Sukupuolitautien tartunnanjäljityksellä tarkoitetaan kaikkien tartunnalle altistuneiden seksikumppanien ohjaamista tutkimuksiin ja hoitoon. Se on oleellinen osa sukupuolitautien torjuntatyötä, ja sen tulisi kuulua itsestäänselvyytenä hyvään hoito- ja tutkimuskäytäntöön. Tarttuvien tautien torjunnan perustana on taudin aiheuttajan tunnistaminen, tartunnan saaneiden selvittäminen ja tartuntaketjujen katkaiseminen. Tartuntaketjut katkaistaan hoitamalla tartunnan saaneet tai informoimalla heidät tartunnan laadusta ja keinoista välttää edelleen tartuttaminen. Erityisen tärkeää tartunnanjäljitys on silloin, kun kyseessä on tauti, jolla on pitkä oireeton tartuttava vaihe, esimerkiksi kuppa tai HIV-infektio. Tässä yhteydessä on oiva tilaisuus neuvontaan, jossa tartunnalle altistuneita motivoidaan jatkossa suojautumaan sukupuolitautitartunnoilta. Hoito varhaisessa vaiheessa vähentää taudin jälkiseurauksien riskiä ja vähentää sekä yksilön kärsimyksiä että yhteiskunnan kustannuksia.
Yleisvaaralliseen tai ilmoitettavaan sukupuolitautiin sairastuneen potilaan ja muiden mahdollisesti tartunnan saaneiden saattamisesta tutkimukseen ja hoitoon on tartuntatautilain 22 §:n mukaan ensisijaisesti vastuussa hoitava lääkäri. Yleisvaaralliseksi sukupuolitaudiksi luokitellaan kuppa, ilmoitettaviksi sukupuolitaudeiksi klamydia, tippuri, HIV, lymphogranuloma venerum, ulcus molle ja hepatiitti B.
Käytännön työssä tavallisimpia jäljitettäviä tauteja ovat klamydia, tippuri, kuppa ja HIV-infektio (taulukko «Taulukko 1»1). Suomessa ei ole vuosiin raportoitu sankkeritartuntoja. B-hepatiittitartuntoja jäljitetään, jos kyseessä on tartuttavassa vaiheessa oleva infektio. Näiden laissa määritettyjen tautien ulkopuolelle jäävät herpes- ja papilloomavirusinfektiot sekä Suomessa harvinainen trichomonas. Herpes- ja papilloomavirusinfektioiden itämisaika voi olla varsin pitkä, tartunnoista suuri osa on subkliinisiä eikä luotettavaa seulontatestiä ole käytettävissä. Toki näissäkin taudeissa on tärkeää informoida etenkin vakituiset seksikumppanit, hoitaa oireiset ja huolehtia tartunnan leviämisen ehkäisemisestä.
Tartunnan saaneen henkilön haastattelun ja siihen liittyvät kumppaneiden yhteydenotot voi hoitavan lääkärin sijasta tehdä myös joku muu tehtävään koulutettu henkilö samassa hoitoyksikössä. Yleisvaaralliseen tai ilmoitettavaan tartuntatautiin sairastunut tai sairastuneeksi perustellusti epäilty on taudin leviämisen estämiseksi velvollinen tiedusteltaessa ilmoittamaan tartuntatavan, tartunnan ajankohdan ja paikan ja sen henkilön nimen, jolta on voinut tartunnan saada.
Jos tartunnan todennut lääkäri ei kykene huolehtimaan tartunnalle altistuneiden kutsumisesta tutkimuksiin, hän voi siirtää tehtävän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille terveyskeskuksessa tai sairaanhoitopiirissä tai sukupuolitautien poliklinikalle. Ilmoittamista varten on erillinen lomake, tartuntatauti-ilmoitus C. Ilmoitus lähetetään erikseen jokaisesta kumppanista ja osoitetaan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille siinä kunnassa, jossa kyseinen henkilö asuu. Ilmoitukset hävitetään toimenpiteiden jälkeen eikä niitä saa tallentaa potilasasiakirjoihin.
