Puheen- ja kielenkehityksen viiveisyys voi merkittävästi haitata kielihäiriöisen lapsen mahdollisuutta tuoda esille omia tarpeitaan ja toiveitaan ikäiselleen tyypillisellä tavalla. Leikki-ikäisillä puhe voi olla ikään nähden todella niukkaa ja epäselvää. Isommilla lapsilla sananhakuisuus ja kerronnan vaikeudet vaikeuttavat oman mielipiteen ilmaisua ja keskusteluun osallistumista. Koska lapsen ja nuoren visuaaliset taidot ovat yleensä selvästi vahvempia, saattaa lapsi tai nuori jo spontaanisti ottaa käyttöön ilmaisuaan tukevia ilmeitä, eleitä ja merkkejä. Kielen oppimisessa visuaalisuus tukee sanojen ja käsitteiden oppimista sekä ohjeen ymmärtämistä. Kouluiässä visuaalinen oppiminen (näkemällä ja tekemällä oppiminen) on yleensä selvästi vahvempaa kuin puhtaasti kielellinen ja kuulonvarainen oppiminen.
Esimerkkejä AAC-keinojen (augmentative and alternative communication) ja muun visuaalisen materiaalin käytöstä:
AAC-keinojen on todettu edistävän sekä alle kouluikäisten että kouluikäisten lasten kommunikaation kehitystä.
Trebacz ja työryhmä tutkivat 3,5–4,5-vuotiaita lapsia (n = 50), joilla oli todettu kielen tuottamisen tai ymmärtämisen ongelma «Trebacz A, McKean C, Stringer H, ym. Piloting buil...»1. Lapsista osa sai tavanomaista ryhmäharjoittelua, osa harjoitteli BEST (Building early sentences therapy) -menetelmällä ilman viittomien tukea ja osa BEST-menetelmällä viittomin tuettuna. Tuloksissa todettiin BEST-menetelmän viittomien tuella olevan tilastollisesti merkitsevästi tehokkaampi harjoittelumenetelmä verrattuna tavanomaiseen ryhmäharjoitteluun. Vaikutus säilyi myös pitkäaikaisseurannassa.
van Berkel-van Hoof työryhmineen tutki 9–11-vuotiaiden lasten (n = 40), joilla oli kehityksellinen kielihäiriö (DLD), kykyä oppia uusia sanoja verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin lapsiin (n = 26) «van Berkel-van Hoof L, Hermans D, Knoors H, ym. Ef...»2. Tutkimuksessa lapsille opetettiin pseudosanoja ja puolet sanoista opetettiin pseudoviittomien kera. Oppimisen tarkkuus ja nopeus mitattiin. Lapsilta mitattiin sanavarasto ja lauserakenteiden hallinta, jaettu tarkkaavuus, työmuisti ja sananhakuisuus. Tuloksissa todettiin 9–11-vuotiaiden lasten hyötyvän viittomien käytöstä puheen ohella sanojen oppimisessa kielellisistä tai kognitiivista kyvystä riippumatta.
Gladfelterin ja työryhmän kokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin visuaalisen ja verbaalisen syötteen vaikutusta lasten kykyyn muodostaa, lisätä ja tarkentaa sisäisen sanastonsa merkityssisältöjä «Gladfelter A, Barron KL, Johnson E. Visual and ver...»3. Tutkituista 12 lapsella oli diagnosoitu autismikirjon häiriö (ASD) ja 12 lapsella kielihäiriö (DLD). Tutkijat arvioivat, kuinka ASD- ja DLD-ryhmien lapset käyttivät visuaalista ja verbaalista syötettä uusien sanojen merkityssisältöjen oppimiseen verrattuna tavanomaisesti kehittyneisiin lapsiin (n = 12). Johtopäätöksissä todettiin ASD- ja DLD-lapsien hyötyvän merkityssisältöjen visuaalistamisesta sanojen ja niiden merkitysten opettelussa.
Rombouts työryhmineen tutki kielihäiriöisten (n = 25), Williams-lasten (n = 14) ja tavallisesti kehittyneiden lasten (n = 25) eleiden käyttöä ilmaisun tukena «Rombouts E, Leenen L, Maes B, ym. Gesture-speech i...»4. Tavoitteena oli arvioida eleiden käytön määrää, sanavaraston kokoa sekä suuntahahmotustaitojen vaikutusta eleiden käyttöön ja eleiden avaruudelliseen sisältöön. Tuloksissa todettiin, että henkilöt, joilla oli heikommat ilmaisutaidot sanavarastolla mitattuna, käyttivät enemmän eleitä ilmaisussaan. Tutkittavan viiteryhmä tai visuospatiaaliset taidot eivät selittäneet eleiden käytön tai avaruudellisen sisällön määrää.
Romski työryhmineen selvitti RCT-tutkimuksessaan sanaston käyttöä ja kielellistä vuorovaikutusta Down-lapsilla, jotka joko käyttivät harjoittelussa puhetta tuottavaa kommunikoinnin apuvälinettä (AC-ryhmä) tai pelkkää puhetta (SC-ryhmä) «Romski M, Sevcik RA, Barton-Hulsey A, ym. Parent-i...»5. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin kielellisen harjoittelun puhetta tuottavien AAC-apuvälineiden kera vahvistavan pienten Down-lasten puheenkehitystä. Visuaaliset symbolit ja puhesynteesi tarjosivat Down-lapsille keinon kommunikoida, kun taas pelkässä puheharjoittelussa huomio kiinnittyi puheen tuottamiseen.
O'Neill työryhmineen arvioi meta-analyysissään tuetun AAC:n vaikutusta sellaisten henkilöiden ymmärtämiseen ja ilmaisuun, joilla on todettu kehityksellinen kommunikaatiovaikeus «O'Neill T, Light J, Pope L. Effects of Interventio...»6. Systemaattisessa haussa löytyi 26 kokeellista yksilötutkimusta (yhteensä n = 88, 82 % esikoulu- tai kouluikäisiä, ikävaihtelu 3–59 v) ja kaksi kokeellista ryhmätutkimusta (yhteensä n = 103, keski-iät 6 v 5 kk ja 2 v 6 kk). Yksilötutkimusten koehenkilöiden taustadiagnoosit olivat ASD 26 %, CP 17 %, kehityshäiriö 18 %, Down 13 % ja muu 10 % (esim. kehityksellinen puheen apraksia). Ryhmätutkimuksista toisessa tutkittavat olivat pieniä lapsia, joilla oli ASD-diagnoosi, toisessa tutkimuksessa kehitysviiveisiä taaperoita. AAC-menetelmä oli joko ei-tekninen kuviin perustuva apuväline (irtokuvat, taulut) tai tekninen apuväline (tabletti, kännykkä), jonka kommunikointiohjelma tuotti puhetta synteettisenä tai digitaalisena. Analyysin perusteella tutkimusasetelmat, joiden interventiot tukivat koehenkilön kielellistä ymmärtämistä erillisinä tai osana monimuotoisia interventioita, osoittautuivat erittäin tehokkaiksi koehenkilön iästä, vammaisuuden laadusta ja kielellisistä kyvyistä riippumatta. Ne osoittautuivat tehokkaiksi niin ymmärtämisen kuin ilmaisun tukena pragmatiikassa, semantiikassa ja myös morfosyntaksissa. Visuaalisuus antaa hyvää tukea, mutta koska kommunikaatio on aina kahden tai useamman osallistujan välistä viestintää, vaatii se myös arkiympäristön lähi-ihmisten paneutumista visuaalisten keinojen käyttöön.