Takaisin Tulosta

Liikuntavammat - suurin tapaturmaluokka Suomessa

Suomen Lääkärilehti
2004;59(41):3889-3895
Terveydenhuoltoartikkeli
Jari Parkkari, Pekka Kannus ja Mikael Fogelholm

Liikuntavammat ovat suurin vammoja aiheuttava tapaturmaluokka Suomessa ja tapaturmien määrä on ihmisten vapaa-ajan lisääntymisen myötä kasvamassa (1,2, 3,4). Tilastokeskuksen toistamien väestöhaastattelujen perusteella vuonna 1980 liikuntatapaturmia sattui 15-74-vuotiaille suomalaisille 210000, vuonna 1993 niitä sattui 232 000 ja vuonna 2003 niiden määrä oli 338000 (4). Samanaikaisesti kun liikenne- ja työtapaturmien määrä on pysynyt samalla tasolla ovat koti-, liikunta- ja muut vapaa-ajan tapaturmat lisääntyneet (4). Näyttääkin siltä, että tapaturmien painopiste on maassamme siirtymässä koti- ja vapaa-ajan tapaturmiin.

1980-luvulla Sandelinin työryhmän Suur-Helsingin alueella tekemän haastattelututkimuksen mukaan liikunta- ja urheilutapaturmia sattui 67 tuhatta asukasta kohti vuodessa (2). Koko maan liikunta- ja urheilutapaturmien yleisyydeksi he arvioivat tuolloin 58 tapaturmaa tuhatta asukasta kohti vuodessa (2). Korhosen väitöskirjatutkimuksessa (6) lääkärin hoitoon johtaneiden urheilutapaturmien yleisyys oli miehillä 22 ja naisilla 8 tapaturmaa tuhatta asukasta kohti vuodessa. Samansuuruisia lukuja ovat raportoineet de Loes ja Goldie (7) Ruotsissa (miehet 24, naiset 8/1 000 asukasta/vuosi) ja Lindblad ym. (8) Tanskassa (15/ 1000 asukasta/vuosi).

Maassamme eri liikuntamuodoissa sattuvien vammojen torjuntatyön, hoidon ja näiden resursoinnin suunnittelu edellyttää tapaturmien määrän ja laadun tutkimista sekä niissä tapahtuvien muutosten seurantaa. UKK-instituutissa Tampereella toimivat Tapaturma- ja osteoporoosiyksikkö sekä Urheilulääkäriasema ovat vuodesta 1993 tutkineet koti-, liikunta- ja muita vapaa-ajan tapaturmia. Kuvaamme tässä artikkelissa Tilastokeskuksen kanssa yhteistyössä toteuttamamme kansallisen liikuntaturvallisuustutkimuksen tärkeimpiä havaintoja.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen kohteena olivat 15-74-vuotiaat suomen- ja ruotsinkieliset suomalaiset, joilla ei ollut aikaisempaa tai nykyistä liikuntaa estävää vammaa tai sairautta. Tutkimukseen poimittiin Tilastokeskuksen väestörekisteristä satunnaisotannalla 4 100 henkilöä siten, että maaseudulla ja kaupungeissa asuvien henkilöiden määrä vastasi maamme todellista väestöjakaumaa. Puhelimitse onnistuttiin tavoittamaan 3 657 henkilöä, joista 3 363 (92 %) seurasi liikunnan harrastamistaan ja siinä sattuvia äkillisiä vammoja ja rasitusvammoja vuoden seurantajakson ajan. Vamma ja sen vakavuus määriteltiin Requan ja Garrickin (9) kuvaaman menetelmän mukaisesti niin, että ensimmäisen luokan vamma aiheutti kipuoireen, mutta ei kokonaan keskeyttänyt liikuntaa, toisen luokan vamma keskeytti liikunnan harrastamisen vähintään vuorokauden ajaksi ja kolmannen luokan vamma keskeytti työssäkäynnin.

