Polvivammat ovat yleisiä kaikenikäisillä. Niiden esiintyvyydestä ei ole tarkkoja tilastoja, mutta ne muodostavat merkittävän osan traumatologisista päivystyskäynneistä. Arviomme mukaan polvivammojen esiintyvyys on viime vuosina pysynyt ennallaan tai kasvanut hieman, lähinnä entistä rajumpien vapaa-ajan harrastusten myötä. Polven vammoista ja tutkimisesta on viime vuosien aikana julkaistu useita suomenkielisiäkin katsauksia (1,2,3,4,5). Koska polvivammojen alkuvaiheen diagnostiikan osuvuus on oleellista jatkohoidon onnistumisen kannalta, polven tutkimisen periaatteiden toistuva esillä pitäminen on perusteltua. Tässä katsauksessa keskitytään nimenomaan yleislääkäritasoiseen kliiniseen tutkimukseen. Erikoislääkäritasolla voidaan käyttää lisäksi muitakin tutkimusmenetelmiä, joihin ei tässä artikkelissa puututa. Katsaukseen liittyvät myös internet-oheisaineistona olevat videoleikkeet polven kliinisestä tutkimisesta.
Urheilu ja vapaa-ajan liikunta ovat tavallisimpia polven vääntövamman aiheuttajia. Tyypillisiä urheilulajeja, joissa polvivammoja syntyy, ovat esim. pallopelit, hiihto, laskettelu ja kamppailulajit. Suorat iskuvammat ovat yleensä kaatumisen tai suurienergisen törmäyksen aiheuttamia (liukastumiset, liikennetapaturmat). Murtumien lisäksi merkittäviä vammoja ovat erityisesti polven epävakauteen johtavat nivelsidevammat, jotka usein esiintyvät erilaisina yhdistelminä. Ikääntyneillä ihmisillä, joilla usein on osteoporoosin heikentämä luusto, polven pienienergianen vääntyminen tai iskuvamma saa yleensä aikaan murtuman, kun taas nuoremmalla potilaalla seurauksena on useimmiten nivelsidevamma. Vammamekanismi, polveen kohdistuneiden voimien suunnan ja suuruuden mahdollisimman tarkka arviointi on oleellista diagnostiikan kannalta. Polvivamman mahdollisuus on muistettava myöskin monivammapotilaita tutkittaessa, ja toisaalta suurienergiaisen vamman kohteeksi joutunut polvivammapotilas on tutkittava systemaattisesti. Lisäksi reiden alueen murtumiin saattaa liittyä polven sisäisiä vammoja, jotka tulevat esiin vasta kun alaraajaa pääsee käyttämään murtuman parannuttua. Monien hyvänlaatuisten (polven nivelrikko) tai vakavien sairauksien (osteomyeliitti, septinen artriitti, pahanlaatuinen luukasvain, tms.) ensimmäiset oireet voivat tulla esiin lievän polvivamman yhteydessä. On myös muistettava, että polven seudun kipu voi aiheutua esimerkiksi lonkkanivelen tai lannerangan (L3-4 taso) ongelmista. Oleelliset polvivammapotilaalta kysyttävät asiat on lueteltu taulukossa 1.
Tutkiminen alkaa seuraamalla kuinka tuolilta/paareilta nousu onnistuu, pystyykö potilas kävelemään, ontuuko hän tms. Pitkät housut riisutaan, tutkittavan tulee asettua selinmakuulle ja rentoutua pää tyynyyn painettuna. Tarkastelussa huomioitavia seikkoja ovat turvotukset, virhe- tai pakkoasennot, verenpurkaumat ja ruhjeet. Löydöksiä verrataan terveeseen raajaan.
Polven tutkiminen kannattaa useimmiten aloittaa terveestä polvesta, jotta potilas tottuu lääkärin otteisiin ja luottaa häneen (6). Tutkitaan, onko polvessa kuumotusta, ylimääräistä nivelensisäistä nestettä (hydrops) (kuva 1, videoleike 1. Nivelensisäisen nestemäärän (hydrops) tutkiminen) tai diffuusia pehmytosaturvotusta, mikä on maksimaalisen kivun paikka, ovatko nelipäisen reisilihaksen ja polvilumpion jänteet ehyet, onko polvitaipeessa Bakerin kystaa tms. Myös raajan periferian pulssit ja tunto tutkitaan.
