Syömishäiriöt

Yleisyys

• Suomessa syömishäiriön on varhaisaikuisuuteen mennessä sairastanut 10,5 % nuorista aikuisista (17,9 % nuorista naisista ja 2,4 % miehistä).
  • Anoreksian (laihuushäiriön) esiintyvyys on naisilla 6,2 % ja miehillä 0,3 %.
  • Bulimian (ahmimishäiriön) esiintyvyys on naisilla 2,4 % ja miehillä 0,16 %.
  • BEDin (ahmintahäiriön) esiintyvyys on naisilla 0,6 % ja miehillä 0,3 %.
  • Muiden syömishäiriöiden esiintyvyys on naisilla 9 % ja miehillä 1,8 %.
• Ruotsissa 2,0 % 6–12-vuotiaista lapsista on sairastanut ARFIDia (syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriötä).
• Maailmanlaajuisesti sairaalahoitoa vaativien syömishäiriöiden ilmaantuvuus lisääntyi 48 % COVID-19-pandemian aikana.

Epäily ja tunnistaminen

• Syömishäiriön mahdollisuutta voi selvittää parilla suoralla kysymyksellä, minkä jälkeen voi jatkaa tarkentavilla kysymyksillä häiriön luonteesta ja vaikeusasteesta. Kysymykset tulee suhteuttaa ikätasoon.
  • Sopivia aloituskysymyksiä ovat esimerkiksi: "Oletko itse tai onko joku muu ollut huolissaan syömisestäsi tai painostasi?", "Onko sinulla joskus ollut syömishäiriötä?" ja "Syötkö joskus poikkeuksellisen suuria määriä ruokaa lyhyessä ajassa?"
• Syömisen häiriintyminen käynnistyy usein elämänmuutoksen, ulkonäköpaineiden, terveellisen tai liikunnallisen elämäntavan tavoittelun tai stressin ja masennuksen laukaisemana.
  • Anoreksian ja bulimian tavalliset ensioireet liittyvät tyypillisesti yrityksiin vaikuttaa kehon painoon, muotoon ja ulkonäköön. BEDin tyypillinen ensioire on syömisen hallitsemattomuus.
• Tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, varhainen puuttuminen ja hoitoon ohjaus ovat yhteydessä lyhyempään sairastamisaikaan, vähäisempään osastohoidon tarpeeseen ja parempaan ennusteeseen.

Samanaikaissairaudet

• Useat psykiatriset samanaikaissairaudet ovat tavallisia syömishäiriöitä sairastavilla ja joidenkin somaattisten sairauksien ja oireiden riski on suurentunut.
• Osalla syömishäiriötä sairastavista on tiedonkäsittelyyn, tarkkaavuuteen, toiminnanohjaukseen ja sosiaaliseen havaitsemisen liittyviä neuropsykologisia erityispiirteitä.
• Diagnostiikassa on huomioitava, että vajaaravitsemukseen liittyy usein mielialan vaihtelua, ahdistuneisuutta, lisääntynyttä toimeliaisuutta sekä joustamattoman, pakonomaisen toiminnan korostumista.

Lisääntymisterveys

• Raskaudenehkäisy on tärkeää huomioida, sillä raskaus on syömishäiriötä sairastavilla naisilla tavallista useammin suunnittelematon.
• Syömishäiriötä sairastavat odottajat (riskiraskaus) tulee ohjata äitiyspoliklinikan seurantaan ja syömishäiriön hoidon piiriin.

Potilaan tutkiminen

• Selvitetään, onko potilaalla syömishäiriö ja muita psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia ja oireita.
• Kartoitetaan häiriintyneen syömiskäyttäytymisen piirteet, vakavuus ja kesto.
• Arvioidaan ravitsemustila ja selvitetään paino- ja kasvuanamneesi (lapset ja nuoret).
• Otetaan tarvittavat laboratoriotutkimukset.
• Arvioidaan potilaan iänmukaista psyykkistä kehitystä ja toimintakykyä sekä lasten ja nuorten kohdalla perheen vuorovaikutusta ja huoltajien toimintakykyä syömishäiriökäyttäytymisen osalta.
• Tuetaan ja motivoidaan sairastunutta ja läheisiä häiriintyneen syömiskäyttäytymisen muutokseen ja tehdään hoitosuunnitelma.