Tutkimusaineiston keräsi Tilastokeskus puhelinhaastatteluin vuoden 2000 aikana. Haastattelut suoritettiin Tilastokeskuksen rotaatiomenetelmällä siten, että kolmen tuhannen henkilön tutkimusjoukko haastateltiin kolmesti neljän kuukauden välein. Vuoden seurannan aikana tutkimuksen keskeytti 9 prosenttia henkilöistä. Tilastokeskuksen koulutetut haastattelijat tallensivat haastattelutiedot suoraan strukturoidulle sähköiselle lomakkeelle.

Tulokset

Eri liikuntalajien välillä on selviä eroja tapaturmariskissä (taulukko 1). Yksilöllinen vammariski asiointi- ja työmatkaliikunnassa on keskimäärin 0,3 vammaa tuhatta harrastettua liikuntatuntia kohti, harrasteliikunnassa 0,7 ja eri kunto- ja kilpaurheilumuodoissa 3,1. Turvallista ääripäätä edustavat harraste- ja kestävyystyyppiset liikuntamuodot kuten golf, metsästys, marjastus, kodin kunnostustyöt, tanssi, uinti, puutarhatyöt, kävely, soutu, hiihto, sauvakävely ja pyöräily. Toista ääripäätä esimerkiksi squash ja judo. Vammariski tavanomaisissa joukkuelajeissa, kuten lentopallossa, jääkiekossa, jalkapallossa ja koripallossa, asettuvat näiden välimaastoon (taulukko 1).

Kun otetaan huomioon eri liikuntamuotoja harrastavien suomalaisten määrä ja näille henkilöille sattuneet äkilliset tapaturmat ja rasitusvammat, eniten vammoja sattui puutarhatöissä (7,6 prosentille suomalaisista), kävellessä (7,1 %), salibandyssä (4,6 %), kodin kunnostustöissä (4,5 %), pyöräillessä (3,2 %), kuntosalilla (3,1 %), juostessa (3,0 %), pelatessa jalkapalloa (2,8 %) ja aerobicissa (2,5 %) (taulukko 1).

Miesten vammautumisriski oli eri kunto- ja kilpaurheilumuodoissa hieman suurempi kuin naisten, mutta vastaavasti asiointi- ja työmatkaliikunnassa sekä harrasteliikunnassa naisten vammariski oli suurempi (kuvio 1). Vammariskejä laskettaessa on huomioitu ikä- ja sukupuoliryhmien erilainen liikuntaan käytetty aika tunteina ja näin kuvatut riskit ovat vertailukelpoisia. Kunto- ja kilpaurheilussa oli eri ikäryhmien välillä suurempia vammautumisen riskin eroja kuin sukupuolten välillä. Ikääntyminen vähensi yksilön liikuntavammariskiä (kuvio 1).

Kuviossa 2 ovat vammariskit kunto- ja kilpaurheilumuotojen kolmessa pääryhmässä. Altistumisaikaan suhteutetut vammariskit ovat suurimmat sekä miehillä että naisilla joukkue- ja pallopeleissä ja nuoremmissa ikäryhmissä, joissa liikunta on intensiivistä. Tapaturmariski liikunnassa kasvaa, kun kaatumiset tai kontaktit toiseen henkilöön lisääntyvät.

Rasitusvammojen yleisyydestä eri tyyppisten liikuntamuotojen suhteen ei aikaisemmin ole ollut tietoa. Taulukossa 2 on kuvattu äkillisten ja rasitusvammojen osuus eri liikuntamuotojen vammoista. Äkilliset vammat ovat liikunnan aikana yleisempiä kuin rasitusvammat. Naisille sattuu suhteellisesti hieman enemmän rasitusvammoja kuin miehille. Naisten kaikista vammoista 35 % oli rasitusvammoja, kun vastaava luku miehillä oli 22 %.

Vanhojen vammojen uusiutumiset ovat varsin yleisiä sekä miehillä että naisilla. Neljännes kaikista vammoista on vanhojen vammojen uusiutumisia. Vammojen uusiutuminen on yleisintä voima- ja budolajeissa ja vähäisintä asiointiliikunnassa (taulukko 3). Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa vammojen uusiutumisalttiudessa.

Neljännes kaikista liikuntavammoista kohdistuu polveen ja nilkkaan. Myös selkä on varsin yleinen liikuntavammojen sijaintipaikka sekä miehillä että naisilla (kuvio 3). Lähes puolet liikuntavammoista on venähdyksiä, nyrjähdyksiä ja ruhjevammoja. Murtumia kaikista liikuntavammoista on vain 3% sekä miehillä että naisilla (kuvio 4).

