Vuonna 2011 tehdyn meta-analyysin «Roberts MY, Kaiser AP. The effectiveness of parent...»1 tarkoituksena oli arvioida vanhempien toteuttaman ja ammattilaisen ohjaaman kielellisen harjoittelun vaikutusta 1,5–5-vuotiaiden lasten kielelliseen kuntoukseen. Systemaattinen kirjallisuushaku (tietokannat ERIC, PsychArticles, PsychInfo, CSA Linguistics and Language Behavior Abstracts; 951 tutkimusta) oli tehty aihepiirin kannalta laajasti ja siihen sopivista tietokannoista. Valituille tutkimuksille oli tarkat kriteerit, jotka koskivat tutkimusmetodia, interventiotyyppiä, koehenkilöitä ja lopputuloksen arviointia. Tutkimusten valintavaiheet, poissulkukriteerit ja perustelut tutkimusten pois jättämiselle on kuvattu. Systemaattisen kirjallisuushaun tuottamista tutkimuksista valittiin 18 tutkimusta tarkempaan tarkasteluun. Näistä 15 oli sokkoutettuja ryhmätutkimuksia. 3 muuta tutkimusta täytti kuitenkin sekä vaikutuksen suuruuden että koehenkilömäärän osalta meta-analyysin kriteerit, joten ne otettiin mukaan analyysiin. Keskimääräinen otoskoko oli 38 koehenkilöä (vaihtelu 12–152 koehenkilöä), 11:llä lapsista oli kielellinen vaikeus, 7 muulla lapsella lisäksi muuta kehityksellistä ongelmaa. Suurimmassa osassa (n = 10) tutkimuksista lasten ikä oli 24–36 kuukautta (2–3 vuotta). Intervention keskeisin asia oli opettaa vanhemmille erilaisia tapoja tukea lastensa varhaista puheen ja kielenkehitystä. Nämä tavat sisälsivät muun muassa vastaamista lapsen kommunikaatioon, lapsen ja vanhemman välisen vuorottelun tasapainottamista keskustelussa ja kielellisen mallituksen käyttämistä. Interventioiden pituus vaihteli 10–13 viikon välillä, ja niihin sisältyi alle 26 tunnin mittaista vanhempien ohjausta. 11 tutkimusta sisälsi harjoittelua kotona. Tulosten arvioinnissa tutkittiin aktiivisen sanavaraston kokoa, morfo-syntaktisia (kykyä käyttää oikein sanojen taivutusta sekä rakentaa kieliopillisesti toimivia lauseita) osa-alueita sekä yleisiä puheen ymmärtämisen ja tuottamisen taitoja.

Vaikutuksen suuruus (effect size) laskettiin 7 kielelliselle tekijälle ja analysoitiin käyttämällä satunnaisvaikutusten mallia (random effects model). Kielellisille osatekijöille ja vertailuryhmille tehtiin erilliset analyysit. Tuloksia vertailtiin verrokkilasten, lasten, joilla on primaarinen tai sekundaarinen kielellinen häiriö, vanhempien palautteen sekä kielellisten mittausten välillä.

Tulokset osoittivat, että varhain (alle kolmen vuoden iässä) vanhempien toteuttamalla kielellisten taitojen harjoittelulla tai tukemisella oli merkittävä positiivinen vaikutus lasten puheen ymmärtämisen ja tuottamisen taitoihin. Vaikutuksen suuruus vaihteli välillä -0,15–0,82 riippuen mittaustuloksesta ja vertailuryhmästä. Tulokset osoittivat, että vanhempien toteuttamalla interventiolla oli positiivisia ja merkittäviä vaikutuksia puheen ymmärtämiseen (vaikutuskoko 0,35, p = 02; 95 % luottamusväli 0,05–0,65) ja ilmaisun lauserakenteisiin (vaikutuskoko 0,82, p = 0,00; 95 % luottamusväli 0,37–1,38), passiiviseen (vaikutuskoko 0,38, p = 0,01; 95 % luottamusväli 0,10–0,66) ja aktiiviseen (vaikutuskoko 0,48, p = 0,00; 95 % luottamusväli 0,24–0,73) sanavarastoon sekä kommunikaationopeuteen (vaikutuskoko 0,51, p = 0,00; 95 % luottamusväli 0,18–0,84) verrattuna vertailuryhmään. Myös vanhempien tekemien arviointien mukaan interventioryhmän lasten sanojen määrä oli merkitsevästi isompi (p = 0,01; 95 % luottamusväli 12,03–93,12 sanaa) kuin vertailuryhmän lasten vanhempien arvioinnissa.

