Nivelrikon hoidossa pyritään kivun lievittämiseen, toimintakyvyn parantamiseen ja taudin pahenemisen estämiseen. Americal College of Rheumatologyn (ACR) polvi- ja lonkkanivelrikkoa ja EULAR:n (European League Against Rheumatism) polvinivelrikkoa koskevien viimeisimpien hoitosuositusten mukaan konservatiiviset lääkkeettömät hoidot kuten riskitekijöiden poistaminen ja lihaskunnon harjoitus ovat nivelrikon hoidon perusta (kuvio 1) (1,2). Lääkehoitoa ei siis tule käyttää yksinään eikä edes ensisijaisena nivelrikon hoitomuotona. Lääkkeettömät hoidot ovat ainakin yhtä tärkeitä kuin farmakologiset hoitomenetelmät (3). Konservatiiviset lääkkeettömät hoitotoimenpiteet näyttävät vaikuttavan ennemminkin toimintakykyyn kuin kipuun (4). Ne täydentävät myös kirurgisia hoitokeinoja (5).
Käsityksemme mukaan lääkkeettömiä hoitoja käytetään liian vähän. Lääkkeettömien hoitomenetelmien saatavuus vaihtelee perusterveydenhuollossa (6). Hoidot tulisi valita yksilöllisesti huomioiden hoidon aiheet ja vasta-aiheet. Käsittelemme seuraavassa sekä tutkittuun tietoon että käytännön kliiniseen kokemukseen perustuvia alaraajanivelrikon lääkkeettömiä hoitoja (taulukko 1).
Nivelrikkopotilas tarvitsee tietoa sairaudestaan ja kokonaisvaltaista ohjausta. Potilaan kanssa olisi hyvä keskustella eri hoitovaihtoehdoista. Apuna voi käyttää kirjallisia oppaita tai videoita. Potilasohjauksen tavoitteena on kivunhallinnan lisääminen, toimintakyvyn parantaminen ja hoidon mahdollisten sivuvaikutusten kontrolloiminen. Puhelintuen ja potilasohjauksen on osoitettu parantavan potilaiden toiminnallisuutta, vähentävän sekä psykososiaalista haittaa että terveydenhuollon palvelujen käyttöä (7,8). Puhelimessa annettu potilasohjaus on kustannuksiltaan edullista, ja ohjaajaksi sopii terveydenhuollon ammattilainen, jolla on riittävä tietämys sairaudesta ja potilasohjauksesta.
Myös ryhmäohjauksen (6-15 henkeä) on todettu parantavan nivelrikkopotilaiden terveydentilaa kustannustehokkaasti (9-11). Kurssit ovat sisältäneet tietoa sairaudesta, terveellisistä elämäntavoista, harjoittelusta, lääkkeiden käytöstä ja oireiden hallinnasta. Sosiaalisen vertaistuen merkitystä on korostettu. 1970-luvun lopussa USA:ssa kehitetty Arthritis Self-Management Program -ohjelman on osoitettu vähentävän kipua, lääkärissäkäyntejä ja depressiota (12,13). Samanlaista ohjelmaa on toteutettu Englannissa yhtä menestyksellisesti (14,15). Suomessa ei ole järjestetty vastaavia kursseja.
Painoindeksi korreloituu suoraan ja vahvasti haittaavan polvinivelrikon riskiin. Epidemiologisten tutkimusten mukaan ylipainon pudottamisen on arvioitu vähentävän oireisen polvinivelrikon ilmaantuvuutta miehillä 27-52 % ja naisilla 28-53 %. Lonkkanivelrikossa vastaavat luvut ovat 26 % ja 27 % (16). Laihduttamisen nivelsairautta pysäyttävästä tai parantavasta vaikutuksesta ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä.
