Alttius toistuvien välikorvatulehdusten sairastamiselle periytyy.
Uharin ym. «Uhari M, Mäntysaari K, Niemelä M. A meta-analytic ...»1 meta-analyysissä (1996) oli mukana 22 tutkimusta, jotka selvittivät äkillisen välikorvatulehduksen vaaratekijöitä lapsilla. Merkittävimmiksi vaaratekijöiksi osoittautuivat välikorvatulehdusten esiintyminen muilla perheenjäsenillä (riskisuhde 2,63; 95 % luottamusväli (luottamusväli 1,86–3,72) ja päivähoito kodin ulkopuolella (riskisuhde 2,45; 95 % luottamusväli 1,51–3,98). Myös perhepäivähoito lisäsi akuutin otiitin riskiä kotihoitoon verrattuna (riskisuhde 1,59; 95 % luottamusväli 1,19–2,13). Vähintään 1 sisaruksen olemassaolo lisäsi selvästi toistuvien otiittien riskiä (riskisuhde 1,92; 95 % luottamusväli 1,29–2,85).
Sipilä ym. «Sipilä M, Karma P, Pukander J ym. The Bayesian app...»2(1988) selvittivät äkillisen välikorvatulehduksen vaaratekijöitä 1 294 lapsen kohorttitutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa päiväkotihoito todettiin ylivoimaisesti tärkeimmäksi vaaratekijäksi (p < 0,001), mutta myös perhepäivähoito oli tilastollisesti merkitsevä vaaratekijä (p < 0,05). Sisaruksilla todetut välikorvatulehdukset (p < 0,001), vanhempien positiivinen korvatulehdushistoria (p < 0,01) ja sisarusten lukumäärä (p < 0,05) todettiin myös vaaratekijöiksi.
Välikorvatulehdusten esiintymisen perinnöllisyydestä on tehty Yhdysvalloissa kaksos- ja kolmostutkimus, jossa välikorvatulehdukset oli hyvin määritelty, ja lapsia seurattiin prospektiivisesti «Casselbrant ML, Mandel EM, Fall PA ym. The heritab...»3 (1999). Kohortti muodostui 168 samaa sukupuolta olevasta kaksosparista ja 7 kolmosista. 2 vuoden ikään mennessä samanmunaiset sisarusparit sairastivat otiitteja hyvin samalla tavalla (discordanssi 0,04 vs erimunaisilla 0,49, p = 0,005). Jatkoseurannassa «Casselbrant ML, Mandel EM, Rockette HE ym. The gen...»4 (2004) todettiin, että geneettisten ominaisuuksien vaikutus sairastamiseen vähenee 3 vuoden iän jälkeen.
Proinflammatoristen sytokiinien tuottoa säätelevien geenipolymorfismien ja välikorvatulehdusalttiuden yhteyttä selvittäviä tutkimuksia on julkaistu viime vuosina useita. Patelin työssä «Patel JA, Nair S, Revai K ym. Association of proin...»5 (2006) TNFα:n, IL1β:n ja IL-6:n tuottoa säätelevien geenien polymorfismia tutkittiin 296 otiittikierteisellä ja 209 ei-otiittikierteisellä lapsella. Lasta pidettiin otiittikierteisenä, jos hänellä oli anamneesissaan jokin seuraavista: ensimmäinen otiitti alle 6 kuukauden iässä, ≥ 3 otiittia 6 kuukauden aikana, ≥ 4 otiittia 12 kuukauden aikana, ≥ 6 otiittiepisodia 6 vuoden ikään mennessä tai hänelle oli tehty tympanostomia toistuvien otiittien vuoksi. Terveinä kontrolleina pidettiin lapsia, joilla oli ollut 0–2 otiittia 2 vuoden ikään mennessä. Lapset otettiin tutkimukseen keskimäärin 5-vuotiaina. Otiittikierteisillä oli kontrolleja useammin runsaasti TNFα:aa (OR 1,6, 95 % luottamusväli 0,99–2,58) ja IL6:a (OR 1,57, 95 % luottamusväli 1,03–2,39) tuottava genotyyppi.
Samansuuntaisiin tuloksiin TNFα:n, IL-6:n ja IL-10:n suhteen päädyttiin tutkimuksessa «Emonts M, Veenhoven RH, Wiertsema SP ym. Genetic p...»6 (2007), jossa polymorfismia tutkittiin 348 vähintään 2 otiittia sairastaneella rokotetutkimukseen osallistuvalla lapsella. Kontrolleina oli 463 tervettä aikuista.
