Takaisin Tulosta

Kyselylomakkeiden käyttö depression diagnosoinnissa

Vältä viisaasti
Erkki Isometsä ja Arja Tuunainen
8.1.2020

Älä tee depression diagnoosia pelkän oirekyselyn perusteella. Diagnoosi perustuu haastattelussa todettuihin oireisiin.

Depression oirekyselyt (PHQ-9, Beckin depressioasteikko, DEPS, ym.) ovat hyödyllisiä apuvälineitä depression kohdennetussa seulonnassa, sen vaikeusasteen kartoittamisessa ja hoitovasteen seurannassa. Diagnoosin tekemiseen ne ovat kuitenkin riittämätön tietolähde. Depressiodiagnoosi perustuu aina lääkärin tekemään kliiniseen haastatteluun.

Oirekyselyt eivät ole luotettava keino diagnoosin tekemiseen, koska

  1. depression diagnoosi edellyttää oireiden olevan kliinisesti merkittäviä. Kliinistä merkitystä ei pysty arvioimaan oirekyselyn vastauksista, vaan se arvioidaan haastattelun perusteella.
  2. osa depression kriteerioireista edellyttää lääkärin itse tekemiä havaintoja potilaasta. Tällaisia oireita ovat esimerkiksi psykomotoriset oireet kuten hidastuneisuus tai kiihtyneisyys.
  3. lääkärin arvio potilaan tilasta on ratkaisevassa asemassa silloin, kun tieto on ristiriitaista tai potilaan itsehavainnointi ja raportointi kyselyissä puutteellista. Havainnot olemuksen alakuloisuudesta ovat olennaisia esimerkiksi tilanteessa, jossa iäkkään potilaan näyttää olevan vaikea arvioida ja sanoittaa omaa mielialaansa, jota omaiset kuvaavat syvästi masentuneeksi.
  4. depression oireissa on usein merkittävää ajallista vaihtelua. Oireasteikkojen kartoittama aikaikkuna vaihtelee tämänhetkisestä mielialasta (Beckin depressioasteikko) viimeisen kahden viikon aikaiseen mielialaan (PHQ-9). Depression diagnoosi edellyttää oireilta kliinisen merkittävyyden lisäksi ajallista vallitsevuutta ja yli kahden viikon kestoa. Pelkän oiremittarin varassa toimiminen voi johtaa ylidiagnostiikkaan, jos potilaalla on esimerkiksi äkillisen kriisin vuoksi lyhytkestoisesti vaikeita kuormitusoireita. Jo viikkoa myöhemmin oirepisteet ovat voineet selvästi laskea.

Depression oiremittareiden perusteella tehtyjä diagnooseja on verrattu huolellisessa strukturoidussa haastattelussa tehtyihin depressiodiagnooseihin. Oiremittareista kahden viimeisen viikon oirekuvaa kartoittava PHQ-9 vastaa kysymystensä keston ja sisällön osalta parhaiten diagnostiikassa esitettyjä kysymyksiä. PHQ-9:n pistemäärä ≥ 10 on tavanomainen seulapositiivisuuden raja-arvo DSM-IV:n, DSM-5:n tai ICD-10:n mukaiselle masennustilan diagnoosille. Tuoreessa meta-analyysissä (58 tutkimusta, potilaita 17 357) tämä raja-arvo oli toimivin [1]. Sen herkkyys oli 88 % ja tarkkuus (spesifisyys) 85 %, eli tulos oli depressioseulaksi hyvä. Positiivisen seulatuloksen positiivinen ennustearvo riippuu myös tutkittavan sairauden esiintyvyydestä. Kun depression pisteprevalenssi perusterveydenhuollossa on yleensä 10 %:n luokkaa, johtaisi kohdentamaton seulonta siihen, että yli puolet seulapositiivisista potilaista olisi ”vääriä positiivisia”. Huolellisessa diagnostisessa haastattelussa heidän oireensa eivät vielä täyttäisi depressiodiagnoosin kriteereitä. Vastaavasti myös pieni noin 1 %:n suuruinen ryhmä seulanegatiivisia depressiotapauksia jäisi kyselyllä tunnistamatta. Tämän vuoksi on tärkeää, että lääkäri arvioi potilaan tilannetta haastattelemalla.

 

Lähteet: Depressio Käypä hoito -suositus «Depressio»1
[1] Levis B, Benedetti A, Thombs BD ym. Accuracy of Patient Health Questionnaire-9 (PHQ-9) for screening to detect major depression: individual participant data meta-analysis. BMJ 2019;365:l1476 «PMID: 30967483»PubMed
Implementoinnin esteet ja edistäjät: Esteet:
Ammattilaisten puuttuvat tai vanhentuneet tiedot tai asenteet.
Ammattilaisten kykenemättömyys huolelliseen potilaan tutkimiseen esim. kiireen tai työpaineen vuoksi.
Edistäjät:
Ammattilaisten koulutus ja ohjaus.
Riittävät henkilöstöresurssit.
Toimintamallien arviointi ja parantaminen työyhteisössä.