Liikunnallinen passiivisuus huonontaa aerobista suorituskykyä ja lisää sekä ylipainon että muiden sairauksien riskiä (17,18). Ylipainoisille nivelrikkopotilaille suositellaan ruokavaliomuutosta yhdistettynä harjoitteluun. Epidemiologiset tutkimukset ja käytännön omat kliiniset kokemuksemme ovat osoittaneet jo 5-10 kg:n painonpudotuksen vähentävän ylipainoisen lonkka- ja polvinivelrikkopotilaan oireita (19). Laihduttamisen tukena voidaan käyttää lääkehoitoa varsinkin silloin, kun BMI on yli 30 ja kun muut toimenpiteet ovat epäonnistuneet.
Nivelrikossa niveleen vaikuttavien lihasten voima heikkenee ja nivelen liikelaajuus pienenee. Huono lihaskunto, liikerajoittuneisuus ja niveljäykkyys pahentavat niveloireita (20). Lihasheikkous ei ole suoraan seurausta käyttämättömyydestä, vaan myös kyvyttömyydestä aktivoida maksimaalisesti lihaksia. Lihasvoimaheikkous on yhteydessä kipuun ja toimintakyvyn alenemaan (21-23). On myös esitetty, että lihasvoimaheikkous edesauttaisi nivelrikon kehitystä (24,25). Tältä pohjalta harjoittelulla saattaisi olla jopa nivelrikkoa ennaltaehkäisevä rooli.
Harjoittelun vaikutusta on tutkittu eniten polvinivelrikossa. Hoitotutkimuksia on tehty venyttelyn, isometristen ja dynaamisten lihasvoimaharjoitusten sekä aerobisen harjoittelun tehokkuudesta. Lievässä polvinivelrikossa harjoitteluohjelmat vähentävät kipua ja subjektiivista haittaa ja parantavat fyysistä suorituskykyä riippumatta harjoittelun tyypistä (26,27). Muutaman kuukauden kestoisten harjoitusohjelmien suotuisa vaste on ollut kuitenkin lyhytaikainen (keskimäärin 6 kk) (26,27). Kotiharjoittelulla on saatu yhtä hyviä tuloksia kuin ohjatulla yksilö- ja ryhmäharjoittelulla (28, 29) ja toisaalta ryhmäharjoittelu on todettu yhtä tehokkaaksi kuin yksilöharjoittelu (30).
Koska nivelrikkopotilaiden aerobinen suorituskyky on madaltunut (25), potilaille suositellaan spesifisten harjoitteiden rinnalle matalatasoista kuormitusharjoittelua (60- 70% VOmax), kuten kävelyä, pyöräilyä ja uintia. Potilaan tulisi harjoitella vähintään kolmesti viikossa noin 30 minuutin-tunnin jaksoina. Sopiva kuormitustaso saavutetaan, kun syketaso on noin 50-70 % maksimista.
Toistuvaa iskukuormitustyyppistä liikuntaa (esim. juoksu) tulisi välttää. Vaikka suhteellista lepoa suositetaan taudin tulehduksellisessa vaiheessa, tulee pitkäaikaista nivelen immobilisaatiota välttää (taulukko 2) (25,31). Kohtuullinen kuormittaminen on tärkeää kun hoidetaan niveltä, johon on syntynyt rustovaurio (31). Osittainen nivelkuormitus ja samalla tehokas lihasvoimaharjoitus toteutuu esim. vesiharjoittelulla. Tämä sopii erityisesti henkilöille, joilla on todettu lisäksi vaikea lihasvoimaheikkous.
Yleiskuntoharjoittelun rinnalla tarvitaan liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoittelua, jonka tavoitteena on ylläpitää ja parantaa nivelen neuromuskulaarista toimintaa (liikkuvuus, kestävyys, voima ja proprioseptiikka) potilaan päivittäistoimintojen vaatimalle tasolle (taulukko 2) (25). Harjoitukset tulisi tehdä myös vastakkaiselle alaraajalle (32). Harjoittelun tuloksellisuutta arvioidaan mittaamalla liikelaajuuksia goniometrilla, lihasvoimaa dynamometrilla ja kipua visuaalisella analogiasteikolla (VAS). Harjoitusohjelmien sisältö perustuu ensisijaisesti kliiniseen kokemukseen eikä niinkään tieteelliseen tutkimukseen. Tavoitteet ja harjoitusmuoto määritellään yksilöllisesti. Nivelrikkopotilailla tulisi olla ainakin yksi tai kaksi ohjattua harjoituskertaa, jolloin käydään läpi harjoitusten toteutus (korkeintaan 2-4 harjoitusta kerrallaan) sanallisten ohjeiden ja piirrosten avulla. Potilaat käyvät tämän jälkeen tarvittaessa harvatahtisesti fysioterapeutin tai muun vastaavan valmentajan ohjauksessa.