Voimistelu- ja palloiluhallit ovat suurin yksittäinen liikuntavammojen sattumispaikka (kuvio 5). Erityisesti miehille näyttää sattuvan runsaasti vammoja liikuntahalleissa. Naisille sattuu määrällisesti eniten vammoja liikuntahallien lisäksi omassa pihassa, teillä ja jalkakäytävillä.

Tutkimukseen vuoden ajan osallistuneet henkilöt kokivat, että useimmissa liikuntavammatilanteissa syy oli heissä itsessään. Näin koki 66 % miehistä ja 61 % naisista. Useimmiten he raportoivat syyksi tekniikan puutteellisuuden, äkillisen oman liikkeen, itsestä johtuvan horjahtamisen tai vanhan vammakohdan heikkouden. Ulkoisista syistä yleisimmät olivat ulkoinen isku, liukas pinta, törmäys vastustajaan ja liiallinen rasitus. Liukastumisen syyksi arvioitiin hyvin harvoin oman jalkineen liukkaus.

Noin 50 % kaikista vammoista aiheutti vähintään vuorokauden mittaisen keskeytyksen liikunnan harrastamiseen tai työssäoloon (taulukko 4). Liikuntavamma keskeytti liikunnan harrastamisen keskimäärin 10 vuorokauden ajaksi (taulukko 5). Työstä poissaolon kesto liikuntavamman jälkeen oli tässä tutkimuksessa keskimäärin yksi vuorokausi (taulukko 5). Kun haittapäivät kohortissa suhteutetaan koko 25-64-vuotiaaseen väestöömme voimme arvioida, että liikunta- ja vapaa-ajan vammat aiheuttavat vuosittain 2,3 miljoona työstä poissaolopäivää.

Liikuntavammat hoidetaan useimmiten itse kotona (taulukko 6). Terveyskeskuksessa, työterveyslääkärillä tai yksityisellä lääkärivastaanotolla hoidetaan 14-23 % vammoista liikuntamuodosta riippuen (taulukko 6). Sairaalahoitoon päätyy vastaavasti 4-9 % vammautuneista. Eniten sairaalahoitoon johtavia vammoja sattuu liikkuessa kävellen tai pyörällä asiointimatkoja (9 % asiointiliikuntavammoista).

Pohdinta

Liikunta- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy maassamme vaatii selkeästi tehostettuja toimenpiteitä erityisesti, kun liikuntaa käytetään yhä enemmän terveyttä edistäviin tarkoituksiin ja siihen osallistuu aikaisempaa enemmän henkilöitä, jotka eivät ole harrastaneet liikuntaa ja joilla on jokin pitkäaikaissairaus. Yllä kuvatuista tuloksista käy ilmi, että altistumisaikaan suhteutettu vaara loukkaantua on varsin pieni eri asiointi-, työmatka- ja harrasteliikuntamuodoissa verrattuna moniin kunto- ja kilpaurheilumuotoihin. Suomalaiset harrastavat kuitenkin eniten harraste- ja työmatkaliikuntaa, ja tätä kautta näissä yksilön kannalta turvallisemmissa liikuntamuodoissa sattuu absoluuttisesti mitattuna runsaasti vammoja. Tässä yhteydessä täytyy muistaa, että vaikka vammoja lukumääräisesti sattuu paljon, vakavat vammat ovat varsin harvinaisia ja yleisin pitkäaikaishaitta on nivelvammaa seuraava alaraaja-artroosi (10).

Samassa liikuntamuodossa eri ikäryhmien välillä näyttää olevan suurempia vammautumisen riskin eroja kuin sukupuolten välillä. Riskit ovat suurimmat 15-34-vuotiailla, jolloin liikunta on intensiivisimmillään, ja tämän jälkeen yksilön vammariski laskee tasaisesti. Tämä havainto on sikäli myönteinen, että liikuntavammoista ei näytä muodostuvan uhkaa ikääntyville liikkujille. Toisaalta myös organisoidun urheilun puolella myös lasten vammautumisriski on pienempi kuin nuorten aikuisten (11).

