Leikkipohjaisten interventioiden vaikutus oli pääosin kohtalainen. Interventioita oli verrattu joko odotuslistaan tai muihin interventioihin. Leikkipohjaisilla interventioilla ei todettu mitään haittoja, ja ne ovat sovellettavissa hyvin Suomeen.
Näytön luotettavuutta on alennettu epätarkkuuden sekä harhan (sokkouttaminen) riskien vuoksi.
Leikkipohjaisten interventioiden taustalla on ajatus siitä, että leikkiminen harjaannuttaa lapsen toiminnanohjauksen taitoja, esimerkiksi inhibitiota, ja mahdollistaa siten paremman käyttäytymisen säätelyn. Tutkituissa interventioissa keskeinen tuen väline on ollut vanhemman ja lapsen yhteinen päivittäinen leikki, jossa fokusoidaan tarkkaavuuden ja itsesäätelyn taitojen kehittämiseen. Vanhemmilla on aktiivinen rooli, jonka ylläpitoon he saavat asiantuntijan ohjauksen. Interventioissa on pyritty vahvistamaan erityisesti ADHD:lle tyypillisiä taitopuutteita.
Healeyn ja Halperinin «Healey DM, Halperin JM. Enhancing Neurobehavioral ...»1 uusiseelantilainen RCT-tutkimus pilotoi strukturoituun leikkiin perustuvaa Enhancing the Aid of Games and Exercise (ENGAGE) -ohjelmaa pikkulasten tarkkaavuuden ja itsesäätelyn taitojen kehittämisessä. Tutkimukseen kutsuttiin osallistujiksi perheitä, joissa vanhemmat kokivat, että heidän lapsensa oli vaikeahoitoinen yliaktiivisuuden, impulsiivisuuden ja itsesäätelyn ongelmien vuoksi.
Tutkimukseen otettiin 25 iältään 3–4-vuotiasta lasta (M = 3,9 vuotta, SD = 0,69 vuotta), joiden yliaktiivisuutta kuvaavat pistearvot sijoittuivat vähintään ylimpään 92 persentiiliin Behavior Assessment System for Children (BASC-2) -oirearviolomakkeessa. Muita sisäänottokriteereitä olivat ikätasoinen kognitiivinen suoriutuminen (ÄO yli 80) ja perheen riittävä englannin kielen taito. Tutkimuksesta suljettiin pois lapset, joilla oli jokin neurologinen sairaus, laaja-alainen kehityshäiriö tai systeeminen lääkehoito. Verrokkeina toimi 44 tutkijoiden muusta seurantakohortista poimimaa iältään 3–4-vuotiasta lasta, joiden yliaktiivisuusoirepisteet BASC-2-lomakkeella mitattuna kuuluivat 65 persentiilin ylittäviin. Psykologisiin tutkimuksiin valittiin verrokeiksi 25 samanikäistä (M = 4,04 vuotta, SD = 0,56 vuotta) normaaliväestöön kuuluvaa lasta, joilla ei ollut BASC-2-arviossa merkittäviä yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita. Verrokit eivät osallistuneet seuranta-aikana mihinkään hoitointerventioon.
ENGAGE-ohjelman kesto oli 5 viikkoa. Sekä lapsilla että vanhemmilla oli samanaikaisesti erilliset 90 minuutin ryhmätapaamiset viikoittain. Tapaamisissa asiantuntijat ohjasivat vanhempia leikkimään lastensa kanssa päivittäin puolen tunnin ajan leikkejä, jotka interventiossa oli suunniteltu tukemaan lasten tarkkaavuutta ja muita itsesäätelytaitoja. Lapset tutustutettiin samoihin leikkeihin omissa ryhmätapaamisissaan.