Nivelrikkopotilaat pyrkivät koukistamaan polvi- ja lonkkaniveltä, jolloin nivelensisäinen paine ja kipu pienenevät. Seurauksena saattaa kehittyä nivelen fleksiokontraktuura. Lonkkanivelrikossa on siten tärkeää venyttää lonkan koukistaja, lähentäjä- ja pakaralihaksia (kuvat 1A, B, C). Lonkkanivelrikossa vahvistetaan erityisesti lonkan ojentaja-, loitontaja- ja lähentäjälihaksia (kuvat 2A, B). Näihin liitetään lantion hallintaharjoitus (kuva 2C). Polvinivelrikossa venytetään reiden etu- ja takaosan lihaksia. (kuvat 3A, B) ja vahvistetaan erityisesti reiden etuosan lihaksia (kuvat 4A, B, C, D). Liikkuvuusharjoitukset voidaan yhdistää polven ojentajalihasten aktivointiharjoituksiin (kuva 4B).
Polvinivelen ja reiden alla ei tulisi pitää selällään nukkuessa tyynyä, ja potilaita kehotetaan olemaan vatsallaan 20-30 minuuttia kerrallaan kahdesti päivässä. Kyljellä nukuttaessa tyyny polvien välissä vähentää vääntöä päällimmäisestä lonkkanivelestä. Potilas säätelee venyttelyharjoitusten kestoa kivun mukaan. Harjoitusten tarkoituksena on pidentää lihasjänneyksikön supistumattomien osasten pituutta. Venyttely tulisi tehdä varovasti taudin pahenemisvaiheessa, jotta niveloireet eivät provosoituisi (33,34).
Jos nivelen liikuttaminen on kivuliasta, suositellaan lihasvoimaharjoittelun alkuvaiheessa isometrisiä (eli lihas työskentelee liikkumatonta vastusta vastaan) harjoituksia. Potilasta neuvotaan tekemään 5-10 sekunnin maksimaalisia lihassupistuksia 10-20 toiston sarjoina. Sarjoja tehdään kerrallaan 3-5 ja ne toistetaan kahdesti tai kolmasti päivässä. Harjoitukset on helppo opettaa eikä erillisiä laitteita tarvita. Isometriset harjoitukset ovat hyvin siedettyjä eivätkä nosta juurikaan nivelensisäistä painetta (35-37).
Dynaamiset harjoitukset jaetaan isotonisiin (eli kuorma on vakio ja kulmanopeus muuttuu) ja isokineettisiin (eli kulmanopeus on vakio ja kuorma muuttuu) harjoituksiin. Näihin on olemassa monenlaisia laitteita, mutta käytännössä omatoimiset dynaamiset kotiharjoitukset ovat riittäviä. Terapianauhojen käyttö sopii hyvin kotiharjoitteluun. Intensiivisemmät harjoitteet esim. jalkaprässillä (kuva 5C) todennäköisemmin parantavat lihasvoimaa paremmin, mutta kivuliaisuus saattaa vähentää sitoutumista harjoitteluun. Voimaharjoitusliikkeet tehdään rauhallisesti sekä työ- että jarrutusvaiheessa, jolloin vältetään niveleen kohdistuvat kuormitushuiput. Jos tietty liikeradan osa on kivulias, voimaa voidaan harjoittaa alkuliikeradalla pysäyttäen liike ennen kipua ja vastaavasti loppuliikeradalla kivuliaan liikeradan osan jälkeen erikseen. Kuormitusta voidaan keventää kivuliaan liikeradan ohi toisen alaraajan avulla. Potilaiden joilla on todettu nivelen selvä instabiliteetti ei tulisi tehdä isokineettisiä harjoituksia. Liian suuresta harjoittelumäärästä kertoo harjoittelun jälkeen yli kaksi tuntia jatkunut nivelkipu, paheneva lihasheikkous, pienentynyt nivelliikkuvuus ja polven turvotus.
