Takaisin

Perhekeskeinen perheterapia (Family-Focused Treatment, FFT) kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen hoidossa

Näytönastekatsaukset
Minna Sadeniemi
11.2.2021

Näytön aste: C

Perhekeskeinen perheterapia (Family-Focused Treatment, FFT) saattaa olla tehokasta kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen hoidossa.

STEP-BD-monikeskustutkimuksessa «Miklowitz DJ, Otto MW, Frank E ym. Psychosocial tr...»1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön depressiovaihetta sairastavat potilaat satunnaistettiin saamaan intensiivistä psykososiaalista hoitoa (30 kertaa 9 kuukauden sisällä): kognitiivis-behavioraalista terapiaa (KBT), IPSRT:tä tai perhekeskeistä terapiaa (FFT) tai minimaalisen psykososiaalisen intervention (3 sessiota 6 viikon aikana). Kaikki hoidot sisälsivät psykoedukaatiota, relapsin ehkäisemisen suunnittelemista ja oireenhallintaa. Tutkimukseen otettiin 293 potilasta, joista 236 tuli lääketutkimuksen kautta (RAD-tutkimus, osallistujilta kysyttiin ennen satunnaistamista, suostuvatko myös psykososiaaliseen tutkimukseen osallistumiseen), mitä täydennettiin erikseen käynnistetyllä bipolaarimasennuksen psykososiaalisella tutkimuksella (PAD-tutkimus, 57 osallistujaa).

Sisäänottokriteerit olivat seuraavat: +18 vuoden ikä, DSM-IV:n mukainen kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1 ja 2 ja masennusjakso, mielialan tasaajan käyttö, osallistumattomuus muuhun samanaikaiseen psykoterapiaan, englannin kielen taito ja kykenevyys antamaan suostumus tutkimukseen. Poissulkukriteerit olivat seuraavat: päihteiden väärinkäytöstä aiheuttava välitön hoidon tarve, raskaus tai raskauden suunnittelu vuoden sisällä, intoleranssi, nonresponssi tai lääketieteellinen vasta-aihe paroksetiinille tai bupropionille tai psykoosilääkityksen aloittamisen tai annoksen muuttamisen tarve.

163 potilasta satunnaistui intensiiviseen psykoterapiaan ja 130 kontrolliryhmään. Koska kaikilla ei ollut mahdollisuutta ottaa perheenjäsentä mukaan hoitoon, FFT-ryhmään (n = 26) tuli vähemmän potilaita kuin IPSRT:hen (n = 62) tai KBT:hen (n = 75). Potilaiden keski-ikä oli 40,1 ± 11,8 vuotta, ja 41 % heistä oli miehiä. RAD-tutkimuksen psykososiaaliseen osioon osallistuvat, RAD-tutkimuksen pelkkään lääketutkimukseen osallistuvat ja PAD-tutkimukseen osallistuvat eivät eronneet toisistaan demografisten tai sairausmuuttujien osalta muutoin, paitsi että PAD-tutkimuksen potilaat olivat vähemmän todennäköisesti vähemmistön edustajia ja RAD-tutkimuksen pelkkään lääkeosioon osallistuvat ansaitsivat todennäköisemmin vähemmän kuin 29 999 USD/vuosi.

RAD-tutkimuksen potilaat saivat satunnaistetussa kaksoissokkoasetelmassa joko mielialantasaajaa ja lumetta tai mielialantasaajaa ja depressiolääkettä. PAD-tutkimukseen osallistujat saivat lääkehoitoa näyttöön perustuvien suositusten mukaisesti. Tutkimuksen terapeutit saivat koulutuksen hoitomuotoihin (6 tunnin työpajoja) ja manuaalit, ja he saivat työnohjausta. Uskollisuutta hoito-ohjelmalle arvioitiin videoitujen otosten perustella, ja se oli 82–86,4 %. Suurin osa matalista hoito-ohjelman uskollisuuspisteistä tuli 2 tutkimusyksiköstä, ja jakautui tasan eri terapiamodaliteettien välillä. Hoitavat psykiatrit arvioivat jokaisella tapaamisella kliinisen statuksen ja luokittelivat, oliko potilaalla oirejakso (masennus, mania/hypomania, sekamuotoinen jakso), subsyndromaalinen jakso vai elpymisjakso meneillään. 3 kuukauden välein itsenäiset arvioitsijat haastattelivat potilaat ja tekivät MADRS- ja YMRS-arvioinnin, mitä käytettiin laadunvalmistukseen. Toipumisajaksi määritettiin aika, joka kului siihen, että potilas täytti remission kriteerit (alle 2 kohtalaista oiretta yli 8 viikon ajaksi). Ensisijaisena hypoteesina oli, että intensiiviset psykososiaaliset interventiot lyhentäisivät toipumisaikaa depressiosta ja lisäisivät remissiossa säilymisen todennäköisyyttä 12 kuukauden seuranta-ajan kuluessa. Toissijaisena hypoteesina oli tutkia, eroavatko 3 tutkittua intensiivistä interventiota toisistaan sen suhteen, miten ne vaikuttavat depressio-oireisiin.

Keskimääräinen määrä psykoterapiaistuntoja oli 14,3 ± 11,4 ja keskimääräinen hoidon kestoaika oli 6,8 ± 3,8 kuukautta. Eri psykoterapiahaarat eivät eronneet toisistaan merkitsevästi istuntojen eivätkä hoidon keston suhteen. 66,6 % potilaista osallistui täyden vuoden ajan seurantaan. Potilaat tapasivat keskimäärin 22,6 ± 14 kertaa psykiatria lääkehoidon seuraamiseksi, eivätkä tutkimusryhmät tai kontrolliryhmä eronneet toisistaan merkitsevästi sen suhteen.

Survival-analyysissä Kaplan–Meierin menetelmällä kumulatiivinen osuus toipuneita potilaita oli suurempi intensiivistä psykoterapiaa saaneilla kuin kontrolliryhmässä (64,4 vs. 51,5 %, HR 1,47, 95 % luottamusväli 1,08–2,0, p = 0,01). Mediaanitoipumisaika intensiivistä psykoterapiaa saaneilla oli 113 ± 78,2 vrk ja kontrolliryhmässä 146 ± 80 vrk. Tutkimuksen missä tahansa aikapisteessä todennäköisyys olla hyvinvoiva oli 1,58 kertaa suurempi intensiivistä psykoterapiaa saaneilla verrattuna kontrolliryhmään (95 % luottamusväli 1,17–2,13, p = 0,003). Intensiivisten psykoterapiamuotojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Miklowitz DJ, Otto MW, Frank E ym. Psychosocial treatments for bipolar depression: a 1-year randomized trial from the Systematic Treatment Enhancement Program. Arch Gen Psychiatry 2007;64:419-26 «PMID: 17404119»PubMed