Hoito

• Hoitosuhteen laadulla on syömishäiriöiden hoidossa korostunut merkitys; ammattilaisen vastuulla on tehdä parhaansa, jotta suhde olisi psykologisesti turvallinen.
• Pääsääntöisesti läheisten tai perheen mukanaolo hoidossa on tärkeää, ja alaikäisten potilaiden hoidossa huoltajien mukanaolo on usein välttämätöntä.
• Psykoedukaation tulee kuulua syömishäiriöiden arviointiin ja hoitoon. Psykoedukaatio voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisesti omana interventionaan tai muun hoidon osana.
• Kaikkien syömishäiriöiden hoito pohjautuu säännölliseen, joustavaan, määrältään riittävään ja monipuoliseen syömiseen.
• Psykososiaalinen hoito integroidaan saumattomasti kaikkeen hoitoon alusta lähtien, ja sitä tulee tarjota riittävästi muun hoidon tukena, ei sen vaihtoehtona. Syömishäiriöiden hoidossa useat psykoterapiamuodot ovat vaikuttavia.
• Lääkehoitoja käytetään pääsääntöisesti syömishäiriöiden psykososiaalisten hoitojen tukena.
• Syömishäiriöpotilailla voi esiintyä hengenvaarallisia vajaaravitsemustilaan tai tyhjentäytymiskäyttäytymiseen liittyviä somaattisia komplikaatioita. Näiden tunnistaminen ja päivystyksellinen hoito on ensiarvoisen tärkeää.
• Samanaikaiset psyykkiset häiriöt ja oireet ja somaattiset sairaudet ja oireet tulee hoitaa aktiivisesti.
• Työryhmä suosittelee vajaaravitsemustilan korjaamista nopeasti sekä avo- että osastohoidossa, sillä vajaaravitsemustilan pitkittyminen lisää syömishäiriön pitkittymisen riskiä ja uhkaa lasten ja nuorten iänmukaista kasvua ja kehitystä.
• Ahmintaoireisissa syömishäiriöissä tulee huomioida painonhallintaan liittyvät kysymykset, jos potilas niin toivoo ja siihen on lääketieteelliset perusteet. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät elintavat ovat tällöinkin käyttäytymisen muutoksen keskiössä.
• Syömishäiriön hoitoa ei tule evätä potilaan heikon motivaation vuoksi. Muutosmotivaatio, "toipumisrohkeus", voidaan valita hoidon kohteeksi.
  • Syömishäiriöoireet voivat antaa sairastuneelle turvaa ja turruttaa vaikeita tunteita ja ahdistusta.
  • Oireiden psykologisen funktion ymmärrys on olennaista.
• Toipumisen etenemisen merkkejä ovat syömiskäyttäytymisen normalisoituminen, vajaaravitsemuksen korjaantuminen, ruokaan liittyvän pakonomaisen ajattelun ja muiden psyykkisten oireiden lievittyminen, sosiaalisen toimintakyvyn koheneminen sekä lapsilla ja nuorilla ikätasoisen kehityksen eteneminen.

Hoidon porrastus

• Hyvinvointialueilla tulee olla selkeä syömishäiriöiden diagnostiikkaa ja hoitoa koskeva ohjeistus ja paikallisen hoitoketjun kuvaus.
  • Muun muassa varhaiseen tunnistamiseen, hoitoviiveiden minimointiin, somaattisen tilan arviointiin ja itsetuhoisen syömishäiriöpotilaan tarvitsemaan tukeen tulee panostaa.
• Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisestä työnjaosta ja yhteistyöstä sovittaessa huomioidaan paikalliset osaajaresurssit ja työnjako. Hoitoon pääsyn on oltava yhdenvertaista.
• Työryhmä suosittelee, että syömishäiriöiden hoitoa kehitetään suuntaan, jossa vakavia syömishäiriöitä sairastavat potilaat hoidetaan syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneen moniammatillisen tiimin toimesta.
  • Psyykkinen samanaikaissairastavuus on vakava-asteisissa syömishäiriöissä niihin kietoutunutta ja hoidon tulee kohdistua kokonaisuuteen ja huomioida somaattiset sairaudet ja oireet.
• Osaamista syömishäiriöistä ja niiden hoidosta tulee palvelujärjestelmässä kehittää alueelliset tarpeet huomioiden.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistys ry:n, Suomen Nuorisopsykiatrinen yhdistys ry:n ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä

Anu Raevuori (pj.)

Anu-Maria Fabritius

Rasmus Isomaa

Anna Keski-Rahkonen

Jorma Komulainen (Käypä hoito -toimittaja)

Tanja Kuiri-Hänninen

Tanja Laukkala (Käypä hoito -toimittaja)

Milla Linna

Katarina Meskanen

Svetlana Oshukova

Anu Ruusunen

Emma Saure

Yasmina Silén

Monica Ålgars