kuukautisten esiintyminen ja seerumin hormonipitoisuudet (follikkelia stimuloiva hormoni FSH ja estradioli E2).

Subjektiivisten unihäiriöiden, nukahtamisvaikeuksien, unen katkonaisuuden ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintyvyyttä selvitettiin 2 viikon ajan sekä alkutilanteessa että 7 vuosittaisena mittausajankohtana. Uniongelmien esiintymistiheyttä mitattiin 5-kohtaisella asteikolla (1 = ei uniongelmaa, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran tai kahdesti viikossa, 4 = kolme tai neljä kertaa viikossa ja 5 = viisi kertaa viikossa tai useammin). Lopullisissa analyyseissä käytettiin kaksikohtaista luokitusta: "ei" (< 3 kertaa viikossa) ja "kyllä" (≥ 3 kertaa viikossa). Uniongelmien yhteyttä vaihdevuosiin siirtymävaiheeseen selvitettiin. Naisten menopausaalitila jaettiin 6 ryhmään: 1) premenopausaaliset, 2) alku-perimenopausaaliset, 3) loppu-perimenopausaaliset, 4) postmenopausaaliset, 5) kirurgisesti postmenopausaaliset ja 6) ei tiedossa (joko pre- tai perimenopausaalinen hormonihoidon käyttäjä).

Ikävakioidussa analyysissä menopaussi lisäsi kaikkia unihäiriöitä. Premenopausaalisiin verrattuna nukahtamisvaikeus lisääntyi alku-perimenopausaalisilla (OR 1,36; 95 % luottamusväli 1,11–1,67), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,95; 95 % luottamusväli 1,45–2,63), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,35; 95 % luottamusväli 1,75–3,17) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 3,34; 95 % luottamusväli 2,13–5,23). Unen katkonaisuus lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alku-perimenopausaalisilla (OR 1,41; 95 % luottamusväli 1,21–1,63), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 2,39; 95 % luottamusväli 1,92–2,97), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,24; 95 % luottamusväli 1,79–2,80), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,52; 95 % luottamusväli 1,73–3,67), postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,44; 95 % luottamusväli 1,0–1,98) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka käyttivät hormonihoitoa (OR 1,90; 95 % luottamusväli 1,23–2,92). Liian aikainen aamuherääminen lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alku-perimenopausaalisilla (OR 1,20; 95 % luottamusväli 1,00–1,44), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,93; 95 % luottamusväli 1,48–2,50), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,54; 95 % luottamusväli 1,18–2,01), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05; 95 % luottamusväli 1,34–3,12) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,93; 95 % luottamusväli 1,19–3,13). Postmenopausaalisilla hormonihoidon käyttäjillä ei ollut eroa nukahtamisvaikeudessa ja liian aikaisessa aamuheräämisessä premenopausaalisiin verrattuna.

Vasomotoriset oireet lisäsivät kaikkia unihäiriöitä vaikeusasteestaan huolimatta: verrattuna oireettomiin naisiin harvemmin esiintyneet (< 6 päivänä kahden seurantaviikon aikana) oireet lisäsivät nukahtamisen heikentymisriskiä (OR 1,86; 95 % luottamusväli 1,59–2,18), unen katkonaisuutta (OR 1,68; 95 % luottamusväli 1,51–1,87) ja liian aikaista aamuheräämistä (OR 1,70; 95 % luottamusväli 1,49–1,94). Voimakkaammat vasomotoriset oireet (6–14 päivänä 2 seurantaviikon aikana) lisäsivät selvästi unioireiden riskiä: nukahtamisvaikeus (OR 5,28; 95 % luottamusväli 4,44–6,28), unen katkonaisuus (OR 4,89; 95 % luottamusväli 4,29–5,58) ja liian aikainen aamuherääminen (OR 3,89; 95 % luottamusväli 3,34–4,52).

Tuloksia tarkasteltiin vielä lisäksi monimuuttujamallin avulla, jossa käytettiin lukuisia kovariaatteja (muun muassa depressiivisyys, ahdistuneisuus, yövirtsaaminen, fyysiset oireet, kivut, BMI, tupakointi ja koulutus). Vaihdevuosien edetessä nukahtamisvaikeudet lisääntyivät myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,49; 95 % luottamusväli 1,08–2,06), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,77; 95 % luottamusväli 1,29–2,44) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05; 95 % luottamusväli 1,21–3,49). Unen katkonaisuus lisääntyi alku-perimenopausaalisilla (OR 1,26; 95 % luottamusväli 1,08–1,47), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,96; 95 % luottamusväli 1,56–2,46), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,78; 95 % luottamusväli 1,42–2,23) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,04; 95 % luottamusväli 1,38–3,03). Sen sijaan liian aikainen aamuherääminen väheni myöhäis-perimenopaussista postmenopaussiin mentäessä. Postmenopausaalisten riskissä ei ollut eroa siitä huolimatta, että he eivät käyttäneet hormonihoitoa.

Hormonihoitoa käyttävillä (sekä luonnollisesti että kirurgisesti postmenopausaalisilla) naisilla unihäiriöitä ei ollut premenopausaalisia naisia enempää, eli he selvästi hyötyivät hormonihoidon käytöstä verrattuna niihin postmenopausaalisiin naisiin, jotka eivät hormonihoitoa käyttäneet. Kuumien aaltojen esiintyminen yhdistyi kaikkiin unihäiriöihin myös monimuuttujamallissa; lisäksi voimakkaammat oireet omaavilla oli suurin riski kaikkiin unihäiriöihin. Matalammat E2-pitoisuudet liittyivät sekä nukahtamisvaikeuksiin että ja unen katkonaisuuteen. Korkeat FSH-pitoisuudet liittyivät unen katkonaisuuteen. Rodulla tai etnisyydellä oli vaikutusta unen katkonaisuuteen ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintymiseen: valkoihoiset naiset kärsivät muita etnisiä ryhmiä useammin unen katkonaisuudesta ja verrattuna latinalaisamerikkalaisiin naisiin he kärsivät myös useammin liian aikaisesta aamuheräämisestä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen seurantatutkimus, jossa menopaussistatus jaettiin eri kategorioihin. Tutkimus osoitti selvästi, että hormonihoidon käyttö helpottaa vaihdevuosiin liittyviä unioireita. Voimakkaammat vasomotoriset oireet olivat yhteydessä univaikeuksien esiintymiseen.

Kirjallisuutta

  1. Polo-Kantola P, Erkkola R, Helenius H ym. When does estrogen replacement therapy improve sleep quality? Am J Obstet Gynecol 1998;178:1002-9 «PMID: 9609575»PubMed
  2. Kravitz HM, Zhao X, Bromberger JT ym. Sleep disturbance during the menopausal transition in a multi-ethnic community sample of women. Sleep 2008;31:979-90 «PMID: 18652093»PubMed