Näytön luotettavuutta on laskettu harhan riskien, tulosten epätarkkuuden ja epäsuoruuden vuoksi.
Systemaattisen katsauksen «Favot K, Carter M, Stephenson J. The effects of or...»1 tavoitteena oli kuvata narratiivisten interventioiden piirteitä sekä arvioida tutkimusten laatua ja vaikuttavuutta lasten ja nuorten kehityksellisen kielihäiriön kuntoutuksessa.
Katsaukseen sisältyneisiin 24 tutkimukseen vuosilta 1993–2018 osallistui yhteensä 326 lasta (ikä 5–16 vuotta), joilla oli kehityksellinen kielihäiriö tai muita kehityksellisiä häiriöitä, joihin voi liittyä kielellisiä vaikeuksia.
Katsaukseen sisältyi 11 yksittäistapaustutkimusta (single-case study), 10 ryhmätutkimusta (group study), 1 yhdistelmäasetelma (single-case + group) ja 2 tapaustutkimusta (case study). Systemaattisen katsauksen artikkelivalinnan arvioijien välinen luotettavuus oli hyvä (89–95 %), ja erimielisyydet ratkaistiin keskustellen.
Interventioissa käytettiin tyypillisesti visuaalisia tukikeinoja (kuvat, ikonit, kuvakirjat), terapeutin mallintamia kertomuksia ja lapsen mahdollisuutta tuottaa kokonainen narratiivi istunnon aikana.
Yksittäistapaustutkimuksissa, joissa taitoja mitattiin toistuvasti ennen interventiota ja intervention eri vaiheissa sekä osassa myös ylläpitovaiheessa, osallistui yhteensä 53 lasta. Meta-analyysi näistä tutkimuksista osoitti kohtalaisen vaikutuksen narratiivien makrorakenteisiin, kuten tarinan kokonaisuuden järjestykseen ja juonirakenteeseen (vaikutuskokoa kuvaava BC-Tau 0,45; 95 % luottamusväli 0,29–0,58), pienemmän vaikutuksen mikrorakenteisiin, kuten kieliopillisiin rakenteisiin ja sanaston käyttöön (0,33; 95 % luottamusväli 0,20–0,45), sekä kohtalaisen vaikutuksen yhdistetyissä mittareissa (0,47; 95 % luottamusväli 0,34–0,58) ilman merkittävää heterogeenisyyttä.
Ryhmätutkimusten (group study) tulokset olivat vaihtelevia ja metodologisesti heikompia. Vain 4 tutkimuksessa oli vertailuryhmä, ja niistäkin vain 2:ssa ryhmät jaettiin satunnaisesti. Lisäksi otoskoot olivat pieniä ja mittarit vaihtelivat, minkä vuoksi tulosten luotettavuus jäi heikoksi. Tapaustutkimukset (case study) puolestaan tarjosivat lähinnä kuvailevaa tietoa yksittäisten lasten kuntoutuksesta, eikä niiden pohjalta voi tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä.
Tutkimuksessa mukana olleiden lasten joukko oli heterogeeninen, mikä haastaa tuloksien yleistettävyyttä lapsiin, joilla on kehityksellinen kielihäiriö, mutta ei autismikirjon häiriötä tai merkittäviä oppimisen haasteita.
