Lowen ja kumppaneiden systemaattisessa katsauksessa «Lowe H, Henry L, Müller LM, ym. Vocabulary interve...»1 vuodelta 2017 käsiteltiin erityisesti kielihäiriöisille nuorille tehtyjä sanavaraston tutkimuksia. Heidän tavoitteenaan oli selvittää, millaista näyttöä on sanavarastointervention tehokkuudesta sellaisten nuorten sanavarastotaitojen parantamisessa, joilla on kielellinen häiriö.
Tutkimus oli rekisteröity PROSPERO-tietokantaan. Systemaattinen kirjallisuushaku tehtiin 14 tietokannasta (15. syyskuuta 2016 asti), ja 1 320 tutkimuksesta 13 täytti sisäänottokriteerit, joita olivat seuraavat: 1) tutkimuksen tavoitteena oli suullisen passiivisen tai aktiivisen sanavaraston kehittäminen, 2) osallistujat olivat iältään 11,0–16,11-vuotiaita ja 3) heillä oli puheen ymmärtämisen tai tuottamisen vaikeuksia taustatekijästä riippumatta. Sisäänottokriteerit vaihtelivat tutkimuksittain, mikä johti osallistujien diagnooseissa esiintyvään vaihteluun. Viidessä tutkimuksessa todettiin, että osallistujilla oli sananhakemisvaikeuksia. Kolmessa tutkimuksessa raportoitiin keskimääräistä heikommat passiivisen sanavaraston taidot. Muita käytettyjä diagnoositermejä olivat muun muassa: "puhe- ja kielivaikeudet", "ensisijainen puheen ja kielen häiriö", "vakavat ja monimuotoiset kielen ja kommunikaation vaikeudet", "kielellinen häiriö" sekä "puheen, kielen ja kommunikaation tuen tarpeet".
Haussa ei ollut suljettu pois vertaisarvioimattomia artikkeleita. Mukautettua Cochrane-ryhmän tietojenkeruulomaketta käytettiin tutkimusten soveltuvuuden arviointiin ja poissulkukoodien kirjaamiseen. Kaksi tutkijaa kävivät haun tulokset läpi. Tutkimuksille annettiin luokitus American Academy of Neurologyn hoitotutkimusten näyttöluokitusjärjestelmän (AAN) mukaisesti. Tutkimuksista 3 täytti luokan I kriteerit ja 2 luokan III kriteerit, ja loput tutkimukset luokiteltiin luokkaan IV sokkoutetun arvioinnin puuttumisen tai sokkoutuksen epäselvyyden vuoksi.
Mukaan otetuissa tutkimuksissa oli suurta vaihtelua. Tutkimuksista 5 oli satunnaistettuja kontrolloituja kokeita, joissa yksilöt tai ryhmät satunnaistettiin hoitoryhmiin, ja 1 tutkimuksessa käytettiin paritettujen osallistujien asetelmaa. Tutkimuksista 3 oli tapaustutkimuksia tai tapaussarjoja ja 4:ssä käytettiin asetelmaa, jossa samaa osallistujaryhmää verrattiin eri olosuhteissa. Kuudessa tutkimuksessa oli enintään 10 osallistujaa, mikä rajoittaa tulosten yleistettävyyttä laajempaan väestöön. Kaikkiaan 13 tutkimusta tuotti kuitenkin aineistoa 778 osallistujasta, joista ainakin 678 oli 11–16-vuotiaita. Viidessä tutkimuksessa raportoitiin, että arvioijat olivat sokkoutettuja. Kaksi tutkimusta ilmoitti, ettei arviointi ollut sokkoutettua, ja lopuissa tutkimuksissa sokkoutuksen toteutuminen ei ollut selvää.
