Australialaiseen tutkimukseen «Bryant RA, Harvey AG, Dang ST ym. Treatment of acute stress disorder: a comparison of cognitive-behavioral therapy and supportive counseling. J Consult Clin Psychol 1998;66:862-6 »1 osallistui 24 iältään 18–60-vuotiasta akuutista traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivää henkilöä. Heidät satunnaistettiin saamaan joko kognitiivista käyttäytymislyhytterapiaa (KBT) tai supportiivista keskusteluhoitoa. Hoito aloitettiin kahden viikon sisällä traumaattisesta tapahtumasta, ja kummassakin ryhmässä hoito käsitti viisi tapaamista, joiden pituus oli 1.5 tuntia. KBT-ryhmälle annettiin lisäksi kotitehtäviä.

Hoitotuloksia ei arvioitu sokosti. Hoidon jälkeen KBT-ryhmässä esiintyi harvemmin traumaperäistä stressihäiriötä kuin tukikeskusteluja käyneessä ryhmässä (8 % vs 83 %). Myös kuuden kuukauden jälkeen KBT-ryhmässä oli vähemmän traumaperäistä stressihäiriötä kuin verrokkiryhmässä (17 % vs 67 %). Depressio- ja välttämisoireita esiintyi KBT-ryhmässä vähemmän.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Myös saman australialaisen tutkijaryhmän toisessa tutkimuksessa «Bryant RA, Sackville T, Dang ST ym. Treating acute stress disorder: an evaluation of cognitive behavior therapy and supportive counseling techniques. Am J Psychiatry 1999;156:1780-6 »2 arvioitiin lyhyen kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian vaikuttavuutta traumaperäisen stressihäiriön ehkäisyssä. 66 liikenneonnettomuuden tai väkivaltaisen teon kokenutta ja akuutista stressireaktiosta kärsivää aikuista, alle 60-vuotiasta henkilöä satunnaistettiin saamaan 5 hoitokertaa, joissa hoitoina olivat 1) pidennetty altistuminen (14 potilasta osallistui hoitoon terapiajakson loppuun saakka), 2) pidennetty altistuminen ja ahdistuksen hallinta (15 potilasta) tai 3) supportiivinen keskusteluhoito (16 potilasta). Hoito aloitettiin kahden viikon sisällä traumaattisesta tapahtumasta. Hoitoa annettiin kaikissa ryhmissä kerran viikossa, ja tapaamisten pituus oli kaikissa ryhmissä 1.5 tuntia. Tukikeskusteluja saanut ryhmä (ryhmä 3) toimi verrokkiryhmänä.

Hoidon jälkeen (n = 41) altistusryhmissä todettiin harvemmin traumaperäistä stressihäiriötä kuin verrokkiryhmässä (ryhmä 1: 14 %, ryhmä 2: 20 %, ryhmä 3: 56 %). Kuuden kuukauden seurannan jälkeen tulokset traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyyden suhteen olivat samanlaiset (ryhmä 1: 15 %, ryhmä 2: 23 %, ryhmä 3: 67 %). Tukikeskusteluja käyneessä ryhmässä traumaperäisen stressihäiriön oireisiin kuului enemmän välttämiskäyttäytymistä kuin altistushoitoa saaneissa ryhmissä.

Tutkijoiden mukaan varhainen kognitiivisnen käyttäytymislyhytpsykoterapia voi ehkäistä traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen tehokkaasti. Ahdistuksen hallinta ei tulosten perusteella ole tarpeellinen osio KBT:ssä.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Yllä olevista australialaistutkimuksista on erikseen julkaistu neljän vuoden seuranta «Bryant RA, Moulds ML, Nixon RV. Cognitive behaviour therapy of acute stress disorder: a four-year follow-up. Behav Res Ther 2003;41:489-94 »3, johon osallistui noin puolet alun perin tutkimusta varten satunnaistetuista. Seurannassa todettiin, että 8 % KBT-ryhmässä olleista ja 25 % tukikeskusteluryhmässä olleista täytti traumaperäisen stressihäiriön kriteerit.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

