Liikahikoilu (hyperhidroosi)

Yleisimmät syyt

Mahdolliset sekundaariset syyt (sekundaarinen liikahikoilu)

• Kuume, pitkittynyt infektio (esim. mononukleoosi «Mononukleoosi»2, keuhkotuberkuloosi «Tuberkuloosin diagnosointi»3, endokardiitti «Infektioendokardiitti»4, HIV-infektio «HIV-infektio»5, trooppiset infektiot «Kuumeileva matkailija»6)
• Uniapnea «Uniapnea aikuisilla»7 (etenkin ylipainoiset)
• Hypertyreoosi «Hypertyreoosi»8
• Diabetes «Diabeteksen määritelmä, erotusdiagnoosi ja luokitus»9, yöllinen hypoglykemia «Diabetesta sairastavan hypoglykemia»10
• Sydämen vajaatoiminta «Sydämen krooninen vajaatoiminta»11
• Lääkeaineet: beetasalpaajat, useat masennuslääkkeet «Masennuslääkkeet»12, etenkin trisykliset masennuslääkkeet, SSRI-lääkkeet
• Psykiatriset syyt: paniikkihäiriö «Ahdistuneisuushäiriö»13, sosiaalisten tilanteiden pelko ja fobiat, usein osana muita psykiatrisia sairauksia (mm. masennus «Depressio»14)
• Neurologiset syyt: hermovauriot, Parkinsonin tauti «Parkinsonin tauti»15
• Pahanlaatuiset syöpätaudit (esim. Hodgkinin lymfooma «Lymfoomat»16, leukemiat)
• Harvinaiset endokriiniset kasvaimet «Harvinaiset endokriiniset kasvaimet»17 (feokromosytooma, insulinooma), aivolisäkekasvaimet «Aivolisäkekasvaimet»18 (akromegalia, Cushingin tauti)
• Paikallinen liikahikoilu voi johtua myös hermovaurioista (esim. sylkirauhasleikkauksen jälkeinen liikahikoilu syödessä eli Freyn syndrooma, diabeettinen neuropatia).

Esitiedot

• Onko liikahikoilu paikallista vai yleistynyttä?
  • Primaarinen liikahikoilu esiintyy pääasiassa kainaloissa, kämmenissä ja jalkapohjissa sekä pään alueella. Se on paikallista ja symmetristä, alkaa usein lapsuus- tai nuoruusiällä, taipumus on perinnöllistä, ja potilas on muutoin terve.
  • Epäsymmetrinen paikallinen liikahikoilu voi viitata neurologiseen syyhyn (esim. hermovauriot, kasvainten aiheuttamat hermovauriot, neuropatiat).
• Onko liikahikoilu ilmaantunut äkillisesti tai uutena oireena?
  • Uutena oireena alkanut yleistynyt liikahikoilu voi johtua sekundaarisista syistä. Tuolloin liikahikoilu ei yleensä esiinny yksittäisenä oireena.
• Ilmeneekö muita oireita iholla?
• Potilaan lääkitys

Tutkiminen

• Hyvä kliininen tutkimus: mm. verenpaine, kilpirauhasen palpaatio, imusolmukkeiden palpaatio, keuhkojen ja sydämen auskultaatio, neurologinen status, käsien vapina
• Onko kliinisesti viitteitä sekundaarisesta liikahikoilusta?
  • Yleisoireet, kuten kuume, takykardia, väsymys, yleisvoinnin heikentyminen, lisääntynyt jano, ripuli, hengitystieoireet, painonlasku ja yöhikoilu voivat viittaavat sekundaariseen syyhyn.
• Jos hikoilu esiintyy yksittäisenä oireena, taustalta löytyy harvoin mitään endokrinologista sairautta.
• Potilaan psykososiaalisen tilanteen arviointi on tärkeää. Pelko-, ahdistus- ja paniikkioireet voivat viitata psykiatriseen syyhyn.

