Viime vuosina on julkaistu useita rekisteriaineistoihin perustuvia tutkimuksia, joiden mukaan luokka- ja kasvatusryhmänsä nuorimmat lapset saavat ADHD-diagnoosin useammin kuin vanhimmat.
Whitelyn ym. systemaattiseen katsaukseen (2019) «Whitely M, Raven M, Timimi S, ym. Attention defici...»1 oli otettu mukaan 19 tutkimusta 13:sta eri maasta ja aineistoon kuului yli 15,4 miljoonaa lasta. Tutkimukset olivat melko heterogeenisiä, esimerkiksi tutkittavien ikä vaihteli 6 vuodesta 19 vuoteen. Tutkimuksista osassa oli verrattu toisiinsa vuoden ensimmäisellä ja jälkimmäisellä puoliskolla syntyneitä lapsia, ja osassa vertailu oli tehty niiden kesken, jotka kuuluivat koulunaloitusajankohtana 1–4 kuukautta muita vanhempiin ja saman verran nuorempiin lapsiin. Koulunaloitusajankohta määräytyi eri maissa eri tavoin, useimmissa syntymävuoden perustella, osassa lapsen iän mukaan. Osassa katsauksen tutkimuksista oli selvitetty myös niiden lasten osuutta, joille oli aloitettu ADHD-lääkitys.
Koululuokan nuorimmat lapset saivat verrokkeja useammin ADHD-diagnoosin 17 tutkimuksessa. Yhteys oli useimmissa tutkimuksissa selvin nuorimmissa ikäluokissa. Vuosiluokan nuorimmilla oli myös vanhimpia 1,08–1,68 kertaa useammin ADHD-lääkitys. Nuori suhteellinen ikä oli voimakkaimmin yhteydessä sekä ADHD-diagnoosiin että sen lääkehoitoon niissä maissa, joissa ADHD-lääkemääräyksiä tehtiin eniten.
Katsauksessa oli mukana Sayalin ym. (2017) suomalaisesta rekisteriaineistosta (N = 870 695, ikä 7–19 v) tehty tutkimus, jossa verrattiin toisiinsa saman vuoden tammi-huhtikuussa ja syys-joulukuussa syntyneille tehtyjen ADHD-diagnoosien määrää ja lääkehoidon yleisyyttä. Suomalaistutkimuksessa 6 136:lla (0,7 %) oli ADHD-diagnoosi. Ikäluokan nuorimpaan kolmannekseen kuuluva sai 27 % todennäköisemmin ADHD-diagnoosin kuin vanhimpaan kolmannekseen kuuluva, ja ero oli suurin (64 %) alle 10-vuotiaiden ikäryhmässä.
Katsauksen 2 suuressa tanskalaisessa rekisteritutkimuksessa suhteellisen iän yhteys ADHD-diagnoosiin oli lähes merkityksetön. Tätä tutkijat perustelivat sillä, että Tanskassa vanhemmat voivat omalla ilmoituksellaan lykätä lapsen koulunaloitusta vuodella, jos he arvioivat, ettei tämä ole vielä kypsä aloittamaan koulunkäyntiä. Tanskalaiset tutkijat pitivät merkittävänä myös sitä, että Tanskassa ADHD-lääkkeitä saavat määrätä vain lastentautien tai psykiatrian alojen erikoislääkärit. Tämän katsauksen tekijöiden mukaan eri maiden määräyssäädökset eivät kuitenkaan näyttäneet selittävän eroja suhteellisesti nuorimpien lasten ADHD-diagnoosien määrässä tai lääkehoidossa.