Polven aktiiviset ja passiiviset liikelaajuudet mitataan asteina ja verrataan vammautumattoman polven liikkeisiin. Vertaaminen on oleellista, koska joillakin potilailla on polvissaan yliojennustaipumus, jolloin vammautuneen polven ojentuminen vain suoraksi onkin itse asiassa merkki ojennusvajeesta. Jos nivelessä on runsaasti nestettä, polvi punktoidaan ja liike testataan uudelleen. Kyky nostaa raaja suorana tutkitaan polven ojentajamekanismin vammoja silmälläpitäen (7) (videoleike 2. Polven ojentajamekanismin tutkiminen). Mahdollisen lukko-oireen laatu selvitetään - onko kyseessä todellinen mekaaninen lukko (esim. nivelkierukkarepeämä, irtokappale) vai ns. kipulukko, joka laukeaa usein kipulääkityksellä ja rauhallisella manipulaatiolla.
Polvilumpion sijainti, linjaus (videoleike 3. Polvilumpion sijainnin ja linjauksen tutkiminen), liikkuvuus ja mahdollinen epätasaisuus liukumisessa tutkitaan (videoleike 4. Polvilumpion liukumisen tutkiminen). Polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen lumpion sisäsyrjän puolella, lähinnä reisiluun sisemmän nivelnastan seudussa, on paineluarkuutta. Apprehension-kokeessa polvilumpiota viedään lateraalisuuntaan samalla polvea koukistaen (videoleike 5. Polvilumpion apprehension -testi). Liike on kivulias ja potilas estää päättäväisesti tämän liikkeen, mikäli lumpiossa on sijoiltaanmenotaipumusta (2).
Polven sivusiteiden tukevuus testataan molempiin suuntiin sekä täydessä ojennuksessa että noin 20 asteen koukistuksessa (kuva 2, videoleike 6. Polven sivusiteiden testaus). Mikäli täysin ojennettu polvi antaa periksi, sivusidevaurion lisäksi on epäiltävä myös takakapselin tai ristisiteiden vauriota (9). Jos pelkkä sivuside on vaurioitunut, antaa polvi sivusuunnassa periksi ainoastaan vähän koukistettuna. Sivusuuntaisessa periksiannossa on muistettava myös nivelnastamurtuman mahdollisuus. Pelkkään sivusiteen venymään viittaa tukevassa polvessa tuntuva kipu sivuttaisväännössä ja paineluarkuus sivusiteessä tai sen kulkualueella. Sivusidevaurion hoitolinjan valitsemiseksi luokitellaan vammat kolmeen luokkaan: gradus I: venyttymä, gradus II: osittainen repeämä, gradus III: täydellinen repeämä (7).
Ristisiteiden tutkiminen luotettavasti on akuuttivaiheessa usein vaikeaa kivun ja siitä seuraavan lihasjännityksen vuoksi. Takaristisidettä (PCL) tutkittaessa kannattaa ensin tarkastella polvia sivusuunnasta potilaan ollessa selinmakuulla polvet koukistettuina noin 90 asteen kulmaan. Sääriluun etuääriviiva siirtyy taakse jos takaristiside on vaurioitunut (sag sign). Palpaatiossa sääriluun etuyläreuna on normaalisti noin yhden senttimetrin verran edempänä kuin reisiluun nivelnasta (9). Takaristisiteen rikkoutuessa tämä palpoituva kynnys häviää, ja sääriluun painaminen takasuuntaan voi vielä lisätä periksiantoa (takavetolaatikkokoe) (kuva 3, videoleike 7. Polven ristisiteiden testaus). On muistettava, että polvessa, jossa takaristisde on vaurioitunut, sääriluun eteenpäin vetäminen tässä tilanteessa tuo periksiannon tunteen, kun sääriluu siirtyy normaalille paikalleen. Tämä voi erehdyttävästi muistuttaa eturistisiteen vammaa.
Eturistisiteen tukevuutta voidaan tutkia ns. etuvetolaatikkokokeella (potilaan asento kuten edellä, vedetään sääriluuta etusuuntaan) (videoleike 7. Polven ristisiteiden testaus). Luotettavamman tuloksen saa kuitenkin Lachmannin kokeella (kuva 4, videoleike 8. Lachmannin testi). Siinä polvea kannatellaan 20-30 asteen kulmassa, potilaan alaraaja mahdollisimman rentona, ja liikutellaan sääriluuta vakailla, tukevilla otteilla etu-takasuunnassa. Vetolaatikko- ja Lachmannin kokeessa periksianto ja taikinamainen päätepiste viittaavat eturistisidevaurioon (9). Lievä periksianto voi olla merkki myös osittaisesta eturistisiderepeämästä tai synnynnäisestä nivelen löysyydestä. Vertailu terveeseen polveen on oleellista.
