Sveitsiläisessä satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Gysin-Maillart A, Schwab S, Soravia L ym. A Novel ...»1 ajanjaksolla 6/2009–12/2012 Bernin yliopistosairaalan psykiatrian klinikan 291 itsemurhaa yrittänyttä potilasta pyydettiin mukaan hoitotutkimukseen. Heistä 98 potilasta ei täyttänyt tutkimuksen sisäänottokriteereitä ja 73 potilasta kieltäytyi. Tutkimuksen voima oli laskettu, ja alkuperäinen 80 potilaan otos nostettiin 120 potilaaseen tarkastetun voimalaskelman perusteella. Ennen interventiota itsetuhoisuutta arvioitiin lomakkeella Suicide Status Form (SSF-III). Mukaan otettiin myös korkean itsemurhariskin potilaita, 50 % oli aiempia itsemurhayrityksiä. Tutkimuksen poissulkukriteereitä olivat toistuva itsensä vahingoittaminen ilman kuoleman intentiota, merkittävä kognitiivinen tasonlasku ja psykoottinen häiriö, puutteellinen saksankielen taito ja asuminen sairaalan potilaaksiottoalueen ulkopuolella.
Yhteensä 120 potilasta satunnaistettiin ensiavussa tapahtuneen psykiatrikonsultaation jälkeen joko tavanomaisen hoitoon tai tavanomaisen hoitoon, johon liitettiin käsikirjan mukainen strukturoitu Attempted Suicide Short Intervention Program (ASSIP, josta Suomessa käytetään myös lyhennystä lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille, LINITY) lyhytinterventioryhmiin. Osallistujista 54 (45 %) oli miehiä, keski-ikä 40 vuotta, SD = 14 ja 66 (55 %) naisia, keski-ikä 36 vuotta, SD = 14. 63 % oli mielialahäiriö (ICD-10:n F3-alkuinen koodi), 44 % ahdistuneisuus- tai stressitekijöihin liittyvä häiriö (ICD-10:n F4-alkuinen koodi) ja 25 % päihdeongelma (ICD-10:n F1-alkuinen koodi). ASSIP-interventio sisälsi 3 kestoltaan 60–90 minuutin kasvokkaista tapaamista, tarvittaessa 4. tapaamisen ja 24 kuukautta jatkuneen yksilöllisen kirjekontaktin alussa 3 kuukauden ja myöhemmin 6 kuukauden välein. Tapaamisten sisältö määriteltiin yksityiskohtaisesti ASSIP-käsikirjassa. Kontrolliryhmä haastateltiin kertaalleen, ja heillä itsetuhoriskiä arvioitiin SSF-III-lomakkeella, jonka palaute toimitettiin hoitavalle taholle. Tavanomainen hoito sisälsi osasto-, päiväosasto tai avohoidon, ja osa potilaista kotiutui seuranta-aikana. Interventioryhmässä 38 (63 %) ja kontrolliryhmässä 32 (53 %) sai psykotrooppista lääkehoitoa alkuhaastattelun aikaan.
Intervention vaikutuksia seurattiin 6 kuukauden välein täytetyin kyselylomakkein, jotka sisälsivät Penn Helping Alliance -kyselyn, jolla arvioitiin terapeuttista allianssia, Beckin suisidiajatuskyselyn ja Beckin depressio-oirekyselyn. Päätulosmuuttuja oli toistuvat itsemurhayritykset 24 kuukauden seurannassa. Interventioryhmästä jäi pois 1 vuoden aikana 3 (5 %) ja 2 vuoden aikana 4 potilasta (7 %), ja tavallisen hoidon ryhmästä 13 potilasta 1 vuoden sekä 2 vuoden kohdalla (22 %). Poisjäämisen syitä olivat mm. terapeutin vaihdos ja kontrolliryhmässä "liian vähän hyötyä". Tutkimus «Gysin-Maillart A, Schwab S, Soravia L ym. A Novel ...»1 ei raportoi kesken tutkimuksen poisjääneiden diagnooseja.