Tapaturmariski liikunnassa kasvaa kun kaatumiset tai kontaktit toiseen henkilöön lisääntyvät. Näin esim. judossa vammariski on suurempi kuin jalkapallossa. Eri tutkimusten mukaan harrastustuntia kohti laskettu vammariski on kontaktilajeissa noin kolminkertainen verrattuna ei-kontaktilajeihin ja vastaavasti kilpailuissa jopa yli 20-kertainen verrattuna harjoituksiin (11,12). Niinikään peliväline tai varusteet voivat aiheuttaa vammoja. Esimerkiksi lentopallossa pallon kova vauhti ja koripallossa pallon suuri paino ovat osasyitä runsaasti esiintyviin sormivammoihin. Jääkiekossa törmäykset ja kontaktit vastustajaan ja pelialueen laitoihin, viuhuva kiekko ja terävät luistimet aiheuttavat periaatteessa suuren vammariskin, mutta huolellinen suojainten käyttö ja osaava tuomarityöskentely ovat olleet myötävaikuttamassa siihen, että vammariski on pysynyt suunnilleen samana kuin muissa palloilulajeissa (5,13). Kilpaliikuntamuodoista salibandyssa sattuu määrällisesti eniten vammoja. Lisäksi lajin harrastaminen on nopeasti lisääntymässä. Vammojen vakavuus on salibandyssä myös korkeaa luokkaa - mm. silmävammoja ja nivelrikolle myöhemmällä iällä altistavia polven eturistisidevammoja sattuu vuosittain huolestuttava määrä (12). Väärällä tavalla aggressiivinen pelityyli joukkuelajeissa pitäisi karsia jo nuorisokoulutuksessa, jotta vammat aikuisenakin vältettäisiin. Lisäksi asiantuntevan tuomarin tulisi työskentelyllään kyetä eliminoimaan turhat vammat.

Rasitusvammojen yleisyydestä erityyppisten liikuntamuotojen suhteen ei ole aikaisemmin ollut tietoa. Tutkimuksemme osoitti, että altistumisaikaan suhteutettuna eniten rasitusvammoja sattuu kestävyys-, voima- ja budolajeissa; suhteellisesti lähes kolme kertaa niin paljon kuin joukkue- ja pallopeleissä. Rasitusvammat eivät yleensä ole niin vakavia kuin äkilliset vammat, mutta aiheuttavat keskimäärin enemmän haittapäiviä kroonisen luonteensa takia. Erityisesti huonosti iskua vaimentavat jalkineet ja kova liikkumisalusta altistavat rasitusvammoille. Kunnolla iskua vaimentavien jalkineiden hyöty vammojen torjunnassa onkin kiistaton (14).

Kasvuikäisen rasitusvammoja voidaan ehkäistä parhaiten siten, että murrosiän kasvupyrähdyksen vaiheessa ei lisätä yksipuolisen lajiharjoittelun määrää, vaan päinvastoin pyritään monipuolistamaan harjoitusohjelmaa erilaisia harjoitteita sisältäväksi. Harjoitusohjelman monipuolistuessa myös motoriset taidot kehittyvät paremmin ja lihaksisto kehittyy sopusuhtaisesti, mikä on tärkeää kasvuikäisen vammojen ennaltaehkäisynkin kannalta. Kasvuikäisen liikunnan ei tulisi sisältää voimakkaita ja teräviä repäisyjä eikä maksimaalisia painoja. Kasvuikäisten liikunnan ohjauksesta ja valmennuksesta vastaavien koulutukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Ammattitaitoinen valmentaja opettaa jo varhaisessa vaiheessa kunkin lajin vaatimat perustaidot ja tekniikan. Liikunnan ohjaajien ja valmentajien koulutus eri lajien ja eri-ikäisten lasten ja nuorten tyyppivammojen tunnistamiseksi on myös tärkeää.

Vammojen uusiutumiset ovat yleisiä. Neljännes vammoista oli tutkimuksessamme vanhojen vaivojen uusiutumisia. Uusintavammojen ehkäisyssä lääkärin ja fysioterapeutin tulisi omalla toiminnallaan kyetä estämään liian aikainen intensiiviseen liikunnan pariin palaaminen. Kärsivällisyyden edut vammoja kuntouttaessa on osoitettu satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa (15).

