Lääkärin osuus tutkimuksissa epäiltäessä lapsella kehityksellistä kielihäiriötä
Lisätietoa aiheesta
Nina Erkinjuntti; alkuperäinen kirjoittaja Jaanamarja Nopola-Hemmi
24.8.2026
- Lääkärin osuus niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin on vastata
kehityksellisen kielihäiriön diagnostiikasta ja tunnistaa mahdolliset muut liitännäisoireet
ja -häiriöt.
- Diagnostiikan pohjana on anamneesi, somaattinen ja neurologinen status sekä moniammatillisen
työryhmän arviointi.
- Lievempien kielellisten ongelmien tutkimukset, diagnosointi ja kuntoutuksen suunnittelu
voidaan toteuttaa perusterveydenhuollossa.
- Vaikea-asteisen kielellisten ongelmien tutkimukset, diagnosointi ja kuntoutuksen suunnittelu
kuuluvat erikoissairaanhoitoon, näissäkin tapauksissa jatkohoito voi tapahtua perus-
tai kouluterveydenhuollossa erityisesti kouluikäisillä lapsilla.
- Huolellinen anamneesi sisältää selvityksen pre- ja perinataalivaiheista, varhaiskehityksestä
sekä tiedon muilla lähisuvun jäsenillä esiintyneistä kieli- ja lukihäiriöistä. Lisäksi
on tärkeää selvittää lapsen päivittäinen ruutuaika, johon sisältyy televisionkatselu
sekä erilaisten mobiililaitteiden käyttö. Myös kehityksen mahdolliseen pysähtymiseen
tai taantumiseen on tärkeää kiinnittää huomiota. Infektioanamneesi kartoitetaan erityisesti
korvatulehdusten suhteen.
- Arvioon liittyy myös lapsen somaattinen ja neurologinen status.
- Neurologista ja somaattista statusta tehtäessä on tärkeää huomioida lapsen ikä ja
yhteistyökyky. Havainnoimalla lapsen leikkiä ja toimintaa saa jo paljon tietoa lapsen
kehityksestä.
- Somaattisessa statuksessa tarkistetaan kasvu kasvukäyrien avulla (pituus, paino, päänympärys),
tutkitaan iho mahdollisen poikkeavan pigmentaation suhteen (esim. hyperpigmentoituneet
läiskät neurofibromatoosissa ja hypopigmentoituneet läiskät tuberosis sclerosis -taudissa). Ulkonäössä kiinnitetään huomiota mahdollisiin poikkeaviin piirteisiin,
niin sanottuihin dysmorfiapiirteisiin. Sydän ja keuhkot auskultoidaan ja vatsa palpoidaan,
nielun rakenne ja korvat tarkastetaan.
- Neurologisessa statuksessa kiinnitetään huomio lapsen vastavuoroiseen kontaktiin tutkijan
ja saattajana olevan vanhemman kanssa sekä lapsen kykyyn tuottaa ja ymmärtää puhetta.
Lisäksi kiinnitetään huomiota lihasjäntevyyteen sekä mahdollisiin poikkeaviin puolieroihin
lapsen toiminnassa. Aivohermojen osalta tarkistetaan kasvomimiikka, silmien liikkeet
ja pupillireaktiot sekä nielun ja kielen liikkeet. Lasta pyydetään sulkemaan silmät,
rypistämään otsa, nostamaan kulmakarvat ylös, pullottamaan posket, näyttämään kieltä
ja liikuttamaan sitä sivu- ja yläalasuunnassa.
- Motoriikkaa tutkitaan lapsen liikkumista ja toimintaa havainnoimalla sekä houkuttelemalla
lasta esimerkiksi pallon heittämiseen ja potkimiseen. Lihasjäntevyys, jännevenytysheijasteet
ja Babinskin refleksi on helpoin tutkia alle 3–4-vuotiaalta lapselta niin, että lapsi
istuu saattajan sylissä. Yli 4–5-vuotiaan lapsen neurologinen status saattaa onnistua
jo samalla tavalla kuin aikuisen. Yllä mainittujen lisäksi tutkitaan Rombergin koe,
sormi-nenänpääkoe, yhdellä jalalla seisominen sekä kanta- ja varvaskävely. Lihasvoimia
tutkitaan pyytämällä lasta puristamaan lääkärin käsiä yhtä aikaa kummallakin kädellä,
pyytämällä lasta kyykistymään ja havainnoimalla, miten lapsi pääsee nousemaan lattialta
ylös (mm. tarvitseeko tukea noustessaan ylös).
