Harveyn ym. (2015) satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa selvitettiin, parantaako kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville mukautettu yksilömuotoinen CBT-I sellaisten potilaiden (N = 58) mielialaa, unta ja toimintakykyä, joilla on ICSD2-2- ja DSM-IV-TR-kriteerit täyttävä unettomuushäiriö ja tyypin 1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön elpymävaihe.
Bipolaarihäiriödiagnoosi perustui strukturoituun diagnostiseen SCID-haastatteluun (Structured Clinical Interview for DSM-IV), ja elpymävaihe arvoitiin Young Mania Rating (< 12 p)- ja Inventory of Depressive Symptomatology, Clinician Rating (< 24 viimeisen viikon ajalta) -skaaloilla. Sisäänottokriteereinä olivat vakaa lääkitys edeltävien 4 viikon aikana ja psykiatrin hoitokontakti. Poissulkukriteereinä olivat päihteiden väärinkäyttö tai riippuvuus edeltävien 3 kuukauden aikana, ajankohtainen PTSD, unettomuuden alkamiseen liittyvä somaattinen sairaus, uniapnea, levottomat jalat, ajankohtainen itsetuho- tai väkivaltariski, raskaus, imetys ja vuorotyö, jossa oli ollut yövuoroja viimeisten 3 kuukauden aikana.
Tutkimusryhmä (n = 30, 63 % naisia, keski-ikä 37,7 vuotta, SD 12,4) sai kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle spesifisti suunnatun CBT-I-intervention (CBTI-BP). Interventio sisälsi kaikki CBT-I:n perusmenetelmät, ja siinä hyödynnettiin lisäksi interpersonaalisen ja sosiaalisten rytmien terapian (IPSRT), kronoterapian ja motivoivan haastattelun elementtejä. Vertailuryhmä (n = 28, 61 % naisia, keski-ikä 35,5 vuotta, SD 9,3) sai psykoedukaatiota (PE). Molemmat interventiot sisälsivät kahdeksan 50–60 minuutin mittaista yksilötapaamista. CBT-I-BP sisälsi edukaatiota unesta ja sen säätelystä, uniärsykehallinnan, vuoteessaolon rajoituksen (ei alle 6,5:tä tuntia), unen huollon (liikunta, ruokailut, iltarutiinit), rentoutumistekniikoita, kognitiivisen uudelleenmuotoilun, huolihetken sekä keinoja uneen liittyvän ahdistuksen ja murehtimisen vähentämiseen, päiväaikaisen väsymyksen hallintaan ja unettomuuden uusiutumisen ehkäisyyn. Vertailuryhmä sai psykoedukaatiota kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä unen, stressin, ruokavalion, terveyden, liikunnan ja mielialan yhteyksistä toisiinsa, päihteidenkäytöstä, ruokavaliosta, fyysisestä aktiivisuudesta, stressinhallinnasta, rentoutumisesta ja hengityksestä.
Unettomuuden osalta ensisijaisia tulosmuuttujia olivat Insomnia Severity Index (ISI) ja unettomuusdiagnoosi DSISD-haastattelun mukaan. Toissijaisina tulosmuuttujina olivat unipäiväkirjan mukainen nukahtamisviive, valvomisaika nukahtamisen jälkeen, vuoteessa vietetty aika ja unen kokonaiskesto sekä Pittsburgh Sleep Quality Index (PSQI) ja unen häiriintymistä mittaava PROMIS-SD-asteikko (Patient-Reported Outcomes Measurement Information System-Sleep Disturbance). Mielialan osalta ensisijaisina tulosmuuttujina olivat mielialarelapsit DSM-IV:n mukaan ja mielialaepisodissa vietetty aika. Toissijaisia mielialamuuttujia olivat muutokset YMRS- ja IDS-C-skaaloissa.
Vaste-arviot toteutettiin lähtötilanteessa, hoidon päättyessä ja 6 kuukauden seurannan jälkeen. Analyysit tehtiin hoitoaieanalyysinä. Tutkimus- ja vertailuryhmät erosivat toisistaan koulutuksen suhteen, joten koulutus otettiin mukaan analyyseihin kovarianttina. Tutkimuksen aikana tutkimuksen keskeytti 8 CBTI-BP- ja 9 PE-ryhmän osallistujaa. Keskeyttämisen syinä olivat merkittävät elämäntapahtumat (esim. muutto tai läheisen sairastuminen), aikatauluongelmat tai tutkimuslomakkeiden täyttämisestä kieltäytyminen. Keskeyttäneiden aika kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saamisesta oli lyhyempi kuin tutkimuksessa loppuun asti mukana olleiden (9,5 vs. 16 vuotta).