Tartunnanjäljitys on luontevinta ottaa puheeksi tartunnan saaneen kanssa heti diagnoosin selvittyä, samalla kun hoito aloitetaan. Haastatteluun on varattava rauhallinen tila ja riittävästi aikaa. On suositeltavaa, ettei huoneessa olisi haastattelijan ja haastateltavan lisäksi ylimääräisiä ihmisiä (poikkeuksena esim. tulkki).
Haastattelussa on käytettävä selkeää kieltä, jota henkilö ymmärtää, ja kiinnitettävä huomiota sananvalintoihin, ettei tahattomasti loukkaa. Haastattelun onnistumisen edellytyksenä on hyvä luottamussuhde. Tartunnan saaneen on voitava luottaa, että lääkäri ymmärtää ahdistuksen ja pelon, joita sukupuolitautitartunnan toteaminen väistämättä herättää. Tartunnan saanut ei usein järkytykseltään kykene heti yhteistyöhön tartunnanjäljityksessä. Asian voi sivuuttaa sillä kertaa ja sopia, että asia otetaan uudelleen esille seuraavalla käynnillä. Tartunnanjäljitystä voi perustella sillä, että altistuneilla on oikeus saada tieto tartunnan mahdollisuudesta, jotta he voivat hakeutua tutkimuksiin, saada tarvittavan hoidon ja välttyä mahdollisilta jälkiseurauksilta.
Haastattelussa pyritään määrittämään tartunta-ajankohta niin tarkkaan kuin mahdollista. Tartunnan saaneen oma käsitys tartunnan kulusta on tärkeä. Jos potilas oireilee, on luontevinta lähteä liikkeelle oireiden alkamisajankohdasta ja kartoittaa takautuvasti seksikontaktien ajankohdat. Kun kyseessä on tippuri tai klamydia, selvitettävä ajanjakso vaihtelee parista viikosta muutamaan kuukauteen (taulukko «Taulukko 1»1). Naisilla ajanjakso on pitempi kuin miehillä, sillä oireet ilmaantuvat naisille usein hitaammin. Jos kyse on taudin komplikaatiosta, käydään altistusmahdollisuudet läpi pidemmältä ajalta kuin komplisoitumattomissa infektioissa.
Koska kupan taudinkulku on hidas ja itämisaika pitempi, selvitettävä ajanjakso voi olla jopa 1-2 vuotta. Kuppapotilaan taudin vaihe (primaari, sekundaari, latentti) infektion toteamishetkellä ratkaisee kartoitettavan ajanjakson pituuden. Tietoa pyritään täydentämään mahdollisten aiempien negatiivisten testitulosten avulla. HIV-infektio vaatii tartunnanjäljitystä tekevältä tarkkuutta ja ammattitaitoa, koska selvitettävä ajanjakso on monesti useiden vuosien mittainen ja partnereiden lukumäärä siten huomattava.
Tartunnanjäljityksen voi toteuttaa joko tartunnan saanut tai hoitopaikka (1). Suositeltavinta on, että potilas itse ilmoittaa kumppaneilleen tartunnasta ja kehottaa hakeutumaan tutkimuksiin. Jos vakituinen seksikumppani on voinut saada tartunnan, informoiminen annetaan mieluiten tartunnan saaneen tehtäväksi. Tutkimusten mukaan vain 25-40 % naispuolisten klamydiapotilaiden kumppaneista hakeutui testeihin potilaan ilmoituksen perusteella (2). Tartunnan saaneen voi olla vaikea tavoittaa satunnaisia kumppanejaan, jolloin hän voi valtuuttaa hoitavan yksikön suorittamaan tehtävän. Kumppaneista selvitetään mahdollisimman tarkat yhteystiedot: nimi, osoite ja puhelinnumero. Jos tiedot ovat epätäydellisiä, niitä voidaan täydentää puhelinluettelon, väestörekisterin ja vastaavien tiedostojen avulla. Aina ei ole realistista tavoittaa kontakteja, esimerkiksi, kun tartunta on saatu satunnaiselta kumppanilta ulkomailla.
