Espanjassa seurattiin kaksikielisten (espanja ja katalaani syntymästä alkaen) kielihäiriöisten (specific language impairment, SLI) lasten (n = 19) ja verrokkien (n = 18) kielellisen toimintakyvyn kehittymistä 6–12 vuoden iässä «Buil-Legaz L, Aguilar-Mediavilla E, Adrover-Roig D...»1. Lapset kaltaistettiin iän, dominoivan kielen ja sosioekonomisen aseman mukaan.
Lapset oli rekrytoitu keskimäärin 5 vuoden 6 kuukauden (SD kielihäiriöisillä 0,23 kk, verrokeilla 0,26 kk) ikäisinä 14 koulusta. Kaikista Mallorcan kouluista oli pyydetty yhteenveto 5-vuotiaista lapsista, joilla oli todettu kielellisiä ongelmia. Verrokit poimittiin samoista luokista. Poissulkukriteereinä olivat kognitiiviset tai sosiaaliset ongelmat, muu kehityksellinen häiriö, kuulovika, neurologinen vamma, artikulaatio-ongelma ja vasta lyhytaikainen altistuminen espanjan kielelle. Ryhmät eivät eronneet toisistaan merkitsevästi iän, sukupuolen, sosioekonomisen aseman (enemmistöllä keskiluokka), dominoivan kielen eivätkä vanhempien osallistumisen (oppimisen tukeminen) mukaan.
Kielihäiriöisyys vs. normaali kehittyminen tarkistettiin (PLON-R, Navarra Oral Language Test-Revised; Cronbachin α = 0,76, SEM = 2,0). Näönvarainen päättely (WPPSI) oli kaikilla ikäodotusten mukaista (pIQ ≥ 85); pIQ oli kielihäiriöisillä keskimäärin 103 (SD 10,4) ja verrokeilla keskimäärin 110 (SD 11,2).
Toimintakyvyn kehittymistä arvioitiin 6, 8 ja 12 vuoden iässä espanjankielisellä NEPSY-testillä (osatestit epäsanojen toisto, lauseiden toisto, fonologinen tietoisuus, nopea nimeäminen ja kielellinen sujuvuus).
Kielihäiriöiset suoriutuivat kaikissa mittausvaiheissa verrokkeja heikommin epäsanojen toisto- (F 29,9, p < 0,001, ɳ2p = 0,58, 1-β = 0,99) ja lauseiden toistotesteissä (F 18,5, p < 0,001, ɳ2p = 0,35, 1-β = 0,99). Ryhmien välinen ero ei muuttunut merkitsevästi 6 vuoden seurannan aikana.
Kielihäiriöisten fonologinen tietoisuus oli verrokkeja heikompaa (F 7,66, p = 0,012, ɳ2p = 0,27, 1-β = 0,75), mutta eroa ei ollut, jos testi sisälsi kuvia. Nopea nimeäminen oli kielihäiriöisillä verrokkeja heikompaa vain 6 vuoden iässä (F 5,88, p = 0,021, ɳ2p = 0,15, 1-β = 0,65).
Iranissa tutkittiin «Kazemi Y, Saeednia S. The clinical examination of ...»2, onko kielihäiriöisyys tunnistettavissa epäsanojen toistotestillä. Tutkimukseen osallistui 20 kielihäiriöistä (keski-ikä 4 v 5 kk; SD 8,8 kk) ja 31 iän mukaan kaltaistettua verrokkilasta (keski-ikä 4 v 9 kk; SD 9,1 kk). Kielihäiriöiset oli rekrytoitu puheterapeuteilta, verrokit satunnaisotannalla päiväkodeista (myös päiväkodit valittiin satunnaisotannalla). Ryhmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan iän, sukupuolen tai vanhempien koulutuksen mukaan.
