Englantilaisessa vuonna 2011 julkaistussa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Broomfield J, Dodd B. Is speech and language thera...»1 haluttiin arvioida puheterapian vaikuttavuutta primaarin puheen ja kielenkehityksen vaikeudesta kärsivillä lapsilla verrattuna lapsiin, jotka eivät saaneet terapiaa (odotusryhmä) 3 eri osa-alueella: kielellinen ymmärtäminen, ilmaisu ja puheen selkeys.
Tutkimukseen osallistui 730 lasta (ikävaihtelu alle 2-vuotiaista 16-vuotiaisiin: 6 % alle 2 v; 22 % 2,0–2,11 v; 27 % 3,0–3,11 v; 19 % 4,0–4,11 v; 27 % alle 6 v; 2 % yli 11 v), joilla oli diagnosoitu kielellinen erityisvaikeus. Lapset satunnaistettiin 3 ryhmään: treatment group 1 = TG1, treatment group 2 = TG2 ja treatment group 3 = TG3. Interventiot oli jaettu 2 vaiheeseen: alkumittauksen jälkeen toteutettiin ensimmäinen osa (6 kuukauden ajan), jonka jälkeen oli välimittaus. Sen jälkeen alkoi toinen interventiovaihe (toinen 6 kuukautta). TG1-ryhmä sai yhden kuntoutusjakson ensimmäisen vaiheen aikana, TG2 ei saanut ensimmäisessä vaiheessa kuntoutusta lainkaan, vaan vasta toisessa vaiheessa. TG3-ryhmä sai kuntoutusta 2 jaksoa 12 kuukauden aikana eli molemmissa vaiheissa. Lopullinen lapsimäärä, joka sai kuntoutusta ensimmäisessä vaiheessa, oli 422 lasta (TG1 ja TG3). Lapsia, jotka eivät saaneet kuntoutusta ensimmäisessä vaiheessa (TG2), oli 238. Tutkimukseen kuului alkumittaus, välimittaus 6 kuukauden kuluttua ja loppumittaus 12 kuukauden kuluttua.
Tässä artikkelissa julkaistiin tulokset alkumittauksesta ja 6 kuukauden välimittauksesta. Kuntoutus oli suunniteltu huomioiden lasten yksilölliset vaikeudet ja niiden vaikeustaso sekä lasten ikä. Terapiamenetelmät perustuivat julkaistuihin ja näyttöön perustuviin menetelmiin (muun muassa Derbyshire Language Scheme, Phonological Contrast Therapy, kuten Metaphone ja Core Vocabulary). Lasten saaman terapian tavoitteet oli raportoitu. Terapian määrä vaihteli välillä 0–24 tuntia/6 kuukautta (keskiarvo 5,5 tuntia) lasten tarpeiden mukaan. Useissa tapauksissa terapia toteutettiin pienissä ryhmissä (maksimi 6 lasta/ryhmä). Lasten arvioinnit teki puheterapeutti, joka ei osallistunut lasten kuntoutukseen.
Tulokset osoittivat, että interventio kohensi merkitsevästi (keskimääräinen muutos z-pisteissä, t = 11,58; 660,67 d.f.; p < 0,001) lasten puheen ja kielen taitoja verrattuna normaaliin kypsymiseen (odotusryhmä = TG2) kaikilla 3 osa-alueella alkutilanteen ja 6 kuukauden tilanteen välillä; ymmärtäminen (t = 5,71; 188,22 d.f.; p < 0,001, ilmaisu (t = 4,66; 175,64 d.f.; p < 0,001 ja puheen selkeys (t = 10,17; 310,78 d.f.; p < 0,001).
Tapaus-verrokkitutkimuksen «Gill CB, Klecan-Aker J, Roberts T ym. Following di...»2 tarkoituksena oli selvittää 2 kuntoutusmenetelmän tehokkuutta kohentamaan kouluikäisten kielihäiriöisten lasten ohjeiden ymmärtämisen taitoja. Tutkimukseen osallistui 30 englanninkielistä lasta Texasista (13 tyttöä, 17 poikaa, ikäväli 6,6–11,8 vuotta, ikäkeskiarvo 8,7 vuotta). Lasten kielelliset taidot olivat 1–2 SD alle ikäkeskiarvon standardoiduissa kielellisissä testeissä (CELF-R ja TOLD-I). Lapset oli jaettu 3 ryhmään: 1) perinteinen terapiaryhmä TT (traditional therapy), 2) toistostrategiaryhmä RST (rehearsal strategy tarining) ja 3) harjoittelu-/visualisointiryhmä RVST (rehearsal/visualization strategy therapy). Ryhmät oli kaltaistettu sukupuolen ja luokkatason mukaan. Ryhmien alkumittauksen testitulokset olivat lähes samanlaiset. Jokainen koehenkilö sai 2 kertaa viikossa 30 minuutin ajan puheterapiaa pienessä 2–3 lapsen ryhmässä yhteensä 5 viikon ajan. Puolet terapia-ajasta harjoiteltiin ohjeiden seuraamista ja puolet sisälsi puheilmaisun harjoituksia. Harjoitusryhmiä veti puheterapeutti. Laillistettu avustaja teki arvioinnit ennen terapiajaksoa ja sen jälkeen sekä 8 kuukauden kuluttua kuntoutuksen loppumisesta Oral Directions -osatestillä (DTLA-2-etsin-osio). Testi mittaa taitoa noudattaa piteneviä ja monimutkaistuvia ohjeita. Arvioinnin tekevä avustaja ei tiennyt, mihin ryhmään lapset kuuluivat.
