Skistosomiaasi (halkiomatotauti, bilhartsiaasi)
Lääkärin käsikirja
9.11.2021 • Viimeisin muutos 9.11.2021
Aiheuttaja
- Schistosoma mansoni, S. haematobium, S. japonicum ja harvinaisemmat S. mekongi, S. malayensis, S. intercalatum ja S. guineensis
Esiintyminen
- Suurin tartuntariski on Afrikassa. Ei yleensä tavata yli 1 800 m:n korkeudessa.
- Schistosoma mansonia esiintyy Afrikassa, Lähi-idässä sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa, S. haematobiumia Afrikassa ja Lähi-idässä ja S. japonicumia Aasian itä- ja kaakkoisosissa. S. mekongi ja S. malayensis (Kaakkois-Aasia) sekä S. intercalatum ja S. guineensis (Afrikka) ovat harvinaisempia.
- Endeemisillä alueilla yleisempi maaseudulla kuin kaupungeissa
Tarttuminen
- Ihminen saa skistosomatartunnan makeassa vedessä uidessaan tai kahlatessaan, kun kerkaria-toukkia tunkeutuu terveen ihon läpi. Toukat kulkeutuvat keuhkoihin ja edelleen maksaan, mistä madot päätyvät joko virtsarakon (S. haematobium) tai suoliliepeen laskimoihin (muut skistosomalajit). Ne tuottavat siellä munia ja saattavat elää pitkiä aikoja. Osa munista jää kudoksiin, missä ne aiheuttavat immunologisen reaktion, joka hiljalleen johtaa vaurioihin kohdekudoksessa.
- Skistosoman munat joutuvat virtsan tai ulosteen mukana vesistöön ja tietyissä kotiloissa kehityttyään vapautuvat veteen tartuttavina kerkaria-toukkina.
- Endeemisten alueiden lapset altistuvat toistuvasti uidessaan tai kahlatessaan vesiputouksissa, järvissä, puroissa ja joissa. Matokuorma kasvaa vuosien mittaan; oireista tautia tavataan usein vasta nuorilla aikuisilla.
- Matkailijat voivat sairastua yhdestä altistuskerrasta; kroonista tautia tavataan heillä vain harvoin.
Merkitys maailmanlaajuisesti
- Malarian jälkeen toiseksi merkittävin parasiittitauti
- Yli 700 miljoonaa ihmistä asuu taudin endeemisillä alueilla.
- Tautitapauksia eniten Saharan etelänpuolisessa Afrikassa
- Vuosittain maailmassa tautitapauksia yli 200 miljoonaa, kuolemantapauksia yli 200 000
Merkitys Suomessa
- Tavataan maahanmuuttajilla ja endeemisellä alueella oleskelleilla; tapauksia muutama vuodessa.
Oireet
- Suurin osa infektoituneista ei saa oireista tautia.
- Kerkaria-dermatiitti on harvinainen, kutiava makulopapulaarinen allerginen ihottuma, joka voi ilmaantua muutaman tunnin sisällä toukan läpäistyä ihon.
- Akuutti skistosomiaasi (Katayama-kuume) liittyy S. mansoni- ja etenkin S. japonicum -infektioon ensimmäistä kertaa tartunnan saaneilla.
- Kyseessä on yliherkkyysreaktio, joka syntyy munien tuotannon alettua 4–6 viikon kuluttua tartunnasta.
- Oireina ovat kuume, yleisoireet, astmaoireet, nokkosrokko ja ripuli, imusolmukkeiden, maksan ja pernan suureneminen ja voimakas eosinofilia.
- Yleensä oireet häviävät ilman hoitoakin muutamassa viikossa, mutta S. japonicum -infektiossa potilas voi menehtyä ilman hoitoa.
- Krooninen skistosomiaasi alkaa 3–6 kk:n kuluttua tartunnasta. Oireiden voimakkuus ja luonne riippuvat toisaalta aiheuttajalajista sekä munien sijainnista ja määrästä, toisaalta isännän immuunivasteesta. Endeemisellä alueella asuvilla toistuva altistuminen lisää matojen määrää.
- S. haematobium -infektiossa esiintyy verivirtsaisuutta ja virtsatieoireita. Vähitellen virtsarakon seinämä fibrotisoituu ja kalkkeutuu, ja sen joustavuus vähenee. Komplikaatioina voi kehittyä hydroureter, hydronefroosi, munuaisten vajaatoiminta tai virtsarakon syöpä. Infektio voi aiheuttaa myös erilaisia genitaalialueen vaurioita.