Kehitystiedot koottiin (ASQ, Ages and Stages Questionnaire), ja puheterapeutti teki lapsille oromotorisen ja puhemotorisen tutkimuksen sekä arvioi neurologista kehittymistä ja näönvaraista tiedonkäsittelyä. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, heikko päättelykyky, motoriset ongelmat, puutteellisesti täytetty ASQ-kaavake, puheen sujumattomuus, tarkkaavuusvaikeus, huomattavan vaikeaselkoinen puhe ja ikäverrokin puuttuminen.
Kaksi puheterapeuttia arvioi lapset sokkoutettuna ja luokitteli heidät kielihäiriöisiksi tai verrokeiksi. Jos luokittelu ei ollut yhdenmukaista, lapsen tutki vielä kolmas, riippumaton puheterapeutti.
Lapsille tehtiin persiankielinen epäsanojen toistotesti (toistettavuus 0,979). Kielihäiriöiset lapset toistivat epäsanoja verrokkeja heikommin (d 3,16, p < 0,001; d 2,61), jos virheelliseksi toistoksi laskettiin myös lapsen puheessa systemaattisesti toistuvat äännevirheet. Analysointien yhdenmukaisuus tarkistettiin kuuntelemalla 20 % nauhoista; arviot olivat täysin yhdenmukaisia (Pearson r = 1,00). Testin herkkyys oli 0,95 (95 % luottamusväli 0,76–0,99) ja tarkkuus 0,98 (0,86–0,99). Jos äännevirheet laskettiin virheelliseksi toistoksi, herkkyys oli 0,90 (0,69–0,97) ja tarkkuus 0,96 (0,83–0,99). Uskottavuusosamäärät olivat vastaavasti 59,8 (95 % luottamusväli 3,8–937,6) ja 0,05 (0,008–0,343); ja 27,9 (4,0–191,9) ja 0,10 (0,028–0,385).
Kanadassa tutkittiin «Paradis J, Schneider P, Duncan TS. Discriminating ...»3 kielihäiriöisyyden tunnistamista peräkkäisesti kaksikielisillä lapsilla, joilla oli vaihteleva L2-kielelle (englanti) altistumisen kesto. Kielihäiriöiset lapset oli rekrytoitu puheterapeuteilta, verrokit kouluista ja maahanmuuttovirastojen kautta. Verrokeilla ei ollut vanhempien mukaan kehityksellisiä ongelmia tai erityisopetuksen tarvetta. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, neurologinen tai kehitysvamma, autismikirjon häiriö ja merkittävä artikulaatio-ongelma.
Yhteensä 26 kielihäiriöistä lasta (keski-ikä 5 v 9 kk; L2-altistumista 7–49 kk, keskimäärin 2,0 v) ja 152 verrokkia (keski-ikä 5 v 10 kk; altistumista 7–48 kk, keskimäärin 1 v 8 kk) oli kaltaistettu iän, L2-altistumisen keston ja L1-kielen aikamuoto-ominaisuuksien mukaan. Vanhemmilla oli 0–22 vuotta koulutusta; verrokkilasten vanhemmilla oli keskimäärin pidempi koulutus (äidit 14,1 vs. 11,00 vuotta, p < 0,001; isät 14,7 vs. 11,9 vuotta, p < 0,001).
L1-kieli oli kehittynyt kielihäiriöisillä verrokkeja hitaammin (ALDeQ, The Alberta Language Development Questionnaire); t (176) = 13,09, p < 0,001; d = 2,53). Näönvarainen päättelykyky (Columbia Mental Maturity Scales) oli kielihäiriöryhmällä (keskimäärin 96; 76–120, SD 10,5) heikompi (t (164) = 3,79, p = 0,001) kuin verrokeilla (keskimäärin 106; 81–148, SD 11,8).