Katkennut eturistiside sallii usein sääriluun ulomman nivelnastan osittaisen sijoiltaanmenemisen (subluksaation) reisiluun vastaavaan nivelnastaan nähden. Potilas voi kokea vastaavan ilmiön polven muljahdus-, tai periksiantotuntemuksena esim. alamäkeä kävellessään. Tämä kiertoliikkeen instabiliteetti tuodaan esiin ns. pivot shift -kokeella (kuva 5). Kokeen yksityiskohtaisesta suoritustavasta on olemassa erilaisia suosituksia (8,9). Periaatteena kokeessa on pitää sääri valguksessa ja sisäkierrossa, ja samalla tehdä polven ojennus-koukistus-liikettä. Noin 30 asteen polvikulmassa tapahtuva klonksahdus on merkki subluksaatiotaipumuksesta, vaurioituneesta eturistisiteestä. Tämän tärkeän, mutta monien lääkärien mielestä hankalan kokeen suoritustapa on myös kuvattu tämän artikkelin internet-oheismateriaalina olevalla videolla (videoleike 9. Pivot shift -testi).
Tuoreissa polvivammoissa pivot shift -kokeella tutkittavaa subluksaatiota on usein vaikea saada esiin kivun ja lihasjännityksen vuoksi. Ristisiteiden periksiantoa voidaan tutkia myös koneellisesti ns. artrometrilaitteilla, mutta menetelmän merkitys rajautuu kuitenkin lähinnä tutkimustyöhön. Selvästi epävakaassa polvessa voi sivu- ja ristisiderepeämien lisäksi olla muitakin pehmytosavaurioita. Kyseessä voi olla jopa polven sijoiltaanmenon jälkitila. Tämän vuoksi, mikäli todetaan monisuuntainen epävakaus, poikkeuksellisen turvonnut tai kivulias polvi, peroneuspareesioireisto tai pulssiton jalkaterä, on potilas lähetettävä viipymättä erikoissairaanhoitoon.
Nivelkierukkavammaan voi viitata nivelrakoon paikantuva paineluarkuus (videoleike 10. Nivelrakojen palpaatio ja Appleyn testi). Etenkin lateraalista nivelrakoa palpoidessa polvi kannattaa pitää suorassa kulmassa, jolloin nivelrako aukeaa paremmin. McMurrayn kokeessa sisempi nivelkierukka tutkitaan pitämällä sääri varuksessa ja ulkokierrossa samalla kun polvi ojennetaan koukkuasennosta. Samanaikaisesti sormilla tunnustellaan nivelrakoa (videoleike 11. McMurrayn testi). Ulompi kierukka tutkitaan vastaavasti pitämällä sääri valguksessa ja sisäkierrossa. Kierukkavamman tyypillinen löydös on nivelraossa sormiin tuntuva, potilaalle kivulias napsahdus ojennettaessa polvea koukkuasennosta (9).
Appleyn koe tehdään potilaan maatessa vatsallaan, polvi koukistettuna suoraan kulmaan. Säärtä kierretään samalla sitä alaspäin painaen, ja toisaalta säärtä ylös nostaen (videoleike 10. Nivelrakojen palpaatio ja Appleyn testi). Nivelraon seudun kipu säärtä alas painettaessa viittaa nivelkierukkavaurioon, kipu säärtä ylösnostaessa puolestaan sivusidevaurioon (6). Akuutissa vaiheessa nivelraot ovat usein diffuusisti arat, ja kaikki polven vääntämiset sattuvat, joten nivelkierukkakokeiden tulokset jäävät usein alkuvaiheessa epävarmoiksi. Toistettu tutkimus pahimman kipuvaiheen mentyä ohi antaa luotettavamman tuloksen. Toisaalta on muistettava, että nivelkierukkakokeiden positiiviset löydökset voivat olla peräisin - paitsi kierukkavammasta - myös esimerkiksi nivelruston tms. vauriosta, joka aiheuttaa mekaanista ärsytystä.
