Yhdysvaltalainen vuonna 2015 julkaistu «Cleave PL, Becker SD, Curran MK, ym. The efficacy ...»1 systemaattinen katsaus ja meta-analyysi arvioi kieliopillisten ilmausten uudelleenmuotoilun vaikutusta kielihäiriöisten lasten (ikä 18 kk –10 v) kieliopillisten taitojen kohentumiseen. Tämän arvioimiseksi tehtiin kaksi katsausta: toinen oli systemaattinen katsaus (1978–2013), jossa oli mukana 35 tutkimusta ja toinen oli meta-analyysi, jossa oli yhteensä 15 tutkimusta (7 oli samaa kuin systemaattisessa katsauksessa) ja joille voitiin laskea vaikutuskoko. Katsauksessa esitettiin rajattu kliininen kysymys ja siihen oli valittu huolellisesti julkaisut. Mukaanottokriteerit olivat: 1) vertaisarvioitu artikkeli julkaistu 1970–2013, 2)englantia puhuvia lapsia, joiden ikä oli 18 kuukautta – 10 vuotta (tutkimuksiin sisältyi lapsia, joilla oli kielellinen häiriö (LI) tai kehitysvamma (ID)), 3) tutkimuksessa tuli tunnistaa uudelleenmuotoilut (recasts) intervention ensisijaiseksi painopisteeksi tai keskeiseksi osaksi, 4) tutkimuksen tuli arvioida uudelleenmuotoilujen vaikutuksia varhaisessa vaiheessa ja niiden yhteyttä lapsen kieliopin kehittymiseen myöhemmässä vaiheessa ja 5) tutkimuksessa tuli käyttää ennen–jälkeen-mittausta lapsen kielioppitaidoista, mukaan lukien yleisiä, epätarkkoja kielioppitaitojen mittareita, kuten lauseen keskipituus (MLU) ja monisanaisten lauseiden määrä. Meta-analyysiin mukaan otetut tutkimukset olivat kliiniseltä näkökulmalta riittävän samankaltaisia. Meta-analyysissa hyödynnettiin tutkimusjulkaisutason dataa, tarvittaessa lisätiedot kysyttiin suoraan tutkimusten kirjoittajilta. Meta-analyysin tekijät olivat tarkastelleet tutkimuksia yksittäin. Tutkimusartikkelien laadun arvioinnin sekä systemaattiseen katsaukseen että meta-analyysiin tekivät kaksi arvioijaa itsenäisesti.
Kun keskimääräinen vaikutuskoko (d) laskettiin kahdeksalle tutkimukselle, saatiin d = 0,96 ja 95 % luottamusväli 0,76–1,17. Tämä osoittaa positiivisen hyödyn hoitoihin läheisesti liittyvissä tulosmittareissa. Kaikissa early efficacy -tuloksissa vaikutuskoot olivat positiivisia, vaikka niiden suuruus vaihteli välillä 0,23–2,08. Kun seitsemän late efficacy -tutkimuksen keskimääräinen vaikutuskoko laskettiin, saatiin d = 0,76 ja 95 % luottamusväli 0,46–1,06. Kaikki late efficacy -tutkimukset osoittivat positiivisia d-arvoja.
Suurimmassa osassa tutkimuksista tulokset olivat samankaltaisia, eli lasten ilmaisun uudelleenmuotoilu näyttäisi vaikuttavan myönteisellä tavalla lasten kieliopillisten taitojen kohentumiseen.
Tämän katsauksen ja meta-analyysin pohjalta kirjoittajat totesivat saadun tukea sille, että ilmaisujen uudelleenmuotoilu helpottaa harjoittelun kohteena olevien kieliopillisten rakenteiden omaksumista lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Lisäksi näyttäisi siltä, että laajempien interventiomenetelmien lisäksi ilmaisun uudelleenmuotoilu näyttäisi menetelmänä olevan tehokas.