Lämpö- ja kylmähoitoja on käytetty kautta aikojen tuki- ja liikuntaelinsairauksien kiputilojen hoidossa. Niillä on sekä analgeettinen että lihasspasmeja vähentävä vaikutus. Paikallinen lämpöhoito nostaa ihon ja ihonalaisen kudoksen lisäksi nivelontelon lämpötilaa (38), jolloin elintoiminnot vilkastuvat (soluaineenvaihdunta, arterioolien laajeneminen, verenkierron vilkastuminen) paikallisesti ja sidekudoksen venyvyys lisääntyy. Kylmän fysiologiset vaikutukset ovat paljolti vastakkaiset: verisuonet supistuvat, aineenvaihdunta ja turvotuksen muodostus hidastuvat. Kokeellisissa nivelrikkomalleissa rotilla on pystytty nopeuttamaan nivelrustovaurion paranemista ultraäänihoidolla (39). Kaneilla lyhytaaltohoito (UKW) ei vaikuttanut nivelrikon vaikeusasteeseen (40) eikä ultraäänihoito kanin nivelruston proteoglykaanimetaboliaan (41).
Vaikka tieteellinen näyttö termisten hoitojen kuten ultraäänen ja UKW:n tehokkuudesta nivelrikon hoidossa puuttuu (28,42-45), käytännön kliiniset kokemukset puoltavat pinnallisten termisten hoitomuotojen käyttöä (38,46-48). Pintalämpöhoidot (sähkötyyny, kuumavesipullo, lämpöpakkaukset) soveltuvat kotihoitoon esim. liikeharjoitteiden esihoitoina ja nivelrikon ns. kuivassa vaiheessa kipuhoitona. Kylmähoidot sopivat nivelrikon tulehdusvaiheen hoitoon. Potilas voi toteuttaa hoidon omatoimisesti kylmäpakkauksilla ja kylmägeelihoidoilla. Kokonaiskäsittelyaika on n. 5-10 minuuttia ja hoito toistetaan vasteen mukaan 2-4 kertaa päivässä. Usean nivelen kylmähoitovaikutus saadaan aikaan avantouinnilla ja huippukylmä- tai kylmäallashoidolla. Termisten hoitojen vasta-aiheita ovat hoitoalueen heikentynyt verenkierto tai ihotunto, akuutit ihottumat, ihoinfektiot, kylmäallergia ja tuoreet traumat.
Sähkökipuhoitoihin kuuluu suuri joukko erilaisia hoitoja kuten galvanisaatio, iontoforeesi, diadynaamiset virtahoidot, interferenssi, transkutaaninen hermostimulaatio (TNS) jne. Sähkövirtojen vaikutusmekanismit eivät selity pelkästään porttikontrolliteorialla, jonka mukaan sähköhoidon tuottamat afferentit hermoimpulssit pysäyttävät nosiseptiivisen transmission selkäytimen takasarvessa. Niillä voi olla myös stimuloivia vaikutuksia soluihin, kudoksiin ja endogeenisiin opioidipitoisuuksiin. Ne ovat rinnastettavissa akupunktioon ja muihin ärsytyshoitoihin. Paljon tutkitusta laserterapiasta ja pulsoivasta elektromagneettisesta hoidosta ei ole osoitettu olevan tehoa polvinivelrikon hoidossa (44,49). Kliinisesti ainoastaan TNS:sta on vahvimmin tutkittua näyttöä polvinivelrikkokivun hoidossa (50). TNS-hoito tulisi toteuttaa pienillä itsehoitoon tarkoitetuilla ladattavilla stimulaattoreilla. Laitteesta valitaan tyypillisesti korkeafrekventtinen stimulaatio, jota annetaan 30-60 minuuttia kerrallaan 2-3 kertaa päivässä.
