Lääkehoidon tehoa ADHD-oireisiin henkilöillä, joilla on ADHD:n lisäksi samanaikainen päihdehäiriö (substance use disorder, SUD), arvioitiin vuonna 2015 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa/meta-analyysissa «Cunill R, Castells X, Tobias A ym. Pharmacological...»1. Katsaukseen hyväksyttiin mukaan satunnaistetut tutkimukset, joissa verrattiin ADHD:n lääkehoitoa lumeeseen. Kirjallisuushaku katsausta varten tehtiin 11.11.2013 ilman kielirajoituksia seuraavista tietokannoista: CENTRAL, PubMed, psycINFO, «http://www.clinicaltrialsregister.eu/»1 ja «http://www.clinicaltrials.gov/»2. Lisäksi tutkimukseen soveltuvien artikkeleiden, aihetta käsittelevien katsausartikkeleiden ja keskeisimpien kansallisten hoitosuositusten viitelistat käytiin läpi kaikkien mahdollisten soveltuvien artikkeleiden löytämiseksi. Tutkimustietokannoista etsittiin tietoja myös julkaisemattomista tutkimuksista.

Katsaukseen otetuista tutkimuksista selvitettiin seuraavat päätulosmuuttujat: 1) ADHD-oireiden vaikeusaste (sekä itsearvioituna että tutkijan arvioimana), 2) päihteettömyys (sekä oman ilmoituksen että laboratoriotulosten mukaan) ja 3) tutkimuksen mistä tahansa syystä keskeyttäneiden osuus. Toissijaisina tulosmuuttujina olivat a) tutkimuksen tehon puutteen vuoksi keskeyttäneiden osuus ja b) tutkimuksen haittavaikutusten vuoksi keskeyttäneiden osuus. Lisäksi tutkimuksista kerättiin seuraavat myötävaikuttavat tiedot: sukupuoli, ikä, ADHD-oireiden taso lähtötilanteessa, päihdehäiriön laatu, lääkehoidon laatu, mahdollisten samanaikaisten psykososiaalisten interventioiden laatu, hoidon kesto, potilaiden rekrytointi tutkimuksiin lehti-ilmoituksilla sekä se, käytettiinkö tutkimuksissa sisäänajovaihetta. Harhan riskiä arvioitiin Cochrane Collaborationin työkalulla «Higgins JPT, Green S. The Cochrane Collaboration t...»2, jossa arvioidaan 7 mahdollista harhan lähdettä 3-portaisella asteikolla (matala, korkea, epäselvä).

Katsaukseen kelpuutettiin mukaan 13 tutkimusta, joissa mukana olleista potilaista 74 % oli miehiä. Potilaiden keski-ikä oli 28,9 vuotta. Tutkitut päihdehäiriöt olivat nikotiiniriippuvuus (2 tutkimusta), kokaiiniriippuvuus (2 tutkimusta), alkoholin väärinkäyttö tai alkoholiriippuvuus (1 tutkimus), opiaattiriippuvuus (1 tutkimus), kannabisriippuvuus (1 tutkimus) ja amfetamiiniriippuvuus (1 tutkimus). 4 tutkimukseen kelpuutettiin mukaan mikä tahansa muu päihdehäiriö kuin nikotiiniriippuvuus.

Tutkittavina oli 5 eri lääkehoitoa: metyylifenidaatti (8 tutkimusta, 875 potilasta, keskimääräinen annos 62,2 mg/pv), atomoksetiini (3 tutkimusta, 295 potilasta, keskimääräinen annos 89,5 mg/pv), pemoliini (1 tutkimus, 69 potilasta, keskimääräinen annos 105,2 mg/pv), bupropioni (1 tutkimus, 98 potilasta, annosväli 200–400 mg/pv) ja lisdeksamfetamiini (1 tutkimus, 32 potilasta, lääkeannos korkeintaan 70 mg/pv). Hoidon keskimääräinen kesto oli 12,2 viikkoa (vaihteluväli 3–16 viikkoa). 8 tutkimuksessa potilaat saivat lisäksi psykoterapiaa.

Meta-analyysin tulosten perusteella lääkehoito vähensi ADHD:n oireita ADHD+päihdehäiriö-potilailla enemmän kuin lumelääke (OR 1,93). Tulos säilyi merkitsevänä riippumatta siitä, käytettiinkö potilaan omaa arviota oireistaan (OR 1,98) vai tutkijan arviointia (OR 1,62). Yksittäisistä lääkeaineista metyylifenidaatti ja atomoksetiini vähensivät ADHD:n oireita enemmän kuin lume, mutta bupropioni, lisdeksamfetamiini ja pemoliini eivät. Lääkehoito vähensi ADHD:n oireita silloin, kun samanaikainen päihdehäiriö oli alkoholi- tai nikotiiniriippuvuus, tai "sekalainen" (muu kuin nikotiiniriippuvuus), mutta ei silloin, kun päihdehäiriö oli amfetamiini- tai opiaattiriippuvuus.

Lääkehoito ei lisännyt potilaiden päihteettömyyttä (OR 1,09), eikä tulos muuttunut, vaikka päihteettömyyttä arvioitiin objektiivisin mittarein (OR 1,08) tai potilaan oman ilmoituksen perusteella (OR 1,23). Tulos ei muuttunut, vaikka analyysissä huomioitiin lääkkeen tai päihdehäiriön laatu. Tutkimuksen keskeyttäneiden osuus ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi lääkkeen tai lumeen välillä millään tavalla arvioituna.

Mahdollisia heterogeenisyyden lähteitä arvioitiin vain ADHD:n oireiden vaikeustason osalta. Suuri osa tutkimusten välisestä tilastollisesta heterogeenisyydestä selittyi tutkimusten metodologisilla eroilla: tutkimuksissa, joissa käytettiin lumelääkkeellistä sisäänajovaihetta, lääkehoidon teho ADHD:n oireisiin oli pienempi. Julkaisuharhasta ei löytynyt näyttöä. Yhdelläkään tutkimuksella harhan mahdollisuutta ei arvioitu matalaksi kaikissa 7 kohdassa. Tutkimuksista vain 3 oli tehty Pohjois-Amerikan ulkopuolella (Alankomaat, Brasilia, Ruotsi).

• Tutkimuksen laatu: tasokas
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kommentti: Katsauksessa arvioitujen tutkimusten taso ja tulokset olivat varsin vaihtelevia.