Verrattaessa vanhempien toteuttamaa ohjattua harjoittelua terapeutin toteuttamaan interventioon, oli vaikutuksen suuruus pienempi ja usein ei-merkitsevä. Vanhempien toteuttaman harjoittelun ja terapeutin toteuttaman harjoittelun välillä ei ollut eroja 5 osa-alueessa 7:stä. Vain puheen ymmärtämistaidoissa (vaikutuskoko 0,41, p = 0,02; 95 % luottamusväli 0,08–0,76) ja ilmaisun lauserakenteissa (vaikutuskoko 0,42, p = 0,02; 95 % luottamusväli 0,08–0,76) oli havaittavissa eroja.

Meta-analyysissa arvioitiin myös, eroavatko kielihäiriöisten lasten ja niiden lasten, joilla oli myös muita kehityksellisiä ongelmia, tulokset toisistaan. Näiden välillä ei havaittu merkittäviä eroja. 10 tutkimusta 18:sta raportoi vanhempien ohjauksen vaikutuksia vanhempien tapaan käyttää erityisiä kielellisiä tukikeinoja lastensa kanssa. Eniten käytetyt keinot olivat vanhempien reagointikyky (n = 7), kielellisten mallien käyttö (n = 5) ja aikuisten kommunikaationopeus (n = 5). Vanhemmat, jotka saivat ohjausta, olivat merkittävästi reaktiivisempia verrattuna vanhempiin, joita ei ohjattu (vaikutuskoko 0,73, p = 0,00; 95 % luottamusväli 0,26–1,20). Vanhemmat, jotka saivat ohjausta, käyttivät myös enemmän kielellisiä keinoja lastensa kanssa verrattuna vanhempiin, jotka eivät saaneet ohjausta (vaikutuskoko 0,38, p = 0,07; 95 % luottamusväli -0,03–0,80).

• Tutkimuksen laatu: tasokas
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: On sovellettavissa suomalaiseen käytäntöön.
• Kommentti: Meta-analyysi oli tehty huolellisesti ja jokainen osavaihe oli kuvattu huolellisesti. Tutkimuksen arviointi on helposti toistettavissa annettujen tietojen pohjalta. Varhaisen kielellisen kehityksen tukeminen on puheterapeuttien työssä tärkeää, ja tämä meta-analyysi antaa vahvistusta sille, että erityisesti vanhempien ohjaaminen varhaisvaiheessa on hyödyllistä. Meta-analyysin tekijät nostivat analyysin heikkoudeksi esille sen, että vanhempien ohjaamiseen käytettyä aikaa ja tapaa sekä kielellisten tukikeinojen tarkempaa kuvausta ei ollut raportoitu kaikissa tutkimuksissa. Tämän vuoksi tarkempaa ohjeistusta vanhempien toteuttamaan harjoitteluun ei voida tässä meta-analyysissa antaa. Myös tutkimusten metodologiassa ja koehenkilöiden määrissä oli eroja, ja se saattaa vaikuttaa tulosten tulkintaan. Vanhempien sosioekonomisen tason vaikutuksia ei päästy arvioimaan, koska kaikki vanhemmat olivat keskituloisia ja osallistuivat tutkimuksiin vapaaehtoisesti. Tällöin ei saatu tietoa heikomman sosioekonomisen aseman vaikutuksista tuloksiin. Usein kielellisten ongelmien haitta kumuloituu moniongelmaisissa perheissä.

Yhdysvaltalainen vuonna 2015 tehty satunnaistettu kontrolloitu tutkimus «Roberts MY, Kaiser AP. Early intervention for todd...»2 selvitteli, voidaanko 3 kuukauden mittaisella varhaisen kielenkehityksen tukemisen interventiolla, jossa vanhemmat ovat mukana, vaikuttaa pysyvän kielellisen viiveen riskin omaavien lasten kielelliseen tasoon mitattuna heti intervention jälkeen. Koehenkilöt (n = 97) olivat 24–42 kuukauden ikäisiä, ja heidän kielen tuottamisen tai ymmärtämisen pisteensä olivat vähintään 1,33 SD alle normikeskiarvon Bayley Scales of Infant and Toddler Development testissä (skaalattu piste ≤ 6). Tämä pistemäärä vastasi aktiivisen sanavaraston alle 8 sanaa 24 kuukauden ikäisillä lapsilla. Poissulkukriteereinä oli älyllinen vamma (kehitysvamma), kuulon heikkeneminen yli 40 dB, jokin lääketieteellinen sairaus tai autismikirjon häiriö. Tutkimukseen tulevat lapset oli satunnaistettu joko interventio- (vanhempien toteuttamaan interventioon) tai vertailuryhmään (tavanomainen hoito) suhdeluvulla 1:1 käyttäen tietokoneella tuotettua satunnaistettua numerosarjaa. Tutkimuskoordinaattori, joka kutsui lapset tutkimukseen, oli sokkoutettu.