Australialainen vuonna 2015 julkaistu satunnaistettu kaksoissokkoutettu tutkimus «Smith-Lock KM, Leitão S, Prior P, ym. The Effectiv...»2 vertaili kieliopillisten taitojen kuntoutusmenetelmän vaikuttavuutta 5-vuotiailla kielihäiriöisillä lapsilla (n = 31,8 viikkoa, 1 tunti/viikko). Lasten kielelliset taidot arvioitiin ennen kuntoutusjakson alkamista seuraavilla testeillä: The Grammar Screening Test, the Articulation Screening Test ja the Grammar Elicition Test. Nämä testit olivat erityisesti suunniteltu tunnistamaan harjoituksen kohteena olevia asioita ja mittaamaan kieliopillisia muutoksia. Tutkimuksessa koehenkilöt oli satunnaistettu joko 1) vihjekuntoutusryhmään tai 2) uudelleenmuotoilumenetelmäryhmään. Kuntoutukset erosivat siinä, miten puheterapeutti tai erityisopettaja reagoi lasten kieliopillisiin virheisiin. Vihjeryhmässä, kun lapset olivat tehneet virheitä, opettaja tai puheterapeutti seurasi tiettyä hierarkkista kaavaa ja antoi lapsille vihjeitä, jotta nämä pystyisivät korjaamaan virheitään. Uudelleenmuotoilumenetelmässä oikeat vastaukset annettiin lapsille virheen jälkeen mutta lapsia ei vaadittu tuottamaan kieliopillista rakennetta uudestaan oikein. Tutkimuksen kulku ja interventiot oli kuvattu huolellisesti. Molemmat ryhmäinterventiot toteutettiin samalla tavalla muutoin paitsi harjoitussisältöjen suhteen. Interventiot toteutettiin osana lasten koulunkäyntiä (1 kertaa viikossa, 1 tunti/kerta 8 viikon ajan). Koulun puheterapeutti piti aluksi luokassa yhteisen session lapsille. Siinä käytiin läpi harjoiteltavan kieliopillisen asian sisältö. Sen jälkeen lapset jakautuivat 3 pienryhmään, joita vuorotellen veti joko puheterapeutti, opettaja tai avustaja. Lasten suoriutumista arvioitiin 4 kertaa (2 alkuarviota = T1 ja T2, kuntoutuksen jälkeinen arvio = T3 ja seuranta-arvio 8 viikon kuluttua kuntoutuksen päättymisestä = T4).
Vaikka tulokset osoittivat tilastollisen eron T2- ja T3-mittausten pisteissä ryhmien välillä (F(2, 28) = 4,32, p = 0,047), edistymistä tapahtui molemmissa ryhmissä. Vihjekuntoutusta saanut ryhmä (vaikutuskoko alkumittausten T1 ja T2 välillä 0,74 ja toisen alkumittauksen T2 ja kuntoutuksen jälkeisen mittauksen T3 välillä 1,49, mikä arvioitiin isoksi kuntoutusefektiksi) edistyi merkitsevästi enemmän 8 viikon kuntoutusjakson aikana verrattuna uudelleenmuotoilumenetelmäryhmään (vaikutuskoko T1:n ja T2:n välillä 0,68 ja T2:n ja T3:n välillä 0,85). Molemmat ryhmät säilyttivät kuntoutustuloksen vielä 8 viikkoa kuntoutuksen jälkeen. Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti tässä toisistaan (F(2, 28) = 0,5, p = 0,83).
Koehenkilöiden yksilötarkastelussa havaittiin 50 %:lla vihjeryhmän lapsista ja 12 %:lla uudelleenmuotoilumenetelmäryhmän lapsista merkittävä kuntoutusvaikutus. Puolet näistä lapsista säilytti kuntoutuksen tuoman tuloksen vielä 8 viikon seurantamittauksessa.
Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa «Ebbels SH, van der Lely HK, Dockrell JE. Intervent...»3 haluttiin selvittää, voidaanko motivoivan intervention avulla parantaa kielihäiriöisten oppilaiden verbien (argument) käyttöä. Tutkimukseen osallistui 27 iältään 11,0–16,1-vuotiasta oppilasta (10 tyttöä ja 17 poikaa), joilla oli pysyvä kielellinen erityisvaikeus.
Koehenkilöt satunnaistettiin kolmeen ryhmään: 1) syntaktis-semanttinen terapiaryhmä, 2) semanttinen terapiaryhmä ja 3) vertailuterapiaryhmä. Ryhmät eivät eronneet toisistaan iän, kielellisen ilmaisun, kielen ymmärtämisen tai suoritus-ÄO:n suhteen. Jokaisen ryhmän lapsi sai 9 viikkoa (1 kerta/viikko, 30 minuuttia/kerta) yksilöllistä terapiaa. Mittaukset (alku, kuntoutuksen jälkeinen ja seurantamittaus) tehtiin 3 kuukauden kuluttua videopohjaisella testillä. Mittaukset suoritettiin sokkoutetusti. Koehenkilöt saivat normaalia erityisopetusta ja terapiaa samaan aikaan, mutta näissä toiminnoissa ei harjoiteltu samaa asiaa kuin kyseisessä interventiossa. Syntaktis-semanttinen ryhmä harjoitteli verbien käyttöä hyödyntäen muotoja, värejä ja nuolia osoitettaessa englannin kielen syntaktisia rakenteita. Lisäksi harjoiteltiin synonyymisia verbejä. Semanttinen ryhmä keskittyi enemmän verbien semanttisten merkitysten kanssa työskentelyyn. Vertailuterapiaryhmässä keskityttiin parantamaan lasten kykyä päätellä tekstistä erilaisia asioita, kuten "piilotettua tietoa".