- S. mansoni -infektion oireisiin kuuluvat väsymys, vatsakivut ja krooninen, joskus verinen ripuli. Maksa voi suurentua, ja osalle sairastuneista kehittyy suuripernaisuus, ruokatorven suonikohjuvuotoja tai maksan vajaatoiminta. Myös keuhkofibroosi on mahdollinen.
- S. japonicum -infektiossa oireet vertautuvat S. mansoni -infektioon. Taudinkulku on nopeampaa ja taipumus maksafibroosiin suurempaa. Kaukoidässä skistosomiaasi on merkittävä epilepsian syy.
Diagnoosi
- Seulonnassa käytetään serologiaa ja tutkitaan virtsa- ja ulostenäytteet. Taudin alkuvaiheessa näytteet jäävät negatiivisiksi, eli ne kannattaa toistaa myöhemmin.
- Matkailijoilla loiskuorma on usein pieni, jolloin madonmunien etsimiseen ja antigeenien tunnistamiseen perustuvat menetelmät ovat epäherkkiä. Heillä diagnoosi perustuukin useimmiten serologiaan.
- Akuutin skistosomiaasin diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan ja veren vasta-aineisiin (S-SchiAb), jotka tulevat positiivisiksi yli 4 viikon kuluttua tartunnasta. Skistosoma-vasta-aineet sisältyvät matovasta-aineiden seulontatutkimukseen (S-MatoAb), jota käytetään eosinofilian selvittelyssä. Munia ei löydy vielä akuutissa vaiheessa.
- Kroonisen skistosomiaasin diagnoosi perustuu yleensä skistosoman munien löytämiseen virtsasta, ulosteesta tai tähystystutkimuksessa otetuista kudosnäytteistä. Skistosoma-laji voidaan tunnistaa mikroskopialla tai nukleiinihapon osoitusmenetelmällä.
- S. haematobium -tartuntaan viittaavat hematuria sekä mahdolliset virtsateiden kaikukuvaus- ja röntgenlöydökset; munia voi löytyä virtsasta tai kystoskopiassa otetusta biopsianäytteestä.
- Kroonisessa S. mansoni- ja S. japonicum -infektiossa munia löytyy ulosteen formaliininäytteestä (F-Para-O) tai peräsuolen limakalvobiopsiassa makroskooppisesti normaalistakin limakalvosta.
- Eosinofilia on tavallista varsinkin taudin alkuvaiheessa, myöhemmin se usein häviää. Hoidon jälkeen eosinofilia yleensä ensin lisääntyy ja muutaman kuukauden kuluessa häviää. Tätä voidaan käyttää sekä diagnoosin tukena että hoidon tehon seurannassa.
Hoito ja ennuste evd
- Hoidosta on syytä konsultoida infektiolääkäriä.
- Akuutti skistosomiaasi
- Vakavissa oireissa glukokortikoidi (esim. prednisoni 40 mg päivittäin 5 vrk:n ajan)
- Spesifinen hoito pratsikvantelilla (erityislupavalmiste) vasta siinä vaiheessa, kun munia on todettavissa; joudutaan toistamaan jopa useita kertoja 6–8 viikon välein. Alkuvaiheessa pratsikvanteli voi jopa pahentaa taudin oireita. Pratsikvanteli annetaan usein yhdessä glukokortikoidin kanssa.
- Krooninen skistosomiaasi
- Tulos kontrolloidaan 3 kk:n kuluttua tutkimalla madonmunanäyte (uloste tai virtsa), veren eosinofiilit ja mahdollisesti limakalvobiopsianäyte (virtsarakko tai peräsuoli). Jos eosinofilia ei siihen mennessä ole korjaantunut, hoito toistetaan ja/tai etsitään eosinofilian taustalta muita syitä (mm. muut matoinfektiot).
- Riittävän varhaisen hoidon jälkeen muutokset yleensä korjautuvat.
Ehkäisy
- Estetään veden kontaminoituminen ihmisulosteella.
- Hävitetään väli-isäntinä toimivat kotilot.
- Vähennetään kosketusta käsittelemättömään makeaan veteen endeemisillä alueilla.
- Hoidetaan taudinkantajat säännöllisesti.
- Ihon hankaaminen pyyhkeellä välittömästi lyhyen vesikontaktin jälkeen vähentänee tartuntariskiä.