Käytetyt interventiotyypit olivat: semanttinen interventio (4 tutkimusta), fonologisen ja semanttisen intervention vertailu (2 tutkimusta) ja yhdistetty fonologis-semanttinen interventio (7 tutkimusta). Intervention toteuttaneen ammattilaisen rooli vaihteli tutkimuksittain. Yksilöintervention antoi kaikissa tapauksissa puheterapeutti. Pienryhmäinterventioista yhden toteuttivat puheterapiaopiskelijat, toisen avustajat ja kolmannen puheterapeutit. Kokoluokka-interventioista 2 toteutettiin yhteistyössä luokanopettajan ja puheterapeutin kesken ja 2 luokanopettajien toimesta. Kun interventio oli integroitu osaksi luokkahuoneen opetussuunnitelmaa, annosmäärän (dosage) tarkkaa arvioimista ei ollut mahdollista tehdä. Niissä tutkimuksissa, joissa raportoitiin yksilöinterventioita, interventiokerrat vaihtelivat suuresti. Interventiokertojen kokonaismäärä vaihteli 2,5 ja 7,5 tunnin välillä. Keskiarvon oli 4,55 tuntia. Yksilöinterventioita raportoivissa tutkimuksissa interventiokertojen tiheys vaihteli yhdestä kolmeen kertaan viikossa ja interventioiden kesto oli 4–8 viikkoa.
Tulosten arvioinnissa 8 tutkimuksessa käytettiin pelkästään räätälöityjä sananhallinnan tulosmittareita. Näistä 7:ssä raportoitiin kohdesanojen hallinnan paranemista. Räätälöidyt arvioinnit mittasivat sanavaraston osaamista erilaisissa tehtävissä: kielen ymmärtämisessä (esim. kuvapisteytystehtävät), ilmaisussa (esim. nimeäminen, lauseen tuottaminen); määritelmätehtävissä, jotka vaativat ilmaisullisia kielellisiä taitoja mutta myös kuvaavat sananhallinnan syvyyttä; sekä leksikaalisessa tiedossa (esim. tavumäärän tunnistaminen). Tutkimuksista 4:ssä käytettiin pelkästään standardoituja sanavaraston arviointeja interventiovaikutuksen mittaamiseen itsenäiseen sananoppimiseen liittyen ja 1 tutkimuksessa käytettiin sekä räätälöityjä että standardoituja arviointeja. Kaikki nämä raportoivat edistystä joissakin käytetyissä arvioinneissa, mutta eivät kaikissa. Arviointimenetelmät vaihtelivat laajasti, ja ne mittasivat erilaisia sananhallinnan osa-alueita. Kielen ymmärtämisen arvioimismenetelmät, kuten British Picture Vocabulary Scale, 3rd Edition (BPVS-3) tai Receptive One-Word Picture Vocabulary Test (ROWPVT), ovat monivalintatehtäviä, jotka tarjoavat tietoa sanavaraston laajuudesta. Tehtävät, joissa lapsen tulee määritellä sanoja, kuten Clinical Evaluation of Language Fundamentals, 4th Edition, UK (CELF-4 UK) -testin sanamääritelmäalatehtävä, arvioivat lapsen sananhallinnan syvyyttä ja semanttisia esityksiä tavalla, johon monivalintatehtävät eivät kykene, mutta ne vaativat ilmaisullisia kielellisiä taitoja. Muita arvioimismenetelmiä, jotka pyrkivät mittaamaan lapsen semanttisia esityksiä, ovat CELF-4 UK:n sanaluokkatehtävä, jossa lapsi tunnistaa neljästä sanasta kaksi toisiinsa liittyvää (ymmärtävä pisteytys) ja selittää miksi (ilmaisullinen pisteytys). Nimeämistehtävä, kuten Test of Adolescent/Adult Word Finding (TAWF) -testin kuvan nimeämisosio, antaa tietoa lapsen aktiivisesta sanavarastosta sekä mahdollisista sananhakemisvaikeuksista.
Vahvin näyttö intervention tehokkuudesta saatiin yhdistetyllä fonologis-semanttisella lähestymistavalla. Näyttö viittasi siihen, että kaikki toteutusmuodot voivat olla hyödyllisiä (yksilö-, pienryhmä- ja koko luokan interventiot).