Nilkka ja polvi ovat yleisimmät äkillisesti syntyvien vammojen sijaintipaikat. Suurentuneen tapaturmariskin tiedostaminen kilpailu- ja kontaktitilanteissa saattaa jo sellaisenaan vähentää vammariskiä. Tasapainolautaharjoittelusta on satunnaistetuissa kontrolloiduissa asetelmissa saatu hyviä kokemuksia sekä nilkka- että polvivammojen ehkäisyssä (16). Nilkka- ja polvitukien käytöstä ei tervenivelisille urheilijoille ole todettu olevan hyötyä: sen sijaan nilkka- ja polvivammojen jälkeen teippausten ja tukien on havaittu estävän vamman uusiutumista (17,18). Tällöin on kuitenkin muistettava, että teipit ja tuet eivät korvaa vammautuneen raajan asentotunnon, lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden harjoittelua.

Yksi liikuntavamma aiheutti keskimäärin kymmenen vuorokauden tauon liikuntaharrastamisessa ja yhden työstä poissaolopäivän. Shephard (19) päätteli 40 liikuntaa ja työstä poissaoloja käsittelevän tutkimuksen perusteella liikuntaharrastamisen toisaalta vähentävän poissaoloja 0,2 ja 4 päivän välillä muun sairastamisen vähentymisen myötä.

Eri liikuntamuodoissa voidaan toteuttaa monia lajispesifisiä ehkäisytoimenpiteitä (20). Turvallisuustekijät tulee ottaa huomioon myös suunniteltaessa liikuntapaikkoja, liikkumisreittejä tai liikuntaohjelmia. Liikuntatapaturmien ehkäisy tulisi perustua eri lajeille tyypillisten vammojen ja niiden syiden, riskitekijöiden ja syntymekanismien tuntemukseen sekä edelleen satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten perusteella tapahtuvaan tehokkaiden ehkäisykeinojen valintaan. Kuvasimme hiljattain Lääkärilehdessä liikuntavammojen ehkäisykeinoja selvittäneet satunnaistetut, kontrolloidut interventiotutkimukset (20).

Vuoden 2004 aikana Kansanterveyslaitoksella on aloittanut toimintansa uusi koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn yksikkö. Yksikön tehtävänä on tehostaa koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisytyötä edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien ehkäisymenetelmien valtakunnallista käyttöönottoa.

English Summary: Sports Injuries - The Leading Cause Of Trauma In Finland

Sports injuries are the leading cause of trauma in Finland. The purpose of this study was to obtain reliable insight into injury risk in various commuting and lifestyle activities as well as recreational and competitive sports.

A cohort of 3 657 persons was randomly selected from the 15-74-year-old Finnish population. Ninety-two per cent (n = 3 363) of the subjects accepted to participate the one-year follow-up, recording all their physical activities that lasted 15 minutes or longer and registering all acute and overuse injuries that occurred during these activities. To collect the information, the study subjects were interviewed by phone three times at four-month intervals by the trained personnel of the Statistics Finland.

The individual injury risk per exposure time was relatively low, ranging from 0.19 to 1.5 per 1 000 hours of participation in commuting and lifestyle activities including walking and cycling to work, gardening, home repair, hunting and fishing, and in sports such as golf, dancing, swimming, walking and rowing. The risk was clearly higher in squash, orienteering and contact and team sports, such as judo, wrestling, karate, rinkball, floorball, basketball, soccer, ice hockey, volleyball and Finnish baseball ranging from 6.6 to 18.3 per 1 000 hours of participation.

Individual injury risk per exposure hours is relatively low in commuting and lifestyle activities compared with many recreational and competitive sports. However, at the population level, these low-to-moderate intensity activities are practised widely and therefore result in a rather high absolute number of injuries. Efforts to prevent injuries in these activities are thus also needed.