Englannin kielen hallintaa arvioitiin testaamalla epäsanojen toisto (Comprehensive Test of Phonological Processing; CTOPP), kielioppirakenteiden hallinta (Screener/ Test of Early Grammatical Impairment, TEGI), kuullun kuvitetun kertomuksen toistaminen omin sanoin (Story Grammar/ Edmonton Narrative Norms Instrument, ENNI) ja tunnistava sanavarasto (The Peabody Picture Vocabulary Test-III, PPVT). Englanninkielinen tunnistava sanavarasto oli kummallakin ryhmällä selvästi yksikielisten lasten ikänormeja suppeampi (kielihäiriöisillä 43 % alle ikänormien, verrokeilla 38 % alle), mutta tässä tutkittujen kaksikielisten kielihäiriöisten sanavarasto ei eronnut kaksikielisistä verrokeista merkitsevästi.
Muissa testeissä kielihäiriöiset suoriutuivat verrokkeja heikommin (t = 2,52–13,09; p = 0,000–0,018; d = 0,62–1,13). Parhaiten ryhmiä erotteli testien yhdistelmä (x 2 = 123,6, tarkkuus 91 %, herkkyys 91 %; p = 0,001), kun mukaan ei laskettu sanavarastoa. L2-kielen oppimista ennustivat vanhempien raportoima L1-kielen kehittyminen (d = 2,53, standardoitu koeffisientti = 0,924), epäsanojen toisto (d = 1,13, standardoitu koeffisientti = 0,265) ja kielioppirakenteiden hallinta (d = 0,75, standardoitu koeffisientti = 0,265).
Kanadassa tutkittiin «Thordardottir E, Brandeker M. The effect of biling...»4 yksi- ja kaksikielisten kielihäiriöisten ja verrokkilasten epäsanojen toistoa, lauseiden toistoa ja tunnistavaa sanastoa. Tutkimuksen 2. osassa yksi- ja kaksikielisten normaalisti kehittyneiden lasten epäsanojen ja lauseiden toistokykyä sekä tunnistavaa sanastoa verrattiin yksi- ja kaksikielisten kielihäiriöisten lasten tuloksiin. Kuhunkin ryhmään kuului 14 noin 60 kuukauden ikäistä lasta, jotka oli rekrytoitu työryhmän aiemmista tutkimuksista. Kaksikieliset olivat simultaanisti kaksikielisiä, ja vanhempien arvion mukaan he olivat altistuneet ranskan kielelle keskimäärin 25 % hereilläoloajasta. Ryhmät oli kaltaistettu iän mukaan, kaksikieliset myös ranskan kielelle altistumisen mukaan, eikä ryhmien välillä ollut merkitsevää eroa näönvaraisessa päättelyssä (pIQ keskimäärin 90,4–101,2). Kielihäiriöryhmien lasten äideillä oli verrokkiryhmiä vähemmän koulutusta (keskimäärin 17,3 ja 17,7 vuotta vs. 14,7 ja 13,3 vuotta, p:t < 0,05).
Lapset tekivät samat epäsana- ja lauseidentoistotestit kuin tutkimuksen 1. osassa. Lisäksi tutkittiin tunnistava ranskankielinen sanavarasto (Peabody Picture Vocabulary Test-Revised; ranskankielinen versio EVIP).
Kielihäiriöryhmien lapset toistivat sekä epäsanoja (F (3,50) = 18,995, p = 0,000, ɳ2 = 0,53) että lauseita (F (3,51) = 20,890, p = 0,000, ɳ2 = 0,55) verrokkiryhmiä heikommin. Yksi- vs. kaksikielisyys ei erotellut ryhmiä merkitsevästi. Myös tunnistava sanasto oli kielihäiriöryhmillä verrokkeja heikompi (F (3,52) = 26,449, p = 0,000, ɳ2p = 0,60). Epäsanatestin herkkyys tunnistaa kielihäiriöisyys oli kaksikielisillä 85 %, yksikielisillä 92 %; tarkkuus tunnistaa verrokki oli yksikielisillä 100 %, kaksikielisillä 79 %. Lauseiden toiston herkkyys oli kaksikielisillä 92 %, yksikielisillä 93 %; tarkkuus kaksikielisillä 57 %, yksikielisillä 86 %. Tunnistavan sanaston herkkyys oli 100 % (kaksikieliset kielihäiriöiset) ja 86 % (yksikieliset kielihäiriöiset), tarkkuus 43 % (kaksikieliset verrokit) ja 86 % (yksikieliset verrokit).
