Ks. artikkelin pdf-versio «http://www.fimnet.fi/cl/laakarilehti/pdf/2017/SLL252017-1635.pdf»1 Lääkärilehden sivuilla (vaatii FiMnet-tunnuksen).
Myyräkuume (nephropathia epidemica) on Suomessa yleinen ja väestön hyvin tuntema virustauti. Sen aiheuttaa metsämyyrien (Myodes glareolus) eritteistä ilmeisesti hengitysteiden kautta tarttuva Puumala-hantavirus (1).
Myyräkuume kuuluu munuaisoireisiin verenvuotokuumeisiin, joita aiheuttaa Euroopassa myös Dobrava-virus, Aasiassa Hantaan-virus ja kaikkialla maailmassa Seoul-virus (1). Etelä- ja Pohjois-Amerikassa tavataan myös sydänkeuhko-oireyhtymää, jonka tavallisimmat aiheuttajat ovat Sin Nombre- ja Andes-hantvirukset. Hantavirusinfektiot jättävät elinikäisen immuniteetin (1).
Kukin näistä viruksista elää luonnossa pääsääntöisesti omassa isäntäjyrsijässään. Puumala-virus on ainoa Suomessa esiintyvä hantavirus ja metsämyyrä ainoa jyrsijä, jonka Suomessa tiedetään kantavan sitä. Myyräkuumeen ei ole todettu tarttuvan ihmisestä toiseen.
Metsämyyräkannat noudattavat Pohjois-Euroopassa yleensä kolmen vuoden sykliä (2). Eniten virusta kantavia myyriä on alkutalvella (2), mikä selittää tautiesiintymien runsautta loppusyksyllä ja alkutalvella. Myyrä kantaa virusta oireettomana kroonisesti ja levittää sitä eritteissään usean kuukauden ajan (3). Virus säilyy tartuntakykyisenä huoneenlämmössä kaksi viikkoa ja kylmässä vielä pidempään (4).
Suomessa todetaan vuosittain noin 1 000-3 000 serologisesti varmistettua Puumala-virusinfektiota. Sairastuneista kaksi kolmasosaa on miehiä ja suurin osa työikäisiä (5). Riskiammateissa ovat eläintutkijat, metsurit ja maanviljelijät. Lapsilla ja nuorilla tauti on harvinainen, esim. vuonna 2015 vain 2,1 % sairastuneista oli alle 20-vuotiaita (www.thl.fi).
Seroprevalenssi väestössä on noin 5 % ja vuotuinen ilmaantuvuus 31/100 000 asukasta (5,6). Serologisesti diagnosoitujen tapausten määrää ja seroprevalenssilukuja vertailemalla on arvioitu, että vain noin 30 % Puumala-viruksen infektoimista henkilöistä kokee niin merkittäviä oireita, että hakeutuu lääkärin vastaanotolle.
Myyräkuume voi kuitenkin olla myös vakava, yleisoireinen infektiotauti. Serologisesti varmistetuista infektioista noin puolet hoidetaan vuodeosastolla (5).
Useissa eri aineistoissa on havaittu, että tupakointi lisää sairastumisriskiä (7-9). Tampereella tehdyn kyselytutkimuksen perusteella myyräkuumeen vuoksi sairaalahoitoon joutuneet potilaat tupakoivat huomattavasti useammin kuin suomalainen väestö keskimäärin. Potilaista yli 50 % tupakoi, kun miesten tupakointi väheni tutkimusajanjaksolla 33 %:sta 22 %:iin ja naisten tupakointi vaihteli välillä 14-22 % (10). Lisäksi myyräkuumeeseen liittyvä akuutti munuaisvaurio oli tupakoitsijoilla merkittävästi vaikeampi kuin tupakoimattomilla henkilöillä (10). Havainto on hiljattain vahvistettu saksalaisessa aineistossa (11). Lisätutkimukset ovat tarpeen patogeneettisten mekanismien selvittämiseksi.
Myyräkuumeen itämisaika on 2-6 viikkoa. Taudinkuva on erittäin vaihteleva (1,12-15) ja siihen vaikuttavat mm. perintötekijät (16). Suomessa myyräkuumeeseen kuolee keskimäärin yksi henkilö vuodessa (5).