Polvinivelrikkopotilaat hyötyvät myös akupunktiosta (51), joskin sillä näyttäisi olevan vaikutusta vain kipuun, mutta ei toimintakykyyn. Neulottelupisteinä käytetään klassisia akupunktiopisteitä. Akupunktiohoito kestää kerrallaan 15-30 minuuttia ja hoito toteutetaan vähintään kerran viikossa 5-10 kerran hoitosarjana.
Niveltraktiota ja muita mobilisaatiotekniikoita käytetään erityisesti lonkkanivelrikkopotilailla. Lonkan nivelpintojen erottamiseksi toisistaan tarvitaan vähintään 400 N:n voima (52). Lonkkaveto helpottaa subjektiivista kipua, mutta lonkan liikkuvuuteen ja kävelynopeuteen sillä ei ole vaikutusta (53,54). Lonkkaveto suoritetaan käsin. Lonkkanivelen passiivista mobilisaatiota suositellaan kokeiltavaksi erityisesti alkavassa ja kohtalaisessa lonkkanivelrikossa.
Polvitukien tarkoitus on tukea instabiilia niveltä ja estää ligamentteja venyttymästä. Elastiset polvituet lämmittävät polven ihoa, lievittävät kipua (55) ja parantavat polven asentotuntoa (56). Elastisesta materiaalista (polyamidi, elastaani tai neopreeni) valmistetut polvituet ovat yleensä riittäviä lievittämään polvinivelrikkokipua. Mediaalisessa polvinivelrikossa käytetyt valgisoivat polvituet (polviortoosit) vähentävät koettua toimintahaittaa, parantavat polven asentotuntoa ja normalisoivat kävelyä (55,57,58). Polviortoosit lievittävät kipua paremmin kuin neopreenista tehdyt elastiset polvituet (55). Jäykkien polviortoosien etuna lienee se, että niillä pystytään vähentämään enemmän nivelpintojen välistä kuormitusta. Ortooseja kannattaa kokeilla erityisesti, jos kyseessä on selvästi instabiili polvi tai polvessa on poikkeava yliojennus. Koska ortoosit saattavat olla vaikeakäyttöisiä, on erityisesti iäkkäitä potilaita ohjattava riittävästi.
Patellofemoraalisen nivelrikon oireenmukaisessa hoidossa käytetään myös neopreenistä valmistettuja tukia, joissa on tukityyny painamassa polvilumpiojännettä ja patellaa joko lateraalisesti tai mediaalisesti. Patellan teippaus mediaalisesti antaa lyhytaikaisen kivunlievityksen polvilumpion alaisessa nivelrikkokivussa (59), mutta vahva tutkimusnäyttö tästä hoitomuodosta vielä puuttuu.
Nivelrikon yhtenä syytekijänä on pidetty toistuvaa, impulsiivista kuormitusta (60). Kuormitusta absorboivien jalkineiden ja iskua vaimentavien pohjallisten on ajateltu vähentävän alaraajan kantaviin niveliin kohdistuvaa kuormitusta. Lateraalinen kantakiilaus mediaalisessa ja mediaalinen kantakiilaus lateraalisessa tibiofemoraalisessa polvinivelrikossa vähentää nivelrikon kipuoireita ja parantaa kävelykykyä (61-65). Pitkäaikainen hoitomyöntyvyys saattaa kuitenkin olla huono (66). Hoitotulokset ovat paremmat lievässä ja kohtalaisessa polvinivelrikossa kuin pitkälle edenneessä taudissa (62). Suomessa on kaupan mm. viskoelastisesta polymeeristä valmistettuja kantakiiloja, jotka on vaihdettavissa kengästä toiseen.