Lähtötasolla, heti intervention jälkeen ja 1, 3, 6 ja 12 kuukauden kuluttua tutkimuslasten käyttäytymistä kuvaavana mittarina käytettiin vanhempien täyttämää BASC-2-oirearviolomaketta. Psykologi arvioi lasten neurokognitiivista suoriutumista ennen intervention alkua ja sen jälkeen Stanford Binet (SB) -testin työmuistia kuvaavalla osiolla ja NEPSY-2-testin ohjeiden ymmärtämisen osiolla, joka kuvaa kielellistä ymmärtämistä ja työmuistia, sekä visuomotorisen tarkkuuden osiolla. Psykologit olivat sokkoutettuja intervention suhteen.
Vanhemmat pitivät päiväkirjaa ohjelman toteutumisen seuraamiseksi.
Tulokset:
BASC-2-lomakkella vanhemmat arvioivat intervention päätyttyä huomattavan vähenemisen yliaktiivisuudessa (F = 15,791, p < 0,001; ηp2 = 0,397), aggressiivisessa käytöksessä (F = 7,587, p < 0,001; ηp2 = 0,240) ja tarkkaavuuden ongelmissa (F = 7,925, p < 0,001; ηp2 = 0,248). Kaikki edellä mainitut ongelmat vähenivät seurannassa raakapisteiden perusteella lineaarisesti 3, 6 ja 12 kuukauden kuluttua intervention päättymisestä. Tulosten perusteella interventiosta näyttivät hyötyvän eniten ne lapset, joilla oli alkuvaiheessa suurimmat vaikeudet, kuten erittäin suuret raakapisteet yliaktiivisuudessa ja tarkkaamattomuudessa.
Psykologin tutkimuksessa työmuisti parani SB-testillä mitattuna intervention jälkeen merkitsevästi (r = 0,386, p < 0,05).
NEPSY-2-tutkimuksessa intervention jälkeen myönteinen muutos oli merkitsevä tarkkaavuudessa (r = 0,562, P < 0,05), aggressiivisuudessa (r = 0,539, p < 0,05), ohjeiden ymmärtämisessä (r = 0,466, p < 0,05) ja visuomotorisessa tarkkuudessa (r = 0,616, p < 0,05).
Interventioon sitoutuminen oli erittäin hyvää. Kaikki vanhemmat ja lapset osallistuivat jokaiseen ryhmätapaamiseen (96 %:n läsnäolo). Päiväkirjojen mukaan myös päivittäiset leikkituokiotehtävät olivat kaikki toteutuneet. Leikkituokioiden kesto oli 10–35 minuuttia (M = 21,08, SD 6,99).
Healeyn ja Healeyn tutkimuksessa «Healey D, Healey M. Randomized Controlled Trial co...»2 selvitettiin edellisessä artikkelissa kuvatun leikkipohjaisen ENGAGE-intervention vaikuttavuutta lasten yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireisiin ja verrattiin sitä Triple-P-vanhemmuustaito-ohjelmaan, jonka on useissa tutkimuksissa todettu vähentävän lasten ADHD- ja muita käytösoireita.
Tutkimukseen otettiin mukaan 60 perhettä, joissa lapset olivat 3–4-vuotiaita ja kuuluivat vanhempien BASC-2-lomakearvion yliaktiivisuusosiossa eniten oirepisteitä saaneisiin (pisteet yli 84 % maksimista, T-score vähintään 60). Sisäänottokriteereihin kuului myös, että lapsi oli varhaiskasvatuksen piirissä. Ryhmien välillä ei ollut lähtötasolla eroja iän, etnisen taustan, vanhempien koulutustason, perheen tuloluokan eikä tutkimuksessa käytettyjen mittariparametrien suhteen.
Puolet perheistä satunnaistettiin aloittamaan interventio heti (15 ENGAGE-ohjelmaan, 15 Triple-P-ohjelmaan). Puolet aloitti ohjelman 8 viikkoa myöhemmin, jolloin myöhemmin aloittaneet (14 ENGAGE-ryhmäläistä ja 16 Triple-P-ryhmäläistä) toimivat lähtötason (T1) ja 8 viikon (T2) välillä odotuslistaverrokkeina.
