Julkaistu Lääkärilehdessä 14/90
Ulkoinen lääkeaineallergia on useimmiten viivästynyttä, soluvälit- teistä allergiaa. Seurauksena on ekseema eli rokahtuma, lievim- millään vain lääkkeen vaikutusalueella. Voimakkaassa allergiassa ihottuma leviää kosketuskohdan ulkopuolellekin. Varsin tavallistahan on neomysiiniallergian esiintyminen silmäluomissa. Kliokinoli puolestaan aiheuttaa ihottumaa tavallisimmin taivealueille.
Joskus tavataan myös välitöntä allergiaa, joka ilmenee paikal- lisena tai yleistyneenä nokkosihottumana. Klooriheksidiini on yleisin kosketusurtikariaa aiheuttava lääke. Tähän mennessä tapauk- sia on julkaistu enimmäkseen Japanista, mutta Suomestakin on tällai- nen raportoitu. Susitaival ja Häkkinen kuvasivat atooppista ihot- tumaa sairastavan naisen, joka sai laajan urtikarian ja astmakoh- tauksen 5 minuuttia gynekologisen tutkimuksen jälkeen. Syynä oli klooriheksidiinivoide, jota gynekologi käytti tutkimusta tehdessään.
Myöhemmissä kokeissa sekä klooriheksidiinivoide että liuos iholle laitettuna saivat aikaan urtikarian. Myös passiivinen ihoanafylak- siakoe oli positiivinen (1).
Neomysiiniallergiaa todettiin allergiatesteissä HYKS:n alueella 1960-luvulla 12–13 %:lta ekseemapotilaista (2), ja vielä seuraaval- lakin vuosikymmenellä frekvenssi oli yli 10 % (3). OYKS-piirissä luku oli kymmenisen vuotta sitten 5–6 %:n tasolla, mutta kahtena viime vuonna taas 11,7 %. Tämän perusteella voisi päätellä, että neomysii- niallergia on taas selvästi lisääntymässä, mutta ilmiö lienee kuitenkin alueellinen: esimerkiksi TYKS-piirissä ekseemapotilaista oli 1970-luvulla neomysiiniallergisia vain kolmisen prosenttia (4) ja tuore luku HYKS:stä on 7,4 % (Förström L, henkilökohtainen tiedon- anto). Ehkäpä luotettavimman kuvan saa muiden kuin yliopistollisten keskussairaaloiden ihotautiklinikoissa tutkittujen ekseemapotilaiden luvusta; muutama vuosi sitten se oli 8 % (5).
Neomysiiniallergia on siis ekseemapotilailla niin yleinen, että sen mahdollisuus on aina pidettävä mielessä. Sen sijaan ei ole mitään syytä, miksi neomysiinin käyttöä esimerkiksi impetigonhoitoon pitäisi rajoittaa neomysiiniallergian pelossa. Valikoimattomassa väestössä neomysiiniallergiaa on vain 0,1 %:lla tai sitäkin harvem- milla.
Kliokinoli on neomysiinin ohella eniten paikallishoidossa käytettyjä antibakteerisia aineita. Kliokinoliallergiankin yleisyydessä on paikallisia vaihteluita. Helsingissä sitä oli esimerkiksi 1970-luvun alkupuolella vähän yli 2 %:lla ja samaan aikaan Turussa yli 5 %:lla testatuista ekseemapotilaista. Oulussa luku on kahtena viime vuonna ollut vajaa 2 % ja Helsingissä 1 %.
Bentsoyyliperoksidi on tunnettu aknelääke. Sitä on kokeiltu myös säärihaavojen hoitoon. Bandmann ja Agathos (6) hoitivat 20-pro- senttisella bentsoyyliperoksidilla 40 säärihaavapotilasta neljän viikon ajan. Siinä ajassa potilaista 31 (76 %) herkistyi lääkkeelle. Näistä 22 oli herkistynyt myös muille aineille.
Bentsoyyliperoksidia käytetään myös jauhojen valkaisemiseen, joten se on allergeeni leipomoissa. Valkaistuista jauhoista leipurit voivat saada astmaa ja allergista ihottumaa. Allergiaa on leipureil- la kuitenkin onneksi ilmeisesti hyvin vähän (7).
