Koetut unihäiriöt:
Vaihdevuosioireet lisäävät koettuja unihäiriöitä.
Tutkimus «Polo-Kantola P, Erkkola R, Irjala K ym. Climacteri...»1 oli osa laajempaa tutkimusta, joka selvitti hormonikorvaushoidon vaikutusta unen laatuun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin koettujen vaihdevuosioireiden yhteyttä koettuun unen laatuun. Tutkimukseen rekrytoitiin yhteensä 71 naista, joista 63 naista (ikä 47–65 vuotta) kävi läpi tutkimuksen. Naiset rekrytoitiin lehti-ilmoituksen perusteella, eikä heillä saanut olla aikaisempia vakavia perussairauksia, kuten neurologisia, endokrinologisia tai psykiatrisia sairauksia sydän- ja verisuonisairauksia. Tutkimukseen ei myöskään hyväksytty naisia, joilla oli kolesterolilääkitys tai aikaisemmin sairastettu pahanlaatuinen kasvain, jotka käyttivät runsaasti alkoholia tai jotka tupakoivat yli 10 savuketta päivässä. Naiset eivät saaneet käyttää hormonihoitoa ennen tutkimuksen alkua (käytöstä oli tullut kulua vähintään 5 kuukautta). Ennen tutkimukseen hyväksymistä naisilta selvitettiin verikokein follikkelia stimuloiva hormoni- (FSH) ja estradiolipitoisuudet (E2) menopaussitilan varmistamiseksi sekä pieni verenkuva, lasko, kilpirauhasarvot, B12-vitamiinin pitoisuus, sokeri- ja kolesterolipitoisuudet piilevien yleissairauksien sulkemiseksi pois. Jos naiset olivat aikaisemmin käyttäneet hormonihoitoa, aikaisemmasta hormonihoidon käytöstä tuli olla kulunut aikaa vähintään 5 kuukautta.
Vaihdevuosioireita (kuumat aallot, hikoilu, sydämentykytys, pistelytuntemus, lihaskivut, huimaus, päänsärky, väsymys, ahdistuneisuus, masentuneisuus, mielialavaihtelut, muistiongelmat ja aloitekyvyttömyys) selvitettiin strukturoidulla kyselylomakkeella 14 päivän ajan ennen unitutkimusta (skaala 0 = ei lainkaan oireita, 5 = erittäin voimakkaat oireet). Koettua unen laatua kysyttiin samalla mittarilla 14 päivän ajan. Alkuperäisessä tutkimusasetelmassa naiset satunnaistettiin estrogeenikorvaushoito- tai lumeryhmään, ja ryhmät vaihtoivat tutkimuksen puolivälissä hoitoryhmää.
Vaihdevuosioireet olivat selvästi yhteydessä subjektiivisesti mitatun unen laadun kanssa: naiset, joilla oli kuumia aaltoja (r = 0,53, p < 0,001), hikoilua (r = 0,58, p < 0,001), useita vasomotorisia oireita (summamuuttuja, r = 0,60, p < 0,001), sydämentykytystä (r = 0,44, p < 0,001), puutuneisuutta (r = 0,30, p = 0,017), päänsärkyä (r = 0,26, p = 0,038), väsymystä (r = 0,25, p = 0,47), ahdistuneisuutta (r = 0,44, p < 0,001), masentuneisuutta (r = 0,51, p < 0,001), mielialavaihteluita (r = 0,41, p < 0,001), muistiongelmia (r = 0,44, p < 0,001) ja aloitekyvyttömyyttä (r = 0,44, p < 0,001), ilmoittivat unen laadun ongelmia. Askeltavan regressioanalyysin mukaan 32 % huonontuneesta unen laadusta selittyi vasomotorisilla oireilla (p < 0,001), 14 % sydämentykytyksellä (p < 0,001) ja 4 % mielialavaihteluilla (p = 0,029).
Kommentti: Tutkittavien määrä oli kohtalainen. Tutkimuksen vahvuutena oli tarkkojen subjektiivisten mittausmenetelmien käyttö. Lisäksi sekoittavat perussairaudet ja elämäntapatekijät oli kontrolloitu. Tulosten mukaan vaihdevuosioireet huononsivat selvästi koettua unen laatua.
Vaihdevuosioireet liittyvät koettuihin unihäiriöihin
Amerikkalainen Study of Women's Health Across the Nation (SWAN) -tutkimus «Kravitz HM, Ganz PA, Bromberger J ym. Sleep diffic...»2 oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää naisen yleisen terveyden ja vaihdevuosioireiden kansallisia eroavuuksia. Tutkimuksessa oli naisia eri menopausaalisista ryhmistä: premenopaussi (vaihdevuosia edeltävä ajanjakso), perimenopaussi (vaihdevuosivaihe) ja postmenopaussi (menopaussin jälkeiset vuodet). Tämä SWAN-tutkimuksen alatutkimus selvitti vaihdevuosien, vasomotoristen oireiden (hikoilu, kuumotus), sosiodemografisten tekijöiden sekä psykologisten ja fyysisten terveystekijöiden vaikutusta subjektiiviseen unitilaan. Tutkimus analysoitiin ikävakioituna.