Interventio (Enhanced Milieu Teaching) oli suunniteltu edistämään ja tukemaan varhaista kielellisten taitojen kehitystä jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Interventio sisälsi 2 osaa: huoltajan ohjeet ja lapsen intervention. Aluksi huoltaja sai yksilölliset ohjeet, miten käytetään opeta–mallita–ohjaa–arvioi-menetelmää. Menetelmä opetettiin vanhemmille, jotta nämä osaisivat käyttää tukistrategioita kotona lastensa kanssa. Seuraavaksi huoltajat käyttivät 6:ta eri kielellistä tukistrategiaa interventiokertojen ja myös koko päivän ajan lastensa kanssa. Interventiomenetelmästä on tarkat ohjeet artikkelin linkissä.

Huoltajille järjestettiin 28 yksilöllistä ohjaustapaamista (4 työpajaa, 24 harjoituskertaa). Lisäksi oli 1 klinikkasessio ja 1 kotisessio viikoittain 3 viikon ajan. Peruuntuneet tapaamiset korvattiin uusilla. Jokaisen tapaamisen sisältö oli standardoitu ja sisälsi 1) yhteenvedon työpajassa opetetusta strategiasta, 2) tutkijan näyttämän strategian mallittamisen lapsen kanssa, 3) huoltajan harjoituksen käyttää strategiaa lapsen kanssa samalla, kun tutkija tarjosi ohjausta ja 4) yhteenvedon sessiosta. Mallittaminen ja harjoittelu tapahtuivat leikki- ja arkitilanteissa, kuten kirjan lukeminen tai aterian syöminen.

Koska lasten varhainen kielellinen viive vaihteli ja huoltajat vaihtelivat käyttämiään kielellisiä tukistrategioita, interventio yksilöllistettiin 2 tavalla. Ensiksi erityiset kielelliset tavoitteet valittiin jokaiselle lapselle perustuen suoriutumiseen alkumittauksessa. Kaikilla lapsilla oli joko 1) yksittäisiä sanatavoitteita, jos he käyttivät 50:tä sanaa ja 10:tä verbiä alkumittauksessa tai 2) varhaiset sanayhdistelmätavoitteet, jos lapsilla oli käytössä 50 sanaa, mutta he eivät yhdistäneet sanoja säännöllisesti. Toiseksi huoltajille opetettiin kielellisiä tukikeinoja tietyssä järjestyksessä. Suoriutuminen mitattiin ja ohjeet annettiin, jotta tukikeinot vakiintuisivat. Uusi tukistrategia opetettiin, kun huoltaja oli saavuttanut tietyn kriteeritason edellisessä strategiassa. 2 koulutettua ohjaajaa oli saanut 30 tuntia yksilöllistä neuvontaa ja harjoittelua toteuttaakseen interventiota yli 6 kuukautta ennen intervention alkamista. Menetelmän noudattamisen keskimääräinen tarkkuus oli 94 %, ja koko intervention ajan se oli 90 %:n luokkaa. Lasten arvioinnit teki puheterapeutti tai erityisopettaja, jotka tiesivät, kumpaan ryhmään lapset kuuluivat. Arviointien tarkkuus ja pisteytyksen samankaltaisuus ylsi 95 %:iin, eikä ryhmien välisessä arvioinnissa ollut eroja.