Yhteydenotto voidaan tehdä joko kirjeitse tai puhelimitse, ensisijaisesti kuitenkin puhelimitse. On aina syytä varmistaa, että tavoiteltu henkilö on tilanteessa, jossa pystyy puhumaan vapaasti. Kun yhteyttä otetaan puhelimitse, ilmoituksen saajan kanssa voidaan heti sopia tutkimusajasta ja -paikasta ja häntä voidaan tarvittaessa rauhoitella. Kun yhteyttä otetaan kirjeitse, asianomaista pyydetään ottamaan yhteyttä hoitopaikkaan. Ilmoituksesta on käytävä selvästi ilmi, kuka kirjeen on lähettänyt ja yhteystiedot, kehen yhteyttä tulee ottaa ja minne voi hakeutua tutkimukseen. Joskus henkilö, johon on otettu yhteyttä, haluaa tietää, kuka hänet on ilmoittanut. Nimeä ei saa paljastaa ilman ilmoittajan erillistä lupaa, ei myöskään sellaisia tietoja, joista ilmoittajan henkilöllisyys voisi paljastua, esimerkiksi tartunnan tarkkaa ajankohtaa tai paikkaa.
Nykyisillä ilmoitusmenettelyillä tartunnanjäljityksellä tavoitetaan noin 40-60 % kumppaneista (3). Jäljitystyötä tehostamaan tarvitaan siis uusia lähestymistapoja. Geenimonistusmenetelmien käyttöönotto on mahdollistanut klamydian kotitestauksen. Klamydian kotitestausta on käytetty tartunnanjäljityksen tehostamiseksi mm. Tanskassa (4). Satunnaistetussa tutkimuksessa positiivisen klamydiatestituloksen saaneille naisille annettiin mukaan klamydianäytteenottopakkaus toimitettavaksi seksikumppaneilleen. Kotona ohjeen mukaan otettu virtsanäyte postitettiin mukana olleessa kirjekuoressa laboratorioon ja klamydiapositiiviset kumppanit kutsuttiin vastaanotolle hoitoa varten. Verrokkiryhmä kutsuttiin klinikalle näytteenottoa varten. Tutkimusryhmästä kotitestin teki 68 % kumppaneista, kun taas klinikalle tutkimuksiin hakeutui vain 28 %. Tutkimusryhmässä klamydiatesti tehtiin 5 vuorokautta (12,6 vrk) aiemmin kuin verrokkiryhmässä (17,7 vrk). Tällä on merkitystä uusien tartuntojen ehkäisyssä. Sukupuolitautien poliklinikoiden klamydiapotilaista yli kolmannes on jo tartuttanut uusia kumppaneita ennen näytteisiin hakeutumista (5).
Kumppaneiden lääkitystä ilman näytteenottoa on käytetty klamydian torjunnassa etenkin Yhdysvalloissa. Potilaan mukaan annetaan lääkitys tai resepti myös kumppaneita varten. Tutkimusten mukaan hoitomyöntyvyys on parempi ja potilaiden uusintainfektioiden riski pienempi kuin ilmoittamismenettelyä käytettäessä (6,7,8). Suuri ongelma on kuitenkin hoidettujen kumppaneiden muiden seksikumppaneiden jääminen tutkimatta ja hoitamatta. Olisi myös tärkeää löytää kumppanien muut mahdolliset samanaikaiset sukupuolitaudit, HIV-infektio mukaan lukien.
