Transkraniaalinen tasavirtastimulaatio (tDCS) saattaa vähentää ADHD:n kokonaisoireita, mutta vaikutus on pieni (standardoitu keskiarvojen ero, SMD = 0,23; 95 % luottamusväli 0,05–0,41). Vaikutus säilyi myös seurannassa, ja vaikutuksen koko oli suuri, mutta myös luottamusväli oli suuri (SMD = 1,37; 95 % luottamusväli 0,00–2,73, p = 0,050). Haittavaikutukset olivat lieviä, tai ne eivät eronneet toisistaan stimulaatio- ja lumeryhmissä. ADHD ei kuitenkaan ole tDCS:n käyttöaihe Suomessa, joten hoidon sovellettavuus on huono.
Näytön luotettavuutta laskettiin mukaan otettujen tutkimusten heterogeenisyyden, tutkimusten epätarkkuuden sekä julkaisuharhan todennäköisyyden takia.
Transkraniaalisen tasavirtastimulaation tehoa ADHD-oireisiin selvitettiin 2021 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä [. Tutkimuksen kirjallisuushaku tehtiin tärkeimmistä tietokannoista ilman kielirajoituksia 1.5.2020 asti. Hakua täydennettiin käymällä läpi tunnistettujen artikkeleiden kirjallisuusviitteet.
Mukaan hyväksyttiin satunnaistetut vertailevat tutkimukset, joissa oli mukana vähintään 10 tutkimushenkilöä, joilla oli ADHD-diagnoosi. Tutkittava hoito oli tasavirtastimulaatio joko ainoana tai lisähoitona, ja vertailuhoitona tuli olla joko lumestimulaatio tai ADHD:n lääkehoito. Ensisijaisena tulosmuuttujana oli ADHD-oireiden kokonaisvaikeusaste ja toissijaisina tulosmuuttujina oiredimensiot eriteltyinä (tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus, impulsiivisuus).
Edellä mainituilla kriteereillä meta-analyysiin hyväksyttiin mukaan 14 julkaisua, joista osassa kuitenkin kuvattiin useampi tutkimus tai osatutkimus, ja lisäksi jotkut tutkimukset oli julkaistu useampaan kertaan. Näistä syistä lopulliseen analyysiin tuli mukaan 13 satunnaistettua vertailevaa tutkimusta, joissa oli yhteensä 20 eri tutkimushaaraa. Näissä tutkimuksissa oli mukana yhteensä 308 tutkimushenkilöä, joiden keski-ikä oli 23,7 vuotta. Kahdeksassa tutkimuksessa mukana oli vain lapsia ja nuoria. Vertailuhoitona kaikissa tutkimuksissa oli lumestimulaatio.
Hoitoprotokollissa oli vaihtelua. Hoidon kesto vaihteli 15 minuutin ja 30 minuutin välillä, ja stimulaatiokohtana oli joko vasen tai oikea (tai molemmat) dorsolateraalinen prefrontaalinen aivokuori (DLPFC) tai oikea inferiorinen frontaalinen gyrus. Stimulaation voimakkuus vaihteli välillä 0,25–2 mA, ja hoitokertoja oli 1–10. Useimmissa tutkimuksissa stimulaatio oli anodaalista, mutta kolmessa tutkimushaarassa stimulaatiokohtaan asetettiin katodielektrodi. Suurimmassa osassa tutkimuksista ADHD:n lääkehoito tauotettiin tDCS-hoitosarjan ajaksi, mutta kolmessa tutkimuksessa näin ei menetelty. Neljässä tutkimuksessa oli mukana seuranta, oirearvio tehtiin 3 päivää – 2 kuukautta hoitosarjan jälkeen.
Harhan riski arvioitiin RoB 2 -työkalulla (Revised Cochrane risk-of-bias 2 tool). Kahdeksassa tutkimuksessa harhan riski arvioitiin pieneksi, viidessä tutkimuksessa harhan riski oli epäselvä, ja yhdessäkään tutkimuksessa harhan riskin ei arvioitu olevan suuri.
Tasavirtastimulaatiolla oli välitön vaikutus ADHD-oireisiin (SMD = 0,23; 95 % luottamusväli 0,05–0,41, eli vaikutus oli pieni). Alaryhmäanalyyseissa tulos oli merkitsevä lapsilla ja nuorilla (SMD = 0,36; 95 % luottamusväli 0,06–0,66), kun stimulaatiokohtana oli DLPFC (SMD 0,40; 95 % luottamusväli 0,10–0,69), ja sekä anodi- että katodielektrodeja käytettäessä. Metaregressioanalyysissä merkitseväksi nousivat hoitokertojen määrä ja hoidon "kumulatiivinen kokonaisintensiteetti". Eggerin testillä arvioituna julkaisuharhan riski oli merkittävä (p = 0,005), mutta tulosten korjaaminen oletettujen "puuttuvien" tutkimusten suhteen ei muuttanut merkittävästi keskiarvojen vakioituja eroja.
Toissijaisia tulosmuuttujia arvioitaessa havaittiin tasavirtastimulaatiolla välitön vaikutus tarkkaamattomuusoireisiin (SMD = 0,47; 95 % luottamusväli 0,08–0,85, p = 0,018) ja impulsiivisuuteen (SMD = 0,26; 95 % luottamusväli 0,06–0,46, p = 0,01), mutta yliaktiivisuuden kohdalla tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä, vaikka vaikutuksen koko oli samansuuruinen (SMD 0,39; 95 % luottamusväli 0,08–0,86, p = 0,1). Kokonaisoireiden suhteen vaikutus säilyi myös seurannassa, vaikutuksen koko oli suuri, mutta luottamusväli myös varsin lavea (SMD = 1,37; 95 % luottamusväli 0,00–2,73, p = 0,050). Tutkimuksissa raportoitiin hoidon haittavaikutuksina kutinaa, kihelmöintiä ja päänsärkyä. Haittavaikutukset olivat lieviä, ja neljän tutkimuksen perusteella pystyttiin arvioimaan, että haittavaikutusten ilmaantuvuus ei eronnut stimulaatio- ja lumeryhmien perusteella.
Kommentti: Tutkimuksissa käytetyt hoitoprotokollat erosivat suhteellisen paljon. Tutkittavien määrät ovat varsin pieniä, ja alaryhmäanalyysien tilastollinen voima jäi riittämättömäksi. Välittömän tehon suhteenkin jäi epävarmuustekijöitä. Tasavirtastimulaation pitkäaikaisesta tehosta ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä hoitosuosituksen antamiseksi.