Brittiläisessä RCT-tutkimuksessa «Joffe VL, Rixon L, Hulme C. Improving storytelling...»2 tutkittiin kerrontataitoihin ja sanastoon kohdennettuja interventioita yleisopetuksessa oleville yläkouluikäisille oppilaille (keski-ikä 12,8 vuotta), joilla oli kielellisiä vaikeuksia. Tutkimukseen osallistui 21 koulua, ja mukaan valikoitui 358 kelpoisuusvaatimukset täyttänyttä oppilasta (n = 82–84 per ryhmä). Tutkittavat rekrytoitiin kaksiportaisella seulonnalla. Ensin opettajia pyydettiin tunnistamaan yleisopetuksessa olevia 7.-luokkalaisia, joiden 6. luokan englannin kansallisen standardikokeen (SAT) pistemäärät olivat pienet tai alle keskitason. Opettajat saivat myös ohjata mukaan oppilaita, jotka suoriutuivat akateemisesti heikosti. Oppilaille tehtiin useita kielellisiä testejä (British Picture Vocabulary Scale (BPVS-2); Formulated Sentences (FS) and Recalling Sentences (RS) subtests of the CELF-4; Receptive Vocabulary (RV) and Expressive vocabulary (EV) subtests of the Test of Word Knowledge (TOWK); ja Multiple Contexts (MC) and Figurative Usage (FU) subtests of the TOWK) ja ne, jotka saivat joko ≥ 1 keskihajontaa heikomman tuloksen kahdessa tai useammassa testissä tai ≥ 1,5 keskihajontaa heikomman tuloksen yhdessä testissä, valittiin mukaan tutkimukseen.
Tutkimuksessa oli kolme interventioryhmää (kerrontainterventio, sanastointerventio ja yhdistelmäryhmä, jotka saivat sekä kerronta- että sanastointervention) sekä vertailuryhmä, joka ei saanut mitään interventiota (saivat myöhemmin, eli olivat ns. odotuslistalla). Opetusassistenttien toteuttamat ryhmäinterventiot toteutettiin luokkahuoneessa kolme kertaa viikossa, 45–60 minuuttia kerrallaan, kuuden viikon ajan.
Kerrontaan keskittyvä interventio sisälsi tarinoiden ymmärtämiseen ja kertomiseen liittyviä tehtäviä, jossa osassa käytettiin strukturoitua tarinarakennetta. Oppilaille esiteltiin erilaisia tarinatyyppejä (fiktiivisiä, ei-fiktiivisiä, käsikirjoituksia) ja kertovan tekstin genrejä. Sanavarastoon keskittyvä interventio sisälsi keskeisten käsitteiden ja opetussuunnitelmaan liittyvien sanastojen (esim. ravitsemus) sekä ikätasolle sopivien aiheiden (esim. ammatit) harjoittelua erilaisilla sanayhteyksien, luokittelun, miellekarttojen ja sananmuodostuksen tehtävillä. Yhdistetty kerronta- ja sanastointerventio sisälsi sekä kerronta- että sanastointerventioiden keskeisen sisällön, mutta harjoituksia oli vähemmän, jotta aikaa jäi kummankin osa-alueen harjoitteluun.
Tulosmuuttujina käytettiin sekä standardoituja että interventiokohtaisia mittareita ennen ja jälkeen intervention. Tutkimusryhmän jäsenet toteuttivat oppilaiden arvioinnit sokkoutettuna.
Kaikissa kolmessa interventioryhmässä havaittiin kehitystä kerrontataitoja mittaavassa muuttujassa, joka määriteltiin standardoidun kertomusarvioinnin (Expression, Reception and Recall of Narrative Instrument – ERRNI) perusteella. Raakapisteet paranivat 1,5–2 pisteellä interventioryhmissä verrattuna vertailuryhmään, jossa pisteet pysyivät ennallaan (yhdistetty vaikutuskoko, interventioryhmät verrattuna vertailuryhmään: Cohenin d = 0,296). Sen sijaan sanavaraston kehityksessä ei havaittu parannusta missään interventioryhmistä verrattuna vertailuryhmään.
Joissakin standardoimattomissa interventiokohtaisissa mittauksissa havaittiin eroja: kertomusryhmä edistyi enemmän kertomustehtävissä verrattuna vertailuryhmään, sanastoryhmä osoitti samankaltaista kehitystä osassa sanastotehtävistä, ja yhdistetty kertomus- ja sanastoryhmä edistyi joissakin kertomustehtävissä sekä kaikissa interventiokohtaisissa sanastotehtävissä vertailuryhmään verrattuna.
Yhteenveto: Opetusassistenttien toteuttamilla kertomustaitoihin ja sanastoon kohdennetuilla ryhmäinterventioilla voidaan mahdollisesti parantaa nuorten kerrontataitoja, mutta ei sanavarastoa, kun arviointi perustuu standardoituihin mittareihin lyhyellä aikavälillä.