Tulokset osoittivat interventioryhmässä kehitystä puheen ymmärtämistaidoissa kaikilla osa-alueilla. Erot kielen ymmärtämisen taidoissa ryhmien välillä olivat kuitenkin pienet (vaikutuskoko 0,27–0,35, p = 0,04). Kielen tuottamisen taidot eivät olleet yhteneväiset mittauksissa. Aktiivisen sanavaraston hallinnassa oli ryhmien välillä muutosta siten, että interventioryhmän lapsien sanavarasto oli laajentunut (vaikutuskoko 0,38, luottamusvälit, p = 0,01) verrattuna vertailuryhmään. Huoltajien kyky käyttää kieltä tukevia keinoja oli kohentunut interventioryhmässä (keskimääräinen ero interventio–vertailu 40; 95 % luottamusväli 34-46; p = 0,01). Tilastollinen analyysi osoitti, että interventioryhmän lapsista 49 %:lla kielellinen viive oli vähentynyt, kun taas vertailuryhmän lapsista 29 %:lla ongelmat olivat vähentyneet (x² = 3,8, p = 0,05). Lapsilla, jotka ei saaneet interventiota, oli 1,4 kertaa suurempi riski kielellisen viiveen jatkumiseen verrattuna interventioryhmään. Tutkijat totesivat johtopäätöksenä, että lapset, joiden kielen tuottamisen ja ymmärtämisen kehitys on viivästynyt, hyötyvät varhaisesta interventiosta, ja että vanhempien tai huoltajien toteuttama varhaista kielenkehitystä tukeva toiminta lisää intervention vaikuttavuutta.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
• Kommentti: Tutkimusasetelma ja satunnaistaminen oli selvitetty tutkimusraportissa hyvin ja selkeästi. Interventio oli selitetty myös hyvin, ja siihen oli myös mahdollista saada vielä tarkempaa kuvausta menetelmän replikoimiseksi. Vertailuryhmän (ei interventiota) toiminnasta ei ollut tarkkaa selvitystä. Koeasetelmassa ei kerrottu, saivatko vertailuryhmän perheet myöhemmin kyseistä interventiota. Lopputulosmuuttujia ei arvioitu sokkoutetusti, ja vaikutuskoot jäivät melko pieniksi. Arviointi oli tehty heti intervention jälkeen, joten ei saatu tietoa vaikutusten pysyvyydestä.

Yhdysvaltalaisessa 2011 julkaistussa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa «Cable AL, Domsch C. Systematic review of the liter...»3 haluttiin selvittää, parantaako harjoittelu viivästyneen kielenkehityksen omaavien lasten kielellisiä taitoja, ilmaisun keskipituutta keskustelutilanteessa ja harjoiteltujen sanojen käyttöä. Tietokannat, joista tutkimukset (aikaväliltä 1985–2008) valittiin katsaukseen, olivat CINAHL plus with Full text, ERIC, MasterFILE Premierm MEDline, PsychARTICLES, Psychology and Behavioral Sciences Collection ja PsychINFO. Kaikkiaan tutkimuksia löytyi 1936, joista arvioinnin jälkeen lopulliseen tarkasteluun jäi 11 tutkimusta, joista 5 oli satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuksissa olleiden lasten (n = 275) iät vaihtelivat 24–36 kuukauden välillä. Interventiot vaihtelivat yksilöllisestä kuntoutuksesta vanhempien ohjaukseen tai vanhempien avulla tehtyihin harjoitteisiin. Arvioidut tutkimukset sisälsivät muun muassa erilaisia kielellistä ilmaisua stimuloivia harjoitteita, yksittäisten sanojen mallittamista ja imitointia sekä perinteistä yksilöllistä puheterapiaa. Harjoitusten sisällöissä oli paljon vaihtelua.

Tulokset osoittivat, että lasten, joiden kielenkehitys oli viivästynyt, kielellinen suoriutuminen sekä ilmaisun keskipituus kohenivat harjoittelun myötä. Myös harjoiteltujen kohdesanojen käyttö lisääntyi.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: interventiomalleja voidaan soveltaa suomalaisiin kuntoutuskäytänteisiin.
• Kommentti: Katsaukseen valittujen tutkimusten metodologia, laatu ja harjoitussisällöt vaihtelivat. Vain 5 tutkimusta oli satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuskatsaus oli kuitenkin huolellisesti tehty. Katsaus tukee varhaisen intervention tärkeyttä pienten lasten viivästyneen puheen ja kielenkehityksen hoidossa. Katsaus vahvistaa sitä, että kuntoutuksen tai intervention on tärkeä sisältää myös vanhempien ohjausta ja neuvontaa kielellisen kehityksen auttamiseksi.

Carsonin ja kumppaneiden «Carson L, Baker E, Munro N. A Systematic Review of...»4 systemaattisessa katsauksessa vuodelta 2022 tutkittiin empiiristä näyttöä myöhään puhumaan oppivien lasten (18–42 kuukautta) interventioista intervention lähestymistavan (suora, epäsuora ja yhdistelmä), intervention elementtien raportoinnin sekä passiivisen ja aktiivisen sanavaraston näkökulmasta.

