Monelle meistä vuodenvaihde tarkoittaa taukoa ja hetkeä hengähtää – toisaalta joulun alla on usein tapana katsahtaa taaksepäin. Tällä kertaa ajattelin kurkistaa hieman pidemmälle kuin vain yhden vuoden päähän, joten katsotaanpa, mitä Proshade-hankkeessa on viidessä vuodessa saatu aikaiseksi. Avaa siis ”Proshade-kääre”!
Loppuvuodesta 2020 polkaistiin käyntiin strategisen tutkimusneuvoston rahoittama Proshade-hanke: tietoon pohjautuva jaettu päätöksenteko terveydenhuollossa. Sen osahankkeessa yhdessä Itä-Suomen yliopiston taloustieteilijöiden kanssa ryhdyimme pohtimaan, miten voisimme liittää taloudellista tietoa Käypä hoito -suosituksiin. Joitakin esimerkkejä oli olemassa, kuten Ison-Britannian NICE ja Ruotsin Socialstyrelsen. Meidän piti kuitenkin miettiä omiin resursseihimme sopiva tapa, ja toisaalta näkökulmamme on hieman erilainen. Halusimme nimenomaan tukea kliinistä työtä tekeviä kollegoita ottamaan huomioon kustannukset hoitopäätöksenteossa.
Lukuisissa palavereissa pohdimme prosessia aiheiden valinnalle ja työskentelylle sen jälkeen sekä sitä, miten vaikuttavuus- ja kustannustieto nivotaan päätöksenteon tueksi. Tuotoksena syntyi taulukko, jossa tarkastellaan tietyssä vaiheessa sairautta vaihtoehtoisten hoitojen vaikuttavuutta NNT-arvon avulla, kustannuksia ja hoitovasteen kustannusta. Hoitovasteen kustannus kuvaa sitä kustannusta, jolla yksi tällä hoidolla hoidetuista potilaista saavuttaa vaikuttavuusmuuttujan mukaisen hoitotavoitteen. Ensimmäinen taulukko julkaistiin vuoden 2023 alussa Psoriaasi ja nivelpsoriaasi Käypä hoito -suositukseen ja siinä tarkasteltiin apremilastia, JAK-estäjiä ja biologisia lääkkeitä (vaatii käyttöoikeuden). Sittemmin taulukkoa on päivitetty useamman kerran, ja saimme lopulta tuotettua myös sähköisen taulukon, jossa hinnat päivittyvät lääketietokannan päivitysten mukaan kahden viikon välein. Se olikin urakka – yksi viilaus tänne, ja toinen vinksalleen tuonne. Onneksi suomalainen sisu kantoi läpi useiden korjauskierrosten! Tavoitteena on monistaa tämä käytäntö muihinkin soveltuviin julkaistuihin taulukoihin: Tupakka– ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito, Atooppinen ekseema ja MS-tauti. Muutama uusi taulukko odottaa takataskussa suosituksen päivityksen julkaisua ja aihioita on ollut useampi lisää. Aina tiedon heikko laatu ei ole mahdollistanut lopputuotoksen julkaisua.
Taloudellisen tiedon kehitystaipaleen alkupuolella saimme paljon palautetta. Se oli todella arvokasta ja auttoi muokkaamaan laskelmia luotettavimmiksi. Kiitos siis kaikille palautetta antaneille! Keskustelussa välittyi myös huoli siitä, että ohjaamme päätöksentekoa nimenomaan talouslähtöiseksi. Avasimme ajatustamme piirrosvideon keinoin.
Hankkeen edetessä olemme laajentaneet näkökulmaa ja tuottaneet muutaman budjettivaikutusanalyysin tukemaan hoitolinjauksia. Lisäksi suosituksiin on tehty koosteita tai näytönastekatsauksia kustannusvaikuttavuustutkimuksesta, ja niitä on käytetty hyödyksi, kun työryhmät ovat muotoilleet suosituslauseita. Viimeisten kuukausien aikana olemme myös kehittäneet laskelmaa, jossa tarkastellaan eri hoitostrategioiden hintaa tietyssä potilasväestössä. Toivottavasti se julkaistaan ensi vuoden puolella, kun nyt päivityksessä oleva Dyslipidemiat-suositus julkaistaan.
Aika aikaansa kutakin. Proshade-hanke päättyy Duodecimin osalta uudenvuoden juhlinnan myötä. Olo on hieman haikea. Näiden vuosien aikana on päässyt tekemään innostavaa kehittämistä upeiden ihmisten kanssa! Tiivistä yhteistyötä tulee ikävä. Ylpeänä katson kuitenkin avattua Proshade-käärettä, sillä paljon olemme saaneet aikaan. Ja mitä ilmeisemmin työmme on tunnustettu: pääsemme jatkamaan tätä työtä vuoden 2026 ajan valtion lisätalousarvion suoman rahoituksen turvin.
Käypä hoito -toimitus suuntaa nyt ansaitulle joulutauolle. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana tämän vuoden aikana. Kiitos työryhmille, jotka ovat ennakkoluulottomasti lähteneet kanssamme tuottamaan taloustietoa Proshade-hankkeen aikana.
Toivotan rauhaisaa joulun aikaa ja marras-joulukuun sateiden jälkeen valoisampaa uutta vuotta!
Raija Sipilä, Käypä hoito -päätoimittaja