Naiset rekrytoitiin vuosina 1995–97. Monikansallinen 12603 naisen tutkimusryhmä käsitti valkoihoisia, afroamerikkalaisia, kiinalaisia, japanilaisia ja latinalais-amerikkalaisia iältään 40–55-vuotiaita naisia. Tutkittavista muodostettiin kuusi alaryhmää: 1) premenopausaaliset, 2) alkuperimenopausaaliset, 3) myöhäisperimenopausaaliset, 4) luonnollisesti postmenopausaaliset, 5) kirurgisesti postmenopausaaliset ja 6) postmenopausaaliset naiset, jotka käyttivät hormonikorvaushoitoa. Uniongelmien esiintyvyyttä selvitettiin viimeisten 2 viikon aikana.
Nukahtamisvaikeuksia esiintyi 38 %:lla, yleisimmin myöhäisillä perimenopausaalisilla (45,5 %) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla (47,6 %). Etnisiä ryhmiä verrattaessa vähiten oireita oli japanilaisilla naisilla (28 %) ja eniten valkoihoisilla naisilla (40 %). Monimuuttuja-analyysin mukaan vaihdevuositila oli tärkeä unioireisiin liittyvä tekijä: verrattuna premenopausaalisiin naisiin perimenopausaalisilla naisilla oli 1,3-kertainen, luonnollisesti postmenopausaalisilla 1,2-kertainen ja kirurgisesti postmenopausaalisilla 1,6-kertainen riski kokea unioireita. Tämä vaikutus oli muista selittävistä tekijöistä riippumatonta. Lisäksi kansalaisuus, vasomotoriset oireet, psykologiset oireet, oma arvio terveydentilasta, terveystavat ja koulutus olivat yhteydessä uniongelmiin. Sen sijaan ikä ei ollut yhteydessä univaikeuksien esiintymiseen.
Kommentit: Tämä tutkimus oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jossa vaihdevuositila jaettiin eri kategorioihin. Tutkimus osoitti, että muun muassa vaihdevuosioireet huonontavat unen laatua.
Vaihdevuodet lisäävät koettuja unihäiriöitä
Tutkimus «Kravitz HM, Zhao X, Bromberger JT ym. Sleep distur...»3 tarkasteli menopaussiin liittyviä unihäiriöitä. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli selvittää, miten menopaussiin siirtyminen vaikuttaa unihäiriöiden esiintymiseen. Tutkimus oli amerikkalaisen Study of Women's Health Across the Nation (SWAN) -tutkimuksen seurantatutkimus, johon osallistui 3045 valkoihoista, afroamerikkalaista, kiinalaista, japanilaista ja latinalaisamerikkalaista iältään 42–52-vuotiasta naista. Koska ikä ja etninen tausta saattavat olla oireiden esiintyvyydessä tärkeitä tekijöitä, ne otettiin analyysissä huomioon. Tutkimuksen alkaessa naiset olivat joko premenopausaalisia tai alkuperimenopausaalisia. Vaihdevuositila määritettiin kolmen muuttujan avulla: klimakteeriset vasomotoriset oireet (subjektiivinen), kuukautisten esiintyminen ja seerumin hormonipitoisuudet (follikkelia stimuloiva hormoni FSH ja estradioli E2).
Subjektiivisten unihäiriöiden, nukahtamisvaikeuksien, unen katkonaisuuden ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintyvyyttä selvitettiin 2 viikon ajan sekä alkutilanteessa että 7 vuosittaisena mittausajankohtana. Uniongelmien esiintymistiheyttä mitattiin 5-kohtaisella asteikolla (1 = ei uniongelmaa, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran tai kahdesti viikossa, 4 = kolme tai neljä kertaa viikossa ja 5 = viisi kertaa viikossa tai useammin). Lopullisissa analyyseissä käytettiin kaksikohtaista luokitusta: "ei" (< 3 kertaa viikossa) ja "kyllä" (≥ 3 kertaa viikossa). Uniongelmien yhteyttä vaihdevuosiin siirtymävaiheeseen selvitettiin. Naisten vaihdevuositila jaettiin 6 ryhmään: 1) premenopausaaliset, 2) alkuperimenopausaaliset, 3) loppuperimenopausaaliset, 4) postmenopausaaliset, 5) kirurgisesti postmenopausaaliset ja 6) ei tiedossa (joko pre- tai perimenopausaalinen hormonihoidon käyttäjä).
Ikävakioidussa analyysissä menopaussi lisäsi kaikkia unihäiriöitä. Premenopausaalisiin verrattuna nukahtamisvaikeus lisääntyi alkuperimenopausaalisilla (OR 1,36, 95 % luottamusväli 1,11–1,67), myöhäisperimenopausaalisilla (OR 1,95, 95 % luottamusväli 1,45–2,63), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,35, 95 % luottamusväli 1,75–3,17), ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 3,34, 95 % luottamusväli 2,13–5,23).