Tutkimus oli rekisteröity PROSPEROon ja noudatti PRISMA-ohjeistusta (Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta-Analyses). Tutkimukset etsittiin systemaattisesti 11:stä terveysalan tietokannasta, jotka sisälsivät vertaisarvioituja julkaisuja vuosilta 1980–2019 (MEDLINE, Scopus, CINAHL, AMED, PsycINFO, PsychArticles, CENTRAL, Cochrane Systematic Reviews, EMBASE, SpeechBite ja ERIC). Mukaan otettiin 34 sisäänottokriteerit täyttävää interventiotutkimusta, joissa oli yhteensä 1 207 osallistujaa. Sisäänottokriteereitä olivat: 1) potilaat olivat 18–42 kuukauden ikäisiä, 2) heille oli toteutettu interventio kielen tai kommunikointitaitojen parantamiseksi ja 3) aktiivista tai passiivista sanavarastoa oli mitattu tulosmuuttujana.

Tutkimukset olivat peräisin Australiasta, Kanadasta, Saksasta, Skotlannista, Singaporesta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista. Suurin osa tutkimuksista oli Yhdysvalloista (n = 19; 56 %). Tutkimuspotilaiden keski-ikä oli 30,5 kuukautta. Kaikissa tutkimuksissa oli mukana lapsia, joilla oli kehityksellinen kielen tuottamisen viive, ja puolet tutkimuksista (n = 17) raportoi, että lapsilla oli myös kehityksellinen kielen ymmärtämisen viive.

Tutkimusten menetelmällinen laatu ja harhan riski arvioitiin American Speech-Language and Hearing Associationin (ASHA) näytön tason luokittelujärjestelmän avulla. Näytön taso vaihteli välillä 1–8 ja oli keskimäärin 5,0.

Mukaan otetuista 34 tutkimuksesta 11 oli satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia (RCT), 15 yksittäisen tapauksen kokeellisia suunnitelmia (single case experimental design, SCED), 4 ryhmän sisäisiä tutkimuksia ja 4 vertailevia ryhmätutkimuksia. Tutkimukset luokiteltiin intervention lähestymistavan (suora, epäsuora tai yhdistelmä) mukaan, minkä jälkeen niitä analysoitiin intervention elementtien, sanavaraston kehityksen (vocabulary outcomes) sekä raportoitujen arviointityökalujen ja tulosten mittaamiseen käytettyjen pisteytystapojen perusteella.

Tulosten mittaamiseen käytettyjä työkaluja olivat vanhempien raportoimat tulokset (esim. sanavarastokysely), kielinäyte, suorassa arvioinnissa käytetty standardoitu testi tai epävirallinen (tai tutkijan laatima) koe. Näytön heterogeeninen luonne edellytti narratiivista synteesiä, eikä meta-analyysi ollut mahdollinen.

Yhteensä 34 tutkimuksesta 9 käytti suoraa interventiota, 10 epäsuoraa interventiota ja 14 yhdistelmäinterventiota. Yksi tutkimus vertasi suoraa ja yhdistelmäinterventiota keskenään. Kaikki epäsuorat ja yhdistelmälähestymistavat sisälsivät vanhempien koulutusta, kun taas suoriin interventioihin tätä ei sisältynyt. Muiden intervention elementtien raportointitapa ja laajuus sekä tulosten arviointiin käytetyt työkalut ja pisteytystavat vaihtelivat sekä lähestymistapojen sisällä että niiden välillä.

Kaiken kaikkiaan 93 % tutkimuksista raportoi aktiivisen sanavaraston kehittymistä, kun taas passiivista sanavarastoa käsittelevissä 9 tutkimuksessa tulokset olivat vaihtelevia. Tulokset osoittivat, että myöhään puhumaan alkavat lapset osoittivat parannuksia aktiivisessa sanavarastossa, mutta vähemmän näyttöä saatiin passiivisesta sanavarastosta. Tämä näyttö raportoitiin tutkimuksissa kaikissa interventiolähestymistavoissa.

Suoraa, epäsuoraa ja yhdistelmäinterventiota luonnehtivat tietyt intervention elementit, mutta niiden muut osa-alueet vaihtelivat järjestelytavan mukaan.