Kaikille hantavirustaudeille on ominaista lisääntynyt kapillaarien läpäisevyys (1,15). Hantavirukset infektoivat mm. verisuonten endoteelisoluja ja aiheuttavat muutoksia niiden toimintaan (1,15). Virus ei kuitenkaan aiheuta solutuhoa, ja oletetaankin, että sytotoksisilla T-soluilla ja sytokiineilla on merkitystä kapillaarivuodon synnyssä. Ilmeisesti myös bradykiniinin (BK) vapautuminen ja komplementtijärjestelmän aktivoituminen ovat osallisena patogeneesissa (1,15).
Kapillaarisuonten lisääntynyt läpäisevyys selittää monta myyräkuumeen oiretta ja löydöstä, kuten sairauden alkuvaiheessa joskus ilmaantuvan verenpaineen laskun ja sokin, hemokonsentraation, näön sumentumisen, pleuranesteen ja keuhkopöhön sekä vatsan ultraäänitutkimuksessa havaittavat nestekertymät.
Tavallisimmat oireet ovat äkisti nouseva korkea kuume, päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, näköhäiriöt, virtsamäärien väheneminen sekä vatsa- ja selkäkipu (17). Vatsaoireet voivat olla niin voimakkaita, että herättävät epäilyn esim. umpilisäkkeen tulehduksesta.
Keskushermostoperäisiä oireita, kuten päänsärkyä, huimausta ja väsymystä, esiintyy yleisesti ja myös sekavuutta voi ilmetä (18). Oulussa tehdyssä tutkimuksessa noin 50 %:lla sairaalahoitoon joutuneista myyräkuumepotilaista havaittiin selkäydinnesteessä suurentuneita proteiini- ja leukosyyttipitoisuuksia sekä IgM-luokan vasta-aineita Puumala-virusta kohtaan (18). Erityisesti nuoret miehet olivat alttiita keskushermostoperäisille oireille ja löydöksille (19).
Ohimenevä näön heikkeneminen on myyräkuumeelle tunnusomainen oire. Syynä on yleensä myopia ja myooppinen siirtymä, eli silmän taittovoima muuttuu tilapäisesti likitaitteisuuden suuntaan. Ilmiö johtunee lähinnä nesteen kertymisestä mykiöön. Näköhäiriö syntyy nopeasti kuumevaiheessa ja korjaantuu muutaman päivän aikana. Etenevissä tutkimuksissa on havaittu silmäoireita jopa 70 %:lla potilaista (20,21). Tavallisin löydös on alentunut silmänsisäinen paine (20,21), ja myös sulkukulmaglaukoomaa on kuvattu (22,23).
Myyräkuumepotilaan tyypillisiä laboratoriolöydöksiä ovat proteinuria, hematuria, trombosytopenia ja leukosytoosi sekä suurentuneet kreatiniinin ja C-reaktiivisen proteiinin pitoisuudet (17). CRP voi olla hyvinkin suuri, mutta pitoisuuden ei ole osoitettu olevan yhteydessä myyräkuumeen vaikeuteen (24).
Alkuvaiheessa voidaan havaita myös suurentunut hematokriitti, mutta taudin edetessä kehittyy usein ohimenevä anemia. Elektrolyyttihäiriöt ja maksaentsyymien pitoisuuksien kasvu ovat niin ikään tavallisia löydöksiä. Plasman albumiinin pitoisuus pienenee akuutin taudin yhteydessä.
Sydänfilmissä todetaan 18-57 %:lla potilaista epäspesifejä ja ohimeneviä muutoksia, kuten T-aallon invertoitumista ja ST-segmentin laskua (25,26). Jopa 80 %:lla potilaista ilmenee kuumeeseen nähden suhteetonta bradykardiaa (25). Tutkimuksissa sydänfilmilöydökset eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet potilaille oireita tai komplikaatioita ja ne ovat myös korjaantuneet itsestään (25,26).
Kolmasosalla sairaalahoidossa olevista aikuisista potilaista havaitaan muutoksia keuhkojen röntgenkuvassa: pleuranestettä, keuhkoparenkyymin varjostumia ja joskus harvoin keuhkopöhöä (27). Kaikukuvauksessa voidaan todeta munuaisten ja pernan koon suureneminen sekä pleuraalisia, perikardiaalisia tai perirenaalisia nestekertymiä (28). Kuvauslöydös saattaa herättää myös virheellisen epäilyn sappirakon tulehduksesta.