Kävelyn apuvälineet kuten keppi, kyynärsauvat ja kävelyteline helpottavat usein nivelkipua ja liikkumista (67-69). Kävelykeppiä ja kyynärsauvaa pidetään vastakkaisella puolella. Keppi pienentää lonkkaniveleen kohdistuvia voimia 17-26 prosentilla (70-72). Vaikka kepin ja kyynärsauvojen käyttömyöntyvyys on huono, niillä on käytännön merkitystä erityisesti vaikea-asteisen alaraajanivelrikon hoidossa.
Muut toimintaterapeuttiset menetelmät keskittyvät potilaan selviytymiseen jokapäiväisistä toimista. Toimintaterapeuttisten menetelmien vaikuttavuudesta on kuitenkin vähän tutkimuksia (73). Kodinmuutostöiden, ympäristönmuutosten (kynnysten poisto, kaiteet), apuvälineiden (tartuntapihdit, sukanvetolaite, vuoteen ja WC-istuimen korotus yms.) ja oikean työergonomian uskotaan helpottavan nivelrikkopotilaan selviytymistä päivittäisestä elämästä.
Harjoittelun on selkeimmin osoitettu lieventävän nivelrikon oireita ja parantavan toimintakykyä ainakin lyhyehköissä hoitotutkimuksissa. Harjoittelun pitkäaikaisvaikutusta ei kuitenkaan tunneta. Epäselväksi jää myös mikä on optimaalisin harjoittelumuoto (taajuus, intensiteetti ja kesto). Suurempi ongelma kuin tiedon puute harjoittelun vaikutuksista on kuitenkin potilaiden motivoituminen ja sitoutuminen harjoitteluun. Iso osa potilaista lopettaa harjoittelun ensimmäisten 6-12 kuukauden kuluessa (74,75). Muista hoitomenetelmistä kuin harjoittelusta tarvittaisiin myös kontrolloituja tutkimuksia enemmän.
Optimaalinen alaraajanivelrikon konservatiivinen hoito edellyttää farmakologisten ja ei-farmakologisten hoitojen yhdistämistä. Ihanteellista olisi, että perusterveydenhuollossa olisi motivoitunut nivelsairauksiin perehtynyt hoitotiimi, joka organisoisi potilasohjauksen yksikköönsä soveltuvalla tavalla. Perusterveydenhuollon lääkäri arvioi potilaalle sopivan hoidon ja johtaa hoitotiimiä. Lääkärin itsensä antama konkreettinen potilasohjaus vastaanottotilanteessa on vähintään yhtä tärkeää kuin tulehduskipulääkkeen valinta. Siihen kuuluu perusinformaation antaminen taudista ja sen ennusteesta, muutaman lihaskuntoharjoitteen ohjaus sekä suositus sopivasta liikuntamuodosta. Ylipainoisen kanssa sovitaan painonhallintatavoitteesta. Fysioterapeutti syventää potilasohjausta ja seuraa harjoittelun tuloksellisuutta. Hoitotiimin tavoitteena on valtuuttaa nivelrikkopotilas hoitamaan itse itseään.
Perusterveydenhuollon hoitotiimin tulee toimia joustavassa yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja muiden kuntoutuspalveluja tuottavien yksikköjen (esim. KELA, työhallinto ja työeläkevakuutuslaitokset) kanssa. Ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet tulisi käynnistää, kun on nähtävissä uhka työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien heikentymisestä. Osa esitetyistä hoitotoimenpiteistä vaatii myös nykyistä tiiviimpää yhteistyötä ja tuotekehittelyä apuvälinetuottajien kanssa.
Nonpharmacological treatment programmes are as important as drug treatment in knee and hip osteoarthritis (OA). Drugs (analgesic and nonsteroidal anti-inflammatory drugs) should not be used as sole treatments in OA. Patient education, weight reduction and therapeutic exercises are the primary therapeutic approaches. Both quadriceps-strengthening and aerobic exercise are beneficial for patients with knee OA. Use of thermal modalities (heat and cold), transcutaneous electrical nerve stimulation, the use of taping, wedged insoles and bracing are also useful in knee OA. Occupational therapy plays a central role in the management of OA patients with functional limitations. However, well-designed trials on the efficacy of nonpharmacological treatment programmes used in knee and hip OA are needed.
