Systemaattiseen katsaukseen «Barber GA, Weller CD, Gibson SJ. Effects and assoc...»1 otettiin mukaan 20 julkaisua 5 477 artikkelista vuosilta 2004–2017. Kaikissa tutkimuksissa potilailla oli joko avoin tai parantunut laskimohaava. 4 interventiotutkimuksessa seuranta vaihteli 28 vuorokaudesta 12 kuukauteen. Vain 6 tutkimuksessa raportoitiin muut sairaudet. Tutkimusten aineistojen koko vaihteli välillä 2–639 (mediaani 84). 16 tutkimuksessa riskitekijäksi oli otettu BMI, seerumin markkerit, ravitsemustila ja ravinnonsaanti.

Suurin osa potilaista oli ylipainoisia tai lihavia, ja suurentunut BMI oli yhteydessä viivästyneeseen haavan paranemiseen. Ravintoaineiden, omega-3 rasvahappojen, C-vitamiinin ja sinkin saanti oli matalaa osalla potilaista.

Tämä katsaus toteaa, että potilas, jolla on alaraajahaava, on yleensä ylipainoinen tai lihava. Tieteellinen näyttö, että laihduttaminen nopeuttaisi haavan parantumista, puuttuu.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Soveltavuus: hyvä
• Kommentti: Katsauksen mukaan suurin osa potilaista, joilla oli laskimohaava, oli ylipainoisia (25–29,9) tai lihavia (BMI > 30). Ylipaino todettiin myös riskitekijäksi viivästyneeseen haavan paranemiseen. Sarkopeenista lihavuutta (aliravitsemus, alentunut lihasmassa) ja sen syy-seurausketjua ei tutkittu yhdessäkään tutkimuksessa. Sarkopeenisen lihavuuden (aliravitsemus alentunut lihasmassa, laadullisesti heikko ravitsemus) merkitystä alaraajahaavan synnyssä ja viivästyneessä paranemisessa ehdotetaan lisätutkimuksen aiheeksi.

Ranskalaisessa prospektiivisessa kontrolloidussa tutkimuksessa «Legendre C, Debure C, Meaume S ym. Impact of prote...»2 seurattiin 12 viikon ajan 41 potilasta, joilla oli joko laskimohaava tai kombinoitunut valtimo-laskimohaava. Tutkimuksessa oli 43 verrokkia. Haavan arviointi (pinta-ala ja komplikaatiot) suoritettiin tutkimuksen alussa ja 12 viikon kohdalla. Biologinen ravitsemustilan arviointi (seerumin albumiini, transtyretiini, CRP) tehtiin tutkimuksen alkuvaiheessa. Matalaa BMI:tä (riski aliravitsemukseen) ja painon laskua (yli 5 % lasku) esiintyi potilasryhmässä enemmän kuin verrokkiryhmässä (p = 0,03).

Tutkimuksessa todettiin, että haavaa sairastavista potilaista 27 %:lla ja kontrollipotilaista 2 %:lla oli matala seerumin albumiini (albumiini < 35 g/l), (p < 0,001). Ryhmävertailussa parantunut vs. ei parantunut haava oli merkittävä ero proteiinipuutoksen (p < 0,007) ja seerumin albumiinin (p < 0,013) osalta. Ryhmävertailussa komplikaatio vs. ei komplikaatioita oli eroa matalan BMI:n esiintyvyyden (p = 0,018), proteiinipuutoksen esiintyvyyden (p = 0,022) ja seerumin albumiini- (p = 0,015), CRP- (p = 0,047) ja seerumin orosomucosoiditason (p = 0,035) välillä. Regressioanalyysimalleissa proteiinin puutoksella oli itsenäinen yhteys huonoon haavan paranemiseen 12 viikon aikana (p = 0,034, OR = 0,114 (0,024–0,543)) ja CRP-taso oli yhteydessä haava infektioon ja/tai sairaalan joutumiseen seuranta-aikana (p < 0,001, OR = 1,105 (1,023–1,194)).