Yhdysvalloissa tutkittiin «Windsor J, Kohnert K, Lobitz KF, ym. Cross-languag...»5 epäsanojen toistotehtävän soveltuvuutta yksikielisten ja peräkkäisesti kaksikielisten (espanja ja englanti) lasten kielihäiriön tunnistamiseen. Tutkittujen 187 lapsen keski-ikä oli 8,0 vuotta (vaihteluväli 6,0–11,6 vuotta). Yksikielisiä kielihäiriöisiä lapsia oli 34, kaksikielisiä kielihäiriöisiä 19, yksikielisiä verrokkeja 69 ja kaksikielisiä verrokkeja 65. Lapset rekrytoitiin kouluihin tiedottamalla. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, sensorinen, neurologinen tai sosioemotionaalinen ongelma ja muu kehityshäiriödiagnoosi kuin primaarinen kielellinen vaikeus. Merkittäviä sosioekonomisia eroja ei kirjoittajien mukaan ollut, koska alueen kouluissa lähes kaikilla lapsilla oli maksuton lounas tai alennettu lounaan hinta.
Yksikieliset kielihäiriöiset täyttivät vakiintuneet kielellisen erityisvaikeuden (SLI) kriteerit. Kaksikielisillä kielihäiriöisillä kielellinen toimintakyky (CELF, Clinical Evaluation of Language Fundamentals – 4, osatestit Lauseiden toisto ja Käsitteiden ja ohjeiden ymmärtäminen) oli ikäodotuksia heikompi kummallakin kielellä; 15/19 oli saanut kielihäiriödiagnoosin. Verrokeilla ei ollut todettu oppimisvaikeuksia, ja heidän kielellinen toimintakykynsä (CELF) todettiin ikäodotusten mukaiseksi (kaksikieliset verrokit vähintään toisella kielellä testattuna).
Näönvarainen päättelykyky (TONI–3; Test of Nonverbal Intelligence) oli yksikielisillä kielihäiriöisillä keskimäärin 93 (SD 11,7), kaksikielisillä 96 (SD 15,0), yksikielisillä verrokeilla 110 (SD 15,0) ja kaksikielisillä verrokeilla 104 (SD 10,7).
Lapset toistivat nauhalta kuulemiansa englannin- ja espanjankielisiä epäsanoja (Nonword Repetition Task). Viidesosan (20 %) nauhoitetuista toistoista arvioi kummallakin kielellä myös toinen tutkija. Arviointien yhdenmukaisuus oli 89 % (englanti) ja 91 % (espanja).
Kielihäiriöiset olivat epäsanatehtävässä verrokkeja heikompia niin englannin (F (3, 183) = 16,70, p < 0,001, ɳ2p = 0,215) kuin espanjan kielellä (F (3, 183) = 20,01, p < 0,01, ɳ2p = 0,247). Epäsanojen toisto korreloi (ikä ja pIQ huomioiden) tilastollisesti merkitsevästi lauseiden toiston kanssa yksikielisillä kielihäiriöisillä (r = 0,539), verrokeilla (r = 0,421) ja kaksikielisillä verrokeilla (englanti, r = 0,284). Epäsanojen toisto korreloi (ikä ja pIQ huomioiden) tilastollisesti merkitsevästi käsitteiden ja ohjeiden ymmärtämisen kanssa yksikielisillä kielihäiriöisillä (r = 0,378), verrokeilla (r = 0285), kaksikielisillä kielihäiriöisillä (espanja, r = 0,429) ja verrokeilla (englanti, r = 0,241).