Unen katkonaisuus lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alkuperimenopausaalisilla (OR 1,41, 95 % luottamusväli 1,21–1,63), myöhäisperimenopausaalisilla (OR 2,39, 95 % luottamusväli 1,92–2,97), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,24, 95 % luottamusväli 1,79–2,80), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,52, 95 % luottamusväli 1,73–3,67), postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,44, 95 % luottamusväli 1,0–1,98) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka käyttivät hormonihoitoa (OR 1,90, 95 % luottamusväli 1,23–2,92).
Liian aikainen aamuherääminen lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alkuperimenopausaalisilla (OR 1,20, 95 % luottamusväli 1,00–1,44), myöhäisperimenopausaalisilla (OR 1,93, 95 % luottamusväli 1,48–2,50), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,54, 95 % luottamusväli 1,18–2,01), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05, 95 % luottamusväli 1,34–3,12), ja kirurgisesti postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,93, 95 % luottamusväli 1,19–3,13). Postmenopausaalisilla hormonihoidon käyttäjillä ei ollut eroa nukahtamisvaikeudessa ja liian aikaisessa aamuheräämisessä premenopausaalisiin verrattuna.
Vasomotoriset oireet lisäsivät kaikkia unihäiriöitä vaikeusasteestaan huolimatta: verrattuna oireettomiin naisiin harvemmin esiintyneet (< 6 päivänä kahden seurantaviikon aikana) oireet lisäsivät nukahtamisen heikentymisriskiä (OR 1,86, 95 % luottamusväli 1,59–2,18), unen katkonaisuutta (OR 1,68, 95 % luottamusväli 1,51–1,87) ja liian aikaista aamuheräämistä (OR 1,70, 95 % luottamusväli 1,49–1,94). Voimakkaammat vasomotoriset oireet (6–14 päivänä 2 seurantaviikon aikana) lisäsivät selvästi unioireiden riskiä: nukahtamisvaikeus (OR 5,28, 95 % luottamusväli 4,44–6,28), unen katkonaisuus (OR 4,89, 95 % luottamusväli 4,29–5,58), liian aikainen aamuherääminen (OR 3,89, 95 % luottamusväli 3,34–4,52).
Tuloksia tarkasteltiin vielä lisäksi monimuuttujamallin avulla, jossa käytettiin lukuisia kovariaatteja (muun muassa depressiivisyys, ahdistuneisuus, yövirtsaaminen, fyysiset oireet, kivut, BMI, tupakointi ja koulutus). Vaihdevuosien edetessä nukahtamisvaikeudet lisääntyivät myöhäisperimenopausaalisilla (OR 1,49, 95 % luottamusväli 1,08–2,06), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,77, 95 % luottamusväli 1,29–2,44), ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05, 95 % luottamusväli 1,21–3,49).
Unen katkonaisuus lisääntyi alkuperimenopausaalisilla (OR 1,26, 95 % luottamusväli 1,08–1,47), myöhäisperimenopausaalisilla (OR 1,96, 95 % luottamusväli 1,56–2,46), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,78, 95 % luottamusväli 1,42–2,23), ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,04, 95 % luottamusväli 1,38–3,03). Sen sijaan liian aikainen aamuherääminen väheni myöhäisperimenopaussista postmenopaussiin siirryttäessä. Postmenopausaalisten riskissä ei ollut eroa siitä huolimatta, että he eivät käyttäneet hormonihoitoa.
Hormonihoitoa käyttävillä (sekä luonnollisesti että kirurgisesti postmenopausaalisilla) naisilla unihäiriöitä ei ollut premenopausaalisia naisia enempää, eli he selvästi hyötyivät hormonihoidon käytöstä verrattuna niihin postmenopausaalisiin naisiin, jotka eivät hormonihoitoa käyttäneet. Kuumien aaltojen esiintyminen yhdistyi kaikkiin unihäiriöihin myös monimuuttujamallissa. Lisäksi voimakkaasti oirehtivilla oli suurin riski kaikkiin unihäiriöihin. Pienemmät E2-pitoisuudet liittyivät nukahtamisvaikeuksiin ja unen katkonaisuuteen. Suuret FSH-pitoisuudet liittyivät unen katkonaisuuteen.
Etnisellä taustalla oli vaikutusta unen katkonaisuuteen ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintymiseen: valkoihoiset naiset kärsivät muita etnisiä ryhmiä useammin unen katkonaisuudesta ja verrattuna latinalaisamerikkalaisiin naisiin he kärsivät myös useammin liian aikaisesta aamuheräämisestä.
Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen seurantatutkimus, jossa menopaussitila jaettiin eri kategorioihin. Tutkimus osoitti selvästi, että menopausaalinen siirtymä lisää univaikeuksia, ja että hormonihoidon käyttö helpottaa oireita.