Taulukko 1. Eri liikuntamuotojen harrastaminen vuoden seurantajakson
aikana 15-74-vuotiaiden suomalaisten kohortissa (n = 3 363) sekä
liikuntavammariski eri liikuntamuodoissa.
__________________________________________________
Liikuntamuoto  Ilmoitti  Vammamäärä  Vammat/1 000  Vammat/1 000
harrastaneensa  lajia  henkilövuotta  harrastettua
liikuntamuotoa  harrastaneilla  kohti  tuntia kohti
Koko  Aktiivinen
n  %  kohortti  kohortti  95%:n LV
__________________________________________________
Asiointiliikunta
Pyöräily  1 559  51  33  10,8  21,2  0,48  0,34-0,68
Kävely  2 669  87  62  20,3  23,2  0,19  0,15-0,25
Harrasteliikunta
Puutarhatyö  2 532  83  233  76,2  92,0  1,01  0,89-1,15
Kodin kunnostus  1 740  57  136  44,5  78,2  0,54  0,46-0,64
Metsästys, kalastus  1 653  54  34  11,1  20,6  0,33  0,24-0,47
tai marjastus
Kunto- ja kilpaurheilu
Squash  27  0,9  17  5,6  629,6  18,3  11,4-29,4
Judo  11  0,0  15  4,9  1363,6  16,3  9,8-27,0
Suunnistus  20  1,0  5  1,6  250,0  13,6  5,6-32,6
Kaukalopallo  41  1,0  22  7,2  536,6  11,5  7,6-17,5
Salibandy  249  8,1  139  45,5  558,2  10,9  9,3-12,9
Paini  8  0,0  5  1,6  625,0  9,1  3,8-21,8
Koripallo  59  2,0  30  9,8  508,5  9,1  6,3-12,9
Jalkapallo  191  6,0  85  27,8  445,0  7,8  6,3-9,7
Jääkiekko  82  3,0  55  18,0  670,7  7,5  5,8-9,8
Lentopallo  123  4,0  55  18,0  447,2  7,0  5,4-9,1
Karate  18  0,6  11  3,6  611,1  6,7  3,7-12,1
Pesäpallo  58  2,0  20  6,5  344,8  6,6  4,3-10,3
Rullaluistelu  262  8,6  50  16,4  190,8  5,0  3,9-6,6
Tennis  85  2,8  16  5,2  188,2  4,7  2,9-7,7
Sulkapallo  180  5,9  25  8,2  138,9  4,6  3,1-6,8
Moottoriurheilu  35  1,1  9  2,9  257,1  4,5  2,3-8,6
Laskettelu  187  6,1  36  11,8  192,5  4,1  3,0-5,7
Yleisurheilu  22  0,7  7  2,3  318,2  3,8  1,8-8,0
Ratsastus  64  2,1  35  11,4  546,9  3,7  2,6-5,1
Juoksu  747  24,4  92  30,1  123,2  3,6  2,9-4,4
Luistelu  115  3,8  9  2,9  78,3  3,3  1,7-6,4
Aerobic, jumppa  622  20,3  75  24,5  120,6  3,1  2,5-3,9
Kuntosaliharjoittelu  514  16,8  96  31,4  186,8  3,1  2,5-3,8
Pyöräily  1 570  51,3  98  32,0  62,4  2,0  1,7-2,5
Sauvakävely  346  11,3  19  6,2  54,9  1,7  1,1-2,7
Murtomaahiihto  759  24,8  51  16,7  67,2  1,7  1,3-2,2
Soutu  77  2,5  4  1,3  51,9  1,5  0,6-3,9
Kävely  2 431  79,5  218  71,3  89,7  1,2  1,0-1,3
Uinti  1 103  36,1  26  8,5  23,6  1,0  0,65-1,40
Tanssi  1 790  58,5  42  13,7  23,5  0,7  0,55-1,01
Golf  57  1,9  2  0,7  35,1  0,3  0,07-1,12
Taulukko 2. Äkillisten ja rasitusvammojen osuus kaikista vammoista
eri liikuntamuodoissa.
__________________________________________________
Liikuntamuoto  Äkillinen vamma  Rasitusvamma