Kun henkilö hakeutuu tartunnanjäljityksen takia hoitopaikkaan, on tärkeää tietää, mistä taudista on kyse. Haastattelussa kysytään myös kondomin käytöstä ja asianmukaisten näytteenottokohteiden valitsemiseksi selvitetään, onko kyseessä ollut emätin-, peräaukko- vai suuseksikontakti. Samalla kannattaa tarjota tehtäväksi myös muita sukupuolitautitestejä. Jos kyse on klamydia- tai tippuripotilaan vakituisesta kumppanista, on perusteltua aloittaa hoito heti näytteenoton jälkeen. Tilapäisten kumppanien kohdalla voidaan jäädä odottamaan laboratoriovastauksia.
Jälkitarkastuksessa pyritään selvittämään, onko tauti parantunut ja käyttääkö potilas lääkitystä oikein. Lisäksi selvitetään, onko potilas ilmoittanut tartunnasta seksikumppaneilleen, ovatko he jo käyneet tutkimuksissa ja onko heidät hoidettu. Olisi sujuvinta, että kumppanien tutkimukset tehtäisiin samassa paikassa, jossa tartunnan saanut on hoidettu. Käytännössä kumppanit voivat asua eri paikkakunnilla, jolloin jäljityksen toteutumisesta ei saada luotettavaa tietoa yhtä helposti.
Sukupuolitauteja hoitavat monet lääkärit, joilla ei ole koulutusta tai kokemusta tartunnanjäljityksestä. Tottumattomuus selvittää seksuaalianamneesia saattaa hankaloittaa tehtävän suorittamista. Kiireisen vastaanoton keskelle voi olla vaikeaa raivata tilaa rauhalliselle haastattelulle. Asiaa ei kuitenkaan saisi jättää hoitamatta, sillä tartunnalle altistuneella on oikeus saada tieto mahdollisesta tartunnastaan. Jos kokee tartunnanjäljityksen ylivoimaisen vaikeana, se on viisainta siirtää asiantuntijalle.
Sukupuolitautitartunnan saanut saattaa pelätä kumppanien reaktioita eikä lupauksistaan huolimatta uskalla itse ilmoittaa heille asiasta. Joskus kumppani tiedon saatuaan kieltäytyy tulemasta tutkimuksiin. Tällöin voidaan sopia, että ilmoitusmenettelyn käynnistää lääkäri. Lääkärin yhteydenotto on usein tehokkaampi kuin tartunnan saaneen, ja partneri tulee tutkimuksiin. Joskus puhelinkeskustelussa selviää, että altistunut on jo käynyt tutkimuksissa ja hoidettu.
Tartunnasta kertominen on erityisen haastavaa, jos tartunta on saatu ulkopuolisessa suhteessa ja vakituinen kumppani on jo tartutettu. Jos tartunnan saanut kieltäytyy kertomasta mahdollisesta tartunnasta vakituiselle kumppanilleen, lääkärillä on lakiin perustuva oikeus vastoin potilaan lupaa ilmoittaa partnerille tartunnasta vain, jos kyseessä on yleisvaarallinen tauti, eli kuppa. Ilmoitettavissa sukupuolitaudeissa tätä menettelyä ei voida toteuttaa ja potilasta voidaan vain rohkaista kertomaan kumppanilleen tai tarjota mahdollisuutta hoitopaikan lähettämään kutsuun.
Tartunnanjäljitys on tärkeä osa sukupuolitautien hoitoa ja tartunnantorjuntaa. Tehokas tartunnanjäljitys vähentää sekä yksilöiden inhimillisiä kärsimyksiä että tartunnoista yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Tartunnastaan tietämättömien seksikumppaneiden löytäminen ja informoiminen on tehokkain ja taloudellisin keino estää tartuntojen leviämistä. Jäljityksen yhteydessä annettavalla ohjauksella pyritään motivoimaan vastuulliseen seksikäyttäytymiseen. Tartunnanjäljityksessä esiintyvät käytännön ongelmat ovat voitettavissa hoitohenkilökunnan oikealla asenteella ja koulutuksella.
Taulukko 1. Tavallisimmat jäljitettävät taudit ja jäljityksessä takautuvasti selvitettävä aika eri taudeissa.