American Speech-Language-Hearing Associationin (ASHA) ad hoc -komitean julkaisu vuonna 2012 näyttöön perustuvan systemaattisen katsauksen «Gerber S, Brice A, Capone N, ym. Language use in s...»1 kuntoutusmenetelmistä kielenkäyttötaitojen ongelmissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Katsaus tehtiin yhteistyössä ASHAn National Center for Evidence-Based Practice in Communication Disordersin (N-CEP) kanssa. Katsauksella haluttiin löytää näyttöön perustuvaa tukea kielenkäytön ongelmien eri osa-alueiden kuntoutukseen. Katsauksessa haluttiin keskittyä kielellisiin sosiaalisen kommunikoinnin vaikeuksiin ja niiden vaikutuksiin 11 itsenäisen osatekijän suhteen. Nämä olivat 1) positiivisen käyttäytymisen tukeminen, 2) vanhempien ohjauksen ohjelmat, 3) lähiympäristön opettamisen harjoittelu, 4) kommunikointiin osallistuvien ohjaus, 5) vertaissovittelu, 6) keskustelu-/diskurssiharjoittelu, 7) pragmaattinen harjoittelu, 8) sosiaalisten taitojen harjoittelun kuntoutus, 9) soveltava käyttäytymisen analysointi, 10) narrativiivi-/diskurssimenetelmät ja 11) myötämielisyyden harjoittelu.
Tutkimukset, jotka otettiin mukaan systemaattiseen katsaukseen, oli julkaistu aikavälillä 1975 – kesäkuu 2008, kirjoitettu englanniksi, ja ne sisälsivät alkuperäisen datan koskien yhtä tai useampaa yllä mainituista 11 osatekijästä. Kirjallisuuskatsauksen tekemiseen käytettiin 22:ta tietokantaa (lokakuu 2007 – kesäkuu 2008). Hakusanat oli listattu katsauksen loppuun. Kaksi N-CEP-ryhmän jäsentä arvioi itsenäisesti 836 viitettä 88 %:n samankaltaisuudella. Valintakriteerien perusteella valittiin 14 artikkelia, joista lisäarvioinnin jälkeen valikoitui 8 artikkelia lopulliseen arviointiin (2 tapaustutkimusta, 2 tapaussarjaa, 1 ryhmävertailututkimus, 2 yksittäispotilastutkimusta ja 1 ennen ja jälkeen -testausryhmätutkimus). Valittujen tutkimusten läpikäyminen ja arviointi sekä arvioijien yhteneväisyys on kuvattu. Kaikkien 11 sosiaalisen osa-alueen kysymyksiin näiden 8 tutkimuksen avulla ei voitu vastata.
Koehenkilöt olivat kouluikäisiä 5–11-vuotiaita lapsia, joilla oli kielellinen erityisvaikeus (language impairment) ja siihen liittyvä sosiaalisen kommunikaation tai pragmaattisten taitojen häiriö. Lisäksi tutkimukseen oli otettu lapsia, joilla oli kielellispohjaisia oppimisvaikeuksia, mikäli 1 tai useampi kielellinen mittaus oli käytettävissä alkuperäistutkimuksissa. Katsauksen ulkopuolelle jätettiin lapset, joilla oli kielellisten ongelmien lisäksi muun muassa tarkkaavuushäiriö, autismikirjon häiriö, käyttäytymisen ongelmia, muita kehityksellisiä ongelmia, Downin syndrooma, kehitysvamma, selektiivinen mutismi, änkytys tai aivovamma. Koehenkilöiden lukumäärä vaihteli tutkimuksissa välillä 1–20. Poikia oli enemmän kuin tyttöjä, etnistä taustaa ei ollut kuvailtu.
Arvioitujen harjoitteiden tavoitteet sisälsivät sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen kehittämistä. Ymmärtämisen tavoitteet olivat seuraavat: opettaa osallistujille keinoja monitoroida omaa ymmärtämistään sekä kuuntelijoiden ymmärrystä korjaamalla kommunikaation epäonnistumisia. Ilmaisun tavoitteet keskittyivät kohentamaan osallistujien keskustelun aloittamisen ja aiheen ylläpitämisen taitoja sekä vähentämään epäolennaisia kommentteja ja kysymyksiä. Tutkimusten, joissa käytettiin kerrontaa harjoittelukontekstina, tavoitteita olivat tarinan kieliopillisten komponenttien määrän lisääminen sekä kerronnan yhtenäisyyden parantaminen. Osa tutkimuksista kohdentui laajempiin sosiaalisen kommunikaation tavoitteisiin, kuten asianmukaiseen prosodian käyttöön, emootioiden tunnistamiseen ja sosiaalisen ymmärryksen parantamiseen sekä metapragmatiikkaan (esim. auttaa lasta tiedostamaan kommunikaation sääntöjä ja tietämystä).
Harjoittelun tavoitteet sisälsivät käyttäytymisen mallittamista, käyttäytymisen harjoittelua tai roolileikkejä, käyttäytymisen metapragmaattista keskustelua ja huoltajan kouluttamista. Harjoittelun säännöllisyys ja kesto vaihtelivat tutkimuksissa. 7 tutkimuksessa harjoittelua oli 1–3 kertaa viikossa, ja 1 tutkimuksessa raportoitiin 30 minuutin viikoittaisesta harjoittelusta. 5 tutkimuksessa harjoitteluperiodi kesti 4–8 viikkoa, 2 tutkimuksessa 10–12 viikkoa ja 1 tutkimuksessa 6 kuukautta.