TT-ryhmän puheterapiassa puheterapeutille annettiin suositus kohdentaa terapia-ajasta 15 minuuttia ohjeiden noudattamista koskeviin harjoituksiin. Puheterapeutti teki yhteenvedon terapian sisällöstä. RST-ryhmässä koehenkilöt saivat puheterapeutilta tarkkoja neuvoja koskien ohjeiden noudattamista. Jokaista lasta pyydettiin toistamaan ohje ääneen ennen annetun tehtävän suorittamista. Sanatarkkaa toistamista ei vaadittu, mutta ohjeen toistamisen piti sisältää keskeiset rakenteet. Tehtävä vaati esineiden käsittelyä ohjeen mukaisesti. Lapsen suorituksen parantuessa ohjeiden pituus ja kieliopillinen kompleksisuus kasvoivat. Lisäksi etäisyys esineiden ja lasten välillä kuten myös ajallinen etäisyys sanallisen ohjeen ja tehtäväsuorituksen välillä kasvoivat onnistumisten mukaan. RVST-ryhmässä ohjeiden toistamiseen liitettiin myös visualisointitehtävä. Lapsia kannustettiin katsomaan tehtävän esineitä samalla, kun ne lausuttiin, ja luomaan mielikuva tehtävän suorituksesta jo ennen varsinaista tekemistä. Mikäli lapset eivät katsoneet esineitä, kuten oli ohjeistettu, heille annettiin sanallisesti tai eleellä vihje tehdä niin. Vihjeitä käytettiin 4 viikon ajan, ja viimeisellä harjoitusviikolla niitä ei enää käytetty.
Ryhmien kesken ei havaittu eroja ennen kuntoutusta. Perinteistä puheterapiaa saaneen ryhmän (TT) tuloksissa ei havaittu tilastollisia eroja 3 arviointikerran välillä (pre vs. post: F = 0,741, p = NS; post vs. viivästetty mittaus: F = 0,683, p = NS). Toistoharjoitusryhmän (RST) tulokset ennen ja jälkeen kuntoutuksen erosivat tilastollisesti toisistaan (F = 28,135, p < 0,001), mutta kuntoutuksen jälkeisen mittauksen ja viivästetyn mittauksen välillä ei ollut tilastollista eroa (F = 2,059, p = NS). RVST-ryhmän tulokset ennen ja jälkeen kuntoutuksen erosivat myös tilastollisesti toisistaan (F = 27,185, p = 0,001), mutta kuntoutuksen jälkeisen mittauksen ja viivästetyn mittauksen välillä ei ollut tilastollista eroa (F = 4,353, p = 0,070). Kun vertailtiin eroja ryhmien kesken eri mittausaikoina, havaittiin tilastollinen ero kuntoutuksen jälkeisen mittauksen tuloksissa TT- ja RST-ryhmien kesken (keskiarvoero 7,3; tilastollinen ero oli merkitsevä, kun keskiarvo-ero testissä oli yli 5,5266). Verrattaessa TT- ja RVST-ryhmiä keskenään tilastollinen ero löydettiin sekä kuntoutuksen jälkeisen (keskiarvoero 11,933) ja viivästetyn mittauksen testituloksissa (keskiarvoero 7,089; tilastollinen ero oli molemmissa merkitsevä, jos keskiarvoero oli yli 5,6780), eli RVST-ryhmän tulokset olivat pysyviä vielä 8 kuukauden kuluttua kuntoutusjakson loppumisesta. RST- ja RVST-ryhmien välillä ei ollut tilastollisia eroja mittauskerroittain.
Tutkimus tukee ajatusta, että visuaalisten mielikuvien ja ohjeiden toiston käyttö näyttäisi auttavan kielihäiriöisiä lapsia ymmärtämään ja muistamaan kielellisiä ohjeita paremmin.