n  %  n  %
__________________________________________________
Asiointiliikunta  204  89  26  11
Harrasteliikunta  259  70  109  30
Kuntoliikunta ja kilpaurheilu yht.  1 028  73  383  27
kestävyyslajit  439  65  232  35
joukkuelajit ja pallopelit  429  86  68  14
voima-ja budolajit  160  66  83  34
Taulukko 3. Uusien vammojen ja vanhojen vammojen uusiutumisten osuus
kaikista vammoista miehillä ja naisilla eri liikuntamuodoissa, %.
__________________________________________________
Uusi  Uusiutunut
n  %  n  %
__________________________________________________
Asiointiliikunta  110  89  14  11
Harrasteliikunta  309  76  97  24
Kuntoliikunta ja kilpaurheilu yht.  1 088  73  406  27
kestävyyslajit  524  73  192  27
joukkulajit ja pallopelit  377  75  124  25
voima- ja budolajit  187  68  90  32
Taulukko 4. Liikuntavammojen jakautuminen vamman vakavuuden mukaan
eri liikuntamuodoissa. Luokan II vamma keskeytti liikunnan
harrastamisen ja luokan III vamma työssäkäynnin.
__________________________________________________
Liikuntamuoto  Luokka I  Luokka II  Luokka III
n  %  n  %  n  %
__________________________________________________
Asiointiliikunta  49  43  40  35  26  23
Harrasteliikunta  207  56  112  30  49  13
Kunto- ja kilpaurheilu
kestävyyslajit  331  49  272  41  68  10
joukkuelajit ja pallopelit  224  46  210  43  49  10
Voima- ja budolajit  133  49  116  42  25  9
Taulukko 5. Liikuntavammojen aiheuttamat haittapäivät eri
liikuntamuodoissa 3 363 henkilön kohortissa vuoden seurantajakson
aikana.
__________________________________________________
Liikuntamuoto  Liikunnan keskeytyminen  Työnteon kesketyminen
Haitta-  Vammamäärä  Yksi vamma esti  Haitta-  Vammamäärä  Yksi vamma
esti
päivät  liikuntamuotoa  harrastamisen  päivät  liikuntamuotoa
työnteon
yhteensä  harrastaneilla  keskimäärin, vrk  yhteensä  harrastaneilla
keskimäärin, vrk
Yht  M  N
__________________________________________________
Asiointiliikunta  810  95  9  12  8  304  95  3
Harrasteliikunta  1 400  403  3  4  2  479  403  1
Kunto- ja kilpaurheilu  16 539  1 369  12  10  15  2 003  1 369  1
Yhteensä  18 749  1 867  10  9  12  2 786  1 867  1
Taulukko 6. Liikuntavamman hoitopaikka liikuntamuodoittain,
%-osuudet.
__________________________________________________
Vamman  Asiointi-  Harraste-  Kunto-ja kilpa-
hoitopaikka  liikunta  liikunta  urheilu
__________________________________________________
Koti  67  79  76
Terveyskeskus  14  9  10
Työterveysasema  5  3  3
Yksityislääkäri  4  2  3
Sairaala, ensiapu  6  3  3
Sairaala, osasto  3  1  1
Muualla  1  3  3
Yhteensä, %  100  100  100