Steroidiallergiaa on epäiltävä, kun ihottuma ei odotuksista huoli- matta ala parantua. Suomessa ihotautiklinikoiden ekseemapotilaista vajaa 1 % on allergisia jollekin steroidille. Suomesta on käytössä tarkkoja lukuja vain hydrokortisoni-17-butyraattiallergiasta. HYKS:n ihotautiklinikassa tehtiin lapputesti hydrokortisoni-17-butyraatilla 4489 ekseemapotilaalle. Heistä 0,5 % reagoi myönteisesti (8). OYKS:n ihotautien klinikassa testattiin 1.1.1988–30.11.1989 yhteensä 1669 ekseemapotilasta. Heistäkin 0,5 % reagoi epikutaanitestissä myöntei- sesti tälle steroidille.
Steroidiallergiaa tutkitaan tietenkin lapputestillä. Kaiken kattavaa testiainetta ei ole kehitetty, ja siksi testeissä yleensä käytetään useampia steroideja. Suomessa näyttäisi hydrokortisoni- 17-butyraatti olevan sopiva seulontatestiaineeksi (8). Alankomaissa tähän tarkoitukseen on käytetty tiksokortolipivalaattia (9,10). Tämä steroidi ei ole Suomessa markkinoilla. Jonkin verran olemme sitä Oulussa kokeilleet, mutta aine näyttää ärsyttävän ainakin suomalais- ta ihoa niin paljon, ettei siitä ole seulontatestiaineeksi. Vieräh- tänee vielä muutamia vuosia, ennen kuin tiedämme, mitä steroideja tulisi käyttää steroidiallergiaa epäiltäessä, minkälaisin konsent- raatioin ja missä voidepohjassa.
Ihotautivalmisteiden vehikkeleinä käytetään useita potentiaalisia allergeeneja. Ne aiheuttavat yliherkkyyttä vajaalle 1 %:lle ekseemapotilaista. Erityisen hankalia näistä allergioista ovat setanoli-, stearoli- ja parabeeniallergiat, koska suurin osa ihotautivalmisteista sisältää niitä. Yllätyksiä ovat tuottaneet myös AdapticR-rasvalaput säärihaavojen hoidossa, sillä ne sisältävät sorbitaaniestereitä. VaridaseR-entsyymivalmisteen käyttö säärihaa- voihin on lisännyt jonkin verran tiomersaaliallergiaa. Suurin osa tiomersaaliallergiasta johtuu edelleen rokotteista; osapuilleen joka toisessa niistä on tiomersaalia säilöntäaineena. Myöskään ei sovi unohtaa, että osa piilolasinesteistä sisältää tiomersaalia. Säilöntäaineista metyyli-isotiatsolinonin ja kloorimetyyli-iso- tiatsolinonin seos (KathonR CG) on tunnettu superallergeeni. Ainehan aiheutti Suomessa muutamia vuosia sitten runsaasti kosketusaller gioita. Huippu saavutettiin 1986, jolloin esimerkiksi OYKS:n ihotau- tien klinikassa 3,6 % testatuista reagoi KathonR CG:lle (11). Vuosina 1988–1989 OYKS:ssa testatuista enää 1,3 % oli Kathonille allergisia.
Väestön ikääntymisen myötä säärihaavapotilaiden määrä kasvaa en- tisestään. Hidas verenkierto staassiekseemaihossa luo oivat edel- lytykset herkistymiselle. Säärihaavassahan ei läpäisyestettä ole ollenkaan. Sen takia ei olekaan odottamatonta, että suuri osa säärihaavapotilaista saa reaktion yhdestä tai useammasta paikal- lishoitoaineesta lapputestissä.
Lappukokeiden asemaa kosketusallergian tärkeimpänä tutkimusmenetel- mänä ei ole mikään horjuttanut. Standardimenetelmäksi on tullut suomalainen, professori Veikko Pirilän kehittämä Finn chamberR -menetelmä (Epitest Ltd Oy, Hyrylä). Valmiita testiliuskoja lap- pukokeita varten on myös jo saatavilla. Näistä ensiksi kauppaan ehti TRUE-testTM (Pharmacia, Uppsala, Ruotsi). Näiden valmiitten testien valikoima on kuitenkin vielä niin suppea, ettei se riitä esimerkiksi ekseemapotilaiden lääkeaineallergian selvittelyyn. Yleisin käyt- tötesti on sellainen, että potilas levittää tutkittavaa ainetta iholleen kahdesti päivässä noin viikon ajan. Ekseema ilmestyy yleensä toisena, kolmantena tai neljäntenä koepäivänä. Tällä kokeel- la saadaan esiin vain noin joka toinen kosketusallergia (15). Käyttötesti ei ole mikään rutiinikoe, vaan sillä selvitellään lähinnä, aiheuttavatko uudet allergeenit ekseemaa normaalissa käytössä.