Trombosytopenia on yleinen ilmiö myyräkuumeessa (29), mutta sen syy ei ole täysin selvinnyt. Verihiutaleiden tuotannon luuytimessä tiedetään vilkastuvan (30,31). Myös kulutuksen on havaittu lisääntyvän, ja plasman D-dimeerin pitoisuus voi olla akuutissa taudissa suuri merkkinä kiihtyneestä fibrinolyysistä (32). Pernan koon suureneminen on tavallista, mutta löydöksellä ei ole osoitettu olevan yhteyttä trombosytopenian vaikeuteen (33).
Pirkanmaalaisessa 546 potilaan aineistossa trombosytopeniaa havaittiin 90 %:lla potilaista ja 28 %:lla trombosyyttiluku oli alle 50 (× 109/l) (29). Verihiutaleiden määrä on pienimmillään 4-5 päivää kuumeen noususta korjaantuen sitten muutamassa päivässä normaaliksi (29,34). Vaikka trombopenia on yleinen ja usein vaikeakin, ovat esimerkiksi pään tai vatsaontelon sisäiset verenvuodot harvinaisia. Ohimenevästi voi esiintyä nenäverenvuotoa, verenpurkaumia silmien sidekalvolla, makroskooppista hematuriaa, petekkioita ja vuotoa pistospaikoista (17).
Joskus myyräkuumeeseen voi kuitenkin liittyä vakaviakin vuotoja, ja kuolemaan johtaneissa tapauksissa vuotoja on kuvattu useissa elimissä (13,35). Oululaiset kollegat ovat kuvanneet kolme myyräkuumepotilasta, joilla ilmeni täydellinen, mutta nopeasti ohimennyt näönmenetys aivolisäkkeen verenvuodon yhteydessä (13,18). Aivolisäkkeen verenvuodon mahdollisuus kannattaakin pitää mielessä, jos potilas kertoo tilapäisestä näönmenetyksestä.
Vuotojen lisäksi tapahtuu myös kiihtynyttä hyytymistä (30,32). ISTH:n (International Society of Thrombosis and Haemostasis) kriteerit täyttävää DIC-oireyhtymää (disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio) on havaittu jopa neljäsosalla sairaalassa hoidetuista (32,36). Ruotsalaisessa aineistossa todettiin hiljattain syvä laskimotukos kahdella akuuttia myyräkuumetta sairastavalla (30). Suomalaisilla potilailla laskimotukoksia ei ole toistaiseksi kuvattu.
Suurimmalle osalle sairaalahoitoon joutuneista myyräkuumepotilaista kehittyy ohimenevä, vaikeusasteeltaan vaihteleva akuutti munuaisvaurio (37). Retrospektiivisessä, Tampereella tehdyssä tutkimuksessa akuutti munuaisvaurio (kreatiniinipitoisuus yli 100 µmol/l) todettiin 83 %:lla sairaalassa hoidetuista ja vaikea se oli kolmasosalla potilaista (kreatiniinipitoisuus yli 354 µmol/l) (37).
Suurin kreatiniiniarvo mitataan keskimäärin 7.-9. päivänä kuumeen alkamisesta, minkä jälkeen pitoisuus alkaa yleensä pienentyä (37). Toipumisvaiheessa virtsaneritys lisääntyy voimakkaasti ja voi olla useita litroja vuorokaudessa.
Tutkimuksiin osallistuneet potilaat ovat tulleet sairaalahoitoon keskimäärin 4. päivänä oireiden alusta (29), missä vaiheessa kreatiniiniarvo voi vielä olla normaali tai vain lievästi suurentunut.
Munuaisten sairastumisen merkkinä havaitaan kreatiinipitoisuuden kasvun lisäksi hyvin yleisesti proteinuriaa ja mikroskooppista hematuriaa (17). Kolmasosalla potilaista proteinuria on nefroositasoista. Hiljattain on havaittu, että albumiinin määrä sairaalaan tulovaiheessa otetussa virtsan liuskakokeessa ennustaa kehittyvän akuutin munuaisvaurion vaikeutta (38). Liuskatestin albumiinituloksen ≥ 2+ perusteella pystyttiin tunnistamaan 89 % potilaista, joilla myöhemmin ilmeni vaikea vaurio.
Myyräkuumeen aiheuttama akuutti munuaisvaurio on kuitenkin hyväennusteinen. Tampereen aineiston 556 potilaasta kukaan ei menehtynyt sairaalahoidon aikana eikä kolmen kuukauden kuluessa kotiutumisesta, vaan kaikki toipuivat (37). Ennuste poikkeaa siten suuresti muista syistä johtuvan akuutin munuaisvaurion ennusteesta. Pitkäaikaisseurannassakaan ei ole havaittu munuaisten toiminnan heikentymistä myyräkuumeen sairastamisen jälkeen (39).