Tämä tutkimus osoitti, että proteiinin puutos on yleisempää haavaa sairastavilla potilailla kuin verrokkipotilailla, ja sillä on yhteys haavan huonoon paranemiseen.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Soveltavuus: hyvä
• Kommentti: Proteiinin puutosta kannattaa kartoittaa alipainoisilta, mutta myös ylipainoisilta haavaa sairastavilla potilailla. Tutkimuksessa ei arvioitu kokonaisravinnon saantia.

Tobon ym. 2008 tutkimuksessa «Tobón J, Whitney JD, Jarrett M. Nutritional status...»3 selvitettiin 8 kroonista laskimohaavaa sairastavan ylipainoisen potilaan ravinnon saantia ja ravitsemustilaa ja niiden yhteyttä haavan vaikeusasteeseen.6 potilaista oli miehiä ja kaikki osallistujat olivat yli 50-vuotiaita. Ravitsemustilaa arvioitiin anthopometrisilla mittauksilla, ruoanseurannalla (3 vuorokauden ruokapäiväkirja) ja biokemiallisilla mittauksilla (seerumin albumiini, A-vitamiini, C-vitamiini ja sinkki). Haavan vaikeusastetta mitattiin LUMT-menetelmällä (Leg Ulcer Measurement Tool).

Potilaiden energiantarve arvioitiin Harris–Benedictin kaavalla (kaava * 1,2–1,3). Energian saannin riittävyyden arvioinnissa verrattiin tarvetta ja saantia ruokapäiväkirjoista. Ravinnon saantia muiden ravintoaineiden osalta verrattiin RDI-suositukseen. Potilaiden BMI (mediaani) oli 32 (vaihteluväli 25,8–55,4). Potilaista 4 oli ylipainoisia ja vaikeasti lihavia oli 3. Olkavarren ympärysmitan mukaan ei esiintynyt poikkeavia arvoja. Potilaiden energian saanti (1 925 kcal (1 555–2 825 kcal/vrk) oli vähemmän kuin energian tarve (2 514 kcal (2 134–4 865 kcal/vrk). Ravinnon saanti -vertailussa RDI:hin oli sub optimaalista proteiinin osalta 1 potilaalla, C-vitamiinin osalta 4 potilaalla ja sinkin osalta 3 potilaalla. Biokemiallista mittauksista poikkeavia arvoja löytyi 6 potilaalta (seerumin albumiini (n = 3), C-vitamiini (n = 3) ja sinkki (n = 1)). Positiivinen korrelaatio löytyi seerumin albumiinin ja proteiinin saannin osalta (r = 0,93, p = 0,003) sekä LUMT-scoren ja seerumin C-vitamiini arvon välillä (r = 0,74, p = 0,04). Korrelaatiota ei löytynyt seerumin sinkin, seerumin albumiinin ja LUMT-scoren välillä.

Aineisto oli pieni, mutta johtopäätöksenä tutkijat toteavat, että ylipainoisilla ja lihavilla alaraajahaavaa sairastavilla potilailla esiintyy samanlaisia ravitsemustilan puutoksia kuin muilla alaraajahaavaa sairastavilla potilailla, mutta löydökset tulee varmentaa isommissa aineistoissa.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus: kohtalainen
• Kommentti: Tutkimus antaa viitteitä ravitsemustilan arvion tarpeesta kaikilla potilailla, joilla on laskimohaava. Tutkimus oli yhtenevä aiemman kirjallisuuden kanssa. Aineisto pieni, tilastollisten testien käytettävyys ja luotettavuus ongelmallinen.

Finlaysonin ym. vuoden 2009 retrospektiivisessä kohorttitutkimuksessa «Finlayson K, Edwards H, Courtney M. Factors associ...»4 122 potilaalta, joilla oli parantunut laskimohaava, kerättiin tietoja muun muassa fyysisestä aktiivisuudesta ja liikunnasta (Yale Physical Activity Survey, YPAS), ravitsemustilasta (MNA-SF) ja haavojen uusiutumisesta. Seuranta-aika oli 24 kuukautta (vaihteluväli 12–40 kuukautta). Potilaiden haavat olivat parantuneet 12–36 kuukautta ennen tutkimuksen alkua.