Tutkimuksen tulokset ja rajoitteet: Katsaus antoi alustavaa näyttöä erilaisten menetelmien käyttökelpoisuudesta, joilla vaikutetaan valikoituun sosiaalisen kommunikaation käytökseen ja pragmaattisen kielen taitoihin. Vain yhdelle tutkimukselle pystyttiin laskemaan vaikutuskoko (effect size). Tämän vuoksi tulokset ovat kuvailevia. Yksittäiset tutkimukset raportoivat kohentumisesta yhdellä tai useammalla pragmaattisen taidon tasolla joko tutkimusmittauksella tai standardoiduilla arvoilla. Tutkimuksissa raportoitiin kehittymistä keskustelun aiheen ylläpitämisen taidoissa, kuten keskustelun aloitteiden määrän lisääntymisessä, aiheen ylläpitämisessä ja yhteneväisyydessä. Myös narratiivin (kertomusten) tuottaminen oli yhteydessä tarinan kieliopillisuuden osatekijöiden lisääntymiseen. Muutokset taidoissa, jotka liittyivät semanttisiin ja kielen rakenteellisiin tekijöihin, olivat vaihtelevia: kohentumista raportoitiin sananlöytämisessä, lauseiden imitoinnissa ja muotoilussa, mutta ei ilmaisun pituudessa ja monimuotoisuudessa.
Jensen de Lopéz ja kumppanit tekivät systemaattisen katsauksen «Jensen de López KM, Kraljević JK, Struntze ELB. Ef...»2, jonka tavoitteena oli tarkastella kielihäiriöisten lasten ja nuorten pragmaattisiin taitoihin kohdistuvia interventiotutkimuksia ja niiden tuloksia. Katsauksella pyrittiin selvittämään: 1) mikä on raportoitu vaikuttavuus ja sisäisen validiteetin taso kussakin interventiossa, 2) mitä pragmaattisia taitoja interventioilla pyrittiin kehittämään, millä tavalla interventio toteutettiin ja kuka sen toteutti sekä 3) millainen oli kumulatiivisen intervention intensiteetin vaihteluväli tarkastelluissa tutkimuksissa.
Tutkimus oli rekisteröity PROSPERO-tietokantaan, ja katsauksen menetelmät noudattivat PRISMA-ohjeistuksia. Systemaattinen haku seitsemästä tietokannasta tuotti 1 031 artikkelia, joista 11 täytti sisäänottokriteerit. Tutkimuksissa oli mukana yhteensä 979 lasta. Valitut artikkelit keskittyivät kielihäiriöisten lasten (ikä 3–18 vuotta) suullisen kielen pragmaattisten taitojen tukemiseen, ne oli julkaistu ajalla tammikuu 2006 – toukokuu 2020, ja ne perustuivat ryhmätutkimusasetelmiin, kuten satunnaistettuihin kontrolloituihin kokeisiin (7 tutkimusta) tai ennen–jälkeen-mittauksiin (4 tutkimusta). Osallistujat olivat yksikielisiä. Tutkimusten laatua arvioitiin Cochrane Risk of Bias -työkalulla.
Mukaan otetuissa tutkimuksissa oli suurta vaihtelua muun muassa intervention intensiteetin, kohteiden ja tulosmittarien osalta. Mitä tulee interventioiden vaikuttavuuteen, viisi tutkimusta osoitti tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia kielihäiriöryhmän hyväksi niissä tulosmuuttujissa, joilla mitattiin lasten pragmaattisen kielen taitoja. Vaikutuskoot vaihtelivat pienestä (0,04) erittäin suureen (1,50).
Pragmaattisen kielen osa-alueet, joihin interventiot vaikuttivat myönteisesti, vaihtelivat suuresti. Ne kattoivat muun muassa lapsen kyvyn säädellä puhetta (esimerkiksi sosiaalinen puhe, yksityispuhe ja kuulumaton puhe), kyvyn palauttaa mieleen kertomus (ERRNI) ja kyvyn vastata päättelyä vaativiin kysymyksiin. Tehottomiksi osoittautuneissa interventioissa tulosmuuttujina käytettiin muun muassa Narrative Language Ability Index -mittaria (NLAI ja Renfrew Bus Story), CCC-2-kyselyä, kommunikointia (verbaalisten tuotosten määrä) sekä vastausten laatua (riittävät ja riittämättömät vastaukset).
Näyttö viittaa siihen, että pragmaattinen interventio on toteuttamiskelpoinen kaikissa interventiomuodoissa (yksilö-, pienryhmä- ja suurryhmäinterventiot) ja että pragmaattisten taitojen interventiot kohdistuvat useimmiten keskustelu- ja kerrontataitojen tukemiseen, joita tarkastellaan esimerkiksi vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa tai yhteisessä kirjan katselussa.
Katsauksen kirjoittajien mukaan tulokset korostavat pragmaattisten taitojen tukemisen ja eksplisiittisen opettamisen tärkeyttä DLD-lapsille rakenteisissa interventioissa. Suoran intervention lisäksi myös epäsuoralla interventiolla voi olla myönteinen vaikutus DLD-lasten suullisiin pragmaattisiin taitoihin. Kirjoittajat toteavat, että tutkimusten vaikuttavuus vaihtelee eikä nykyisen näytön perusteella voida antaa selkeitä suosituksia interventioiden intensiteetistä tai kestosta. Pragmaattista interventiota voidaan toteuttaa paitsi suoraan asiantuntijan toimesta, myös epäsuorasti, mikäli interventio tapahtuu asiantuntijan jatkuvassa ohjauksessa.