Satunnaistettuun vaihtovuoroiseen monikeskustutkimukseen «Kudva YC, Henderson RJ, Kanapka LG, ym. Automated ...»1 osallistui vähintään 65-vuotiaita tyypin 1 diabetesta vähintään vuoden sairastaneita aikuisia, joilla HbA_1c-taso oli alle 10,0 % eikä AID-pumppuhoitoa ollut ollut käytössä tutkimukseen osallistumista edeltävänä kuukautena.

Tutkimukseen satunnaistettiin permutoitua lohkomallia käyttäen yhteen kuudesta 12 viikon jaksosta 82 osallistujaa, jotka olivat iältään 65–86-vuotiaita: 45 % oli naisia. Keski-ikä oli 71 vuotta (vaihteluväli 65–86 vuotta), ja diabeteksen keskimääräinen kesto oli 42 vuotta (vaihteluväli 1–70 vuotta). Keskimääräinen HbA_1c:n lähtötaso (± keskihajonta) oli 7,2 ± 0,9 %, ja lähtötilanteen prosenttiosuus ajasta, jolloin glukoosiarvot olivat alle 70 mg/dl (3,9 mmol/l), oli 2,49 ± 1,78 %. AID-ryhmässä alle 70 mg/dl:n glukoosipitoisuuden prosenttiosuudet olivat 1,58 ± 0,95 %, SAP-ryhmässä 2,57 ± 1,54 % ja PLGS-ryhmässä 1,67 ± 0,96 %. Lähes kaikki osallistujat olivat ei-latinalaisamerikkalaisia ja valkoisia (98 %). 22 osallistujalla (27 %) luokiteltiin lievä kognitiivinen heikentyminen alle 26 pisteen perusteella Montrealin kognitiivisessa arvioinnissa.

Osallistujat suorittivat aloitusvaiheen, joka koostui vähintään 10 päivän sensoriseurannasta, jos se ei ollut jo käytössä, ja sen jälkeen vähintään 14 päivän sensorilla varustetun pumpun käyttöjaksosta, jonka aikana käytettiin sekä koepumppua että sensoria. Osallistuakseen satunnaistamiseen, osallistujien oli aloitusvaiheen aikana kerättävä vähintään 240 tuntia sensoridataa, jossa vähintään 1,5 % glukoosiarvoista oli alle 70 mg/dl.

Mukaan satunnaistetut osallistujat suorittivat kolme 12 viikon jaksoa, joissa he käyttivät vuorotellen AID-pumppua (HCL), sensoriseurannalla tehostettua pumppua (SAP) tai pumppua, jonka insuliininsyötön matala glukoositaso pysäyttää ennakoivasti (PLGS). Kunkin kolmen hoitojakson aikana hoitokäynnit (virtuaalisesti tai henkilökohtaisesti) toteutettiin hoidon alussa, 4 ja 12 viikon kohdalla, ja lisäksi puhelinkontaktit toteutettiin 2 ja 8 viikon kohdalla.

Jokaisella käynnillä laitteiden tiedot tarkistettiin ja pumpun asetuksia säädettiin tutkimushenkilökunnan harkinnan mukaan. HbA_1c-taso mitattiin lähtötilanteessa ja kunkin jakson lopussa keskuslaboratoriossa. Kognitiivinen arviointi (Montrealin kognitiivinen arviointi ja Wechslerin aikuisten älykkyysasteikko IV:n käsittelynopeusindeksi) ja toiminnallisten aktiviteettien kyselylomake toteutettiin lähtötilanteessa; potilaat täyttivät tuloskyselylomakkeet lähtötilanteessa ja kunkin jakson lopussa (Goldin hypoglykemiatietoisuuskysely, hypoglykemiapelkokysely, hypoglykemialuottamuskysely ja diabetesahdinkoasteikko). Teknologian hyväksyntäkysely ja järjestelmän käytettävyysasteikko täytettiin kunkin jakson lopussa.