Tulokset arvioitiin intention-to-treat-periaatteella. ASSIP-interventioryhmässä oli 24 kuukauden seurannassa 5 uutta itsemurhayritystä 5 henkilöllä ja tavallisen hoidon ryhmässä 41 uutta itsemurhayritystä 16 henkilöllä. Ryhmien välillä ero HR 0,17 (95 % luottamusväli 0,07–0,46) viitaten siihen, että ASSIP-ryhmällä oli 83 % vähentynyt itsemurhayrityksen uusiutumisriski 24 kuukauden aikana kontrolliryhmään verrattuna (Wald χ2 1 = 13,1, 95 % luottamusväli 12,4–13,7, p < 0,001). Seuranta-aikana molemmissa ryhmissä oli 1 itsemurhakuolema ja tavallisen hoidon ryhmässä lisäksi 3 kuolemantapausta muista syistä. Interventioryhmästä 4 (7 %) ja kontrolliryhmästä 13 (22 %) oli jäänyt pois seurannasta 24 kuukauden kohdalla, ero oli 24 kuukauden kohdalla tilastollisesti merkitsevä. Terapeuttinen allianssi assosioitui käänteisesti Beckin suisidiajatuskyselyyn interventioryhmässä 12 ja 24 kuukauden seurannassa.
Persoonallisuushäiriödiagnoosi liittyi korkeampaan itsemurhayrityksen uusiutumisriskiin. Sekundaarisia tulosmuuttujia olivat itsemurha-ajatukset, terveyspalvelujen käyttö ja depressio. Itsemurha-ajatukset ja depressio-oireet vähenivät ajan kuluessa, eikä ryhmien välillä ollut tilastollista eroa 24 kuukauden kohdalla. Myöskään terveyspalvelujen käytössä ryhmät eivät tilastollisesti eronneet 24 kuukauden kohdalla.
Suomalaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Isometsä E, Valkonen J, Ruishalme O ym. A randomiz...»2, «Arvilommi P, Valkonen J, LIndholm LH ym. A Randomi...»3 päätulosmuuttuja oli itsemurhaa yrittäneen aikuisen uusi itsemurhayritys 2 vuoden aikana alkuperäistutkimusta «Gysin-Maillart A, Schwab S, Soravia L ym. A Novel ...»1 suuremmalla aineistolla. 1. vuoden jälkeen väliraportissa LINITY- ja tavanomaisen kriisituen ryhmissä ei ole raportoitu tilastollista eroa uusien itsemurhayritysten määrissä (LINITY/ASSIP 15/67 (22 %) vs. tavanomainen kriisituki 13/54 (24 %), mutta 2-vuotinen RCT-tutkimus «Isometsä E, Valkonen J, Ruishalme O ym. A randomiz...»2 oli tätä näytönastekatsausta ensimmäisen kerran laadittaessa kesken.
Voimalaskelman perusteella tavoite oli saada mukaan 240 tutkittavaa menetelmien välisen eron osoittamiseen. Osallistujina oli 239 Helsingissä ajanjaksolla 1.9.2016–31.12.2017 itsemurhayrityksen vuoksi psykiatrisessa päivystyksessä hoidettua 18 vuotta täyttänyttä suomea puhuvaa potilasta. Joitain potilaita kutsuttiin mukaan myös psykiatriselta sairaalaosastolta, jos heillä oli ollut lyhyen ajan sisällä päivystyskäynti itsemurhayrityksen vuoksi. Kaikki osallistujat satunnaistettiin 30 osallistujan erissä, jonka jälkeen he antoivat suostumuksen osallistumiseen ja saivat intervention, johon heidät oli satunnaistettu tutkimukseen osallistumisesta riippumatta (Zelen post randomization informed concent design). 161 (67,4 %) osallistui tutkimukseen. Poissulkukriteereinä olivat psykoottiset oireet ja/tai senasteinen päihdeongelma tai -riippuvuus, että sen arvioitiin estävän käyntien toteutumisen. Osallistujat olivat keskimäärin 32-vuotiaita molemmissa ryhmissä, LINITY-ryhmässä (N = 89) oli 70 % naisia ja kriisi-interventioryhmässä (N = 72) 72 % naisia.