Robertsin ja kumppaneiden systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin «Roberts MY, Curtis PR, Sone BJ, ym. Association of...»3 tavoitteena oli tarkastella vanhempien ohjauksen yhteyttä sellaisten lasten kielenkehitykseen, joilla on kielihäiriö tai kielihäiriön riski. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1) Mikä on vanhempien ohjauksen yhteys alle kouluikäisten lasten kielen ja kommunikaation tuloksiin? 2) Mikä on vanhempien ohjauksen yhteys vanhempien kielen tukistrategioiden käyttöön? 3) Mitkä lapsen ja intervention ominaisuudet vaikuttavat interventiotuloksiin? 4) Vaikuttavatko tutkimusmuuttujat (esim. mittarityyppi tai diagnoosi) interventiotuloksiin?
Katsauksessa ja meta-analyysissä mukana olleet tutkimukset olivat satunnaistettuja tai satunnaistamattomia kliinisiä kokeita, jotka arvioivat kielellistä interventiota, johon sisältyi vanhempien ohjausta ja jotka kohdistuivat alle 6-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimukset, joissa vanhempi ei ollut intervention ensisijainen toteuttaja, joissa oli alle 10 osallistujaa tai joissa ei raportoitu kieli- tai kommunikaatiotuloksia, suljettiin pois. Kirjallisuushaut tehtiin ERIC-, Academic Search Complete-, PsycINFO- ja PsycARTICLES-tietokannoista lokakuun loppuun 2018 saakka. Tutkimuksessa sovellettiin systemaattisten katsauksien ja meta-analyysien raportointisuosituksia (PRISMA) ja käsiteltiin yhteensä 31 778 artikkelia, joista 723 artikkelin sisältö arvioitiin ja 76 tutkimusta otettiin mukaan meta-analyysiin. Suurin osa tutkimuksista (n = 44) oli julkaistu Pohjois-Amerikassa. Pääasialliset lopputulosmuuttujat käsittelivät sellaisten lasten kielellisiä ja kommunikaatiotaitoja, joilla oli primaarinen tai sekundaarinen kielihäiriö tai kielihäiriön riski.
Meta-analyysi sisälsi 59 satunnaistettua kliinistä koetta ja 17 satunnaistamatonta kliinistä koetta, joissa oli yhteensä 5 848 osallistujaa (36,4 % naispuolisia; keski-ikä (SD) 3,5 (3,9) vuotta). Tutkimuksista 63:ssa intervention lähestymistapa oli naturalistinen opetusmenetelmä, ja 16 tutkimuksessa käytettiin pääasiassa dialogista lukemista. Interventiot kestivät keskimäärin 23 viikkoa (mediaani 12 viikkoa, vaihteluväli, 4–120 viikkoa), ja toteutus vaihteli kuukausittaisista tunnin pituisista sessioista aina 14 tunnin vanhempien ohjaukseen viikoittain. Vertailuryhmänä toimi joko 1) ei interventiota, 2) tavanomainen hoito tai kuntoutus tai 3) vähäinen (< 1 tunti kuukaudessa) kuntoutus. Kaikissa tutkimuksissa harhan riski oli kohtalainen (keskiarvo (SD), 3,8 (2,0)), ja harhan kokonaisriski vaihteli välillä 0–11 asteikolla 0–16 pistettä. Vain 36 tutkimusta raportoi, kuinka tarkkaan suunnitellussa protokollassa pitäydyttiin. Tärkeimmät harhan lähteet olivat tutkijoiden sokkoutuksen puuttuminen sekä satunnaistamisen salaamisen puuttuminen.
Vanhempien ohjauksen ja lasten kommunikaatio-, osallistumis- ja kielitulosten välillä oli tilastollisesti merkitsevä keskisuuri yhteys (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,33 (0,06); P < 0,001). Vanhempien ohjauksen ja vanhempien kielen tukistrategioiden käytön välillä oli keskisuuri yhteys (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,55 (0,11), P < 0,001). Lapsilla, joilla oli kehityksellinen kielihäiriö, oli suurimmat sosiaalisen kommunikaation tulokset (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,37 (0,17)). Suuret ja merkitsevät yhteydet havaittiin kielen ymmärtämisen (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,92 (0,30)) ja tuottamisen osalta (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,83 (0,20)). Lapsilla, joilla oli kielihäiriön riski, oli pienet vaikutukset kielen ymmärtämisen (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,28 (0,15)) ja osallistumistulosten (keskiarvo (SE) Hedgesin g, 0,36 (0,17)) osalta.