Ensisijainen päätetapahtuma oli prosenttiosuus ajasta, jolloin verenglukoosiarvot olivat alle 70 mg/dl. Toissijaiset päätetapahtumat olivat prosenttiosuus ajasta, jolloin glukoosiarvot olivat alle 54 mg/dl (3 mmol/l), hypoglykemiatapahtumien määrä viikossa (hypoglykemiatapahtumat määriteltiin 15 peräkkäiseksi minuutiksi, jolloin sensorin glukoosiarvo oli alle 54 mg/dl, eikä välissä ollut korkeampia arvoja; tapahtuma päättyi, kun sensorin glukoosiarvo oli vähintään 15 peräkkäistä minuuttia 70 mg/dl tai korkeampi eikä välissä ollut alle 70 mg/dl:n arvoja), muut glykemiamittarit, HbA_1c-tasot, päivittäinen kokonaisinsuliiniannos ja potilaiden raportoimat tulokset. Turvallisuuspäätetapahtumiin kuuluivat vakavan hypoglykemian (tapahtuma, joka vaati toisen henkilön apua tajunnan hämärtymisen vuoksi) ja diabeettisen ketoasidoosin esiintymistiheys.

Lähtötilanteessa käytettiin viimeisten 14 päivän tietoja ennen satunnaistamista ja sisällytettiin vain tiedot, jotka oli kerätty tutkimukseen osallistumisen ja kokeilupumpun käytön aloittamisen jälkeen. Kullekin seurantajaksolle laskettiin arvot yhdistämällä kaikki saatavilla olevat tiedot kyseisen jakson viikkojen 4 ja 12 välillä. Ensimmäisiä 4 viikkoa koskevat tiedot jätettiin pois siirtymävaikutuksen mahdollisuuden pienentämiseksi.

78 osallistujaa (95 %) suoritti kaikki kolme hoitojaksoa. Suunniteltujen käyntien kokonaisläpimenoprosentti oli yli 99 %; 288 (48 %) 602 aloituskäynnistä ja 770 (65 %) 1 193 hoitojakson käynnistä tehtiin virtuaalisesti. Sensorin käytön mediaaniprosentti 12 viikon aikana oli 98 % kunkin kolmen hoitojakson aikana. AID:n aikana automaattinen insuliinin annostelu oli aktiivinen mediaaniarvolla 97 % (kvartiilien välinen vaihteluväli 94–98 %) ajasta. PLGS:n aikana järjestelmä oli aktiivinen mediaaniarvolla 96 % (kvartiilien välinen vaihteluväli 93–97 %) ajasta. Seitsemän (9 %) osallistujaa käytti PSLG:n keskeytysominaisuutta ainakin osan SAP-jaksosta syistä, joita ei ole kirjattu.

Keskimääräinen (± keskihajonta) prosenttiosuus ajasta, jonka glukoosiarvot olivat alle 70 mg/dl, oli lähtötilanteessa 2,49 ± 1,78 %, AID:llä 1,58 ± 0,95 %, PLGS:llä 1,67 ± 0,96 % ja SAP:llä 2,57 ± 1,54 %. Erot ajan prosenttiosuudessa, jonka glukoosiarvot olivat alle 70 mg/dl, olivat 1,05 prosenttiyksikköä AID:n aikana verrattuna SAP:hen (95 % luottamusväli, -1,48 − -0,73; p < 0,001) ja 0,93 prosenttiyksikköä PLGS:n aikana verrattuna SAP:hen (95 luottamusväli, -1,27 − -0,66; p < 0,001). Jakson siirtymävaikutuksesta ei ollut näyttöä. Puuttuvien tietojen käsittelymenetelmien herkkyysanalyysi ja protokollan mukaiset kriteerit täyttäviin ajanjaksoihin rajattu herkkyysanalyysi osoittivat samanlaisia ​​hoitovaikutuksia kuin ensisijainen intention-to-treat-analyysi.