Monet kosketusallergiat häviävät yllättävän nopeasti. "Ikuisiksi" allergioiksi voidaan sanoa nikkeli-ja neomysiiniallergioita, sillä ne häviävät itsekseen hyvin harvoin. Sen sijaan suuri osa muista allergioista häviää muutamassa vuodessa (16). Tähän sekundääriseen toleranssiin johtavia tekijöitä ei tarkkaan tunneta. Lappukokeet on kuitenkin syytä uusia parin vuoden välein, mikäli ihottuma jatkuu tai muita syitä uusintatestaukseen ilmaantuu.
Susitaival P, Häkkinen L. Anaphylactic allergy to chlorhexidine cream. Kirjassa: Frosch PJ, Dooms-Goossens A, Lachapelle JM, Rycroft RJG, Scheper RJ, toim. Current topics in contact dermatitis. Ber- liini, Heidelberg: Springer-Verlag 1989;99–103.
Pirilä V, Rouhunkoski S, Salo OP. Ihon herkistyminen ulkoisesti käytettyjä lääkeaineita kohtaan. Duodecim 1963;79:875–881.
Lehmuskallio E, Förström L, Hannuksela M, Pirilä V. Ihon paikallisessa lääkehoidossa kehittyvät kosketusallergiat. Suom Lääkäril 1977;32:2589–2592.
Fräki J, Peltonen L, Havu VK. Säärihaavapotilaiden herkistyminen ulkoisille lääkeaineille. Suom Lääkäril 1977;32:2286–2290.
Malanin G, Ohela K, Järveläinen R, Kero M, Pajarre R, Pekanmäki K, Rantanen T, Suhonen R, Sysilampi ML. Epikutaanitestein todetut allergiset reaktiot. Suom Lääkäril 1986;41:1197–1201.
Bandmann HJ, Agathos M. Die posttherapeutische Benzoylperoxidkontaktallergie bei Ulcus-cruris-Patienten. Hautarzt 1985;36:670–674.
Fisher AA. Allergic Bakersö dermatitis due to benzoylperoxide. Cutis 1989;43:128–129.
Lauerma AI, Förström L, Reitamo S. Kortikosteroidiallergia. Duodecim 1989;105:1669–1673.
Dooms-Goossens A, Degreef H, Coopman S. Corticosteroid contact allergy: a reality. Kirjassa: Frosch PJ, Dooms-Goossens A, Lachapelle JM, Rycroft RJG, Scheper RJ, toim. Current topics in contact dermatitis. Berliini, Heidelberg: Springer-Verlag 1989;2
Coopman S, Degreef H, Dooms-Goossens A. Identification of cross-reaction patterns in allergic contact dermatitis from topical corticosteroids. Br J Dermatol 1989;121:27–34.
Hannuksela M. Uutta väriä kosketusallergioiden kirjossa. Suom Lääkäril 1988;43:1031–1035.
Ebner H, Lindemayr H. Ulcus cruris und allergisches Kontaktekzem. Wien Klin Nochenschr 1977;89:184–188.
von Le Roy R, Grosshans E, Foussereau J. Untersuchung der Kontaktallergie von 100 Fällen von Ulcus cruris. Derm Beruf Umwelt 1981;29:168–170.
Kulozik M, Powell SM, Cherry G, Ryan TJ. Contact sensitivity in community-based leg ulcer patients. Clin Exp Dermatol 1988;13:82- 84.
Hannuksela M, Salo H. The repeated open application test (ROAT). Contact Dermatitis 1986;14:221–227.
Keczkes K, Basheer AM, Wyatt EH. The persistence of allergic contact sensitivity: a 10-year follow-up in 100 patients. Br J Dermatol 1982;107:461–465.
Matti Hannuksela Professori Oulun yliopisto, ihotautien klinikka