NICE:n julkaiseman hoitosuosituksen «Post-traumatic stress disorder (PTSD): the management of PTSD in adults and children in primary and secondary care. Lontoo: National Institute for Clinical Excellence: Clinical Quideline 26, 2005»4 taustamateriaaliin kuuluu myös yllämainitun australialaisen tutkimusryhmän julkaisematonta tietoa. Tämän materiaalin perusteella tehdyn meta-analyysin mukaan KBT-ryhmässä todettiin 14 potilaalla traumaperäinen stressihäiriö (ryhmässä oli yhteensä 57 potilasta), kun tukikeskusteluryhmässä vastaava luku oli 29 potilasta (ryhmässä oli yhteensä 48 potilasta). ITT-analyysissa suhteellinen riski sairastua traumaperäiseen stressihäiriöön on hoidon jälkeen tilastollisestikin merkitsevästi alhaisempi KBT-ryhmässä: RR 0.39, 95 % CI 0.23–0.68). Löydös pysyi tilastollisesti merkitsevänä myös kuuden kuukauden seurannan jälkeen: RR 0.51, 0.32–0.80.

Saman australialaisryhmän uusimmassa satunnaistetussa tutkimuksessa «Bryant RA, Mastrodomenico J, Felmingham KL ym. Treatment of acute stress disorder: a randomized controlled trial. Arch Gen Psychiatry 2008;65:659-67 »5 90 akuutista traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivää henkilöä satunnaistettiin 1) altistusryhmään (n = 30), 2) kognitiivisen restrukturaation ryhmään (n = 30) tai 3) verrokkiryhmään (n = 30). Osallistujat olivat kokeneet liikenneonnettomuuden tai olleet väkivallan uhreina. Hoito aloitettiin keskimäärin kolmen viikon kuluttua tapahtumasta.

Hoitoryhmissä toteutettiin viisi viikottaista tapaamiskertaa ja neuvottiin tekemään myös kotona tehtäviä harjoituksia. Altistuksena käytettiin sekä mielikuva- että in vivo -altistusta.

Sokkoutettu seuranta toteutettiin puolen vuoden kuluttua, jolloin arvioitiin traumaperäisen stressihäiriön masennusoireilun ja ahdistuneisuuden esiintyminen.

Altistusryhmässä olleilla esiintyi tilastollisesti merkitsevästi vähemmän traumaperäistä stressihäiriötä kun muissa ryhmissä (altistusryhmä: 33 %, kognitiivinen restrukturaatio: 63 %, verrokkiryhmä: 77 %). Myös masennus- ja ahdistuneisuusoireita oli merkitsevästi vähemmän altistusryhmässä. Kirjoittajat päättelevät, että altistusta tulisi käyttää varhaisena interventiona henkilöille, joilla on riski kehittää traumaperäinen stressihäiriö.

• Tutkimuksen laatu: tasokas
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Hollantilaisessa tutkimuksessa «Sijbrandij M, Olff M, Reitsma JB ym. Treatment of acute posttraumatic stress disorder with brief cognitive behavioral therapy: a randomized controlled trial. Am J Psychiatry 2007;164:82-90 »6 143 traumauhria, joilla oli akuutti traumaperäinen stressihäiriö, satunnaistettiin saamaan lyhyttä kognitiivis-behavioraalista terapiaa (KBT) (n = 79) tai verrokkiryhmään (n = 64). Terapia koostui neljästä tapaamiskerrasta, ja hoito aloitetiin kolmen kuukauden sisällä tapahtumasta.

Neljän kuukauden kuluttua seurattiin traumaperäisen oireilun, masennusoireiden ja ahdistuneisuuden esiintymistä. Oireet vähenivät molemmissa ryhmissä, ja eniten hoitoryhmässä, mutta neljän kuukauden kohdalla ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa hoito- ja verrokkiryhmän välillä traumaperäisissä oireissa, masentuneisuudessa tai ahdistuneisuudessa. Hoitotulokset olivat parempia henkilöillä, jotka olivat aloittaneet hoidon kuukauden sisällä tapahtumasta ja henkilöillä, joilla oli depressio.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä