Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö.
Hoitamattomana se lisää kuolleisuutta, altistaa aivohalvaukselle ja huonontaa elämänlaatua.
Hoito valitaan yksilöllisesti niin, että huomioidaan perussairaudet sekä potilaan
oireet ja toiveet.
Ennusteen kannalta tärkeintä ovat perussairauksien hyvä hoito ja oikein toteutettu
antikoagulaatiohoito.
Diagnostiikka
Eteisvärinä aiheuttaa tyypillisesti sydämentykytystä, suorituskyvyn heikkenemistä
ja ajoittain myös huimausta, hengenahdistusta tai rintakipua.
Osa potilaista on täysin oireettomia, mikä vaikeuttaa diagnostiikkaa.
Oireiden vaikeusastetta kuvataan neliportaisella EHRA-luokituksella.
Kliinisistä löydöksistä tyypillisin on epäsäännöllinen kammiotaajuus.
Eteisvärinän diagnoosi pitää varmistaa EKG-rekisteröinnillä (12-kytkentäinen EKG tai
muu riittävän pitkä ja hyvälaatuinen sydänsähkökäyrä).
Hoito
Hoitolinjan valinta
Eteisvärinän hoitolinja (sykkeen- tai rytminhallinta) valitaan yksilöllisesti niin,
että huomioidaan potilaan perussairaudet, rytmihäiriön aiheuttamat oireet, hoidon
odotettavissa olevat hyödyt ja haitat sekä potilaan toiveet.
Perussairauksien (mm. kohonnut verenpaine, sydänsairaudet, diabetes, obesiteetti)
ja muiden eteisvärinälle altistavien tekijöiden hyvä hoito on keskeistä riippumatta
valitusta hoitolinjasta.
Rytminhallinta
Rytminhallinta eli sinusrytmin palauttaminen ja eteisvärinän uusiutumisen estäminen
ovat aiheellisia, jos oireet ovat sykettä hidastavasta lääkityksestä huolimatta vaikeita
(EHRA-luokka 3–4).
Rytminsiirto
Normaali sinusrytmi voidaan palauttaa joko sähköisellä tai lääkkeellisellä rytminsiirrolla.
Sähköisessä rytminsiirrossa sydämen rytmi palautetaan QRS-heilahdukseen synkronoidulla
tasavirtaiskulla lyhyen nukutuksen aikana.
Lääkkeellisen rytmisiirron etuna on, että anestesiaa ja edeltävää paastoa ei tarvita,
mutta se on vasta-aiheinen hemodynaamisesti epävakailla potilailla.
Elektiivinen rytminsiirto tehdään aina sähköisesti, koska pitkään jatkuneessa eteisvärinässä
lääkkeiden teho on heikko.
Oireettomilla ja lieväoireisilla potilailla (EHRA-luokka 1–2) rytminsiirrosta
voidaan useimmiten luopua ja keskittyä sykkeenhallintaan ja perussairauksien hoitoon.
Antikoagulaatiohoidon tarve arvioidaan CHA2DS2VA-pisteytystä käyttämällä aina kun todetaan eteisvärinä.
Antikoagulaatiohoito eteisvärinän rytminsiirrossa
Akuutin eteisvärinän (< 12–48 tuntia) rytminsiirrossa antikoagulaatiohoidon
tarve riippuu rytmihäiriön kestosta ja tukosvaaratekijöistä.
Pienen ja keskisuuren riskin potilaiden (CHA2DS2VA ≤ 1) rytminsiirto voidaan tehdä ilman antikoagulaatiohoitoa, jos rytmihäiriön
kesto on alle 12 tuntia. Jos rytmihäiriön kesto on 12–48 tuntia, aloitetaan
antikoagulaatiohoito ennen rytminsiirtoa ja sitä jatketaan tukosvaaratekijöistä riippuen
vähintään kuukauden ajan tai pysyvästi.
Suuren riskin potilaille (CHA2DS2VA ≥ 2) aloitetaan pysyvä antikoagulaatiohoito jo ennen rytminsiirtoa.
Jos eteisvärinän kesto on yli 48 tuntia tai epäselvä, rytminsiirron edellytyksenä
on, että
suora antikoagulantti on ollut säännöllisessä käytössä vähintään 3 viikon ajan
varfariini on ollut hoitotasolla (INR > 2) vähintään 3 viikon ajan tai
ruokatorven kautta tehdyssä sydämen kaikututkimuksessa ei havaita sydämensisäisiä
trombeja.
Pysyvä antikoagulaatiohoito
Antikoagulaatiohoito valitaan yksilöllisesti niin, että huomioidaan lääkkeiden edut
ja haitat sekä potilaan toiveet.
Suora antikoagulantti (apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani, rivaroksabaani) on
ensisijainen vaihtoehto useimmille uusille potilaille.
Jos suora antikoagulantti on vasta-aiheinen esim. vaikean hiippaläppäahtauman tai
mekaanisen tekoläpän takia tai potilaan niin halutessa käytetään varfariinia.
ASA:n ja ADP-reseptorin P2Y12 estäjien teho ei ole riittävä eikä niitä pidä yksinään käyttää eteisvärinään liittyvien
tukosten estoon.
Jos varfariinihoidon toteutumista kuvaava TTR (Time in Therapeutic Range) on alle
70 %, selvitetään huonon tasapainon syy ja arvioidaan, voidaanko tilanne korjata tehostamalla
varfariinihoitoa tai vaihtamalla suoraan antikoagulanttiin.
Rutiinimainen vaihto ei kuitenkaan ole aiheellinen, sillä pitkäaikaishoidossa hyvin toteutuneen
varfariinin vaihto suoraan antikoagulanttiin voi olla jopa haitallista etenkin iäkkäillä
ja haurailla potilailla.
Eteiskorvakkeen sulkua voidaan harkita suuren tukosriskin potilaille, joilla oraalinen
antikoagulaatiohoito on vasta-aiheinen.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä