Takaisin Tulosta

Suomalainen tautiperintö: Synnynnäinen nefroosi (CNF)

Lisätietoa aiheesta

Reijo Norio

Artikkeli tarkastettu 13.5.2014 • Viimeisin muutos 22.5.2006

Tämä peittyvästi periytyvä tauti on jo vastasyntyneellä ilmenevä nefroosi, joka ilman munuaisensiirtoa johtaisi aina kuolemaan.

Synonyymi

Istukka on suuri, yli 25 % vastasyntyneen painosta.
Virtsassa on proteiinia jo ensimmäisessä tutkitussa näytteessä.
Nefroosin oireet (turvotukset, proteinuria ja seerumin proteiinilöydökset) huomataan ensimmäisinä elinpäivinä tai -viikkoina.
Ilman diagnoosia ja hoitoa kasvu ei etene, vatsa pullottaa, tyriä esiintyy, infektiot kiusaavat.
Ennen munuaisensiirron aikakautta potilaat eivät oppineet kävelemään ja kuolivat ensimmäisenä tai toisena ikävuotenaan infektioihin tai selittämättömästä syystä.
Munuaisensiirto on täysin mullistanut kliinisen kuvan ja prognoosin.

Virtsassa on runsaasti valkuaista, usein myös puna- ja valkosoluja.
Veressä on nefroosille tyypilliset valkuaismuutokset.
Munuaisbiopsiassa näkyy mm. tubulusten laajentumia.
Elektronimikroskopiassa munuaiskerästen epiteelisolujen jalkalisäkkeet ovat fuusioituneet.
Useimmille suomalaispotilaille ja riskiperheiden sikiöille on geenitesti.
Sikiödiagnostiikassa on jo kauan käytetty huikeasti kohonnutta lapsiveden alfa-fetoproteiinipitoisuutta merkkinä CNF-taudista. Tähän menetelmään liittyy kuitenkin useita epävarmuustekijöitä.

Glomerulusten suodatinkerroksen läpi vuotaa valkuaista heti kun virtsan muodostuminen alkaa sikiöllä.
Vuoto johtuu viallisesta nefriini-proteiinista, jota on glomerulusten podosyyttien välissä olevassa välihilassa (slit diaphragm).
Kauan tunnettu jalkalisäkkeiden fuusioituminen johtuu siitä, että nefriini jalkalisäkkeiden välissä on viallista tai puuttuu.
Vastoin vanhaa käsitystä glomerulusten basaalimembraani on intakti.
Potilaiden huono menestyminen johtuu valkuaisen vuotamisesta virtsaan eli sen aiheuttamasta proteiinien puutteesta elimistössä.

Geeni NPHS1 on kromosomissa 19q13.1.
Suomessa päämutaatio Fin major (121-122delCT ) on 78 %:ssa ja pistemutaatio Fin minor (3325C>T) 16 %:ssa tautikromosomeista. Muita mutaatioita on maailmalla kymmeniä ja Suomessakin muutamia. Erilaiset mutaatioyhdistelmät aiheuttavat ilmeisesti eriasteisia taudinkuvia. Yhdistelmäheterotsygoottinen potilas Fin major / 2227C>T on jopa reagoinut enalapriili-indometasiinihoidolle ja nefriinin ekspressiota on voitu todeta jossakin määrin.
Suurimmalle osalle suomalaispotilaita on tarkka geenidiagnostiikka.

Kortikosteroidit ja immunosuppressio ovat tehottomia.
Nykyhoito on munuaistransplantaatio.
Ennen siirtoa potilaiden paino on saatava nousemaan n. 10 kiloon tehostetun, osittain parenteraalisen ravitsemushoidon, omien munuaisten poiston ja peritoneaalidialyysin avulla.
Munuaisensiirron jälkeen tarvitaan elinikäinen immunosuppressiivinen hoito.
Joskus siirtomunuainen muuttuu nefroottiseksi ja siirto joudutaan uusimaan.

Ennen potilaat kuolivat parin vuoden sisällä.
Munuaisensiirron jälkeen potilaat voivat kuten terveet lapset, joskin tarvitsevat jatkuvan immunosuppression.
Ensimmäisen ikävuoden hoito ennen transplantaatiota on raskas kaikille osapuolille.

Suomesta tunnetaan yli 300 potilasta, muualta sitä vähemmän.
Ilmaantuvuus Suomessa on 1:8 000.
Suomessa geeniä esiintyy yli maan, mutta eniten nuorella asutusalueella.
Etelä-Pohjanmaan runsaat CNF-esiintymät näyttävät johtuvan pääasiassa minor-mutaatiosta.
USA:n Minnesotan osavaltiossa on CNF-kertymää. Alueella asuu myös runsaasti suomalaisia siirtolaisia.

Norio R. Suomi-neidon geenit. Otava 2000
Norio R. The Finnish disease heritage III: the individual diseases. Hum Genet 2003;112:470-526

Artikkelin tunnus: nix01719 (028.035)