Tutkimuksista, joissa on verrattu kliinisten kokeiden osuvuutta magneettikuvaus- tai leikkauslöydöksiin, on hiljattain julkaistu kaksi katsausartikkelia (8,9). Kliinisten kokeiden luotettavuuslukemat vaihtelevat erittäin suuresti - tutkimukset ovat sisältäneet sekä akuutteja että kroonisia vammoja, ja mukana on ollut myös anestesian aikana tehtyjä tutkimuksia. Myös positiivisten kliinisten löydösten kriteerit vaihtelevat eri tutkimuksissa. Tämän vuoksi näidenkään katsausten perusteella yksiselitteistä yhteenvetoa kliinisten kokeiden luotettavuudesta on mahdotonta tehdä. Pääpiirteittäin voidaan kuitenkin todeta, että eturistisiderepeämän diagnostiikassa, akuutin kipuvaiheen mentyä ohi, Lachmannin koe on selvästi paras. Sen avulla pystytään eturistisiderepeämä toteamaan vähintään 80 prosentin varmuudella (9). Polvinivelen löysyys takavetolaatikkokokeessa, varsinkin yhdistettynä positiiviseen sag sign -löydökseen, on yli 90 %:n varmuudella merkki takaristisiderepeämästä (9). Ristisiteiden tutkimiseen verrattuna nivelkierukkakokeet ovat selvästi epätarkempia. Nivelkierukkakokeista McMurrayn kokeen herkkyys on kohtalainen, mutta Appleyn kokeen merkitystä on pidettävä vähäisenä (9). Sivusiteiden tutkimisen luotettavuudesta ei kunnon tutkimuksia ole. On luonnollisesti muistettava, että kliinisen testin luotettavuuteen vaikuttaa suuresti tekijän koulutus ja kokemus sekä se, kuinka hyvin potilas pystyy rentoutumaan tutkimuspöydällä. Taulukossa 2 on lueteltu polven tyypillisiä pehmytosavammoja ja niihin mahdollisesti liittyviä kliinisiä löydöksiä.
Mikäli nivelessä todetaan selkeä hydrops, tehdään polvipunktio. Se tehdään steriilisti polven ulkosyrjältä. Veren tuleminen ruiskuun koko punktion ajan on merkki veripolvesta. Mikäli punktioneste punertaa vain aluksi, mutta muuttuu sitten normaalin nivelnesteen väriseksi, se on yleensä merkki pistoreitiltä tulevasta artefaktaverestä. Punktionesteen pinnalle nousevat rasvapisarat viittaavat luuvammaan, eli nivelensisäiseen reisi- tai sääriluun, tai polvilumpion murtumaan. Ellei murtumaa ole, yleisin veripolven aiheuttaja on eturistisidevamma (johon voi liittyä myös muu nivelside- tai kierukkavamma). Muita veripolven syitä voivat olla polvilumpion sijoiltaanmeno sekä sisemmän sivusiteen, nivelkapselin tai takaristisiteen repeämät (10,11). Lisäksi on muistettava, että pienikin verimäärä värjää nivelnesteen voimakkaasti. Siten verinen nivelneste voi olla peräisin myös esimerkiksi artroottisen polven vääntymisestä ilman merkittäviä, tuoreita rakennevaurioita.
Natiiviröntgenkuvaus on ensisijainen radiologinen tutkimus. Se pitää tehdä aina jos polvessa on selvää varaamiskipua, lukkiutumisoireita, verinen hydrops, tms. Etu- ja sivukuvista nähdään murtumat, luuta sisältävät jänne- ja ligamenttiavulsiot, taustalla oleva artroosi, yms. muutokset. Polvilumpio-ongelmaa epäiltäessä otetaan myös ns. Laurinin projektio molemmista polvista, polvet kuvataan 25-30 astetta koukistettuina. Siitä katsotaan polvilumpion mahdollinen kallistuminen tai siirtyminen lateraalisuuntaan, avulsiofragmentit, yms. Irtokappaletta epäiltäessä voi ns. tunneliprojektio tuoda lisätietoa.