Epäsanojen toiston herkkyys oli 0,76 yksikielisten ja 0,94 kaksikielisten kielihäiriöisten tunnistamisessa. Tarkkuus oli 0,73 yksikielisten ja 0,57 kaksikielisten verrokkien tunnistamisessa. Positiivinen uskottavuussuhde espanjankieliselle epäsanatestille oli 2,78, negatiivinen 0,32. Positiivinen uskottavuussuhde englanninkieliselle epäsanatestille oli 2,20, negatiivinen 0,09.
Ortiz ym. «Ortiz JA. Using Nonword Repetition to Identify Lan...»6 selvittivät meta-analyysissään epäsanojen toiston diagnostista tarkkuutta kaksikielisten lasten kielellisen kehityksen häiriön (LI) tunnistamisessa. Useiden suurten sähköisten tietokantojen vertaisarvioitua kirjallisuutta etsittiin avainsanahauilla ja lisäksi tehtiin taaksepäin ja eteenpäin suuntautuvia hakuja. Hakujen perusteella löydettiin 13 tutkimusta (1 366 lasta), jotka täyttivät sisäänottokriteerit. Mukaan otettiin alle 18-vuotiaita kaksikielisiä lapsia eri maista. Kohorteissa oli sekä LI- että TL-lapsia (typical language). Tutkimuksissa verrattiin epäsanojen toistotehtäviä vertailustandardeihin (standardoidut testit ja vanhempien raportit). Diagnostista tarkkuutta mitattiin määrittämällä herkkyys, tarkkuus, LR+ (positiivinen todennäköisyysosamäärä), LR- (negatiivinen todennäköisyysosamäärä) ja AUC (Area Under the Curve, käyrän alle jäävä pinta-ala).
Kaksikielisille mittareille LR+ oli 3,91 (95 % luottamusväli 3,25–4,68) ja LR- 0,33 (95 % luottamusväli 0,26–0,41). Herkkyys oli 74 % (66–80 %) ja tarkkuus 81 % (77–85 %) sekä AUC 0,87 (0,84–0,91).
Tutkimuksia arvioitiin näytön laadun, asetelman piirteiden ja raportoidun diagnostisen tarkkuuden perusteella. Tutkimusten tuloksiin perustuva metaregressio tehtiin, jotta voitiin tunnistaa tehtävän ominaisuuksia, jotka saattavat liittyä parempaan luokittelutarkkuuteen. Tutkimusten välinen diagnostinen tarkkuus vaihteli heikosta hyvään. Kaksikieliset lapset, joilla oli kielihäiriö, suoriutuivat epäsanojen toistotehtävistä selvästi heikommin kuin lapset, joilla oli tyypillinen kielenkehitys. Kvasiyleistettävät tehtävät, jotka huomioivat useiden kielten fonotaktiset rajoitteet, osoittivat parempaa diagnostista tarkkuutta ja johtivat vähempiin tyypillisesti kehittyneiden lasten virheellisiin tunnistuksiin kuin kielispesifiset tehtävät.
Tutkijat toteavat, että epäsanojen toisto voi olla hyödyllinen työkalu kaksikielisten lasten kielihäiriön arvioinnissa ja seulonnassa, mutta sitä tulisi käyttää yhdessä muiden menetelmien kanssa. Kvasiyleistettävät tehtävät vaikuttavat lupaavilta harhan vähentämisessä arvioinnissa, mutta nykyinen tutkimusnäyttö on rajallista.