Unettomuusoireet lievittyivät molemmissa ryhmissä merkitsevästi hoidon päättyessä ja seurannassa. Ero ISI-pisteissä oli suurempi CBTI-BP-ryhmässä kuin PE-ryhmässä (CBPTI-BP: lähtötilanne 17,8 ± 4,7, hoidon päättyessä 6,5 ± 5,5 ja seurannassa 6,8 ± 6,1; PE: lähtötilanne 18,9 ± 3,8, hoidon päättyessä 13,9 ± 5,3 ja seurannassa 12,6 ± 5,2). Myös toissijaisilla PSQI- ja PROMIS-SD-mittareilla havaittiin oireiden lievittymistä hoidon päättyessä, mutta ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa. Unipäiväkirjan perusteella arvioiduissa muuttujissa ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä. On kuitenkin huomioitava, että lähtötilanteessa esimerkiksi unen tehokkuus oli molemmissa ryhmissä varsin hyvä (CBTI-BP: 82 %, PE: 79 %).
Vasteen saaneiden osuus ISI-mittarilla arvioituna (≥ 7 pisteen pieneneminen lähtötasoon verrattuna) oli merkitsevästi suurempi CBTI-BP- kuin psykoedukaatioryhmässä (68 vs. 29 %, p = 0,009). Unettomuuden suhteen remission (ISI < 8) saavuttaneiden osuus oli merkitsevästi suurempi CBTI-BP- kuin PE-ryhmässä intervention jälkeen (73 vs. 14 %, p < 0,001) ja 6 kuukauden seurannassa (64 vs. 21 %, p = 0,006). Verrattaessa CBTI-BP-hoitoa psykoedukaatioon oli NNT-luku (number needed to treat) unettomuuden remission saavuttamiseksi hoidon päättyessä 1,7 (suuri vaikutuskoko) ja seurannassa 2,4 (keskikokoinen tai suuri vaikutuskoko).
Niiden osuus, jotka eivät enää täyttäneet DSID:n mukaisia unettomuuden kriteereitä hoidon päättyessä, oli merkitsevästi suurempi CBTI-BP-ryhmässä verrattuna PE-ryhmään (74 vs. 42 %, p = 0,010). Samanlainen trendi oli havaittavissa seurannassa (74 vs. 46 %, p = 0,067). NNT-luvut olivat vastaavasti 3,1 (keskikokoinen tai suuri vaikutuskoko) hoidon päättyessä ja 3,5 (keskikokoinen tai suuri vaikutuskoko) seurannassa.
Ensisijaisten mielialamuuttujien osalta ryhmät eivät eronneet toisistaan hoitojakson aikana. Seurantajakson aikana CBTI-BP-ryhmään kuuluvien aika mielialaepisodissa oli merkitsevästi lyhyempi PE-ryhmään verrattuna (3 vs. 26 vrk, p = 0,028). Mielialaepisodin kokonaisrelapsiriski ei eronnut merkitsevästi ryhmien välillä seurannassa, vaikka relapseja olikin CBTI-BP-ryhmässä määrällisesti vähemmän (14 vs. 42 %, p = 0,075). Tarkasteltaessa erikseen mania- tai hypomania- ja depressiorelapseja havaittiin, että CBTI-BP-ryhmässä oli merkitsevästi vähemmän mania- tai hypomaniarelapseja kuin PE-ryhmässä (5 vs. 32 %, p = 0,036). Sen sijaan depressiorelapsin suhteen ero ei ollut merkitsevä (9 vs. 21 %, p = 0,391). Verrattaessa CBTI-BP:tä PE:hen saatiin manian tai hypomanian ehkäisyn NNT-luvuksi 3,7 (keskikokoinen tai suuri vaikutuskoko), depression ehkäisyn NNT:ksi 8,3 (pieni tai keskikokoinen vaikutuskoko) ja mielialarelapsin 3,5 (keskikokoinen tai suuri vaikutuskoko). IDS-C- tai YMRS-pisteissä ei ollut merkittäviä muutoksia perustasoon nähden intervention päättyessä eikä seuranta-ajankohtana.