Kuvio 1. Liikuntavammojen ilmaantuvuus (1 000 harrastettua tuntia kohti) ikäryhmittäin miehillä ja naisilla kolmessa pääliikuntamuodossa. Kuvio 2. Liikuntavammojen ilmaantuvuus (1 000 harrastettua tuntia kohti) ikäryhmittäin miehillä ja naisilla kunto- ja kilpaurheilun kolmessa pääryhmässä. Kuvio 3. Liikuntavammojen anatominen sijainti miehillä ja naisilla. Kuvio 4. Liikuntavammatyyppien jakautuminen miehillä ja naisilla. Kuvio 5. Liikuntavammojen sattumispaikka miehillä ja naisilla.

Kirjoittajat
JARI PARKKARI
LT, kansanterveystieteen dosentti, ylilääkäri
Tampereen Urheilulääkäriasema, UKK-instituutti
jari.parkkari@uta.fi
PEKKA KANNUS
LT, tapaturmatorjunnan professori
Tampereen yliopisto, lääketieteen laitos, kirurgian yksikkö ja
Tays, kirurgian klinikka
ylilääkäri
UKK-instituutti, tapaturma- ja osteoporoosiyksikkö
MIKAEL FOGELHOLM
ETT, ravitsemustieteen dosentti, johtaja
UKK-instituutti
PSHP, tutkimusyksikkö

Kirjallisuutta

  1. Kvist M, Järvinen M. Urheilupoliklinikassa hoidettavat tyypilliset vammat. Duodecim 1978;94:1335-45.
  2. Sandelin J, Santavirta S, Lättilä R, Vuolle P, Sarna S. Sports injuries in a large urban population: occurrence and epidemiological aspects. Int J Sports Med 1987;8:61-6.
  3. Kannus P, Heiskanen M, Koskela K, Taimela S. Vapaa-ajan tapaturmat. Suom Lääkäril 1995;50:3857-63.
  4. Heiskanen M, Sirén R, Aromaa K. Suomalaisten turvallisuus 2003. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos tutkimustiedonantoja 58. Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita. Helsinki 2004;29:1-45.
  5. Parkkari J, Kannus P, Natri A ym. Active living and injury risk. Int J Sports Med 2004;25:209-16.
  6. Korhonen K. Urheilutapaturmat Mikkelin seudulla 1984-1985. Väitöskirja. Kuopion yliopisto 1986.
  7. de Loes M, Goldie I. Incidence rate of injuries during sport activity and physical exercise in a rural Swedish municipality: Incidence rates in 17 sports. Int J Sports Med 1988;9:461-7.
  8. Lindblad BE, Hoy K, Terkelsen CJ, Helleland HE. The socioeconomic consequences of sports injuries in Randers, Denmark. Scand J Med Sci Sports 1991;1:221-4.
  9. Requa RK, Garrick JG. Adult recreational fitness. Kirjassa: Caine DJ, Caine CG, Lindner KJ, toim. Epidemiology of sports injuries. 1. painos. Champaign: Human Kinetics 1996;14-28.
  10. Kujala U, Orava S, Parkkari J, Kaprio J, Sarna S. Sports career-related musculoskeletal injuries. Long-term health effects on former athletes. Sports Med 2003;33:869-75.
  11. Kujala UM, Taimela S, Antti-Poika I, Orava S, Tuominen R, Myllynen P. Acute injuries in soccer, ice hockey volleyball, basketball, judo, and karate: analysis of national registry data. Br Med J 1995;311:1465-8.
  12. Snellman K, Parkkari J, Kannus P, Leppälä J, Vuori I, Järvinen M. Sports injuries in floorball. A prospective one-year follow-up study. Int J Sports Med 2001;22:531-6.
  13. Mölsä J. Jääkiekkovammat - Epidemiologinen tutkimus jääkiekkovammoista Suomessa. Väitöskirja, Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 157:1-81. Jyväskylä 2004.
  14. Gillespie WJ, Grant I. Interventions for preventing and treating stress fractures and stress reactions of bone of the lower limbs in young adults. Cochrane Review. The Cochrane Library, Issue 1, 2001
  15. Holme E, Magnusson SP, Becher K, Bieler T, Aagaard P, Kjaer M. The effect of supervised rehabilitation on strength, postural sway, position sense and re-injury risk after acute ankle ligament sprain. Scand J Med Sci Sports 1999;9:104-9.
  16. Wedderkopp N, Kaltoft M, Lundgaard B, Rosendahl M, Froberg K. Prevention of injuries in young female players in European team handball. A prospective intervention study. Scand J Med Sci Sports 1999;9:41-7.
  17. Quinn K, Parker P, de Bie R, Rowe, Handoll H. Interventions for preventing ankle ligament injuries. Cochrane Review. The Cochrane Library, Issue 1, 2001.
  18. Farley T, Sterett W, Briggs K, Dennett C, Steadman J. The role of functional bracing in preventing injury in ACL reconstructed professional skiers: A prospective cohort study. San Francisco: AOSSM Specialty Day Abstract book 2004;8.
  19. Shephard RJ. A critical analysis of work-site fitness programs and their postulated economic benefits. Med Sci Sports Exerc 1992;24:354-70.
  20. Parkkari J, Kannus P, Kujala U, Palvanen M, Järvinen M. Liikuntavammat ja niiden ehkäisy. Suom Lääkäril 2003;58:71-6.