Laajan metodologisen vaihtelun vuoksi meta-analyysi ei ollut mahdollinen.
Campbellin ja kumppaneiden tutkimuksen «Campbell L, Nicoll H, Ebbels SH. The effectiveness...»2 tavoitteena oli selvittää, saavutetaanko sananlöytämisessä enemmän edistystä yksilöllisen semanttisen intervention aikana kuin yhtä pitkän jakson aikana ennen interventiota (baseline) standardoidulla testillä mitattuna.
Tutkimukseen osallistui 25 nuorta (20 poikaa ja 5 tyttöä). Osallistujien ikä oli 16 vuotta 4 kuukautta – 18 vuotta 4 kuukautta, ja heillä oli kielellinen häiriö ja sananlöytämisvaikeuksia. Osallistujat oli valikoitu Lontoossa sijaitsevan erityiskoulun (Moor House Research and Training Institute, UK) oppilaista. Opiskelijoiden tavanomaiseen puheterapiapakettiin oppilaitoksessa kuului yksi yksilöterapiakäynti, yksi sosiaalisten taitojen ryhmä ja yksi kieliryhmä viikossa. Tämän lisäksi puheterapeutti tarjosi suoraa tukea sekä oppilaitoksessa että sen ulkopuolella pidettävien oppituntien aikana ja suunnitteli englannin ja matematiikan opetusta yhdessä opettajan kanssa. Kaikilla osallistujilla oli diagnosoitu kielellisiä vaikeuksia alakouluvuosien aikana, ja he olivat saaneet erityisopetusta yläkouluvuosien ajan ja jatkoivat nyt opintojaan toisen asteen erityisoppilaitoksessa.
Opiskelijat osallistuivat yksilötason lähtötasotutkimukseen, jossa verrattiin edistymistä Test of Adolescent and Adult Word Finding (TAWF) -testissä interventiovaiheen ja samanpituisen lähtötasovaiheen aikana. Interventio keskittyi sellaisten sanojen semantiikkaan, jotka eivät sisältyneet testiin. Intervention rakenne noudatteli yleispiirteissään Ebbelsin ym. tutkimusta «Ebbels SH, Nicoll H, Clark B, ym. Effectiveness of...»3. Tämä interventio keskittyi semantiikkaan eikä kohdistunut fonologiaan. Intervention toteutti osallistujien oma puheterapeutti kerran viikossa 30 minuutin ajan kahdeksan viikon ajan, ja se on tutkimuksessa kuvattu tarkasti. Tutkimuksessa käytettiin yksittäistä lähtötasodesignia (single baseline design), jossa osallistujat toimivat itse omana vertailuryhmänään.
Interventioon valittujen opiskelijoiden keskimääräinen standardipistemäärä tutkimuksen alussa oli 64,9. Vaihteluväli oli 55–80. Osallistujat edistyivät testin pistemäärissä merkittävästi sekä lähtötasovaiheen aikana (vaikutuskoko d = 1,4) että intervention aikana (d = 2,5), mutta interventiovaiheen edistyminen oli selvästi suurempaa (d = 1,16). Yksilötasolla 5 osallistujalla havaittiin luotettavaa muutosta lähtötasolla ja 20:llä intervention aikana. Alussa kaikkien osallistujien standardipistemäärä oli alle 85 pistettä, mutta intervention jälkeen 10/25 osallistujan pistemäärä oli yli 85.
Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että neljän tunnin semanttinen interventio 16–19-vuotiaille, joilla oli kielellinen häiriö ja sananlöytämisvaikeuksia, johti merkitsevästi parempiin tuloksiin standardoidussa sananlöytämistestissä verrattuna samanpituiseen lähtötasojaksoon. Koska testin sanat eivät sisältyneet interventioon, tutkijat katsoivat, että tämä viittaa yleistyvään oppimiseen.