Englantilainen The National Institute for Health and Care Excellence (NICE) julkaisi syyskuussa 2016 monisairaan potilaan hoitosuosituksen «National Guideline Centre (UK). Multimorbidity: ...»1 Multimorbidity: clinical assessment and management. Hoitosuosituksen kolmeksi keskeiseksi ydinkysymykseksi oli nostettu kysymys lääkehoitojen mahdollisen karsimisen hyödyistä hoidettaessa riskiä (verenpaine, osteoporoosi ja hyperkolesterolemia).
NICEn mukaan tutkimuksia verenpainelääkityksen karsimisesta on yllättävän vähän, kun otetaan huomioon, kuinka suuresta potilasjoukosta on kyse. NICE hyväksyi kattavassa ja systemaattisessa kirjallisuushaussaan suositukseensa vain 3 aihetta käsittelevää satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta, jotka oli tehty vuosina 1975–1986. Missään näistä tutkimuksista ei kuitenkaan kuvattu, olivatko potilaat monisairaita.
Freisin tutkimuksessa «Return of elevated blood pressure after withdrawal...»2 vuonna 1975 tutkittiin yhteensä 86 noin 52-vuotiasta normotension saavuttanutta miespotilasta, joilla oli ollut käytössä tuon ajan verenpainelääkitys (hydroklooritiatsidi, reserpiini tai hydralatsiini) primaaripreventiona ainakin 2 vuoden ajan. Interventioryhmässä oli 60 ja kontrolliryhmässä, jotka jatkoivat verenpainelääkitystä entiseen tapaan, 26 potilasta: 51 (85 %) interventioryhmän potilaan kohdalla tutkimus jouduttiin keskeyttämään joko kohonneen verenpaineen (42 potilasta) tai kardiovaskulaarikomplikaation (6 potilasta) vuoksi. Päätetapahtumia 18 kuukauden seurannassa olivat kardiovaskulaarikuolleisuus, sydämen vajaatoiminta, eteisvärinä, oikea haarakatkos tai hypertension uudelleen ilmaantuminen.
Greenbergin tutkimuksessa «Course of blood pressure in mild hypertensives aft...»3 vuonna 1986 tutkittiin verenpainelääkityksen (bendofluatsiini tai propranololi) lopettamisen vaikutusta verrattuna sen jatkamiseen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 1620 itsenäisesti asuvaa, verenpainelääkitystä keskimäärin 5,5 vuotta primaaripreventiona käyttänyttä lievää verenpainetautia sairastavaa 35–64-vuotiasta miestä ja naista, joista 783 oli interventio- ja 837 kontrolliryhmässä. Päätetapahtuma oli verenpainetason säilyminen hoitotasolla 2 vuoden seurannassa. 396 (24,4 %) potilaista oli mukana koko tutkimuksen ajan.
Malandin tutkimuksessa «Maland LJ, Lutz LJ, Castle CH. Effects of withdraw...»4 vuonna 1983 oli mukana 62 keskimäärin 60,2-vuotiasta itsenäisesti asuvaa lievää verenpainetautia sairastavaa ja normotension saavuttanutta potilasta (31 interventio- ja 31 kontrolliryhmässä), joilla oli ollut verenpainelääkitys primaaripreventiona vähintään 1 vuoden. Päätetapahtumina oli kardiovaskulaarikuoleman, ei-fataalin sydäntapahtuman, aivoverenkiertohäiriön ja hypertensioon palaamisen ilmaantuminen 1 vuoden seurannassa. Potilaista 59 (95,2 %) pysyi tutkimuksessa mukana 1 vuoden ajan.
Pääosin suuren harhan riskin ja epätarkkuuden vuoksi, NICE määritteli tutkimusnäytön laadun alhaiseksi tai erittäin alhaiseksi hypertension palaamista lukuun ottamatta kaikkien muiden yllä mainittujen päätetapahtumien osalta. Hypertension palaamisen osalta tutkimusnäytön laatu määriteltiin kohtalaiseksi. Tutkimuksissa ei otettu huomioon taloudellista näkökulmaa.
Tutkimusnäytön heikon laadun vuoksi NICE ei tehnyt varsinaista suositusta verenpainelääkityksen keventämisestä monisairaalla potilaalla. NICEn työryhmä otti kuitenkin yleisellä tasolla kantaa, että monisairaiden potilaiden lääkitys on hyvä säännönmukaisesti arvioida ja verenpainelääkkeiden lopetusta voi harkita potilailla, joilla 1) verenpaine on ollut hoitotasapainossa pitkään, 2) joiden verenpaine on laskenut esimerkiksi elintapamuutosten vuoksi ja joiden kardiovaskulaarikokonaisriski on matala sekä 3) joiden elinajanodote on lyhyt ja monilääkitys aiheuttaa hoitoväsymystä.
Työryhmä korosti, että mahdollisesta lääkkeen lopetuksesta on aina keskusteltava potilaan kanssa, mikäli mahdollista, ja kerrottava hänelle mahdolliset hyödyt ja haitat. Verenpaineen monitorointi lääkityksen lopetuksen jälkeen on tärkeää, ja jos verenpaine nousee, on harkittava lääkityksen aloitusta uudelleen.