Magneettikuvaus on polvenkin kuvantamisessa tarkka menetelmä. Esimerkiksi polvivammoihin usein liittyvät luukontuusiot (luumustelmat, bone bruises) erottuvat hyvin (12), vaikkakaan niiden kliininen merkitys ei ole täysin selvä. Pelkästään rustoa sisältävät irtokappaleet näkyvät vain magneettikuvauksessa. Menetelmän etuna on lisäksi se, että sillä saadaan hyvä kuva myös nivelen ulkopuolisista rakenteista, jotka eivät esimerkiksi polven artroskopiassa näy. Nivelen sisäisistä rakenteista nivelkierukan repeämä pystytään toteamaan noin 90 prosentin luotettavuudella (12), ja ristisiderepeämien diagnostiikassa on raportoitu tätäkin parempi luotettavuus (13). Kokemuksen mukaan magneettikuvaus voi olla kuitenkin jopa harhaanjohtava esimerkiksi vanhoissa takaristisidevaurioissa. Lisäksi on muistettava, että magneettikuvaus on staattinen tutkimus ja vaikka se näyttää rakennevauriot varsin tarkasti, se ei sinänsä kerro mitään esimerkiksi polven mahdollisesta epävakaudesta ja sen asteesta.
Magneettikuvaus antaa siis erinomaisen lisän polvivamman diagnostiikkaan. Se ei kuitenkaan kuulu siihen rutiinimaisesti eikä korvaa huolellista kliinistä tutkimusta. Yleensä ottaen polven magneettikuvausta tulee käyttää harkiten (erikoislääkärin harkinnan mukaan), ja sen antaman informaation täytyy vaikuttaa hoitolinjoihin tai mahdollisen leikkaushoidon kiireellisyyden määrittämiseen. Näin myös magneettikuvauksen saatavuus julkisissakin sairaaloissa saadaan pysymään kohtuullisena.
Kaikututkimuksesta voi olla hyötyä nelipäisen reisilihaksen tai polvilumpiojänteen repeämän, Bakerin kystan ruptuuran ja pehmytkudosvammojen diagnostiikassa. Nivelkierukkavamman diagnostiikkaan ei ultraäänitutkimusta pidä käyttää. Tietokonekuvausta käytetään lähinnä nivelpinnan pirstaleisten murtumien preoperatiivisessa arvioinnissa (kolmiulotteiset rekonstruktiot mahdollisia). Se antaa myös tietoa luustopatologiasta, jos vamman yhteydessä epäillään luukasvainta. Angiografia tehdään, mikäli epäillään verisuonivammaa. Tämä tulee kyseeseen polviluksaatiossa (jos todetaan moneen suuntaan instabiili polvi, on muistettava että polvi on saattanut käydä luksaatiossa alkuvaiheessa) ja muissa komplisoituneissa vammoissa. Isotooppikuvauksella on harvoin merkitystä akuutin polvivamman diagnostiikassa.
Polven artroskopia antaa luotettavimman kuvan polven nivelensisäisestä tilanteesta. Artroskopian yhteydessä rutiinimaisesti tehtävä polven vakauden tutkimus anestesiassa puolestaan kertoo hyvin polven kliinisestä stabiliteetista. Polven artroskopialla voidaan siis tutkia tilanteita, jotka eivät millään muilla tutkimuksilla selviä, ja samalla voidaan artroskooppisesti hoitaa suuri osa vammoista. Toisaalta nivelen ulkopuoliset rakenteet eivät tähystyksessä näy. Nivelen tähystys ja magneettikuvaus ovat siis tarvittaessa toisiaan täydentäviä tutkimuksia ja toimenpiteitä. Artroskopian aiheet ja ajankohta määritetään tapauskohtaisesti. Aiemmin on suositeltu kaikkien traumaattisten veripolvien päivystysluontoista tähystämistä. Tätä ei kuitenkaan enää rutiinimaisesti suositella (11). Päivystysluontoinen artroskopia on kuitenkin aiheellinen ainakin, mikäli akuuttiin vammaan liittyy nivelensisäinen avulsiofragmentti tai irtokappale. Irtokappale tai nivelkierukan kassinkahvarepeämä voivat aiheuttaa polveen mekaanisen lukon, joka myös on päivystystoimenpiteen aihe.
Polvivamman diagnostiikka perustuu huolelliseen kliiniseen tutkimukseen ja natiiviröntgenkuvan tulkintaan. Akuuttivaiheessa on tärkeintä erottaa päivystysluonteista hoitoa tai erikoissairaanhoidon tutkimuksia vaativat tilanteet. Akuutti veripolvi tulee useimmiten lähettää erikoislääkärin arvioon, mutta ei välttämättä aina päivystystapauksena. Ellei dislokoituneita murtumia, jännerepeämiä, lukko-oiretta tai merkittävää epävakautta (esimerkiksi ulomman sivusiteen periksianto, tai epäily usean rakenteen vauriosta) ole, voidaan tilannetta jäädä alkuvaiheessa seuraamaan avoterveydenhuollossakin. Alkuvaiheen kivun, turvotuksen ja lihasjännityksen rauhoituttua (muutama päivä - viikko) kliinisen tutkimuksenkin osuvuus paranee. Tarvittaessa tilanteen tarkistaa sitten erikoislääkäri, joka puolestaan päättää esim. magneettikuvauksen ja artroskopian tarpeellisuudesta.