• Tutkimuksen laatu: hyvä
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen
• Kommentti: Katsaus itsessään oli laadullisesti hyvä, kirjallisuushaku oli kattava ja systemaattinen, ja mukaan otettujen tutkimusten laatu oli hyvin arvioitu. Kuitenkin tutkimukset olivat keskenään heterogeenisiä, minkä takia meta-analyysi ei ollut mahdollinen. Heterogeenisyys lisää epäsuoruuden sekä julkaisuharhan riskiä. Tutkimusten menetelmällinen laatu oli vaihteleva, tutkimuksissa oli käytetty erilaisia lopputulosmuuttujia, eikä niiden numeraalisia tuloksia raportoitu. Käsitystä vaikutuskoon suuruudesta ei saanut. Osassa tutkimuksista oli vain kuvailevia tuloksia eikä tilastollisia analyysejä ollut tehty, mikä aiheuttaa huomattavan epätarkkuuden riskin. Katsaus keskittyi tutkimuksiin, jotka raportoivat sanavarastotuloksia. Tutkimusaineistot olivat verraten pieniä ja vanhoja. Katsauksessa ei mainittu tarkemmin, milloin intervention jälkeinen arviointi oli tehty. Vain yksittäisissä tutkimuksissa oli mainittu seuranta-aika, joka vaihteli, eli tulosten pysyvyydestä ei voi tehdä johtopäätöksiä. Edellä mainittujen ongelmien takia näyttö ei yksinään ole kovin luotettavaa, mutta se on kuitenkin linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta ei sinänsä saa kovin luotettavaa näyttöä, kun meta-analyysiä ei ole tehty.

Robertsin ja kumppaneiden «Roberts MY, Curtis PR, Sone BJ, ym. Association of...»5 systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin tavoitteena oli tarkastella vanhempien ohjauksen yhteyttä sellaisten lasten kielenkehitykseen, joilla on kielihäiriö tai kielihäiriön riski. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1) Mikä on vanhempien ohjauksen yhteys alle kouluikäisten lasten kielen ja kommunikaation tuloksiin? 2) Mikä on vanhempien ohjauksen yhteys vanhempien kielen tukistrategioiden käyttöön? 3) Mitkä lapsen ja intervention ominaisuudet vaikuttavat interventiotuloksiin? 4) Vaikuttavatko tutkimusmuuttujat (esim. mittarityyppi tai diagnoosi) interventiotuloksiin?

Katsauksessa ja meta-analyysissä mukana olleet tutkimukset olivat satunnaistettuja tai satunnaistamattomia kliinisiä kokeita, jotka arvioivat kielellistä interventiota, johon sisältyi vanhempien ohjausta ja jotka kohdistuivat alle 6-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimukset, joissa vanhempi ei ollut intervention ensisijainen toteuttaja, joissa oli alle 10 osallistujaa tai joissa ei raportoitu kieli- tai kommunikaatiotuloksia, suljettiin pois. Kirjallisuushaut tehtiin ERIC-, Academic Search Complete-, PsycINFO- ja PsycARTICLES-tietokannoista lokakuun loppuun 2018 saakka. Tutkimuksessa sovellettiin systemaattisten katsauksien ja meta-analyysien raportointisuosituksia (PRISMA) ja käsiteltiin yhteensä 31 778 artikkelia, joista 723 artikkelin sisältö arvioitiin ja 76 tutkimusta otettiin mukaan meta-analyysiin. Suurin osa tutkimuksista (n = 44) oli julkaistu Pohjois-Amerikassa. Pääasialliset lopputulosmuuttujat käsittelivät sellaisten lasten kielellisiä ja kommunikaatiotaitoja, joilla oli primaarinen tai sekundaarinen kielihäiriö tai kielihäiriön riski.

Meta-analyysi sisälsi 59 satunnaistettua kliinistä koetta ja 17 satunnaistamatonta kliinistä koetta, joissa oli yhteensä 5 848 osallistujaa (36,4 % naisia; keski-ikä (SD) 3,5 (3,9) vuotta). Tutkimuksista 63:ssa intervention lähestymistapa oli naturalistinen opetusmenetelmä, ja 16 tutkimuksessa käytettiin pääasiassa dialogista lukemista. Interventiot kestivät keskimäärin 23 viikkoa (mediaani 12 viikkoa; vaihteluväli, 4–120 viikkoa), ja toteutus vaihteli kuukausittaisista tunnin pituisista sessioista aina 14 tunnin vanhempien ohjaukseen viikoittain. Kaikissa tutkimuksissa harhan riski oli kohtuullinen (keskiarvo (SD), 3,8 (2,0)), ja harhan kokonaisriski vaihteli välillä 0–11 asteikolla 0–16 pistettä. Vain 36 tutkimusta raportoi, kuinka tarkkaan suunnitellussa protokollassa pitäydyttiin. Tärkeimmät harhan lähteet olivat tutkijoiden sokkoutuksen puuttuminen sekä satunnaistamisen salaamisen puuttuminen.

