Atooppinen ekseema on krooninen ja kutiseva tulehduksellinen ihotauti, jolle tyypillisiä
ovat vaikeasti ennustettavat pahenemisvaiheet. Atooppista ekseemaa sairastavat kokevat
usein ihon kipua.
Atooppisessa ekseemassa voidaan erottaa useita ilmiasuja (fenotyyppejä) taustalla
olevien geneettisten tekijöiden, esimerkiksi potilaan etnisen taustan, ja tulehdusmekanismien
mukaan. Taudin kliininen kuva ja tulehdusvaste muuttuvat iän myötä.
Atooppisen ekseeman ehkäisyyn ei tunneta kiistattomia keinoja.
Suurimmalla osalla sairaus on lievä ja sen ennuste hyvä. Vaikea atooppinen ekseema
heikentää elämänlaatua ja työ- ja toimintakykyä.
Diagnostiikka
Diagnoosi on kliininen, ja siihen riittävät seuraavat löydökset:
kutiava ja krooninen tai jatkuvasti toistuva ihotulehdus tyypillisillä ihoalueilla
ihottumassa on punoitusta, kutiavia papuloita, raapimajälkiä, rikkoumia tai jäkälöitymistä.
Osalla alle vuoden ikäisistä keskivaikeaa tai vaikeaa atooppista ekseemaa sairastavista
lapsista taustalla voi olla ruoka-allergia ja allergiaselvitykset ovat aiheellisia.
Ekseeman vaikeusasteen kliiniseen arviointiin voidaan käyttää validoituja mittareita.
Erityisesti erikoissairaanhoidossa sairauden vaikeusastetta kuvaavien mittareiden
käyttö on suositeltavaa myös hoitovasteen seurannassa.
Käypä hoito -työryhmä suosittelee ihottuman vaikeusasteen mittaamiseen Suomessa ensisijaisesti
EASI-mittaria.
Potilaan oma arvio taudin vaikeusasteesta on hyvä huomioida. Tähän soveltuu POEM-kysymyssarja.
Kutinaa ja kipua seurataan luotettavimmin NRS-mittarilla.
Elämänlaatumittarina käytetään ensisijaisesti DLQI-kysymyssarjaa.
Hoito
Hoidon tavoitteena on pitkäkestoinen oireiden hallinta: oireiden minimointi, pahenemisvaiheiden
määrän väheneminen ja vaikeusasteen lieveneminen sekä potilaan elämänlaadun ja työ-
ja toimintakyvyn paraneminen.
Atooppisen ekseeman kokonaisvaltaisessa hoidossa on tärkeää huomioida potilaan mahdolliset
liitännäissairaudet.
Omahoito on atooppisen ekseeman hoidon kulmakivi. Omahoitoon kuuluvat
aina perusvoiteet ja lääkevoiteet lääkärin ohjeiden mukaan
Potilaan on hyvä valita itse hänelle sopiva perusvoide, koska se parantaa hoitoon
sitoutumista.
Tavallisesti atooppisen ekseeman hoitoon riittävät miedot tai keskivahvat paikalliskortikosteroidit.
Kortikosteroidivoiteita käytetään jaksoittaisena hoitona yleensä 1–3 viikon
yhtämittaisina kuureina ja lisäksi tarvittaessa ylläpitohoitona. Ylläpitohoitoa kannattaa
suosia etenkin keskivaikeassa ja vaikeassa sekä päivittäisen hoitojakson jälkeen nopeasti
uusiutuvassa atooppisessa ekseemassa.
Lapsilla käytetään miedompia kortikosteroideja ja lyhempiä kuureja (3–7 vuorokautta).
Käsiekseeman hoidossa tarvitaan usein vahvoja III ryhmän ja joskus erittäin vahvoja
IV ryhmän kortikosteroidivoiteita. Kuurit ovat pidempiä kuin muilla ihoalueilla, yleensä
2–4 viikkoa.
Jos paikalliskortikosteroidilla ei saada riittävää pitkäaikaista vastetta, käytetään
takrolimuusivoidetta (keskivaikea tai vaikea atooppinen ekseema, yli 2-vuotiaat)
tai pimekrolimuusiemulsiovoidetta (lievä tai keskivaikea atooppinen ekseema, 3 kuukauden
iästä alkaen). Ohuen ihon alueilla (esim. kasvot) kalsineuriinin estäjiä voidaan käyttää myös ensisijaisina
lääkevoiteina.
Systeemisen lääkehoidon aloitusta harkitaan vaikeaa atooppista ekseemaa sairastavilla
potilailla, joilla ei saada riittävää hoitovastetta hyvin toteutuneella paikallishoidolla
ja mahdollisella UV-hoidolla.
Systeemisen lääkehoidon hoitovastetta ja haittoja tulee seurata säännöllisesti.
Systeemiset lääkkeet eroavat toisistaan tehon, haittavaikutusten, vasta-aiheiden,
hoidon vaatiman seurannan sekä yksilölle ja yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten
osalta. Potilaalle sopiva lääkitys valitaan yksilöllisesti.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen yleislääketieteen yhdistyksen ja Suomen
Ihotautilääkäriyhdistyksen asettama työryhmä