Neuropsykologinen tutkimus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

• Neuropsykologisella tutkimuksella kartoitetaan yksilön tiedonkäsittelyn toimintoja eli kognitiivista toimintakykyä sekä arvioidaan käyttäytymistä ja psyykkistä tilannetta «Poutiainen E. Neuropsykologinen tutkimus – ...»1, «Saunamäki T, Jehkonen M. Neuropsykologinen tutkimu...»2.
• Tutkimuksen tekijänä tulisi olla neuropsykologi. Mikäli neuropsykologia ei ole saatavilla, tulisi psykologilla olla neuropsykologian erikoistumiskoulutusta tai riittävä kokemus neuropsykologiasta. Neuropsykologinen tutkimus eroaa muista psykologisista tutkimuksista tutkimuksen tekijän erikoisosaamisen osalta.
• Tutkimuksessa arvioidaan kognitiivisten häiriöiden luonnetta ja muutoksen vaikeusastetta sekä kartoitetaan hyvin toimivia osa-alueita.
• Neuropsykologista tutkimusta tulisi potilailla harkita silloin, kun halutaan
  • arvioida tarkemmin työ- ja toimintakykyä erityisesti kognitiivisesti vaativissa tehtävissä työskentelevillä potilailla
  • selvittää, onko kognitiivisten oireiden taustalla joitain muita neurologisia sairauksia tai aivovaurioita: erityisesti iäkkäillä potilailla erotusdiagnostiikka etenevän (dementoivan) prosessin poissulkemisessa
  • selvittää, onko taustalla joitakin kehityksellisiä vaikeuksia, kuten oppimisvaikeuksia.
• Nuorilla potilailla neuropsykologinen tutkimus voi olla osa oppimiskyvyn tai sopivan koulutusmuodon arviointia (onko opinnoissa tarvetta erityisjärjestelyille).
• Neuropsykologista tutkimusta voidaan käyttää tilanteissa, joissa halutaan arvioida uudelleenkoulutuksen mahdollisuuksia, ammatillisen kuntoutuksen edellytyksiä ja sopivaa ammattia.
• Neuropsykologinen tutkimus voi olla myös osana kuntoutus- ja terapiaedellytysten arviointia.
• Tutkimukseen lähetettäessä on tärkeää, että lääkärin lähetteessä on mahdollisimman selvä kysymys, johon neuropsykologisella tutkimuksella toivotaan vastausta, jotta tutkimus osataan kohdentaa oikein.
• Tutkimusta ei tulisi tehdä akuutin masennus- tai maniajakson aikana, ja kroonisilla potilailla tulisi olla mahdollisimman hyvä hoitotasapaino ja vakiintunut tilanne.
• Neuropsykologiseen tutkimukseen kuluu yleensä:
  • potilaan taustatietoihin perehtyminen (muun muassa aikaisemmat hoitokertomustiedot)
  • haastattelu
  • tarvittaessa läheisten (esimerkiksi vanhemmat tai puoliso) haastattelu
  • havainnointi
  • testaus (sekä normeihin pohjautuva että laadullinen arvio)
  • tarvittaessa esimerkiksi mielialaa ja kognitiivisia oireita kartoittavien kyselylomakkeiden käyttö
  • tutkimustulosten tulkinta
  • palautteen antaminen ja
  • lausunnon kirjoittaminen.
  • Käytetyillä testimenetelmillä tutkitaan kognitiivisia toimintoja laaja-alaisesti käyttäen useita ajantasaisia menetelmiä.
  • Kokonaistulkinta tehdään neuropsykologisesta viitekehyksestä käsin yhdistäen eri tavoin hankitut tiedot.
  • Työterveyshuollossa neuropsykologisen tutkimuksen avulla voidaan saada myös lisätietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat heikentyneen työkyvyn taustalla, ja millaisille toimenpiteille työssä selviytymisen tukemiseksi olisi tarvetta ( «https://www.ttl.fi/tyontekija/aivot-tyossa/aivojen-hyvinvointi/»1).
• Potilaalle on tärkeää antaa palaute tutkimuksessa tehdyistä havainnoista ja niiden käytännön merkityksestä (psykoedukaatio ja ohjaus).
• Neuropsykologinen tutkimus pyrkii olemaan myös interventio, joka auttaa potilasta saamaan ymmärrystä omaan tilanteeseen ja löytämään kompensatorisia keinoja, joihin tukeutumalla voi paremmin pärjätä heikentyneiden osa-alueiden kanssa.
• Perusteellinen ongelmien ja vahvuusalueiden kartoittaminen on myös kuntoutuksen suunnittelun perusta.

Yhteenveto

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy erityisesti muistin, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden sekä prosessointinopeuden ongelmia, jotka voivat näkyä myös sairauden elpymävaiheessa ja olla silloin efektikooltaan keskimäärin kohtalaisia. Elpymävaiheessa olevien potilaiden kognitiivisten toimintojen puutoksissa on kuitenkin vaihtelua, eikä kaikilla ole todettavissa kognitiivisia muutoksia.

Kognitiivisia vaikeuksia havaitaan jo sairauden alkuvaiheessa, mutta tieto niiden ilmenemisestä ennen sairauden puhkeamista tai mahdolliset muutokset sairauden edetessä on vielä epävarmaa ja osin ristiriitaista. Havaitut vaikeudet eivät näyttäisi merkittävästi etenevän tehdyissä seurantatutkimuksissa, mutta toisaalta on havaittu joitakin yhteyksiä kognitiivisten häiriöiden vakavuuden ja esimerkiksi maniajaksojen toistumisen lukumäärän välillä. Myös potilaiden lähisukulaisilla on havaittavissa joitain lievempiä kognitiivisia vaikeuksia kontrolleihin verrattuna. Kognitiivisen toimintakyvyn puutokset vaikuttavat potilaiden toiminta- ja työkykyä heikentävästi ja voivat näkyä myös kyvyssä tunnistaa alkavaa episodia. Subjektiiviset kognitiiviset vaikeudet eivät korreloi suoraan objektiivisten vaikeuksien kanssa, joten neuropsykologinen tutkimus olisi senkin vuoksi tärkeä osa potilaan toimintakyvyn ja kokonaishoidon arvioimista. Tutkimus ja kehitystyö kognitiivisten vaikeuksien ja toimintakyvyn kuntoutuksesta on vasta viriämässä. On olemassa alustavaa näyttöä, että neuropsykologisessa kuntoutuksessa käytettävillä menetelmillä saattaa olla vaikutusta myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien potilaiden kognitiivisen suoriutumisen ja toimintakyvyn kohentamisessa.

Kansainvälinen työryhmä The International Society for Bipolar Disorders (ISBD) on luonut konsensuksen kliinisistä suosituksista, milloin ja miten kognitiivisia vaikeuksia pitäisi arvioida kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla potilailla, jotta potilaiden toimintakykyä ja elämänlaatua voitaisiin mahdollisimman hyvin kohentaa.