Maksakirroosi

Diagnostiikka

• Maksakirroosia epäiltäessä ja varhaisvaiheen diagnostiikassa hyödynnytetään potilaan kliinistä arviointia, fibroositestejä (FIB-4, ELF) ja elastografiatutkimusta.
• Pitkälle edennyt maksakirroosi voidaan usein diagnosoida kliinisten, biokemiallisten ja radiologisten löydösten yhdistelmän perusteella. Biopsiaa tarvitaan harvemmin kirroosin toteamiseen.
• Maksakirroosin vaikeusasteen ja ennusteen määrittämiseen käytetään yleisimmin Child–Pughin luokitusta sekä Model for End-stage Liver Disease (MELD) -pisteytystä.
• Portahypertension ja variksien selvittämiseen käytetään elastografiatutkimusta, gastroskopiaa ja kuvantamista.
• Komplikaatioiden diagnostiikassa hyödynnetään muun muassa gastroskopiaa, kuvantamista ja enkefalopatiatestejä.

Hoito ja seuranta

• Kirroosin hoidon ja seurannan tavoitteena on hidastaa tai estää taudin etenemistä, suojata maksaa lisävaurioilta sekä ennaltaehkäistä ja hoitaa kirroosin komplikaatioita (dekompensaatiota).
• Potilaan ja potilaan omaisten kannattaa tehdä oireseurantaa. Osa oireista vaatii välitöntä arviota ja osaan tulee reagoida nopeasti, muttei kuitenkaan päivystyksellisesti.
• Maksakirroosipotilasta tulisi arvioida 6–12 kuukauden välein, jos maksasairaus on kompensaatiossa. Seurannassa suositellaan soveltuvin osin hyödyntämään myös tehtävään koulutettua hoitajaa.
• Kuvassa «Maksakirroosin hoitomahdollisuudet»1 esitetään maksakirroosin eri vaiheiden hoitomahdollisuudet.
• Merkittävässä portahypertensiossa karvediloli vähentää komplikaatioita ja kuolemia.
• Metabolisten riskitekijöiden hoitaminen ja alkoholinkäytön lopettaminen on tärkeää kirroosin etiologiasta riippumatta. Alkoholimaksasairaalle tulee aina tehdä päihteiden käyttöhäiriön tilannearvio ja tarvittaessa päihdehoitosuunnitelma.
• Ravitsemustilaa tulee arvioida seurantakäynneillä vähintään kysymällä ruokahalusta, mahdollisista muutoksista syödyn ruoan määrässä ja painon muutoksista.
• Rutiinimaista kuvantamisseurantaa suositellaan vain niille kirroosipotilaille, joilla arvioidaan olevan suuri hepatosellulaarisen karsinooman (HCC) riski.
• Maksakirroosipotilaan lääkehoidot on yksilöitävä maksan toiminnan (Child–Pugh-luokka), munuaisten toiminnan, ravitsemustilan, potilaan hoitomyöntyvyyden, alkoholin liikakäytön ja mahdollisten lääkkeiden yhteisvaikutusten mukaan.

Kuva 1.

Maksakirroosin hoitomahdollisuudet.

Reproduced with permission from [JAMA. 2023. 329(18):1589-1602]. Copyright © (2023) American Medical Association. All rights reserved, including those for text and data mining, AI training, and similar technologies.

Kuntoutus

• Ajo- ja työkyvyn arviointi on olennaista. Työkyvyn arvioinnin ja työssä selviytymisen tuen saa parhaiten työterveyshuollosta, jossa tunnetaan työolosuhteet ja johon potilas voidaan ohjata.
• Toimintakykyä ja työkykyä tulee tukea heti siinä vaiheessa, kun diagnoosi on varmistunut.

Toimenpiteet

• Maksakirroosipotilaan tilanne tulee optimoida ennen leikkaus- ja muita toimenpiteitä.
• Maksansiirto on valikoitujen maksakirroosia sairastavien potilaiden hoitomuoto, jota tulisi harkita, kun kirroosiin liittyy vaikea dekompensaatio, hepatosellulaarinen karsinooma (HCC) tai elämänlaadun merkittävä heikentyminen.

Palliatiivinen ja saattohoito

• Varhainen integrointi eli palliatiivisen hoidon aloittaminen ja toteuttaminen samanaikaisesti aktiivisen hoidon kanssa kuuluu myös maksakirroosipotilaille. Palliatiivista hoitoa voidaan antaa myös kuratiivisesti hoidettaville potilaille (maksansiirtoa odottavat potilaat).

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistys r.y:n asettama työryhmä

Perttu Arkkila (puheenjohtaja)

Arno Nordin (kokoava kirjoittaja)

Johanna Arola

Anna Lempiäinen

Minna Majuri

Eero Mervaala (Käypä hoito -toimittaja)

Ville Männistö

Helka Parviainen

Jukka Ronkainen

Kimmo Salminen

Fredrik Åberg