Tutkimusaineistossa oli mukana 26 potilasta, jotka eivät selkeästi täyttäneet itsemurhayrityksen osalta sisäänottokriteereitä; asian merkitystä arvioitiin herkkyysanalyyseillä, joiden mukaan tämä ei vaikuttanut tuloksiin. Vaikeimmat itsemurhayritykset hoidetaan alueen yliopistosairaalassa. LINITY-ryhmässä olevista 20 % oli päihdehäiriö, 84 % mielialahäiriö, useimmiten unipolaarinen masennus, 32 % ahdistuneisuus - dissosiatiivinen, traumaperäinen tai muu ei-psykoottinen häiriö ja 25 % persoonallisuushäiriö. Kriisitukiryhmässä vastaavat luvut olivat 26 %, 82 %, 31 % ja 31 %.
LINITY toteutettiin lisäkoulutettujen kriisityöntekijöiden toimesta manuaalin mukaan, kuten tutkimuksessa «Gysin-Maillart A, Schwab S, Soravia L ym. A Novel ...»1, 3 tapaamisena kestoltaan 60–90 minuuttia. Tarvittaessa oli 4. käynnin mahdollisuus, jota käytti 2 osallistujaa (1,7 %). Terapeutti lähetti 3 kuukauden välein kirjeen 1. vuoden ajan ja puolen vuoden välein kirjeen 2. vuoden ajan osallistujalle. Tavanomainen kriisihoito sisälsi 60 minuutin keskustelutapaamisia yksilöllisen tarpeen mukaan, ja 89 % käytti enintään 5 tapaamista (mediaani 3, keskiarvo 4,4, 8 henkilöä sai 6–14 tapaamista). Seurantakirjeitä ei käytetty. Potilaat ja terapeutit tiesivät, kummassa ryhmässä henkilöt olivat, menetelmän luonteen vuoksi. Kriisituki tai LINITY-interventio toteutettiin järjestösektorin kautta Mieli ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksessa, jonka lisäksi potilas sai tarpeenmukaisen psykiatrisen hoidon, joka on eritelty lääkeluokittain. 1 ja 2 vuoden seuranta toteutettiin puhelinhaastatteluin, ja osallistujat saivat elokuvaliput kiitokseksi osallistumisestaan.
2 vuoden kohdalla itsemurhayritys oli uusiutunut ainakin kerran 29 % (26/89) LINITY-ryhmässä ja 35 % (25/71) kriisitukiryhmässä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa (OR 0,757, p 0,426; 95 % luottamusväli 0.381–1,504). Absoluuttinen riskiero (6 %) LINITYn hyväksi ei ollut tilastollisesti merkittävä. Myöskään uusien itsemurhayritysten määrässä ei ollut eroa ryhmien välillä 2 vuoden aikana (LINITY 0–26, kriisihoito 0–5; KA LINITY 1,02, kriisihoito 0,73; SD: LINITY 3,11, kriisihoito 1,26; Mann–Whitney U-test: U = 3301,00, p = 0,556). C-SSRS-lomakkeella arvioituna itsetuhoajatusten vakavuus väheni ajan kuluessa molemmissa ryhmissä ilman tilastollista eroa ryhmien välillä. LINITY-ryhmän potilaat (26/89, 29,2 %) olivat tilastollisesti merkitsevästi useammin psykiatrisessa sairaalahoidossa (ꭓ21 = 6,535, p = 0,011) kriisitukiryhmään verrattuna (9/72, 12,5 %). Psykiatrisen avohoidon, perustason mielenterveyspalvelujen tai psykiatristen päivystyskäyntien käytössä ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja ryhmien välillä 2 vuoden aikana.