Vanhempien ohjauksen ja lasten kommunikaatio-, osallistumis- ja kielitulosten välillä oli tilastollisesti merkitsevä, suuruudeltaan pieni yhteys (keskiarvo (SE) Hedgesin g, -0,33 (0,06); P < 0,001). Vanhempien ohjauksen ja vanhempien kielen tukistrategioiden käytön välillä yhteys oli keskisuuri (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,55 (0,11), P < 0,001). Lapsilla, joilla oli kehityksellinen kielihäiriö, oli suurimmat sosiaalisen kommunikaation tulokset (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,37 (0,17)). Suuret ja merkitsevät yhteydet havaittiin kielen ymmärtämisen (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,92 (0,30)) ja tuottamisen (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,83 (0,20)) osalta. Lapsilla, joilla oli kielihäiriön riski, oli pienet vaikutukset kielen ymmärtämisen (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,28 (0,15)) ja osallistumistulosten (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,36 (0,17)) osalta.

Meta-analyysin tekijöiden mukaan löydökset viittaavat siihen, että varhain toteutettu vanhempien ohjaus kieli- ja kommunikaatiointerventiotekniikoissa on yhteydessä lasten parempiin tuloksiin sekä vanhempien kielen tukistrategioiden käytön lisääntymiseen.

• Tutkimuksen laatu: hyvä
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
• Kommentti: Kirjallisuushaku oli kattava, myös harmaata kirjallisuutta haettiin. PICOS-kriteerit oli lueteltu. Harhan riskit olivat kattavasti arvioitu. Herkkyysanalyysit tehtiin. Merkittävää julkaisuharhan riskiä ei todettu. Tutkimusten heterogeenisyyden vuoksi käytettiin RVE-menetelmää (robust variance estimation)i, mutta ei kuitenkaan esitetty metsikkökaaviota (forest plot), mikä vaikeuttaa havainnollistamista. Maantieteellisesti tutkimus ei ollut kattava. Useissa tutkimuksissa oli jätetty kertomatta, miten vanhempien ohjaus tapahtui, eikä ollut kerrottu, oliko minkäänlaista seurantaa toteutettu, joten tulosten pysyvyydestä ei voi tehdä johtopäätöksiä.

Hollantilainen tutkimus vuodelta 2023 «Vermeij BAM, Wiefferink CH, Knoors H, ym. Effects ...»6 testasi hypoteesia, jonka mukaan lapset, joilla on kielenkehityksen viivästymä edistyvät kielen ymmärtämisen ja tuottamisen taidoissa kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko ikäryhmien välillä (< 36 kuukautta ja ≥ 36 kuukautta kuntoutuksen alussa) eroja nuoremman ryhmän hyväksi. Tutkimukseen osallistui 183 lasta (149 poikaa, 34 tyttöä), joilla oli kielenkehityksen viivästymä (45 lasta < 3 vuotta kuntoutuksen alkaessa; keski-ikä 32 kuukautta, ja 138 lasta ≥ 3 vuotta; keski-ikä 40 kuukautta). Tutkimuksessa käytettiin termiä kielenkehityksen viivästymä (language delay, LD), mutta tutkijat totesivat, että todennäköisesti kaikilla lapsilla on kehityksellinen kielihäiriö (developmental language disorder, DLD), sillä on vaikea selvittää, onko näin pienillä lapsilla kyse kehityksellisestä viivästymästä. Lapset ohjattiin puhe- ja kuulokeskuksesta, ja he saivat intensiivistä kielikuntoutusta vähintään kolmen kuukauden ajan. Kaikilla lapsilla oli kuntoutuksen alussa tulos -1 keskihajontaa (-1 SD) tai enemmän vähintään yhdellä neljästä kielialueesta, mikä viittaa kielen ongelmiin kyseisellä alueella. Neljällä kielitestillä arvioitiin syntaksin ymmärtämistä, passiivista sanavarastoa, syntaksin tuottamista ja aktiivista sanavarastoa. Tutkimus oli pitkittäinen ja käytäntölähtöinen avoin tutkimus, jossa kaikki osapuolet tiesivät, mitä interventiota lapsi saa. Hoitoa toteuttivat sertifioidut puheterapeutit, esikouluopettajat sekä psykologit, joilla oli pätevyys työskennellä sellaisten esikouluikäisten lasten kanssa, joilla on kielenkehityksen viivästymä (LD). Tuloksia arvioivat kliinisessä työssä toimivat ammattilaiset kuntoutuksen alussa ja lopussa. Aineisto kerättiin Routine Outcome Monitoring (ROM) -menetelmällä. Toistomittausten MANOVA-analyysillä tarkasteltiin kielellistä edistymistä sekä ikäryhmien välisiä eroja syntaksin ymmärtämisessä (miten sanat yhdistyvät lauseiksi ja miten lauseiden rakenne muodostuu), passiivisessa sanavarastossa, syntaksin tuottamisessa ja aktiivisessa sanavarastossa. Yksilöllistä edistymistä tutkittiin luotettavan muutoksen indeksillä (Reliable Change Index). Molemmissa ikäryhmissä lapset edistyivät keskimäärin merkitsevästi kaikilla neljällä kielen osa-alueella. Nuoremmat lapset edistyivät vanhempia enemmän kaikilla neljällä osa-alueella. Vaikka intervention alkaessa keskiarvot eivät eronneet nuorempien ja vanhempien lasten välillä, intervention jälkeen keskiarvot syntaksin ymmärtämisessä (t (181) = 2,266, p = 0,025, d = 0,389), syntaksin tuottamisessa (t (62) = 2,151, p = 0,035, d = 0,421) ja aktiivisessa sanavarastossa (t (181) = 3,159, p = 0,002, d = 0,542) erosivat merkitsevästi siten, että nuoremmat lapset saavuttivat intervention jälkeen suuremmat pisteet.

