Kyseessä on systemaattinen katsaus ja meta-analyysi «Park J, Ntelis S, Yunasan E, ym. Glucagon-Like Pep...»1, johon haettiin satunnaistetut vertailevat tutkimukset (MEDLINE-, EMBASE-, Cochrane Central- ja Scopus-tietokannoista joulukuulle 2022), joissa tutkittiin GLP-1-reseptoriagonistihoitoa tyypin 1 diabetesta sairastavien insuliinihoidon lisänä. Mukaan otettiin 24 tutkimusta (yhteensä 3 377 potilasta), jossa GLP-1-reseptoriagonistihoidon kesto oli vähintään 12 viikkoa. Tutkitut lääkkeet olivat: liraglutidi suurimmassa osassa tutkimuksista, eksenatidi sekä yhdessä tutkimuksessa albiglutidi. Tutkittujen BMI oli keskimäärin 26,4 kg/m2.Tutkimuksessa verrattiin insuliinihoidon lisänä käytetyn GLP-1-reseptoriagonistihoidon vaikutusta HbA1c -tasoon, vuorokauden kokonaisinsuliinimäärään sekä painoon lumeeseen verrattuna. Lisäksi verrattiin haittavaikutusten (GI-haittavaikutusten, hypoglykemian ja hyperglykemisten tapahtumien) riskiä lumeeseen verrattuna.
Meta-analyysissä todettiin, että GLP-1-reseptoriagonistihoito johti lumeeseen verrattuna merkitsevään painon putoamiseen (keskimäärin -3,78 kg; 95 % luottamusväli -4,39 – -3,71) ja vuorokausittaisen insuliiniannoksen pienenemiseen (keskimäärin -5,8 yksikköä/vrk; 95 % luottamusväli -7,51 – -4,16) sekä HbA1c -tason pienenemiseen (keskimäärin 0,21 prosenttiyksikköä; 95 % luottamusväli -0,26 – -0,17). Liraglutidilla oli selkein ja annoksesta riippuva vaikutus painoon (-2,2 kg/mg), HbA1c -tasoon (-0,09 prosenttiyksikköä/mg) sekä vuorokauden insuliiniannokseen -4,32 IU/mg). GLP-1-reseptoriagonistihoito lisäsi pahoinvoinnin (OR 6,5; 95 % luottamusväli 5,0–8,4) ja ketoosin riskiä (OR 1,8; 95 % luottamusväli 1,1–2,8). Vakavat (OR 0,67; 95 % luottamusväli 0,43–1,04) tai oireiset hypoglykemiat (OR 0,89; 95 % luottamusväli 0,53–1,51) eivät lisääntyneet.
Takautuvassa rekisteritietoihin perustuvassa tutkimuksessa «Garg SK, Kaur G, Haider Z, ym. Efficacy of Semaglu...»2 verrattiin 50:tä aikuista tyypin 1 diabetesta sairastavaa, joille oli aloitettu semaglutidi insuliinihoidon rinnalle, 50 kaltaistettuun verrokkiin, jolla ei ollut semaglutidia käytössä. Seuranta-aika oli 1 vuosi. Tutkittujen keskimääräinen BMI oli 33,5 vs 32,7. Semaglutidia saaneiden HbA1c-taso laski 6 kuukauden kuluttua merkittävästi enemmän verrokkeihin verrattuna (-0,56 % vs -0,12 %; p = 0,046). HbA1c-tason laskussa ei ollut eroa 12 kuukauden kohdalla. Semaglutidia saaneiden BMI pieneni merkittävästi enemmän verrokkeihin verrattuna, ja 12 kuukauden kuluttua BMI:n pieneneminen oli -7,0 + 2,6 % vs 1,1 + 2,4 % (p < 0,001). Insuliiniannoksissa ei ollut eroa.