Schwob ym. «Schwob S, Eddé L, Jacquin L, ym. Using Nonword Rep...»7 tarkastelivat epäsanojen toistotehtävän (nonword repetition task, NWRT) diagnostista arvoa kehityksellisen kielihäiriön (developmental language disorder, DLD) havaitsemisessa puhe- ja kieliterapian kliinisessä kontekstissa yksikielisillä ja kaksikielisillä lapsilla. He toteuttivat meta-analyysin tämän tehtävätyypin erottelukyvystä molemmissa väestöryhmissä. Kolmesta tietokannasta haettiin artikkeleita avainsanayhdistelmien perusteella, minkä jälkeen ne arvioitiin relevanssin ja menetelmällisen laadun suhteen kansainvälisesti tunnustettujen tarkistuslistojen avulla. Alkuperäisestä 488 tutkimuksen aineistosta 46 valittiin systemaattiseen katsaukseen, ja näistä 35 voitiin sisällyttää meta-analyysiin.
Valtaosa artikkeleista raportoi merkittävän eron DLD-lasten ja tyypillisesti kehittyneiden lasten välillä sekä yksi- että kaksikielisissä konteksteissa, ja meta-analyysi osoitti suuren keskimääräisen vaikutuskoon: g = 1,57 (95 % luottamusväli 1,37–1,72, p < 0,001), mikä osoittaa, että DLD-lapset suoriutuivat johdonmukaisesti paljon heikommin kuin tyypillisesti kehittyneet lapset. Kolmesta tekijästä (lapsen ikä, kielellinen tausta ja tehtävän kielikohtaisuus) löytyi riittävästi kvantitatiivista aineistoa lisäanalyysia varten. Alaryhmäanalyysit osoittivat vaikutuskoon vaihtelua: vaikutuskoko on suurempi yksikielisissä alaryhmissä (1,61) kuin kaksikielisissä alaryhmissä (1,36). Vastaavasti kvasiuniversaalin tehtävän käyttö tuottaa suuremman keskimääräisen vaikutuskoon (1,73) kuin kielikohtainen tehtävä (1,52). Mutta mistään näistä kolmesta tekijästä tai niiden vuorovaikutuksista ei tullut merkitseviä eroja metaregressiossa. Tutkimuksista 33:ssa raportoidut herkkyys- ja tarkkuusanalyysit vahvistivat, että mahdollisista vaikutuskoon vaihteluista huolimatta NWRT:n diagnostinen tarkkuus on yleensä lähellä tasoja, joita pidetään erottelevina.
Epäsanojen toistotehtävän (NWRT) herkkyys ja tarkkuus:
Tutkimuksissa oli suuria metodologisia eroja: käytetyt kynnysarvot (esim. pisteet, prosenttipisteet, keskihajonta), tehtävät, pisteytysmenetelmät ja DLD:n mukaanottokriteerit vaihtelivat. NWRT:n erottelukyky vaihteli paljon: herkkyys 40–100 % ja tarkkuus 48–100 %. Useimmat tutkimukset pitivät NWRT:tä tarkkana, koska herkkyys ja tarkkuus oli yleensä 80–100 %. Kuitenkin 14 tutkimuksessa saatiin vähintään 1 diagnostisesti epätarkka tulos, näistä 7 tutkimuksessa tutkittiin yksikielistä väestöä. Joissakin tutkimuksissa oli yritetty muuttaa kynnysarvoa ROC-käyrien avulla, mutta tulokset eivät parantuneet merkittävästi. Yksi tutkimus raportoi yksikielisellä väestöllä NWRT:n herkkyydeksi vain 40 %, mutta tulos parani merkittävästi, kun NWRT yhdistettiin muihin arviointimenetelmiin (esim. vanhempien kyselylomake).
Tutkijat totesivat, että NWRT on lupaava diagnostinen väline DLD-lasten tunnistamiseen sekä yksikielisissä että kaksikielisissä konteksteissa ja siihen liittyy suuri keskimääräinen vaikutuskoko. On kuitenkin tärkeää valita tarkka NWRT-materiaali lapsen kielellisen taustan perusteella ja täydentää arviointia muilla menetelmillä, jotta diagnoosi voidaan varmistaa ja lapsen kieliprofiilista saadaan kattava kokonaiskuva.