Egyptiläinen pilottivaiheen RCT-tutkimus «Ibrahim SM, Sobhy OA, ElMaghraby RM, ym. Efficacy ...»3 tutki uuden narratiivisen kuntoutusohjelman, Oral Narrative Language Intervention Program (ONLIP), vaikuttavuutta verrattuna tavanomaiseen kielelliseen kuntoutukseen lapsilla, joilla on kehityksellinen kielihäiriö.
Tutkimukseen osallistui 44 arabiaa puhuvaa iältään 5–12-vuotiasta lasta, jotka satunnaistettiin lohkoarvonnalla kahteen ryhmään: 22 lasta sai ONLIP-interventiota ja 22 lasta tavanomaista kuntoutusta. Sisäänottokriteerinä oli kehityksellisen kielihäiriön diagnoosi ja vähintään kolmen sanan mittaisten lauseiden tuottaminen. Poissulkukriteereinä olivat kehitysvamma, neurodegeneratiivinen sairaus, muut neurokehitykselliset häiriöt, kraniofakiaaliset poikkeavuudet ja kuulovika.
Molemmat interventiot kestivät kolme kuukautta, ja kokonaiskontaktiaika oli molemmissa noin 12 tuntia. Tutkimus oli kaksoissokkoutettu osallistujien ja tulosarvioijien osalta, mutta sama kliinikko toteutti molemmat interventiot.
ONLIP toteutettiin 12 istuntona (1 x 60 min/viikko). Ohjelmassa opetettiin narratiivien makrorakenteita visuaalisin vihjein sekä harjoiteltiin tarinankerrontaa ja uudelleenkerrontaa vaiheittain vähenevällä tuella. Painopiste oli narratiivisessa ymmärtämisessä ja tuottamisessa, morfosyntaksissa, sanastossa, diskurssitaidoissa ja ongelmanratkaisussa.
Tavanomainen kuntoutus toteutettiin kahdesti viikossa (24 x 30 min). Se kohdistui semantiikkaan, syntaksiin, morfologiaan ja pragmatiikkaan. Tavoitteet asetettiin yksilöllisesti alkukartoituksen (Comprehensive Arabic Language Test) perusteella. Kuntoutus toteutettiin hybridimenetelmin, ja se sisälsi muun muassa jäsentämis- ja simulointiharjoituksia sekä vuorovaikutteista kirjojen lukemista.
Tuloksia mitattiin ennen ja jälkeen intervention validoidulla Test of Narrative Language, Second Edition (TNL-2) -testillä sekä Comprehensive Arabic Language Test (CALT) testillä. CALT on arabian kielen standardoitu ja normiviitteinen testi lasten kielellisten vaikeuksien arviointiin, mutta sitä ei ole validoitu.
ONLIP-ohjelma näytti lupaavalta tavanomaiseen kuntoutukseen verrattuna sellaisten lasten narratiivisen tuottamisen taitojen kehittämisessä, joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Narratiivisen kielen tuottamista arvioitiin TNL-2-testin kokonaisraakapisteillä ja skaalatuilla pisteillä. Interventioryhmässä kokonaisraakapisteiden mediaani oli alkumittauksessa 20,0 ja loppumittauksessa 38,5 ja skaalattujen pisteiden mediaani 8,0 ja 12,0, kun taas vertailuryhmässä raakapisteet olivat 23,0 ja 22,0 ja skaalatut pisteet 8,0 ja 7,0. Ryhmien väliset erot loppumittauksessa olivat molemmissa mittauksissa tilastollisesti merkitseviä (p < 0,001).
Narratiivin ymmärtämisen taidot kohenivat sekä ONLIP-ryhmässä että tavanomaisessa kuntoutuksessa, eikä loppumittauksessa ollut eroa. Molemmat kuntoutusmuodot tukivat kielellisten perusrakenteiden kehitystä, ja yleisissä kielitaidoissa (CALT) kohentumista todettiin molemmissa ryhmissä (p < 0,001) ilman eroa loppumittauksessa.