Taulukko 1. Polvi- ja lonkkanivelrikon lääkkeettömät konservatiiviset hoitomenetelmät. __________________________________________________ Potilasohjaus - Esitteet, videot, tietokoneohjelmat - Luennot, ryhmäohjaus Painonpudotus Harjoittelu - Liikkuvuusharjoittelu - Lihasvoimaharjoittelu - Aerobinen liikunta Apuvälineet Patellan teippaus Jalkinemuutokset - Kuormitusta vaimentavat kengän materiaalit - Kantapään kiilaukset Tuet Fysikaaliset hoidot - Kylmä ja lämpöhoidot - Sähkökipuhoidot - Vetohoidot - Akupunktio
Taulukko 2. Suositukset toimenpiteistä polvi- ja lonkkanivelrikkopotilaan nivelten suojaamiseksi ja harjoittamiseksi. __________________________________________________ 1. Vältä taakkojen kantamista, jotka ovat yli 10 % vartalon painosta 2. Vältä portaita ja yhdellä jalalla seisomista 3. Vaihtele kuormittavia ja vähemmän kuormittavia harjoituksia päivittäin 4. Valitse kävelynopeus siten, ettet aiheuta kohtuuttomasti oireita nivelistöön 5. Valitse harjoitteet, jotka parantavat nivelen liikkuvuutta, lihasvoimaa ja kestävyyttä 6. Suosi vähän ja kohtuullisesti kuormittavia lajeja (kävely, pyöräily, vesivoimistelu, hiihto) varsinaisiksi aerobisiksi harjoitteiksi, kun nivelkipu ja taudin aktiivivaihe estävät raskaammat harjoitukset 7. Etene kuormittavampiin harjoituksiin, kun rasituksensieto antaa myöten 8. Lisää vähitellen aerobisten harjoitusten päivittäistä suoritusaikaa
Kuva 1. Lonkkanivelrikkopotilaan liikkuvuusharjoitteet. A) Lonkan koukistajalihasten venytys. Aktivoi syvät vartalon lihakset jännittämällä lantionpohjan lihaksia ja vetämällä napaa selkärankaa kohti. Näin venytys ohjautuu lonkkaan eikä selkään. Työnnä lonkkaa eteen ja ylös, kunnes tunnet venytyksen lonkan etuosassa. Pidä venytys niin kauan, että tunnet lihaksen rentoutuvan. Toista 2-6 kertaa niin, ettei kipua tunnu. B) Lonkan lähentäjälihasten venytys. Kevennä vartalon painoa nojaamalla esimerkiksi ovenpieleen. Voit tehdä venytyksen myös yksi puoli kerrallaan. Vie alaraajoja auki haara-asentoon, kunnes tunnet venytyksen lähentäjälihaksissa. Pidä venytys niin kauan, että tunnet lihaksen rentoutuvan. Toista 2-6 kertaa niin, ettei kipua tunnu. C) Pakaralihasten venytys. Ota molemmin käsin kiinni polven takaa. Paina käsillä reittä kohti vatsaa, kunnes tunnet venytyksen pakaralihaksissa. Pidä venytys niin kauan, että tunnet lihaksen rentoutuvan. Toista 2-6 kertaa niin, ettei kipua tunnu.