Keskimääräinen (± keskihajonta) prosentuaalinen osuus ajasta, jonka glukoosi oli tavoitealueella (70–180 mg/dl), oli lähtötilanteessa 67 ± 15 %, AID:llä 74 ± 10 %, PLGS:llä 67 ± 14 % ja SAP:llä 66 ± 12 %. Prosentuaalinen osuus ajasta tavoitealueella oli AID:llä 8,9 prosenttiyksikköä (95 % luottamusväli 7,4–10,4) verrattuna SAP:hen ja 7,9 prosenttiyksikköä (95 % luottamusväli 6,3–9,4) verrattuna PLGS-hoitoon Eroja ei havaittu HbA_1c-tasossa, insuliinin kokonaispäiväannoksessa tai potilaiden raportoimissa tuloskyselyissä.

Vakavat haittatapahtumat olivat harvinaisia eikä niissä ollut merkittävää eroa hoitomuotojen välillä.

• Tutkimuksen tyyppi: RCT
• Tulosten luotettavuuteen vaikuttavat tekijät: alkuperäistutkimusten harhan riski
• Ryhmissä oli vain pieniä potilasmääriä. Tutkimukseen osallistuminen aloitettiin vuoden 2019 koronaviruspandemian alussa, mikä johti odotettua hitaampaan rekrytointiin. Suunniteltua 90:n satunnaisesti valitun osallistujan tavoitetta ei saavutettu, mutta se ei aiheuttanut analysointirajoituksia. Tutkimuskohortti ei ollut täysin edustava tyypin 1 diabetesta sairastavien iäkkäiden aikuisten suhteen, koska lähes kaikki osallistujat olivat ei-latinalaisamerikkalaisia ja valkoisia ja HbA_1c:n keskimääräinen lähtötaso oli 7,2 %. Diabeteksen kestossa oli merkittävää vaihtelua ja osa oli diagnostisoitu vain vuosi ennen tutkimuksen alkua (ikä > 64 vuotta, mikä ei ole tavanomaista tyypin 1 diabeteksen kohdalla). Kunkin tutkimusjakson kesto on saattanut olla liian lyhyt, tai tutkimus on saattanut olla liian alitehoinen havaitakseen eroja potilaiden raportoimissa tuloksissa. Vakavia haittatapahtumia oli vähän, joten ei voida vetää johtopäätöksiä hoitomuotojen mahdollisista eroista.
• Sovellettavuus: Tulokset käsittivät suhteellisen laajan ikäjakauman (65–86-vuotiaat tyypin 1 diabetesta sairastavat) mutta pienen ryhmäkoon vuoksi sovellettavuutta esimerkiksi yli 75-vuotiaisiin ei voi erikseen arvioida
• Kommentti: Iäkkäillä tyypin 1 diabetesta sairastavilla aikuisilla on suurempi riski saada vakava hypoglykemia. Tässä tutkimuksessa vanhemmat aikuiset, joilla on tyypin 1 diabetes, käyttivät AID:tä ja PLGS:ää hypoglykemian vähentämiseksi ilman uusien turvallisuusongelmien syntymistä. Itse asiassa AID-teknologia vähensi hyperglykemiaa tasoille, jotka ovat alhaisemmat kuin vanhemmille aikuisille tavoiteltavat, erityisesti niille, joilla on riskitekijöitä, kuten lievä kognitiivinen heikentyminen. Tämä on tärkeää, koska glukoosiarvojen ääriarvot, jopa lyhyinä aikoina, voivat vaikuttaa akuutisti kognitiivisten toimintojen prosessointinopeuteen. Vanhemmat henkilöt, joilla on enemmän aikaa hypoglykemiassa ja suurempi glykeeminen vaihtelu, ovat alttiimpia sekä hyper- että hypoglykemian akuuteille kognitiivisille vaikutuksille.