68 %:lla potilaista haava uusiutui seurantajakson aikana. Haava uusiutui 90 %:lla (n = 17) potilaista, joiden BMI oli alle < 20, verrattuna potilaisiin, joiden BMI oli > 20, uusiutumista tapahtui 64 % (n = 66) (Fisherin testi, p = 0,02). Haavan uusiutuminen oli yleisempää niillä, joilla MNA-SF-testin mukaan oli vajaaravitsemuksen riski (78 %) verrattuna niihin, joilla ei ollut riskiä 61 % (Fisherin testi p = 0,009). Lopullisessa regressioanalyysissä haavan uusiutumista selittäviä tekijöitä (OR) olivat seuraavat: kohoasentohoito 0,04 (0,01–0,17, p < 0,001), l lääkinnälliset hoitosukat, kompressiohoito (luokka 2–3) 0,53 (0,34–0,81, p = 0,004), liikunta-aktiviteetin aste 0,95 (0,92–0,98, p = 0,010), GFS-luokitus (itsenäinen toimintakyky) 0,83 (0,72–0,94, p = 0,006), haavan kesto (viikkoina) 1,01 (1,00–1,03, p = 0,054) ja sydänsairaus 5,03 (1,01– 24,9 p = 0,048).

Johtopäätöksenä tutkijat toteavat, että sydän- ja verisuonisairaus on riski haavan uusiutumiselle. Haavan uusiutumista voidaan estää kohohoidolla, lääkinnällisillä hoitosukilla, kompressiohoidolla, liikunnalla ja tukemalla toimintakykyä.

• Tutkimuksen laatu on kelvollinen
• Sovellettavuus: kohtalainen
• Kommentti: Tutkimuksessa käytettiin itsetäytettyjä lomakkeita, joiden tietoja ei tarkastettu mittauksilla tai haastatteluilla. Aineiston koko ja poikkeava jakauma pudotti osan muuttujista pois lopullisesta analyysistä (mm. BMI).

de Franciscis S ym. vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen «de Franciscis S, De Sarro G, Longo P ym. Hyperhomo...»5 87 laskimohaavaa sairastavan potilaan joukosta kartoitettiin hyperhomokysteinemian esiintyvyyttä ja foolihapposubstituution vaikutusta näillä potilailla. Hyperhomokysteinemiaa esiintyi 62,06 %:lla potilaista, ja nämä potilaat jaettiin 2 ryhmään, joista toisessa ryhmässä (hyperhomokysteinemiaryhmä) potilaat saivat foolihappoa 1–2 mg/vrk 12 kuukauden ajan muun hoidon lisänä, ja toinen ryhmä sai pelkän standardihoidon. P-Hcyst arvot laskivat foolihapporyhmässä (p < 0,01 ennen vs jälkeen))

Foolihapporyhmässä (n = 47) haavan paraneminen (IU-IUA/NW) oli parempaa kuin kontrolliryhmällä (n = 30) (78–72 % vs. 63–33 %, p < 0,05). Keskimääräinen haavan alueen paraneminen foolihapporyhmässä oli 1,1 cm²/viikko ja verrokkiryhmällä 0,092 cm²/viikko, p < 0,05.

Johtopäätöksenä tutkijat toteavat, että foolihappolisästä on hyötyä haavan paranemisessa.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus: kohtalainen
• Kommentti: Tarvitaan lisätutkimuksia. Hyperhomokysteinemiassa on mahdollisesti riski sydänsairauksiin. Foolihappoterapiahoito vähentää sydän- ja verisuonisairauksiin liittyviä kohtauksia ja kuolleisuutta. Hyperhomokysteinemia on mahdollisesti myös laskimohaavojen riskitekijä, mutta asiasta tarvitaan selkeästi lisää tutkimuksia.