Samat kaksi kumpaankin interventioon koulutuksen saanutta psykologia toteuttivat sekä ENGAGE- että Triple-P-vanhempainryhmien tapaamiset. Vanhempien ryhmätapaamisten kesto oli kummassakin ohjelmassa 90 minuuttia. Vain ENGAGE-ohjelmaan kuuluvissa lasten ryhmätapaamisissa oli eri ohjaajat kuin vanhempien ryhmissä.
ENGAGE-interventio toteutui samalla tavalla kuin edellä kuvatussa pilottitutkimuksessa 8 kerran interventiona, joista kerrat 1–5 olivat lähitapaamisia, kerrat 6–7 toteutuivat puhelinyhteydellä ja viimeinen 8. kerta toteutui lähitapaamisena. Yhteensä kuudessa viikoittain tavanneessa vanhempainryhmässä oli 4–6 lapsen vanhemmat kussakin. Ohjelman kotona toteutumisen seurantaa varten vanhemmat pitivät päiväkirjaa.
Standardin mukaisesti toteutuneessa Triple-P-ohjelmassa tapaamisia oli samoin 8, joista ensimmäiset 4 toteutuivat lähitapaamisina, kerrat 5–7 ohjaajien puheluna ja 8. niin sanottuna booster-tapaamisena ohjelmassa harjoiteltujen keinojen tarkistamiseksi ja ylläpitämiseksi. Triple-P-ryhmiä oli seitsemän, joista kuhunkin osallistui 3–6 lapsen vanhemmat. Vanhempia kehotettiin pitämään kotona päiväkirjaa siitä, mitä ryhmässä harjoiteltuja lapsen käytöksen ohjaamisen strategioita he olivat käyttäneet ja miten usein.
Ennen interventioiden alkua, heti niiden jälkeen sekä 6 ja 12 kuukauden kuluttua interventioiden päättymisestä vanhemmat ja varhaiskasvatuksen opettajat arvioivat lasten käytöstä BASC-2-lomakkeella. Psykologit arvioivat samoina ajankohtina lasten neurokognitiivisia taitoja NEPSY-2-testin niillä osioilla, jotka parhaiten kuvaavat itsesäätelyä (inhibitio, ohjeiden ymmärtäminen ja visuomotorinen tarkkuus).
Tulokset:
Vanhempien BASC-2-lomakkeella mitattuna ENGAGE-ryhmässä olivat lähtötason ja 6 kuukauden seurannan välillä merkitsevästi vähentyneet arviot lapsen yliaktiivisuudesta (khiin neliö = 76,76, p < 0,001), tarkkaamattomuudesta (khiin neliö=76,75, p < 0,001) ja aggressiivisesta käytöksestä (khiin neliö = 45,29, p < 0,001). Triple-P-ryhmässä olivat vähentyneet yliaktiivisuus- (khiin neliö = 58,98, p < 0,001), tarkkaamattomuus- (khiin neliö = 28,93, p = 0,00 ja aggressiivisuusoireet (khiin neliö = 36,03, p < 0,001). Siinä 30 lapsen ryhmässä, joka toimi odotuslistaverrokkina 8 viikon ajan, missään edellä mainituista oireista ei ollut tapahtunut muutosta BASC-2-lomakkeella mitattuna, eli pelkkä ajan kuluminen ei vähentänyt käytösoireita. ENGAGE-ryhmän vanhemmat olivat leikkineet lapsen kanssa kotona keskimäärin 29,81 (SD = 7,75) minuuttia päivässä keskimäärin 5 päivänä viikossa (SD = 1,10). Triple-P-ryhmän vanhemmat arvioivat käyttäneensä oppimiaan strategioita keskimäärin 10,57 (SD = 4,26) kertaa viikossa ja keskimäärin 76,8 %:ssa (SD 13,35) tilanteista, joissa niiden käyttö oli mahdollista.