Myyräkuume on yleisinfektio, ja joskus potilaalla voi esiintyä epätyypillisiä oireita ja löydöksiä. Taudin harvinaisina ilmentyminä on kuvattu mm. perimyokardiitti, meningoenkefaliitti, hepatiitti, akuutti disseminoitunut enkefalomyeliitti ja Guillain-Barrén oireyhtymä (1).
Myyräkuumeen diagnoosi perustuu tyypilliseen kliiniseen taudinkuvaan ja serologiaan. Serodiagnostiikassa käytetään hyväksi immunofluoresenssitekniikkaa ja/tai entsyymi-immunologista tekniikkaa (40). Käytössä on myös pikatesti (immunokromatografinen menetelmä).
Useimmilla potilailla todetaan IgM-luokan vasta-aineita Puumala-virusta kohtaan jo oireiden alkaessa. Joillakin potilailla IgM-vaste saattaa kuitenkin viivästyä. Jos tulos on negatiivinen, mutta taudinkuva viittaa myyräkuumeeseen ja oireiden alusta on kulunut alle 6 päivää, näytteenotto tulisi uusia muutamaa päivää myöhemmin.
Potilas kannattaa lähettää sairaalahoitoon, mikäli todetaan kuivumistila tai toisaalta nesteretentio tai mikäli yleistila on huono (taulukko «»1). Jo virtsamäärien väheneminen ja suurentunut kreatiniinipitoisuus ovat sairaalahoidon aiheita, sillä akuutissa munuaisvauriossa tarvitaan päivittäistä laboratoriokokeiden, potilaan voinnin ja nestetasapainon seurantaa. Päätöstä tehtäessä hyvä apu on halpa ja lähes jokaisessa päivystyspisteessä käytössä oleva virtsan liuskakoe, koska sillä mitattu runsas albumiinin määrä näyttää ennustavan melko hyvin vaikean munuaisvaurion ilmaantumista (38).
Lähettäminen on perusteltua myös, jos diagnoosi on epävarma. Erotusdiagnostiikassa tulee huomioida muiden virusten ja bakteerien aiheuttamat infektiot (erityisesti sepsis) sekä muut akuuttia munuaisvauriota aiheuttavat tilat.
Myyräkuumeen hoidossa keskeistä on kipujen ja nestetasapainon hoito. Potilas saattaa sairaalaan tullessaan olla matalapaineinen ja hypovoleeminen oksentelun ja kuumeen aiheuttaman kuivumisen vuoksi. Kuivuma korjataan nesteitä antamalla. Oligurian jatkuessa nesteen antoa täytyy kuitenkin vähentää, koska kapillaarien lisääntyneen läpäisevyyden vuoksi vaarana on nopeasti kehittyvä keuhkopöhö. Polyuriavaiheessa tulee huolehtia siitä, että potilas saa riittävästi nesteitä.
Dialyysihoitoa tarvitsee noin 4 % sairaalahoidossa olevista potilaista (37).
Pahimmillaan taudin patogeneesille tyypillinen lisääntynyt kapillaaripermeabiliteetti voi johtaa hoidolle reagoimattomaan sokkiin ja potilaan menehtymiseen (15). Vaikea taudinkuva saattaa kehittyä hyvin nopeasti, jopa tunneissa. Tila muistuttaa septistä sokkia, ja potilas kuuluukin tehohoitoon.
Olemme hiljattain kuvanneet kaksi potilastapausta, joissa bradykiniinireseptorin estäjällä ikatibantilla arvioitiin olevan suotuisa vaikutus vaikean myyräkuumeen taudinkulkuun (12,14). Myyräkuumetta vaikeammissa hantavirustaudeissa reseptorin estäjien käytöstä ei ole tutkimustietoa.
Puumala-virusta vastaan ei ole vielä kehitetty rokotetta.
Työterveyslaitos suosittelee hengityssuojaimen (FFP3-tasoinen suodattava puolinaamari) käyttöä ulkorakennuksia siivotessa (www.ttl.fi). Käytön hyödyllisyydestä ei ole tutkittua tietoa. Mökkisiivous kannattaa tehdä vasta keväällä, koska silloin myyräkannat (ja viruksen määrä) ovat pienimmillään. Lisäksi jyrsijöiden jätökset kannattaa siivota mieluummin kostealla kuin esim. lakaisemalla pölyn lennättämisen välttämiseksi.