Tuoreempaan suomalaiseen tutkimukseen «Vuori M, Martikainen JE, Koski-Pirilä A, ym. Child...»2 haettiin rekisteritiedoista vuosina 2004–2007 syntyneiden lasten (N = 182 802) ensimmäiset ADHD-lääkemääräykset ja vertailtiin kunkin syntymäkohortin keskimmäisellä ja viimeisellä vuosikolmanneksella syntyneille lapsille aloitettujen ADHD-lääkitysten määrää vuoden ensimmäisellä kolmanneksella syntyneille aloitettujen lääkitysten määrään. Yhteensä 7 054 (3,9 %) lapselle oli aloitettu ADHD:n lääkehoito seuranta-ajan päättymiseen eli vuoden 2017 loppuun mennessä, jolloin lapset olivat 10–12-vuotiaita. Kaikkiin tutkimuksen ikäluokkiin kuuluville vuoden viimeisellä kolmanneksella syntyneille pojille oli aloitettu ADHD-lääkitys 1,3 kertaa useammin kuin alkuvuonna syntyneille. Yhteys oli vielä voimakkaampi tytöillä, erityisesti lähellä koulunaloitusikää. Tutkimusaineiston nuorimmille eli vuoden 2007 lopussa syntyneille tytöille ADHD-lääkitys oli aloitettu 1,7 kertaa useammin kuin alkuvuonna syntyneille.
Synergy for the Influence of Month of Birth in ADHD (SIMBA) -tutkimustyöryhmän meta-analyysi (2023) «Synergy for the Influence of the Month of Birth in...»3 pyrki selvittämään, onko ADHD-diagnoosin luokka- tai kasvatusryhmänsä nuorimpina saaneiden ADHD-diagnoosin pysyvyydessä eroja muihin ryhmän lapsiin verrattuna. He löysivät 57 etenevää tutkimusta, joissa oli seurattu ennen 10 vuoden ikää ADHD-diagnoosin saaneita lapsia (N = 6 054), joiden ADHD-diagnoosi oli uudelleenarvioitu vähintään 4 vuotta alkuperäisen diagnoosin jälkeen. Pisin seuranta-aika oli 33 vuotta. Aineistosta oli suljettu pois tutkimukset, joissa oli mukana koulunkäynnin muita myöhemmin aloittaneet lapset.
Eroja diagnoosin pysyvyydessä ei todettu. Meta-analyysiin kuuluvat tutkimukset olivat kuitenkin merkitsevän heterogeenisiä.
Tutkimukset eivät suoraan kerro, onko kyseessä ADHD:hen liittyvä aivotoimintojen kypsymisen hitaus, jota ikäero ryhmän vanhimpien ja nuorimpien välillä korostaa, muiden kehityksellisten ongelmien tulkinta ADHD:stä johtuviksi vai vuosiluokan nuorimpien ADHD:n ylidiagnosointi. On myös mahdollista, että vuosiluokan vanhimpien lievät ADHD-oireet eivät tule esille, ennen kuin ympäristön vaatimukset suhteessa kognitiivisiin taitoihin lisääntyvät.
Lisätutkimuksia tarvitaan myös siitä, onko ilmiöstä haittaa esimerkiksi diagnoosiin liittyvien asenteiden ja odotusten vuoksi vai voiko siitä olla jopa hyötyä, jos lapsi saa tarvitsemiaan tukitoimia mahdollisimman varhain.
Lapsen tarkka ikä suhteessa neurokognitiiviseen kypsyyteen ja luokka- tai muussa kasvatusryhmässä suoriutumiseen on joka tapauksessa erittäin tärkeää ottaa huomioon arvioitaessa diagnostisten kriteerien täyttymistä. Mahdollisuus myöhäisempään koulunaloitukseen saattaa vähentää lapsen oireiden tulkitsemista virheellisesti ADHD:stä johtuviksi.
Syntymäkuukauden on todettu olevan yhteydessä muihinkin somaattisiin ja psykiatrisiin sairauksiin, mutta välittävät mekanismit ovat vielä suurelta osin epäselviä. Samana vuonna syntyneiden lasten suurten kehityksellisten erojen on huomattu vaikuttavan myös esimerkiksi menestymiseen urheiluharrastuksissa.
Kirjallisuutta