Potilasversio tulostettavassa muodossa (pdf) «»1
Patientinformation på svenska «Grå starr»1
Käypä hoito -suositus «Kaihi»2
Harmaakaihi on yleisin sokeuden aiheuttaja maailmassa. Yli 30 prosentilla yli 65-vuotiaista on yhdessä tai molemmissa silmissä kaihi, joka haittaa näköä. Kaihin tärkein syy on ikääntyminen, ja ainoa hoito leikkaus.
Kaihilla tarkoitetaan mykiön samentumista, jonka vuoksi valon kulku verkkokalvolle vaikeutuu ja näkö heikkenee. Näöntarkkuus huononee asteittain. Silmä voi olla herkkä häikäisylle, joka johtuu mykiön samentumien aiheuttamasta valon hajonnasta. Kaihi vaikeuttaa näkemistä etenkin hämärässä, kun silmät eivät erota kontrasteja. Myös värien näkeminen saattaa muuttua.
Ikääntyminen on tärkein kaihin kehittymiseen vaikuttava tekijä. Muita tekijöitä ovat silmien altistuminen auringonvalolle sekä silmävammat. Liiallinen alkoholin käyttö, tupakointi ja ylipaino saattavat nopeuttaa kaihin muodostumista, ja diabeteksenkin on todettu lisäävän sen riskiä.
Perinnölliset tekijät selittänevät noin 50 prosenttia ikään liittyvästä kaihista.
Vaikka riskitekijöitä tunnetaan, mitään kaihin kehittymistä ehkäisevää hoitoa ei ole löydetty.
Näön huononeminen on syy hakeutua tarkempiin tutkimuksiin. Lääkärin tehtävänä on tunnistaa kaihi ja tutkia potilaan näkökyky sekä ilman laseja että potilaan käyttämillä kaukolaseilla. Mikäli epäillään kaihia, hän kirjoittaa tarvittaessa lähetteen silmälääkärin tarkempiin tutkimuksiin julkiselle sektorille tai ohjaa vaihtoehtoisesti yksityissilmälääkärille.
Päätöksen harmaakaihin leikkaustarpeesta tekee silmätautien erikoislääkäri ja hän lähettää potilaan edelleen silmäleikkauksia suorittavaan sairaalaan.
Kaihipotilasta koskevat hoitoon pääsyn kriteerit, joista voidaan poiketa, jos kaihi vaikeuttaa merkittävästi selviytymistä jokapäiväisissä askareissa, aiempi kaihileikkaus on aiheuttanut eritaittoisuuden, joka haittaa potilasta tai kaihi hankaloittaa jonkun muun potilaalla olevan silmäsairauden seurantaa.
Kaihileikkauksia tehdään myös yksityissairaalassa.
Ennen kaihileikkausta silmälääkäri käy lävitse potilaan yleissairaudet ja lääkitykset, joilla voi olla vaikutusta leikkaukseen tai tulehtumisriskiin. Molempien silmien näkökyky tutkitaan erikseen. Biomikroskopiatutkimuksessa arvioidaan mykiö, mitataan silmänpaine, arvioidaan silmää ympäröivän alueen tulehdukset ja tutkitaan silmänpohjat. Jotta löydetään juuri potilaalle sopiva tekomykiö, mitataan silmän pituus ja sarveiskalvon kaarevuus.
Kaihileikkaus tehdään lähes aina ultraäänitekniikalla. Haavakoko on pienempi, jolloin silmä toipuu kaihileikkauksen jälkeen nopeammin.
Harmaakaihi leikataan tavallisesti paikallispuudutuksessa (pinta- eli tippapuudutus). Pintapuudutuksella side- ja sarveiskalvo saadaan tunnottomaksi, mutta silmä ja luomet pysyvät liikkuvina. Pintapuudutteen lisäksi voidaan käyttää myös muita puudutteita tai rauhoittavaa lääkitystä. Leikkauksen yhteydessä silmään annostellaan yleensä antibioottia.
Leikkauksen jälkeen potilas saa tarkat ohjeet siitä, mitä lääkkeitä silmän hoitoon tulee käyttää, miten silmä tulee puhdistaa ja suojata, millaisia ovat vakavat haittavaikutukset (särky silmässä ja näön äkillinen heikkeneminen) ja miten lääkäriin tai leikkauksen tehneeseen yksikköön saa tarvittaessa yhteyden.
Jos potilas on käyttänyt silmänpainetta alentavaa lääkitystä, sitä jatketaan seurantakäyntiin asti, ellei silmälääkäri toisin määrää.
Jotta silmä ei tulehdu, sen hoitoon käytetään lääkettä (esimerkiksi antibioottia, kortisonia tai niiden yhdistelmää) tippoina tai voiteena 2–4 viikon ajan.
Silmälasien vahvuuksien korjaus tehdään seurantakäynnillä noin kuukauden kuluttua leikkauksesta. Tällöin mitataan näöntarkkuuksien lisäksi myös silmänpaineet, arvioidaan leikkaushaava ja tekomykiön tila sekä tutkitaan silmänpohjat.
Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksesta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen, ja sen ovat tarkistaneet ylilääkäri Juha Välimäki Päijät-Hämeen keskussairaalan silmätautien klinikalta ja Käypä hoito -toimittaja, työterveyslääkäri Alpo Vuorio Lääkäriasema Airport Mehiläisestä.
Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.