Alperin työssä «Alper CM, Winther B, Hendley JO ym. Cytokine polym...»7 (2009) 230 keskimäärin 3,6-vuotiasta lasta seurattiin prospektiivisesti flunssakausien yli 4 vuoden aikana. Lasten korvat tarkastettiin jokaisen hengitystieinfektion yhteydessä, ja nenänielusta otettiin näyte rino- ja RS-virusmäärityksiä varten. IL-6, IL-10 ja TNF-α geenipolymorfismi tutkittiin posken limakalvon soluista. Seurannan aikana 157 lasta sai rinovirusinfektion. Monimuuttujamallissa ikä, aikaisemmat otiitit, imetys, päivittäinen ympäristö ja kaikkien sytokiinien geenipolymorfismi assosioituivat otiitin ilmaantumiseen rinovirusinfektion aikana. RSV-infektion sai 43 lasta. Heillä vain IL-10:n vilkastuneeseen tuottoon liittyvä genotyyppi assosioitui otiitin ilmaantumiseen merkitsevästi.
Patelin ryhmä on julkaissut uuden tutkimuksen «Revai K, Patel JA, Grady JJ ym. Association betwee...»8 (2009), johon rekrytoitiin 6–35 kuukauden ikäisiä lapsia. Tutkimusryhmä tutki lasten korvat jokaisen hengitystieinfektion yhteydessä 12 kuukauden ajan. Lapsilla, joilla oli IL6-174 polymorfismi, oli enemmän hengitystieinfektioita (incidence density ratio 1,24) ja toistuvia otiitteja seurannan aikana. TNFα-308 polymorfismi assosioitui herkkyyteen saada otiitti hengitystieinfektion jälkeen (OR 1,43, 95 % luottamusväli 1,01–2,02).
Myös surfaktantin tuottoa säätelevien geenien genotyyppien «Rämet M, Löfgren J, Alho OP ym. Surfactant protein...»9 (2001) sekä HLA-tyyppien «Kalm O, Johnson U, Prellner K ym. HLA frequency in...»10 (1991) ja otiittialttiuden välillä on raportoitu assosiaatioita.
Interleukiini 10- ja TGF-beta1-genotyyppien on todettu assosioituvan välikorvatulehdusten ilmaantumisen ikään, toistuviin välikorvatulehduksiin ja tympanostomiatarpeeseen «Ilia S, Goulielmos GN, Samonis G ym. Polymorphisms...»11.
Suomalais-amerikkalaisessa tutkimuksessa «Nokso-Koivisto J, Chonmaitree T, Jennings K ym. Po...»12 selvitettiin luontaiseen immuniteettiin liittyvän genetiikan assosioitumista välikorvatulehdusten riskiin sekä prospektiivisessa että retrospektiivisessa kohortissa. Korvatulehdusten riski assosioitui perheenjäsenten välikorvatulehduksiin, rotuun ja seuraaviin geneettisiin tekijöihin: CX3CR1 (Thr280Met) SNP, IL-10 (-1082) SNP, IL-1beta (-511).
Suomalaisessa tutkimuksessa «Kainulainen L, Peltola V, Seppänen M ym. C4A defic...»13 komplementti 4A puutoksen on havaittu olevan tavallisempaa (26 %) toistuvista hengitystieinfektioista ja välikorvatulehduksista kärsivillä lapsilla ja nuorilla verrattuna terveisiin kontrolleihin.
Toistuvien välikorvatulehdusten periytyvyyttä on selvitetty suomalaisessa tutkimuksessa «Hafrén L, Kentala E, Järvinen TM ym. Genetic backg...»14, jossa haastateltiin 901 toistuvia korvatulehduksia sairastanutta lasta ja heidän vanhempansa. Periytyvyys (heritability) oli tässä aineistossa 38,5 %.
Chonmaitreen ryhmän 2010 julkaistussa työssä «McCormick DP, Grady JJ, Diego A ym. Acute otitis m...»15 selvitettiin välikorvatulehduksen riskitekijöiden ja proinflammatoristen geenien polymorfismin yhteyttä äkillisen välikorvatulehduksen vaikeusasteeseen. Tutkimuksessa oli mukana 128 lasta, jotka sairastivat 295 välikorvatulehdusepisodia. Korvatulehduksen oireiden vaikeusaste määriteltiin erikseen validoidulla asteikolla. Oireiden vaikeus oli yhteydessä nuoreen ikään (P = 0,01), perheen otiittihistoriaan (P = 0,002), altistumiseen tupakansavulle (P = 0,008) ja hengitystieinfektion aikaisessa vaiheessa tehtyyn otiittidiagnoosiin (P = 0,02). Nämä riskitekijät assosioituivat otiitin oireisiin voimakkaammin kuin proinflammatoristen geenien polymorfismi.
Suomalais-brittiläis-amerikkalaisena yhteistyönä tehdyssä tutkimuksessa «Hafrén L, Einarsdottir E, Kentala E ym. Predisposi...»16 selvitettiin Toll-Like reseptori 4:n (TLR4) polymorfismin yhteyttä äkillisen välikorvatulehduksen ilmaantumiseen 624 suomalaislapsella ja 722 kontrollilla. TLR4-polymorfismi assosioitui välikorvatulehdusriskiin merkitsevästi (OR 1,33, P = 0,03) suomalaisessa kohortissa, mutta tulos ei ollut toistettavissa amerikkalaisilla eikä briteillä.