Kuva 2. Lonkkanivelrikkopotilaan lihasvoimaharjoitteet. A) Pakara-/lonkan ojentajalihasten vahvistaminen. Asetu vatsallesi sängyn tai pöydän päälle lantio reunalla. Supista alavatsalihakset ja pidä lonkat kiinni alustassa. Jännitä pakaralihaksia ja nosta alaraajaa ylös niin, että lonkka ojentuu niin pitkälle kuin mahdollista. Toista 10-15 kertaa. Lepää hetki ja toista sama sarja 3-5 kertaa. B) Lonkan loitontaja-/lähentäjälihasten vahvistaminen. Lonkan loitontajia vahvistettaessa asetutaan kyljelleen alempi polvi koukussa ja päällimmäisen suorana. Kallista lantiota etuviistoon ja pidä lantio paikallaan tässä asennossa liikkeen aikana. Nosta päällimmäistä jalkaa sivulle takaviistoon. Toista 15-20 kertaa. Lepää hetki ja toista sama sarja 2-3 kertaa. Jos lonkka on liikearka, aseta tyyny polvien väliin ja tee harjoitus jännittämällä loitontajalihaksia niin voimakkaasti kuin pystyt (isometrinen harjoitus). Pidä jännitys 10 sekuntia, rentouta. Toista 10 kertaa. Lonkan lähentäjää vahvistetaan nostaen alempaa jalkaa suorana ylöspäin. Toista 15 kertaa. Lepää hetki ja toista sama sarja 2-3 kertaa. Jos lonkka on liikearka, voit tehdä harjoituksen pelkästään jännittämällä lähentäjälihaksia niin voimakkaasti kuin pystyt (isometrinen harjoitus). Pidä jännitys 10 sekuntia. Toista 10 kertaa. C) Lantion hallintaharjoitus. Jännitä syvät vartalon tukilihakset supistamalla lantionpohjanlihaksia ja vetämällä napaa selkärankaa kohti. Nosta lantiota ylös kattoa kohti. Säilytä lantio, lonkat ja reidet samassa tasossa ja nosta toista alaraajaa ylös polvi koukussa tai suorana. Säilytä lantio koko ajan samassa tasossa. Pidä asento 5sekuntia. Laske jalka alustalle. Toista liike 10 kertaa.
Kuva 3. Polvinivelrikkopotilaan liikkuvuusharjoitteet. A) Reiden takaosan lihasten venyttely. Vie venytettävän jalan kantapää eteen ja työnnä istuinkyhmyjä taakse niin, että selkä pysyy suorana. Ojenna polvea jännittämällä reiden etuosan lihaksia. Venytys tuntuu reiden takana. Toista venytys kivuttomana 2-6 kertaa. B) Reiden etuosan lihasten venyttely. Jännitä alavatsan lihakset niin, että lantio pysyy paikallaan venytyksen ajan. Vie kantapäätä kohti pakaraa kädellä tai esimerkiksi vyöllä avustaen. Ojenna lonkkaa suoraksi kunnes tunnet venytyksen etureidessä. Pidä reisi lähellä toista alaraajaa. Toista 2-6 kertaa niin, ettei kipua tunnu.
Kuva 4. Polvinivelrikkopotilaan lihasvoimaharjoitteet. A) Reiden etuosan lihasten vahvistaminen isometrisesti. Jännitä reiden etuosan lihakset niin voimakkaasti kuin pystyt. Pidä jännitys 10 sekuntia. Toista 10 kertaa. B) Polven liikkuvuusharjoitus ja reisilihasten voimaharjoitus ns. sukkaharjoitus. Tehdään tuolin tai sängyn reunalla istuen tai selällään maaten. Laita luistava sukka jalkaan. Liu'uta kantapäätä alustaa pitkin ja ojenna polvi. Vedä polvi takaisin koukkuun niin pitkälle kuin saat. Jos haluat ojennukseen vastusta, kiepauta vastuskumi jalkapohjan alta ja pidä molemmin käsin vastuskumin päistä kiinni samalla polvea ojentaen. Toista 30 kertaa, tee sarjoja kolme. C) Voimaharjoitus reisiprässilaitteella. Pidä polvet ja jalkaterät liikkeen aikana samassa linjassa. Ojenna polvet suoriksi, laske jarruttaen koukkuun. Toista 8-12 kertaa ja tee sarjoja 3-5. D) Reiden ja lonkan ojentajalihasten voimaharjoitus. Ota tuki tukevasta pöydästä, tuolista tai ovenkahvoista. Kyykisty pitäen paino kantapäillä, työnnä istuinkyhmyjä taakse niin kuin istuisit tuolille. Ojenna lantio suoraksi. Kevennä liikettä tarvittaessa käsillä. Toista 10-15 kertaa, tee 3-5 sarjaa. Kuvio 1. Lonkka- ja polvinivelrikon hoito.