Takaisin

Beetainterferoni 1a:n vaikutus pahenemisvaiheiden määrään, magneettikuvauslöydöksiin ja toimintakykyyn aaltomaisessa MS-taudissa

Näytönastekatsaukset
Irina Elovaara ja Sari Atula
5.2.2019

Näytön aste: A

Beetainterferoni 1a vähentää pahenemisvaiheiden määrää ja magneettikuvauksella (MK) arvioitavaa taudin aktiivisuutta aaltomaisessa MS-taudissa.

Satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa monikeskustutkimuksessa «Jacobs LD, Cookfair DL, Rudick RA ym. Intramuscula...»1 aaltomaista MS-tautia sairastavat potilaat (EDSS 1,0–3,5) saivat beetainterferoni 1a:ta 6 MIU (30 µg, n = 158) tai lumetta (n = 143) kerran viikossa pistoksena lihakseen. Ensisijainen päätetapahtuma oli toimintakyvyn heikkenemistä estävä vaikutus mitattuna vähintään 1,0 EDSS-pisteen lisäyksenä 2 vuoden aikana. Potilaista 57 % oli hoidossa vähintään 2 vuotta ennen tulosten arvioimista.

Tutkimuksen keskeytti ennenaikaisesti 7,6 % potilaista. Beetainterferoni 1a vähensi pahenemisvaiheiden määrää 18 % verrattuna lumehoitoon, kun mukana olivat kaikki tutkimukseen osallistuneet, myös alle 24 kuukautta (p = 0,03) mukana olleet. Kun verrattiin vähintään 24 kuukautta hoidettuja potilaita, vähentymä oli 32 % (p = 0,04).

Beetainterferoniryhmässä havaittiin taudin aktiivisuutta kuvaavien uusien (p = 0,006), suurenevien (p = 0,024) ja uusien suurenevien magneettikuvausmuutosten (MK) vähenemistä (p = 0,002) lumeryhmään nähden «Simon JH, Jacobs LD, Campion M ym. Magnetic resona...»4.

Toimintakyvyn heikkenemistä todettiin 2 vuoden aikana 21 %:lla hoitoryhmässä ja 33 %:lla lumeryhmässä (p = 0,02). Todennäköisyys toimintakyvyn pysyvään heikkenemiseen toisena tutkimusvuonna oli hoitoryhmässä 10,8 % ja lumeryhmässä 16,5 % «Jacobs LD, Cookfair DL, Rudick RA ym. Intramuscula...»1.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa monikeskustutkimuksessa «Randomised double-blind placebo-controlled study o...»2 aaltomaista MS-tautia sairastavat potilaat (EDSS 0–5,0) saivat joko beetainterferoni 1a:ta 6 MIU (22 µg, n = 189) tai 12 MIU (44 µg, n = 184) tai lumetta (n = 187) 3 kertaa viikossa ihonalaisena pistoksena 2 vuoden ajan. Tutkimuksessa tarkasteltiin vaikutusta pahenemisvaiheiden määrään (ensisijainen päätetapahtuma), vaikutusta MK:ssa havaittuun taudin aktiivisuuteen (aktiivisten muutosten määrä T2- ja T1-painotteisissa gadoliniumilla tehostetuissa kuvauksissa), aikaa pahenemisvaiheisiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Potilaista 90 % jatkoi tutkimuksen loppuun.

Pahenemisvaiheiden määrä väheni molemmissa aktiivihoitoryhmissä (22 µg: -27 % ja 44 µg: -33 %, p < 0,0002). MK:ssa aktiiviset T2-muutokset vähenivät lumeeseen verrattuna (22 µg: 67 % ja 44 µg: 78 %, p < 0,0001). Suuremman annoksen osalta aktiiviset muutokset vähenivät enemmän (p < 0,001) ja taudin kokonaismuutokset vähenivät (22 µg: 1,2 % ja 44 µg: 3,8 %, p < 0,0001 verrattuna lumeeseen molemmilla annostasoilla) «Li DK, Paty DW. Magnetic resonance imaging results...»5.