Saadakseen käsityksen kaikkien lasten kielellisestä kehityksestä ja tutkiakseen eroja ikäryhmien välillä, tutkijat tekivät toistomittausten monimuuttuja-analyysin (MANOVA). Analyysi osoitti, että ennen 3 vuoden ikää kuntoutusryhmään osallistuneet lapset edistyivät enemmän kielellisissä taidossa verrattuna vähintään 3-vuotiaana aloittaneisiin. Tulokset osoittivat merkitsevää edistymistä kaikilla neljällä kielialueella molemmissa ikäryhmissä, ja vaikutuskoot olivat suuria. Kun verrattiin ikäryhmiä yksittäisten kielialueiden edistymisessä, univariaattianalyysit osoittivat merkittäviä vuorovaikutusvaikutuksia (aika * ikäryhmä) kaikilla neljällä kielialueella:

• syntaksin ymmärtäminen (F [1,181] = 5,445, p = 0,021, ηp² = 0,029)
• passiivinen sanavarasto (F [1,181] = 6,442, p = 0,012, ηp² = 0,034)
• syntaksin tuottaminen (F [1,181] = 11,930, p < 0,001, ηp² = 0,062)
• aktiivinen sanavarasto (F [1,181] = 19,226, p < 0,001, ηp² = 0,096)

Nuoremmat lapset edistyivät kaikilla kielialueilla vanhempia enemmän.

Seuraavaksi laskettiin RCI-pisteet (Reliable Change Index) jokaiselle kielialueelle yksilöllisen kehityksen tarkastelua varten. Molemmissa ikäryhmissä suurimman osan lapsista kehitys luokiteltiin muuttumattomaksi syntaksin ymmärtämisen, passiivisen sanavaraston ja syntaksin tuottamisen osalta. Tämä tarkoittaa, että molemmissa ryhmissä kielellinen ero tyypillisesti kehittyviin ikätovereihin nähden ei lisääntynyt, mutta lapset eivät myöskään saavuttaneet tyypillisesti kehittyvien ikätovereiden tasoa näillä kielialueilla. Vain aktiivisessa sanavarastossa suurin osa lapsista molemmissa ryhmissä osoitti luotettavaa edistymistä. Muutamien lasten kielitaidot heikkenivät syntaksin vastaanottamisessa (1 %), passiivisessa sanavarastossa (3 %) ja aktiivisessa sanavarastossa (2 %), ja kaikki heistä kuuluivat ≥ 36 kuukauden ikäryhmään.

• Tutkimuksen tyyppi: avoin käytäntölähtöinen seurantatutkimus
• Tulosten luotettavuuteen vaikuttavat tekijät: Tutkimuksessa ei ollut sokkoutusta sen avoimuuden ja käytäntölähtöisyyden vuoksi. Tutkimus ei ollut kontrolloitu, minkä vuoksi intervention tehokuutta ei voitu arvioida, mutta se kertoo intervention vaikuttavuudesta arjen olosuhteissa.
• Sovellettavuus: hyvä (Suomessa varhainen kuntoutus on usein ohjauksellinen)
• Kommentti: Intervention toteuttavat yleensä vanhemmat.