Fanin ym. alustavassa meta-analyysissa «Fan HY, Sun CK, Cheng YS, ym. A pilot meta-analysi...»1 selvitettiin EEG-biopalautehoidon tehokkuutta nuorten ja aikuisten itse raportoituihin ADHD:n ydinoireisiin. Meta-analyysi toteutettiin PRISMA-kriteerien mukaisesti. Meta-analyysiä varten tehtiin tietokantahaut (PubMed, Embase, ClinicalKey, Cochrane CENTRAL, ScienceDirect, Web of Science ja ClinicalTrials.gov) elokuuhun 2021 asti. Mukaan otettiin tutkimukset, joissa tutkittiin satunnaistetussa kontrolloidussa asetelmassa EEG-biopalautehoidon vaikutusta itsearvioituihin ADHD-oireisiin. Kontrolliasetelmaksi hyväksyttiin hakukriteereissä odotuslista, tavallinen hoito tai muu interventio (esim. lääkehoito tai kognitiivinen harjoittelu). Hyväksyttyjä tutkimuksia löytyi 5. Tutkimuksissa oli 279 henkilöä, joiden keski-ikä oli 23,48 vuotta. Iän vaihteluväli oli 6–60 vuotta, eli meta-analyysiin oli sisällytetty myös lapsia.
Metsikkökuvio (forest plot) -analyysin mukaan ryhmien välillä ei ollut eroa tarkkaamattomuudessa (SMD = -0,11; 95 % luottamusväli -0,39–0,18, p = 0,46), yhteispistemäärässä (SMD = -0,08; 95 % luottamusväli -0,36–0,2, p = 0,56) tai yliaktiivisuus-impulsiivisuudessa (SMD = 0,01; 95 % luottamusväli -0,23–0,25, p = 0,91). Kuitenkin verrattuna odotuslistalla oloon tai tavalliseen hoitoon EEG-biopalautehoito kohensi itse arvioitua tarkkaamattomuutta (SMD = -0,48; 95 % luottamusväli -0,9 – -0,06, p = 0,03), mutta ei yliaktiivisuus-impulsiivisuutta (SMD = -0,03; 95 % luottamusväli -0,45–0,38, p = 0,87). Ryhmien välillä ei ollut eroa 6–12 kuukauden seurannassa.
Barthin ym. tutkimus «Barth B, Mayer-Carius K, Strehl U, ym. A randomize...»2 sisältyy menetelmäosion mukaan edellä mainittuun meta-analyysiin, mutta tuloskuvissa sitä ei ole käsitelty. Näin ollen se käsitellään tässä erikseen. Tutkimuksessa «Barth B, Mayer-Carius K, Strehl U, ym. A randomize...»2 verrattiin hitaiden kortikaalisten aaltojen (slow cortical potential, SCP) EEG-biopalautetta ja toiminnallista lähi-infrapunaspektroskopiabiopalautetta (functional near-infrared spectroscopy, fNIRS) semiaktiiviseen elektromyografiabiopalautteeseen. Aikuiset (18–56-vuotiaat) henkilöt, joilla oli ADHD, satunnaistettiin ryhmiin (26, 21 ja 20 henkilöä vastaavasti). Mittaukset tehtiin ennen biopalautehoitoa, puolivälissä hoitoa, lopuksi ja 6 kuukauden seurannassa. Hoidon kesto oli 30 kertaa, 1–5 kertaa viikossa. Lisäksi 6 kuukautta hoidon jälkeen toteutettiin 3 vahvistavaa harjoituskertaa. EEG mitattiin kahden auditiivisen Go/NoGo-tehtävän aikana ja fNIRS toteutettiin n-back- ja Go/NoGo-tehtävän aikana.
Ensisijaisina muuttujina käytettiin oiremittareita: itsearviokysely ADHS-SB, kliinikon arvioima WRI ja kolmannen osapuolen FEA-AFB-kysely. Toissijaisina muuttujina käytettiin d2-R-testiä (tarkkaavuus) ja CFT-20-R testiä. Toissijaisia muuttujia olivat lisäksi ERP- ja fNIRS-parametrit.
Kaikkien kolmen ryhmän tulokset kohenivat samantasoisesti itsearvioissa, mikä viittaa lume- tai epäspesifeihin tekijöihin. Kun osallistujat jaettiin oppijoihin ja ei-oppijoihin, fNIRS-ryhmän oppijoiden itse raportoimat ADHD-oireet vähenivät enemmän seurannassa verrattuna SCP-ryhmän ei-oppijoihin. SCP-ryhmäläisistä 30,8 % ja fNIRS-ryhmäläisistä 61,9 % oppi säätelemään kyseessä olevaa parametria.
Yhteenvetona Barth ym. totesivat, että osa aikuisista, joilla on ADHD, oppii säätelemään SCP-amplitudia ja erityisesti prefrontaalista hemodynaamista aktiviteettia biopalautehoidon aikana. Kuitenkaan koko aineistoa tutkittaessa ryhmien välillä ei ollut eroja.
Cowleyn ym. Suomessa tehtyyn tutkimukseen «Cowley B, Holmström É, Juurmaa K, ym. Computer Ena...»3 osallistui aikuisia, joilla oli kliinisesti asetettu ADHD-diagnoosi. Vaatimuksena oli 18–60 vuoden ikä, neurologisten sairauksien puuttuminen ja älykkyysosamäärä yli 80. Aiemman diagnoosin lisäksi vaadittiin ADHD-diagnoosiin viittaavat pistemäärät kyselyissä ASRS (Adult Self Report Scale) ja BADDS (Brown ADHD Scale). Henkilöt, jotka saivat poikkeuksellisen suuria pistemääriä mielialaa, ahdistuneisuutta tai psykoosin prodromaalioireita mittaavissa kyselyissä, suljettiin pois tutkimuksesta. Osallistujia pyydettiin pitämään ADHD-lääkitys vakiona tutkimuksen ajan.
Puolet osallistujista satunnaistettiin ja puolet kohdennettiin koe- ja verrokkiryhmään, jotta ryhmät saatiin vertailukelpoisiksi. Kohdennuksessa huomioitiin ikä, sukupuoli, koulutus, älykkyysosamäärä, diagnoosi (yhdistetty tai pääasiassa tarkkaamaton esiintymismuoto), liitännäisoireet ja ASRS:n pistemäärä.
Tutkimukseen rekrytoiduista 82 henkilöstä aloitusvaiheessa mukana oli 54 henkilöä, 27 kummassakin ryhmässä. 2 henkilöä siirtyi henkilökohtaisten syiden takia hoitoryhmästä verrokkiryhmään, ja näin ryhmien koko oli hoitoryhmässä 25 ja verrokkiryhmässä 29 henkilöä. Verrokkiryhmästä 8 henkilöä ja tutkimusryhmästä 2 henkilöä jätti tutkimuksen kesken, joten analyyseissä ryhmäkoko oli 23 tutkimus- ja 21 verrokkiryhmässä.
Koeryhmä osallistui biopalautehoitoon (theetarytmi, beetarytmi tai sensomotorinen rytmi ja uusi "inverse-training" riippuen EEG-mittauksen tuloksesta) noin 40 kertaa (vaihteluväli 38–41 kertaa) 2–4 kuukauden aikana, 2–5 kertaa viikossa. Verrokkiryhmä oli odotuslistalla hoitoon.
Ensisijaisina lopputulosmuuttujina tutkittiin oppimiskäyrää, ASRS:ää sekä tehtäviä T.O.V.A.-testi (Test of variables of attention) ja numerosarjat. Toissijaisina muuttujina tutkittiin vigilanssia EEG-mittauksessa (ennen ja jälkeen intervention), itse raportoitua vuorokausirytmiä, mielialaa, innostusta, yrittämistä ja turhautumista (jokaisella harjoittelukerralla) sekä unta PSQI-kyselyllä (Pittsburgh Sleep Quality Index) mitattuna.
Verrokki- ja tutkimusryhmän välillä ei alku- ja loppumittauksen erotusmuuttujien välillä ollut eroja missään T.O.V.A.-testin muuttujassa (p > 0,05). Tutkimusryhmän itse raportoimat inattentio-oireet (t(36,03) = -2,14, p < 0,05) ja yliaktiivisuusoireet (t(44) = -2,42, p < 0,05) vähenivät ASRS-kyselyn perusteella enemmän kuin verrokkiryhmän. Tutkijat eivät tässä raportissa raportoineet muita ensi- tai toissijaisia tuloksia.
Yleiskommentti: Biopalautehoidon vaikutuksista aikuisten ADHD:n oireisiin on tehty huomattavasti vähemmän tutkimuksia kuin sen vaikutuksista lasten ADHD:n oireisiin.