Paikallinen (idiopaattinen) liikahikoilu

• Paikallisesti käytetyt alumiinisuoloja sisältävät antiperspirantit (liuos, spray, roll-on jne.)
  • Käytetään aluksi kerran päivässä iltaisin muutaman viikon ajan, jonka jälkeen voidaan vähentää käyttöä esim. 1–2 kertaan viikossa.
  • Tehoavat parhaiten kainaloihin, mutta kannattaa kokeilla myös kämmenten, jalkapohjien tai muiden alueiden liikahikoiluun.
  • Käsikauppatuotteita vahvemmasta liuoksesta voi kirjoittaa ex tempore -reseptin: "alumiinikloridiheksahydraatti 20 % liuos iholle, Rp. Alum. chlorid. hexahydr. 200 mg, Aq. purif. ad 1 ml, pakkauskoko 100 ml".
• Paikallinen antikolinergi (glykopyrronium emulsiovoide)
  • Käytetään aluksi kerran päivässä iltaisin 4 viikon ajan, jonka jälkeen voidaan vähentää käyttöä esim. 2 kertaan viikossa.
• Vesi-iontoforeesihoito
  • Voidaan käyttää kämmenten ja jalkapohjien liikahikoiluun. Hoitoa on saatavilla joidenkin yliopisto- ja keskussairaaloiden ihotautiyksiköissä sekä yksityissektorilla (ihotautilääkärit, jalkaterapeutit). Hoitoa voidaan antaa aluksi päivittäin 2 viikon ajan.
  • Vaste on yksilöllinen.
  • Suosituksena on kokeilla ainakin 10 hoitokertaa.
  • Ylläpitohoidon määrä viikkotasolla on potilaskohtainen. Jos hoidosta on hyötyä, potilas voi hankkia laitteen kotiin.
• Botuliinitoksiini-injektiohoito tehoaa kainaloiden, kämmenten ja jalkapohjien liikahikoiluun. Hoitoa annetaan 6–12 kk:n välein.
  • Botuliinitoksiinipistoksia käytetään vaikean liikahikoilun hoitoon.
  • Hoito on aloitettavissa joidenkin yliopisto- ja keskussairaaloiden ihotautiyksiköissä, mutta ylläpitohoito toteutuu yleensä yksityissektorilla (ihotautilääkärit).
  • Botuliinitoksiini A:ta ruiskutetaan ihonsisäisesti 2 yksikköä n. 1.5 cm:n välein.
    • Liikahikoilevat alueet voidaan ennen hoitoa paikantaa hikitestillä (Minorin joditärkkelystesti): Hikoilevalle iholle sivellään 5-prosenttista jodispriitä. Tämän jälkeen alueelle levitetään tärkkelystä (esim. perunajauhoja). Hikoileva alue värjäytyy välittömästi mustaksi.
  • Kainaloiden hoitoon riittää yleensä 100 yksikköä. Kämmenien ja jalkapohjien hoito vaatii useimmiten n. 200 yksikköä. Jalkapohjien liikahikoiluun botuliinin teho on huonompi.
  • Kainaloiden hoito onnistuu ilman puudutusta. Kämmeniä hoidettaessa joudutaan yleensä käyttämään johtopuudutusta tai jäähdyttämään pistoskohdat nestetyppikontaktikryolla, joka lievittää pistokipua tehokkaasti.
• Myös paikallisessa liikahikoilussa on käytetty systeemisiä antikolinergisiä lääkkeitä, esim. oksibutiniinia (ks. jäljempänä), oireenmukaisena hoitona joko tarvittaessa tai pitkäaikaisena hoitona.
• Vaikeissa tapauksissa on käytetty kirurgisia hoitoja, kuten kainaloiden hikirauhasten poistoa, laser- tai radiofrekvenssihoitoja tai transtorakaalista sympatektomiaa.

Yleistynyt liikahikoilu

• Ensisijaista on hoitaa mahdolliset sekundaariset syyt ja välttää tekijöitä, jotka potilaan omien havaintojen perusteella pahentavat hikoilua.
• Vaihdevuosien kuumiin aaltoihin tehoaa hormonikorvaushoito «Vaihdevuosioireet ja hormonihoito»19.
• Pelko-, ahdistus- ja paniikkioireiset potilaat voivat hyötyä masennuslääkityksestä. Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI), kuten paroksetiini tai fluoksetiini, voivat paradoksaalisesti vähentää liikahikoilua (joillakin potilailla tämä on haittavaikutus).
• Vaikeissa tapauksissa voidaan kokeilla systeemisiä antikolinergisia lääkkeitä. Annosta pyritään suurentamaan vähitellen, kunnes potilas on oireeton.
  • Esim. oksibutiniini 2.5–5.0 mg tarvittaessa ennen hikoilua provosoivaa tilannetta tai pitkäaikaisena hoitona (ensimmäinen viikko 2.5 mg iltaisin, seuraavat 2 viikkoa 2.5 mg kahdesti päivässä ja sen jälkeen 5 mg 1–2 kertaa päivässä).
  • Ennen kuin antikolinergillä saavutetaan riittävä hikoilunesto, voi potilaille ilmaantua häiritsevää suun kuivumista sekä akkommodaatio-, virtsaamis- ja suolistohäiriöitä. Tuolloin hoito on lopetettava tai annosta pienennettävä.