- Mikäli epäillään puhe-elimistön rakenteellista poikkeavuutta (huuli-suulakihalkiota,
purenta-anomaliaa tai kireää kielijännettä), tulee lapsi lähettää foniatrin tai korvalääkärin
konsultaatioon.
- Mikäli näissä tutkimuksissa ei tule esille poikkeavuutta ja lapsen suvussa esiintyy
viivästynyttä puheenkehitystä, kehityksellistä kielihäiriötä tai dysleksiaa eikä lapsella
ole ollut kohtausoireita ja kehityksessä ei tule esille taantumista, ei ole tarpeellista
tehdä EEG-, kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia.
- Jos somaattisessa tai neurologisessa statuksessa on poikkeavuutta, on syytä harkita
erikoissairaanhoidon (lastentaudit, lastenneurologia tai foniatria) konsultaatiota
jatkotutkimusten ohjelmoimiseksi.
- Kaikille lapsille, joilla on viivästynyt puheenkehitys, tulisi tehdä tarkka kuulotutkimus
(alle 4-vuotiaille lähete korvatautien poliklinikalle, yli 4-vuotiaiden kuulo saadaan
usein tutkittua neuvolassa).
- Näkö tutkitaan neuvolassa iänmukaisilla näkötauluilla.
- Tukitoimien suunnittelu ja mahdollinen lääkinnällinen kuntoutus on syytä aloittaa
jo perusterveydenhuollossa, vaikka lähete erikoissairaanhoidon tutkimuksiin tehtäisiinkin.
- Vanhempien, päivähoidon, lääkärin ja erityistyöntekijöiden arvioiden perusteella pyritään
muodostamaan käsitys lapsen kokonaiskehityksestä.
- Puheterapeutin arviosta saadaan tietoa lapsen kielellisen vaikeuden vaikeusasteesta:
puheen tuottamisen ja ilmaisun tasosta, mahdollisesta nimeämisen vaikeudesta, kuulomuistin
kapeudesta ja äänne-erottelun taidoista.
- Mikäli psykologin tutkimus on tehty, voidaan tarkistaa, täyttyvätkö diagnostiset kriteerit
kehityksellisen kielihäiriön suhteen eli onko kielellisen ja muun kehityksen välillä
epäsuhtaa ja onko lapsella muita kehityksellisiä vaikeuksia tai kontaktihäiriötä.
- Alle 4-vuotiaan kehitystasosta saadaan usein riittävän hyvä käsitys myös puhe- ja
toimintaterapeutin arvioista.
- Lääkärillä on tärkeä osuus myös vanhempien informoimisessa. On tärkeää, että vanhemmat
ovat selvillä siitä, mistä lapsen kehitysviiveessä on kyse ja mitä kehityksellinen
kielihäiriö tarkoittaa. Vanhemmille on tärkeää kertoa, että usein tarvitaan pidempi
seuranta-aika ennen kuin tarkkaa diagnoosia voidaan asettaa. Informaatiota tulisi
antaa myös kirjallisena.
- Kelan vammaistukea voidaan hakea, mikäli lapsen hoidosta tai kuntoutuksesta aiheutuu
perheelle huomattavaa, tavanomaista suurempaa rasitusta. Sitä varten tarvitaan lääkärin
laatima C-todistus tai vastaava selvitys. Lisäksi perhe voi olla oikeutettu myös muihin
Kelan etuuksiin.
- Etiologisia tutkimuksia:
- Perustason tutkimukset: kuulo, näkö, kasvu
- Jatkotutkimukset (EEG, aivojen kuvantaminen, geneettiset tutkimukset) ohjelmoidaan
erikoislääkärin toimesta, jos epäillään epilepsiaa, spesifistä oireyhtymää, kehitysvammaisuutta
tai muuta keskushermostosairautta.
- Viitteet: «Asikainen M. Miksi lapsen puhe ei suju. Duodecim 2...»1, «Lasten ja nuorten kehityksellinen koordinaatiohäir...»2.
Kirjallisuutta
- Asikainen M. Miksi lapsen puhe ei suju. Duodecim 2004;120:2209-15; quiz 2216-7 «PMID: 15560453»PubMed
- Lasten ja nuorten kehityksellinen koordinaatiohäiriö (DCD). Käypä hoito -suositus.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenneurologinen Yhdistys ry:n asettama
työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2026 (viitattu 15.9.2025).
Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Artikkelin tunnus: nix01473 (050.085)
© 2026 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