Psykologin tekemässä NEPSY-2-tutkimuksessa ENGAGE-ryhmässä tapahtui seuranta-aikana tilastollisesti merkitsevää paranemista seuraavilla osa-alueilla: ohjeiden ymmärtäminen (khiin neliö = 20,96, p < 0,001), visuomotorinen tarkkuus (khiin neliö = 10,65, p < 0,05) ja Heads-Toes-Knees-Shoulders (HTKS) (khiin neliö = 22,50, p < 0,001). Triple-P-ryhmän lapsilla vastaavat teholuvut olivat myös merkitseviä ja osin suuria: ohjeiden ymmärtäminen (khiin neliö = 122,69, p < 0,001), visuomotorinen tarkkuus (khiin neliö = 16,61, p < 0,01) ja Heads-Toes-Knees-Shoulders (HTKS): khiin neliö = 13,11, p < 0,01). Koska sama tulosten paraneminen nähtiin myös odotuslistaryhmissä, on mahdollista, että neurokognitiivisen suoriutumisen paraneminen liittyy oppimiseen testejä usein toistettaessa eikä ole yhteydessä kumpaankaan interventioon osallistumiseen.
Opettajatkin havaitsivat interventioiden jälkeen ja 12 kuukauden seuranta-ajankohtana BASC-2-arvioissaan, että kumpaan tahansa interventioon osallistuneiden lasten yliaktiivisuus ja lisäksi Triple-P-ryhmän lasten tarkkaamattomuus ja aggressiivinen käytös vähenivät merkittävästi. Opettajien arvioissa kuitenkin kaikkien niin ENGAGE-interventioon kuin Triple-P-interventioonkin osallistuneiden lasten oirepisteet jäivät alle kliinisesti merkittävän rajan jo sinä aikana, jona osa perheistä eli odotuslistaryhmä ei vielä aloittanutkaan ohjelmaa. Tästä syystä ei voitu sanoa, missä määrin opettajien arvioima oireiden väheneminen liittyi interventioon.
Ohjelmiin sitoutuminen oli erinomaista: kaikki perheet osallistuivat kumpaankin interventioon yhtä yksittäistä poissaoloa lukuun ottamatta joka kerralla samoin kuin niiden vaikuttavuuden seurantaan.
Tutkimuksen perusteella leikkipohjainen ENGAGE-interventio vähentää vanhempien arvioimia tarkkaamattomuus-, yliaktiivisuus- ja aggressiivisuusoireita tehokkaasti ja samassa määrin kuin pitkään käytössä ollut ja aiemmissa tutkimuksissa vaikuttavaksi todettu Triple-P-vanhemmuustaito-ohjelma.
Suomessa Klenberg ym. ovat tutkineet «Klenberg L, Teivaanmäki S, Närhi V, ym. Effectiven...»3 Uudessa-Seelannissa kehitettyyn ENGAGE-interventioon pohjautuvan Leikitään ja keskitytään (LeKe) -toimintamallin tehokkuutta pikkulapsilla, joilla vanhemmat arvioivat olevan korostunutta yliaktiivisuutta ja tarkkaavuuden haasteita.
Tutkimukseen osallistui vuosina 2017–2019 yhteensä 95 perhettä, jotka satunnaistettiin interventioryhmään (55 perhettä) ja odotuslistaverrokkeihin (40 perhettä). Sisäänottokriteereitä olivat lapsen ikä (4–5 vuotta intervention vaikuttavuuden arviointiajankohtana) ja sijoittuminen ylimpään 65 persentiiliin CBCL (Child Behavior Check List) -oirekartoituslomakkeen tarkkaavuutta ja yliaktiivisuutta kuvaavassa osiossa. Lisäksi edellytettiin, että lapsi oli varhaiskasvatuksen piirissä, vanhemmat arvioivat lapsen soveltuvan ryhmämuotoiseen leikkitoimintaan ja että vanhemmilla oli ryhmäkeskusteluun ja kysymyslomakkeisiin vastaamiseen riittävä suomen kielen taito. Tutkimukseen ei otettu mukaan lapsia, joilla oli jokin toinen samanaikainen toiminnanohjauksen tai itsesäätelyn paranemiseen tähtäävä tukimuoto. Interventioon osallistuneet lapset olivat 3–5-vuotiaita (keski-ikä 4,7 vuotta), ja heistä suurin osa oli poikia (85 %). Lapsista 95 %:n äidinkieli oli suomi. Vanhempien koulutustaso oli hiukan väestön keskimääräistä koulutustasoa korkeampi.