Tulokset osoittivat, että molempien tutkimusryhmien lapset (syntaktis-semanttinen; kuntoutuksen jälkeen p = 0,002, seurantamittaus p = 0,03 ja semanttinen; kuntoutuksen jälkeen p = 0,004, seurantamittaus p = 0,02) edistyivät merkitsevästi kuntoutuksen myötä. Lisäksi taidot pysyivät vielä seurantamittauksessa ja jopa yleistyivät verbeihin, joita ei ollut harjoiteltu.
Molemmat terapiamuodot paransivat lasten kykyä yhdistää verbejä oikeisiin kieliopillisiin rakenteisiin. Vertailuterapiaryhmän lapset eivät edistyneet verbien oikeanlaisessa käytössä.
Kommentti: Tutkimuksia kieliopillisten taitojen ja rakenteiden kuntouttamisesta on jo kohtalaisesti. Tutkimukset on usein kohdennettu jonkin tietyn menetelmän käyttöön. Kliinisen kokemuksen mukaan kieliopillisten taitojen harjaannuttaminen kohentaa usein myös lapsen puheen ymmärtämisen taitoja.
Australialaisessa tutkimuksessa Calder ym. «Calder SD, Claessen M, Ebbels S, ym. The Efficacy ...»4 tutkivat suoran kuntoutusmenetelmän vaikutusta sellaisten alakouluikäisten lasten menneen aikamuodon käyttämiseen, joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Tutkimukseen osallistui 21 lasta (ikä 5 vuotta 9 kuukautta – 6 vuotta 9 kuukautta). Sisäänottokriteerinä oli englanti ensisijaisena kielenä sekä kehitykselliseen kielihäiriöön liittyvät kielioppivaikeudet. Osallistujat rekrytoitiin kolmelta paikkakunnalta kehityksellisen kielihäiriön diagnoosin saaneille oppilaille suunnatuista erityisopetusohjelmista. Tutkimusasetelma oli vaihtovuoroisesti etenevä (cross-over) satunnaistettu kontrolloitu koe (interventioryhmä n = 10, vertailuryhmä (odotuslista) n = 11). Interventio sisälsi kerran viikossa toteutetun ohjauksen yhteensä 10 viikon ajan. Ohjauksessa käytettiin SHAPE CODING -järjestelmää yhdessä systemaattisen vihjehierarkian kanssa menneen aikamuodon käyttämisen opettamiseen. Kun ensimmäinen ryhmä oli saanut intervention, vertailuryhmä sai intervention. Ensisijaisia tulosmittareita olivat kriteeriperusteiset menneen aikamuodon käyttämisen mittarit, ja toissijaisina mittareina käytettiin standardoituja kieliopin tuottamisen ja ymmärtämisen mittareita. Lisäksi tehtiin lisäanalyysejä morfosyntaksin laajentumisesta ja käyttämisen hallinnasta. Kaikki raportointi noudatti CONSORT-ohjeistusta (Consolidated Standards of Reporting Trials). Arvioijat olivat sokkoutettuja ryhmäjaolle kaikissa testausvaiheissa. Osallistujille, heidän huoltajilleen ja opettajilleen ei kerrottu, mihin ryhmään he kuuluivat. Interventiolla tavoitellun morfosyntaksin lisäksi interventiolle asetettua tarkoitusta ei paljastettu huoltajille tai opettajille.
Ajoituksen ja ryhmän välillä oli merkitsevä interaktio (p < 0,001), ja interventioryhmän eduksi havaittiin merkitsevä ero muutoksessa ennen ja jälkeen intervention (p < 0,001, d = 3,03). Kun molemmat ryhmät olivat saaneet intervention, analyysit osoittivat, ettei kummassakaan ryhmässä ollut edistymistä 5 viikon mittaisen interventiota edeltäneen jakson aikana, mutta interventiota edeltävän ja sen jälkeisen mittauksen välillä havaittiin merkitsevää edistystä (p < 0,001, d = 1,22). Kehitys säilyi myös 5 viikkoa intervention jälkeen. Standardoiduissa kielioppimittareissa tai laajentumis- ja vertailumittareissa ei havaittu merkitseviä muutoksia intervention jälkeen.
Tutkijat toteavat, että tämä menetelmä voi parantaa menneen aikamuodon oikeaa käyttöä alakouluikäisillä lapsilla, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, ja on käyttökelpoinen vaihtoehto morfosyntaktisten vaikeuksien kuntoutukseen.