Riski toimintakyvyn heikkenemiseen EDSS:llä mitattuna vähentyi 32 % ryhmässä 22 µg- ja 38 % ryhmässä 44 µg (p < 0,05 molemmissa ryhmissä) «Randomised double-blind placebo-controlled study o...»2.

4 vuoden seurantatutkimuksessa «Freedman MS and PRISMS Study Group. PRISMS 4-year ...»3 oli mukana 90 % alkuperäistutkimuksen potilaista. Tuolloin nähtiin, että lumehoidosta aktiivihoitoon siirtyneillä potilailla pahenemisvaiheet vähenivät 52–54 % verrattuna lumevaiheeseen (p < 0,0001). Lisäksi molemmat aktiivihoidon annosryhmät olivat parempia kuin lumehoito 4 vuoden aikana (p < 0,005). Aktiivihoitoa alusta lähtien saaneilla potilailla vuosittaisten pahenemisvaiheiden määrä väheni tasaisesti koko 4 vuoden tutkimusjakson ajan eikä ryhmien (22 µg ja 44 µg) välillä ollut merkitsevää eroa (p = 0,069). Aika toiseen pahenemisvaiheeseen oli pitempi ryhmässä 44 µg (5 kuukautta) ryhmään 22 µg verrattuna (3 kuukautta, p = 0,046).

Molemmat beetainterferoniannokset vähensivät sekä uusien aktiivien MK-muutosten syntyä että tautitaakan lisääntymistä MK:ssa verrattuna lumeeseen (p < 0,001). Suurempi annos (44 µg) oli pientä annosta (22 µg) tehokkaampi MK-mittareita tarkasteltaessa (p < 0,001).

Lisäksi todettiin annoksen 44 µg pidentävän merkitsevästi aikaa taudin etenemiseen EDSS:llä mitattuna 4 vuoden aikana (p = 0,01) ja annoksen 22 µg seurantavaiheen eli 3. ja 4. vuoden aikana. Lisäksi 44 µg:n hoitoannos vähensi vähintään 1 EDSS-pisteen lisäystä merkitsevästi verrattuna annokseen 22 µg (p = 0,03) tai lumeeseen (p = 0,005), vaikka lumeryhmä saikin tässä vaiheessa aktiivihoitoa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Jacobs LD, Cookfair DL, Rudick RA ym. Intramuscular interferon beta-1a for disease progression in relapsing multiple sclerosis. The Multiple Sclerosis Collaborative Research Group (MSCRG) Ann Neurol 1996;39:285-94 «PMID: 8602746»PubMed
  2. Randomised double-blind placebo-controlled study of interferon beta-1a in relapsing/remitting multiple sclerosis. PRISMS (Prevention of Relapses and Disability by Interferon beta-1a Subcutaneously in Multiple Sclerosis) Study Group. Lancet 1998;352:1498-504 «PMID: 9820297»PubMed
  3. Freedman MS and PRISMS Study Group. PRISMS 4-year results: Evidence of clinical dose effect of interferon beta-1a in relapsing MS. Neurology 2000;54:2350
  4. Simon JH, Jacobs LD, Campion M ym. Magnetic resonance studies of intramuscular interferon beta-1a for relapsing multiple sclerosis. The Multiple Sclerosis Collaborative Research Group. Ann Neurol 1998;43:79-87 «PMID: 9450771»PubMed
  5. Li DK, Paty DW. Magnetic resonance imaging results of the PRISMS trial: a randomized, double-blind, placebo-controlled study of interferon-beta1a in relapsing-remitting multiple sclerosis. Prevention of Relapses and Disability by Interferon-beta1a Subcutaneously in Multiple Sclerosis. Ann Neurol 1999;46:197-206 «PMID: 10443885»PubMed