Tutkimuksessa käytettiin edellisessä artikkelissa «Healey DM, Halperin JM. Enhancing Neurobehavioral ...»1 pilotoidun ENGAGE-intervention suomenkielistä käännöstä Leikitään ja keskitytään (LeKe). Intervention kesto oli 8 viikkoa. Vanhemmilla oli 5 ensimmäisen viikon aikana kerran viikossa 90 minuutin ryhmätapaaminen ja lapsilla samanaikainen ohjattu leikkituokio, jossa leikittiin toiminnanohjausta ja itsesäätelyn taitoja vahvistavia leikkejä. Vanhemmat tutustutettiin joka tapaamiskerralla uusiin leikkeihin, joita heitä ohjeistettiin leikkimään lapsen kanssa kotona puolen tunnin ajan joka päivä. Lisäksi vanhemmat keskustelivat ryhmässä kokemuksistaan kotona ja heitä tuettiin muokkaamaan leikkejä kullekin perheelle sopiviksi. Kuudennella ja seitsemännellä viikolla ohjaajat olivat yhteydessä vanhempiin puhelimitse. Viimeisellä tapaamiskerralla varmistettiin leikkitilanteiden sujuvuus.
Intervention vaikuttavuutta mitattiin ennen intervention alkua (T1), noin 2 kuukauden kohdalla (T2) ja 5 kuukautta intervention päättymisen jälkeen (T3) lapsen käytös- ja tunne-elämän oireita arvioivilla CBCL- ja Five-to-Fifteen (5–15)- eli VIIVI-lomakkeilla. Lisäksi vanhemmat arvioivat samoina ajankohtina lasten toimintakykyä ja ongelmien vaikeusastetta HSQ-R (Home Situations Questionnaire – Revised) -kyselylomakkeella ja varhaiskasvatuksen opettajat vastaavalla SSQ-R (School Situations Questionnaire –Revised) -kyselylomakkeella sekä tarkkaavuutta ja toiminnanohjausta erityisesti varhaiskasvatuksessa kuvaavalla pikku-KESKY-lomakkeella. Lisäksi kysyttiin vanhempien tyytyväisyyttä interventioon ja sen toteuttamisen helppoutta. Ohjelman kotona toteutumisen seuraamiseksi vanhemmat pitivät päiväkirjaa.
Vanhempien arvioimat tarkkaavuuteen, yliaktiivisuuteen ja aggressiiviseen tai uhmakkaaseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat vähenivät LeKe-interventioon osallistuneilla lapsilla enemmän kuin verrokeilla. Merkitseviä muutokset olivat 2 kuukauden kohdalla yliaktiivisuudessa (Cohenin d = -0,44, p < 0,001), tarkkaavuudessa (Cohenin d = -0,52, p = 0,001), aggressiivisuudessa tai uhmakkuudessa (Cohenin d = -0,44, p < 0,001) ja HSQ-R:llä mitattuna kotona ilmenevien tarkkaavuuden ongelmien vaikeusasteessa (Cohenin d = -0,44, p < 0,001). Nämä muutokset säilyivät pisteytyksissä samalla tasolla 5 kuukauden seurantamittaukseen saakka. Varhaiskasvatuksen opettajien arvioissa merkitseviä muutoksia lasten käyttäytymisessä ei kumpanakaan ajankohtana havaittu, minkä tutkijat arvelivat viittaavan siihen, että harjoittelun myönteiset vaikutukset näkyivät pääasiassa siinä ympäristössä, jossa harjoittelu tapahtui, eli kotona. Vanhemmat kokivat interventioon osallistumisen huomattavan myönteiseksi (tarkoitukseen tehdyn arviointilomakkeen keskimääräinen pistemäärä oli 5,33, kun maksimiarvo oli 6).
