Elliott ym. (2021) laativat Cochrane-katsauksen «Elliott SJ, Marshall D, Morley K ym. Behavioural a...»1, jossa selvitettiin kognitiivisen käyttäytymisterapian (cognitive behavioral therapy, CBT) tehoa pakko-oireisen häiriön (obsessive-compulsive disorder, OCD) hoidossa lapsilla ja nuorilla, joilla on autismikirjon häiriö (autism spectrum disorder, ASD). Tutkimusta varten tehtiin haku tietokannoista CENTRAL, MEDLINE, Embase ja PsycINFO sekä viidestä muuta bibliografista tietokannasta ja kansainvälisistä tutkimusrekistereistä. Lisäksi haettiin muita julkaisemattomia lähteitä 24.8.2020 asti.
Mukaan otettiin RCT-tutkimukset sekä vaihtovuoroiset, ryvästetyt ja näennäissatunnaistetut kontrolloidut tutkimukset koskien sekä lapsia että aikuisia, joilla oli diagnosoitu OCD ja ASD. Tutkimukseen otettiin mukaan myös henkilöt, joilla oli muu psykiatrinen tai neurokehityksellinen häiriö, mutta ei henkilöitä, joilla oli laaja-alaisia oppimisvaikeuksia.
Hoitona saattoi olla millainen tahansa käyttäytymisterapia tai kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka saattoi myös olla ASD-potilaille sovellettua. Vertailuinterventiona oli ei hoitoa (no treatment), odotuslista (waiting list), attention placebo -lumehoito ja tavanomainen hoito (treatment as usual). Ensisijainen vastemuuttuja oli muutos OCD-oireissa ja hoidon loppuunsaattaminen. Toissijaisia vastemuuttujia olivat masennusoireiden vaikeusaste, ahdistuneisuusoireet, käyttäytymisen haasteet ja perheen sopeutumisen aste. Meta-analyysia ei tehty, koska vain yksi tutkimus täytti sisäänottokriteerit. Mukaan otetun tutkimuksen harhan riski arvioitiin katsauksen kahden kirjoittajan toimesta Cochrane's risk of bias -menetelmän mukaan.
Sisäänottokriteerit täytti vain yksi RCT-tutkimus «Russell AJ, Jassi A, Fullana MA ym. Cognitive beha...»2 (Russell ym. 2013). Tutkimukseen osallistui 46 nuorta ja aikuista, joilla oli OCD ja kognitiivisesti hyvätasoinen ASD (ÄO > 70). Tutkittavien ikä oli 14–65 vuotta, ja heistä 35 (76 %) oli miehiä. Tutkittavista suljettiin pois ne, joilla oli merkittäviä liitännäishäiriöitä, kuten ajankohtaisia psykoottisia oireita, ajankohtainen vakava masennus tai päihteiden käyttöä tai heikossa tasapainossa oleva epilepsia. ASD:n diagnoosin edellytettiin olevan tehty yleisesti käytettyjen ja validoitujen menetelmien avulla, kuten ADI tai ADOS. CBT-terapian kontrolli-interventiona oli pelkkä ahdistuksenhallinta. Oireiden mittaamisessa käytettiin Y-BOCs-lomaketta (OCD-oireet), BDI:tä (masennusoireet), BAI:tä (ahdistusoireet) ja WSAS-lomaketta (elämänlaatu).
Hoidon loppuun saattaneiden osuus oli yhtä suuri CBT-ryhmässä (87 %) ja ahdistuksenhallintaryhmässä (87 %) (riskisuhde (RR) 1,00; 95 % luottamusväli 0,80–1,25). Tutkimuksen mukaan CBT-hoito saattoi vähentää ahdistuksenhallintaan verrattuna enemmän OCD-oireita (mean difference (MD) -3,00; 95 % luottamusväli -8,02–2,02), masennusoireita (MD -1,80; 95 % luottamusväli -11,50–7,90) ja ahdistuneisuusoireita (MD -3,20; 95 % luottamusväli -11,38–4,98) sekä parantaa elämänlaatua (MD 5,20; 95 % luottamusväli -1,41–11,81), mutta näyttö oli heikkoa.
Russellin ym. (2013) tutkimuksen «Russell AJ, Jassi A, Fullana MA ym. Cognitive beha...»2 harhan riski arvioitiin suureksi tutkimusryhmäjaon salassapidon ja sokkouttamisen osalta, epäselväksi epätäydellisten tulosmuuttujatietojen ja muiden harhan lähteiden osalta, sekä pieneksi satunnaistamisen ja valikoivan raportoinnin osalta.
Cochrane-katsauksen «Elliott SJ, Marshall D, Morley K ym. Behavioural a...»1 kirjoittajien johtopäätöksenä oli, että näyttö CBT:n tehosta OCD:n hoidossa ASD-potilailla on rajoitettua. Lisätutkimuksia tarvitaan koskien paitsi CBT:n tehoa myös OCD:n ilmenemistä ja vaikutuksia ASD-potilailla sekä perheen roolia hoidossa.