Potilaat toipuvat yleensä täysin, joskin väsymys voi jatkua useita viikkoja. Mikäli myyräkuumeeseen on liittynyt akuutti munuaisvaurio, plasman kreatiniinipitoisuus ja virtsanäyte tulee kontrolloida 2-4 viikon kuluttua kotiutumisesta. Tällöin tulosten tulisi jo olla normaaleja. Harvinaisena komplikaationa on kuvattu glomerulonefriitti pian myyräkuumeen sairastamisen jälkeen (41,42). Potilas onkin syytä lähettää nefrologin arvioon, mikäli proteinuria ei häviä seurannassa odotetusti.
Harvinaisina tapahtumina myyräkuume voi aiheuttaa myös aivolisäkkeen verenvuodon ja panhypopituitarismin (13,35,43,44). Keskushermostoinfektioille tyypillisiä oireita esiintyy yleisesti, ja on mahdollista, että hypotalamus-hypofyysialueen vioittuminen johtaa hormonisäätelyn häiriöihin ajateltua useammin. Aineistossamme 30 potilaalla 54:stä oli poikkeavuuksia veren hormonipitoisuuksissa myyräkuumeen akuutissa vaiheessa. Viiden vuoden kuluttua sairastamisesta potilaista 17 %:lla havaittiin jokin krooninen hormonipuutos (kuten hypotyreoosi tai hypogonadismi) (45).
Hiljattain Oulussa tehtyyn tutkimukseen osallistui 47 potilasta, jotka olivat sairastaneet myyräkuumeen 4-8 vuotta aiemmin (46). Kahdella potilaalla oli ollut aivolisäkkeen verenvuoto taudin akuutissa vaiheessa. Heistä toisen hypopituitarismi oli parantunut, mutta toinen tarvitsi edelleen hormonilääkityksiä. Sen sijaan myöhäissyntyistä hypopituitarismia ei havaittu (46).
Myyräkuume on yleinen infektiotauti Suomessa. Potilaat tulevat sairaalahoitoon tutkimusten mukaan keskimäärin 4. sairauspäivänä, jolloin tautiin viittaavat trombosytopenia, proteinuria, hematuria ja suurentunut CRP-pitoisuus ovat yleensä jo havaittavissa. Kreatiniinipitoisuus sen sijaan saattaa olla vielä normaali ja akuutti munuaisvaurio vasta kehittymässä. Ensiavussa tehtävällä virtsan liuskatestillä voidaan kuitenkin melko hyvin ennustaa vaikean munuaisvaurion ilmaantumista.
Sairaalahoito on aiheellinen erityisesti, mikäli potilaalla on matala verenpaine, akuutti munuaisvaurio, kovia kipuja tai mikäli hänen yleistilansa on huono. Myös vaikea trombosytopenia edellyttää sairaalaseurantaa, vaikka vakavat vuodot ovatkin onneksi harvinaisia.
Puumala hantavirus-induced epidemic nephropathy (EN) is a mild type of haemorrhagic fever with renal syndrome. There is considerable variability in the clinical severity of EN, ranging from asymptomatic to occasionally fatal disease. After an incubation period of 26 weeks, the disease begins with sudden high fever, headache, back and abdominal pains, nausea and visual disturbances. The typical features are increased capillary leakage, renal involvement and thrombocytopenia. Signs of renal involvement include proteinuria, haematuria, and oliguric acute kidney injury (AKI). The highest creatinine level is usually reached on the seventh to ninth day after the onset of fever. Severe AKI is a common finding in hospital treated patients with acute EN, but it has, however, a good prognosis. Around 5 % of the hospitalized patients require transient dialysis therapy. It has been shown that current smokers suffer from more severe AKI than non-smokers. Serious haemorrhages are rare, but mild bleeding manifestations, such as conjunctival bleeding, petechiae, or epistaxis, occur in about one-third of the patients. The lowest platelet count is usually seen on the fourth day after the onset of symptoms.
In Finland, around a half of the patients with serologically confirmed EN are treated in hospital. Indications for hospital treatment include hypotension, hypovolaemia or fluid retention, AKI, uncertainty about diagnosis, and severe thrombocytopenia. Referral to hospital is also indicated if the patient suffers from severe pains. Patients are treated with supportive therapy, as there is no specific treatment. Maintaining fluid balance and kidney function is of critical importance in EN.