Tamm ym. «Tamm L, Epstein JN, Loren REA, ym. Generating Atte...»4 tekivät RCT-tutkimuksen leikkipohjaisen GAIM (Generating Attention, Inhibition and Memory) -ohjelman vaikuttavuudesta pikkulasten tarkkaavuuteen ja toiminnanohjauksen taitoihin.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 68 perhettä, jotka satunnaistettiin interventioryhmään (36 perhettä) ja aktiivista hoitoa (vanhempiryhmän psykoedukaatio) saaviin verrokkeihin (40 perhettä). Osallistuneet lapset olivat 3–4-vuotiaita (M = 3,7 vuotta, SD = 0,47 vuotta). Ryhmien välillä ei ollut sosiodemografisia eroja. Lähtötasolla kaikki tutkimukseen osallistuneet lapset kuuluivat BRIEF-P-kyselylomakkeen EMI-indeksillä mitattuina kliinisen ADHD-riskin osa-alueelle. Lisäksi lähtötasolla arvioitiin lasten ADHD-oireita 2–5-vuotiaiden diagnostiikkaan tarkoitetulla vanhempien puolistrukturoidulla haastattelulla ePAPA:lla (The Electronic Preschool Age Psychiatric Assessment), jonka mukaan interventioryhmään kuuluvista lapsista 59 % ja kontrolliryhmään kuuluvista 72 % täytti DSM-tautiluokituksen mukaiset ADHD-kriteerit.
GAIM-interventio koostui kahdeksasta viikoittaisesta 60 minuutin mittaisesta vanhempien ja lasten erillisestä ryhmätapaamisesta. Lasten ryhmä leikki kliinikon ohjaamana leikkejä, jotka oli suunniteltu harjoittamaan erilaisia toiminnanohjauksen taitoja, kuten tarkkaavuutta, muistia, itsesäätelytaitoja, silmän ja käden yhteistyötä, aistitietoisuutta ja näönvaraista keskittymistä. Tavoitteena oli erityisesti vahvistaa tarkkaavuuden taitoja muokkaamalla käyttäytymistä leikin keinoin. Samanaikaisesti psykologi selitti leikkien periaatteita ja mallinsi vanhempien ryhmälle, miten he voivat toteuttaa harjoiteltuja leikkejä kotona. Vanhempia ohjeistettiin leikkimään lapsen kanssa kotona vähintään kolme kertaa viikossa sovituilla tavoilla ja antamaan lapsille positiivista palautetta leikin myötä opituissa taidoissa etenemisestä. Ryhmätapaamisissa vanhempia rohkaistiin vaihtamaan kokemuksiaan leikkien sujumisesta kotona. Verrokkiryhmän tapaamiset toteutuivat muuten samalla tavalla, mutta vanhempien ryhmässä käsiteltiin yleistä lapsen psyykkistä vointia ja käyttäytymistä tukevaa psykoedukaatiota eikä vanhemmille annettu tehtäväksi leikkiä lasten kanssa kotona tapaamisten välillä. Lasten tapaamisissa leikkejä ei ohjattu erityisesti tukemaan tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen taitoja kuten interventioryhmässä.
Lasten toiminnanohjauksen vaikeuksia mitattiin lähtötasolla ja 3 ja 6 kuukauden kuluttua vanhempien täyttämän BRIEF-P (Behavior Rating Inventory of Executive Functioning -Preschool Version) -lomakkeen Emergent Metacognition Index (EMI) -indeksillä, jonka katsotaan parhaiten korreloivan ADHD-oireisiin. Lisäksi vanhemmat ja opettajat arvioivat samoina ajankohtina lasten ADHD- ja käytös- tai uhmakkuusoireita Disruptive Behavior Disorders Rating Scale (DBDRS) -lomakkeella.