The diagnosis of a knee injury is still based on a good history and careful clinical examination. The most common soft tissue injuries include meniscus and ligament injuries and dislocation of the patella. In the acute phase, rotation and bending the knee causes pain invariably. For a reliable estimate of the injury, clinical examination should, therefore, be repeated when the most acute pain has alleviated.
Native X-ray is the primary radiological examination. The need of an artroscopy or magnetic resonance imaging is determined by a specialist. This article reviews the basics of clical examination of the knee joint. Internet link <a href="http://www.laakarilehti.fi/files/30-322004.html" target="_blank"> http://www.laakarilehti.fi/files/30-322004.html</a> is given for video clips presenting the examination of the knee.
Oheisaineisto internetissä: Artikkeliin liittyvä videoaineisto löytyy osoitteesta: http://www.laakarilehti.fi/files/30-322004.html.
Taulukko 1. Potilaalta kysyttävät polvivammaan liittyvät asiat. __________________________________________________ Vääntyikö polvi, mihin suuntaan? Kohdistuiko polveen suora isku, kuinka suuri vammaenergia? vammamekanismi mahdollisimman tarkkaan Kipeytyikö polvi välittömästi vammasta vai vasta jälkikäteen? pystyikö esim. jatkamaan urheilusuorituksen loppuun pystyikö varaamaan Turposiko polvi heti? merkitsee yleensä veripolvea Kuuluiko ääniä? eturistisiteen repeämään voi liittyä poksahdus, rasahdus, tms. Oliko sijoiltaanmenon tunnetta, virheasentoa? polvilumpion sijoiltaanmeno Onko ollut epävakauden tunnetta, muljahtelua? nivelsidevamma Onko liikerajoitusta tai lukko-oiretta? nivelkierukkavaurio, irtokappaleet
Taulukko 2. Polven tyypillisiä pehmytosavammoja ja niihin viittaavia kliinisten testien löydöksiä. Testien kuvaukset löytyvät tekstistä. __________________________________________________ Vamma Kliininen löydös __________________________________________________ Polvilumpion sijoiltaanmeno Veripolvi1, Apprehension koe +, arkuus lumpion sisäsyrjän puolella Eturistisiteen repeämä Veripolvi1, Lachmannin koe +, etuvetolaatikkokoe +, pivot shift -koe + Takaristisiteen repeämä Sag sign -koe +, takavetolaatikkokoe + Sivusiteen repeämä Periksianto polven sivuttaisväännöissä (periksianto suorana - myös muita rakenteita rikki, periksianto 20 asteen kulmassa - spesifisempi sivusiteille) Nivelkierukan repeämä Polven mekaaninen lukko-oire, nivelraon paineluarkuus, McMurray +, Appley + __________________________________________________ 1Veripolvi voi liittyä muihinkin polvivammoihin
Kuva 1. Polvinivelen hydrops tutkitaan puristamalla nivelen pohjukat umpeen, ja painamalla sitten polvilumpiota alaspäin. Mikäli polvilumpio kelluu painettaessa, on nivelessä ylimääräistä nestettä.
Kuva 2. Polven sivusiteiden kunto tutkitaan sekä polvi suorana että noin 20 asteen koukistuksessa.
Kuva 3. Takaristisiteen vauriota tutkitaan takavetolaatikkokokeella, jossa sääriluun yläosaa painetaan taaksepäin ja tunnustellaan sääriluun etuylänurkan ja reisiluun nivelnastan välistä kynnystä.
Kuva 4. Eturistisiteen repeämän toteamiseksi tehdään Lachmannin koe, jossa sääriluuta liikutellaan etu-takasuunnassa polven ollessa 20-30 asteen kulmassa.
Kuva 5. Eturistisiteen vaurio tutkitaan pivot shift -kokeella, jossa sääri pidetään valguksessa ja sisäkierrossa, ja samalla polvea ojennetaan sekä koukistetaan. Noin 30 asteen kulmassa tapahtuva klonksahdus on merkki vaurioituneesta eturistisiteestä.