Käypä hoito -suositus «Syömishäiriöt»1 ja lyhyt abstrakti englanniksi «Eating disorders»2
Syömishäiriöistä tulee aktiivisesti kysyä potilaalta, jos epäily niiden mahdollisuudesta herää. Syömishäiriöiden hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoitona. Varhainen hoitoon pääsy ja aktiivinen hoito-ote parantavat ennustetta. Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luominen sekä tiedollinen ohjaus ja psyykkinen tuki käyttäytymisen muutokseen ovat oleellisia.
Hoidon onnistumisen kannalta potilaan oma valmius paranemiseen ja käyttäytymistapojen muutokseen on tärkeää. Aluksi hoito kohdistuu ravitsemustilan korjaamiseen. Myös erilaiset terapeuttiset ja psykososiaaliset lähestymistavat ovat syömishäiriöiden hoidossa keskeisiä, koska tavoitteena on psyykkisen häiriön hoitaminen. Perheiden tai läheisten mukanaolo hoidossa on tärkeää. Lääkityksestä saattaa olla apua ahmimis- ja ahmintahäiriön hoidossa, mutta laihuushäiriön ydinoireet lievittyvät lääkehoidolla vain harvoin.
Syömishäiriöt ovat nuorilla ja nuorilla aikuisilla naisilla yleisiä mielenterveydenhäiriöitä, joihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi psyykkisen, fyysisen tai sosiaalisen toimintakyvyn häiriintyminen. Raja syömishäiriön ja normaalikäyttäytymisen välillä on liukuva. Yhtäaikaiset muut häiriöt ovat tavallisia syömishäiriötä sairastavilla.
Syömishäiriön mahdollisuutta on aktiivisesti selvitettävä. SCOFF-syömishäiriöseula soveltuu hyvin seulontaan erityisesti koulu- ja perusterveydenhuollossa. Tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sekä varhainen puuttuminen ja hoitoonohjaus voivat lyhentää sairastamisaikaa ja parantaa ennustetta. Joskus jo pieni puuttuminen auttaa.
Perusterveydenhuollossa tunnistetaan syömishäiriöt, tehdään somaattinen tutkimus ja hoidetaan lievemmät häiriöt. Tarvittaessa potilas ohjataan erikoissairaanhoitoon. Ellei potilaan hoito erikoissairaanhoidossa edisty, kannattaa konsultoida tai ohjata potilas arvioon syömishäiriöihin perehtyneeseen moniammatilliseen työryhmään. Alueelliset hoitopolut selkeyttävät hoidon organisaatiota ja porrastusta.
Syömishäiriöiden hoito pyritään toteuttamaan ensisijaisesti avohoitona. Päiväsairaalahoidon tai ympärivuorokautisen psykiatrisen sairaalahoidon tehosta ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä (lapset ja nuoret «Päiväsairaalahoidon tehosta syömishäiriöiden hoidossa 8–18-vuotiailla lapsilla ja nuorilla ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä.»D, aikuiset «Päiväsairaalahoidon tehosta syömishäriöiden hoidossa ei ole vakuuttavaa tutkimusnäyttöä aikuisilla.»D). Osastohoitoa voidaan tarvita, jos potilaalla on vaikea aliravitsemustila, hengenvaarallinen somaattinen komplikaatio tai muu samanaikainen vakava mielenterveydenhäiriö tai jos avohoito ei ole riittänyt.
Hoidon tavoitteena on säännöllistää syömiskäyttäytyminen, lopettaa rajut laihdutusyritykset, korjata ravitsemustila, saada fyysistä terveyttä uhkaavat oireet loppumaan ja lievittää ja hoitaa psyykkisiä oireita. Tiedollisen ohjauksen (psykoedukaatio) tulee aina sisältyä hoitoon. Vaikka syömishäiriö aiheuttaa psyykkistä kärsimystä, myös siitä toipuminen on usein vaikeaa ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.
Ahmimis- ja ahmintahäiriössä perusterveydenhuollossa toteutettava ohjattu itsehoito voi olla osalle riittävä hoito. Se sopii erityisesti ensivaiheen hoidoksi. Ahmintahäiriön hoitoon on käytettävissä suomen- ja ruotsinkielinen internetpohjainen ”Irti ahminnasta” -itsehoito-ohjelma «https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/irtiahminnasta/Pages/default.aspx»1. Kansainvälisiä itsehoito-ohjelmia ja terapioita on tarjolla kaikkiin syömishäiriöihin.
Laihuushäiriötä sairastavan ravitsemustila on suositeltavaa korjata nopeasti. Tavoitteena on normaali paino (WHO: BMI ≥ 18,5 kg/m2). Ateriasuunnitelman tulisi pohjautua täsmäsyömiseen (säännöllinen ateriarytmi, monipuolinen ruokavalio riittävällä energiamäärällä). Aikuisten laihuushäiriön avohoidossa mikään yksittäinen yksilöpsykoterapiamuoto ei ole osoittautunut tavanomaista hoitoa paremmaksi «Mikään yksittäinen yksilöterapiamuoto ei ilmeisesti ole muita parempi aikuisten laihuushäiriöpotilaiden avohoidossa.»B. Perhepohjainen hoito on 12–18-vuotiailla laihuushäiriötä sairastavilla tehokkaampaa kuin yksilökeskeinen terapia «Perhepohjainen hoito (FBT) on ilmeisesti 12–18-vuotiaille laihuushäiriötä sairastaville nuorille 12 kuukauden seurannassa tehokkaampaa kuin yksilökeskeinen terapia (AFT).»B.
Samanaikaissairauksien hoito on myös huomioitava.
Laihuushäiriöpotilasta 50–70 % toipuu somaattisesti täysin, 20–30 %:lla oireilu jatkuu ja 10–20 %:lla sairaus kroonistuu. Ahmimishäiriö on kulultaan usein jaksottainen tai aaltoileva, ja siitä toipuu kokonaan 45–55 % potilaista. Ahmintahäiriö taas on usein pitkäaikainen ja kulultaan aaltoileva. Kuolemanriski muuhun saman ikäiseen väestöön verrattuna on laihuushäiriötä sairastavilla yli kuusinkertainen, ahmimishäiriötä sairastavilla lähes kolminkertainen ja ahmintahäiriötä sairastavilla lähes kaksinkertainen.
Suojaavia tekijöitä ovat terveelliset ruokailutottumukset, hyväksyvä suhtautuminen omaan vartaloon ja kokoon, myönteinen käsitys itsestä ja hyvä itsetunto sekä hyvä sosiaalinen tuki. Erityisesti lasten ja nuorten kannustus ja tukeminen muovaa itsetuntoa positiiviseksi ja voi siten ehkäistä myös syömishäiriöitä. Vanhemmilla, koululla ja medialla on asiassa keskeinen merkitys. Työryhmä suosittelee perheen yhteisiä aterioita.
Jaana Suokas (pj.)
Heidi Alenius
Hanna Ebeling
Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu
Leea Järvi
Minna Koskinen
Eila Laukkanen
Katarina Meskanen
Laure Morin-Papunen
Anita Ryöppönen
Ulla Salonen
Päivi Tossavainen
Piia Vuorela (Käypä hoito -toimittaja)