Psykologi tutki lasten toiminnanohjauksen tehtävissä suoriutumista intervention alussa ja 3 ja 6 kuukauden kuluttua NEPSY-2-tutkimuksen näönvaraisen tarkkaavuuden osiolla sekä erillisellä käsitteiden ja ohjeiden ymmärtämistä mittaavalla kielenkehityksen testillä. Varhaiskasvatuksen opettajat täyttivät BRIEF-P-lomakkeen lähtötason lisäksi intervention alussa sekä 3 ja 6 kuukauden kuluttua. Psykologit ja opettajat oli sokkoutettu intervention suhteen.
Vanhemmat arvioivat lapsen kotona ilmenevien käytösongelmien esiintymisen tiheyttä (asteikolla 1–16) ja vaikeusastetta (asteikolla 1–9 lievästä vakavaan) HSQ (Home Situation Questionnaire) -lomakkeella. Varhaiskasvatuksen opettajat vastasivat samoihin kysymyksiin vastaavalla omalla SSQ (School Situation Questionnaire) -lomakkeellaan, jossa käytösongelmien tiheys esitetään asteikolla 1–12 ja vakavuusaste asteikolla 1–9.
Lisäksi vanhemmat arvioivat interventioon osallistumisen miellyttävyyttä, tehokkuutta ja mahdollisia negatiivisia vaikutuksia Likert-asteikolla 1–7.
Tulokset:
Interventio katsottiin vaikuttavaksi, jos valittu teholuku etan osittaisneliö (ηp2) oli 0,02 tai suurempi. Kolmen kuukauden seuranta-ajankohtana interventioryhmään kuuluneiden lasten tarkkaamattomuus- (ηp2 = 0,05) ja yliaktiivisuusoireet (ηp2 = 0,04) DBDRS:llä mitattuna sekä HSQ:lla arvioitu kotona ilmenevien käytösongelmien määrä (ηp2 = 0,07) ja vakavuus (ηp2 = 0,13) vähenivät vanhempien arvion mukaan merkitsevästi. Vanhempien BRIEF-P-lomakearviossa lasten itsesäätelyä mittaavat oirepisteet vähenivät (ηp2 = 0,02) samana arviointiajankohtana merkitsevästi. Varhaiskasvatuksen opettajat arvioivat SSQ:lla mitattuna toiminnanohjauksen kokonaisvaikeuksien vähentyneen (ηp2 = 0,04). Vaikutus toiminnanohjauksen taitojen paranemiseen säilyi 6 kuukauden seuranta-ajankohtaan asti.
Perheet sitoutuivat paremmin interventio- kuin verokkiryhmään. GAIM-ryhmän vanhemmat toteuttivat leikkituokioita kotona hyvin, keskimäärin 8,71 kertaa viikossa (vaihteluväli 4–30 kertaa). Leikkihetkien ajallista kestoa ei tutkimuksessa selvitetty. Vanhemmat pitivät interventiota miellyttävänä (GAIM M = 5,4 ± 1,1, verrokkiryhmä M = 4,4 ± 1,4, t(50) = 2,8, p < 0,001) ja tehokkaana (GAIM M = 4,7 ± 1,2, verrokkiryhmä M = 3,6 ± 1,2, t(50) = 3,3, p < 0,001).
Tutkijat pitivät leikkipohjaista GAIM-interventiota lupaavana menetelmänä tukea pikkulasten tarkkaavuuden ja itsesäätelytaitojen kehittymistä, mutta pitivät mahdollisena, että myönteinen vaikutus voi välittyä myös parantuneiden arjen rakenteiden ja lapsi-vanhempisuhteiden kautta.
Yleiskommentti: Tutkimusryhmät olivat verraten pieniä kaikissa tutkimuksissa, mikä lisää epätarkkuuden riskiä. Vanhemmat eivät olleet sokkoutettuja missään tutkimuksessa. Leikkipohjaiset interventiot näyttävät vaikuttavan vanhempien kokemukseen lasten tarkkaavuuden ja itsesäätelytaitojen kehittymisestä, mutta vaikutuksen taustalla voi olla yhdessäolon vahvistumisen myötä parantunut lapsen ja vanhempien välinen vuorovaikutus.