Julkaistujen tapausselostusten ja tapaussarjojen systemaattinen katsaus «Rey JM, Walter G. Half a century of ECT use in you...»1 1940-luvulta vuoteen 1996 perustui 60 julkaisun 369 potilaan (ikä 18 vuotta tai alle) tietoihin. Potilaiden keski-ikä oli 15,4 vuotta (keskipoikkeama 2,2 vuotta), 5 potilasta oli alle 12 vuoden ikäisiä. Potilaista 154:sta oli raportoitu tieto diagnoosista ja hoitotuloksesta. Tutkijoiden arvion mukaan alkuperäisjulkaisujen taso oli heikko. Tutkijat arvioivat alkuperäisjulkaisuissa esitetyn kuvauksen perusteella hoitovasteen hoidon jälkeen ”remissio tai huomattava toipuminen”. Osassa tutkimuksista oli kuvattu 6 kuukauden seuranta. Seurannan aikana tutkijat arvioivat alkuperäisjulkaisuissa esitetyn kuvauksen perusteella potilaiden toimintakykyä. Raportoituja ECT-hoitokertoja oli keskimäärin 9,6 (keskipoikkeama 4,9, vaihteluväli 1–23). Depression vuoksi ECT:lla hoidetuista potilaista 63 %:lla todettiin remissio tai huomattava toipuminen hoidon päättyessä ja 72 %:lla hyvä toimintakyky 6 kuukauden seurannassa. Psykoottisen depression vuoksi hoidetuista 43 % todettiin remissio tai huomattava toipuminen hoidon päättyessä ja 50 %:lla hyvä toimintakyky 6 kuukauden seurannassa. Tutkijat totesivat lisätutkimuksen tarpeelliseksi.
Myöhemmässä katsauksessaan «Walter G, Rey JM, Mitchell PB. Practitioner review...»2, joka sisälsi edellä kuvatun katsauksen lisäksi 11 vuoden 1996 jälkeen julkaistua tutkimusta, kirjoittajat esittävät, että depression vuoksi ECT:lla hoidetuista potilaista 67 %:lla todettiin huomattava toipuminen tai remissio hoidon päättyessä. Psykoottisen depression vuoksi hoidetuista 71 %:lla todettiin huomattava toipuminen tai remissio hoidon päättyessä.
Ghaziuddin ym. (1996) julkaisivat 11 yliopistosairaalassa osastohoidossa olleen potilaan (10 tyttöä, keski-ikä 16,3 vuotta, keskipoikkeama 1,7 vuotta, vaihteluväli 13–18 vuotta) potilassarjan «Ghaziuddin N, King CA, Naylor MW ym. Electroconvul...»3 ECT-hoidon tuloksista. Potilaiden ensisijainen diagnoosi tuli olla DISC- (Diagnostic Interview for Children and Adolescents) tai K-SADS-haastatteluun perustuva vakava mielialahäiriö (CDRS-R summapistemäärä 55 tai yli), ja heillä tuli olla vähintään 3 epäonnistunutta masennuslääkehoitoyritystä (hoitoresistentti depressio). Hoidon tehoa arvioitiin muutoksella masennusoireissa (CDRS-R summapistemäärän muutos) ja muutoksena toimintakyvyssä (pistemäärä GAF-asteikolla). Potilaat saivat sähköhoitoa 3 kertaa viikossa. Hoitokertojen määrä arvioitiin kliinisen hoitovasteen perusteella. 10 potilasta sai 12 tai vähemmän hoitokertoja, yksi potilas sai 15 hoitokertaa. Hoidon aikana potilaiden masennusoireiden vakavuus väheni tilastollisesti merkitsevästi (CDRS-R-summapistemäärä hoidon alkaessa 73 ± 13 ja hoidon päättyessä 42 ± 14; p < 0,05). Myös potilaiden toimintakyky parani merkittävästi (GAF-asteikon pistemäärä hoidon alkaessa 11 ± 9,8 ja hoidon päättyessä 51 ± 18; p < 0,05). 7 potilaalla (64 %) todettiin hoitovaste (CDRS-R-summapistemäärä 40 tai vähemmän). Haittavaikutuksia todettiin vain hoitoa seuranneiden 12 tunnin aikana, ja ne kestivät tyypillisesti 1–4 tuntia. Yleisimpiä olivat päänsärky (80 %:lla potilaista), pahoinvointi ja oksentelu (64 %:lla potilaista).
Strober ym. (1998) kuvasivat avoimessa etenevässä tutkimuksessaan «Strober M, Rao U, DeAntonio M ym. Effects of elect...»4 10 lääkehoitoresistenttiä psykoottista depressiota sairastaneen 13–17-vuotiaan potilaan (7 tyttöä) potilaan ECT-hoidon tuloksia. Muutosta masennusoireissa arvioitiin hoidon aikana viikoittain HRSD-asteikolla ja lisäksi 1 ja 12 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen. Hoitovaste määriteltiin 50 % tai suuremmaksi vähenemäksi masennusoireissa (HRSD-asteikolla). Remissiossa HRSD-pistemäärän tuli olla 8 tai vähemmän. Potilaat saivat sähköhoitoa keskimäärin 12,1 kertaa (keskipoikkeama 2,42, vaihteluväli 10–18) 4–6 viikon aikana. Masennusoireet vähenivät hoidon aikana merkitsevästi (HRSD-pistemäärä hoidon alussa 33,90, keskipoikkeama 1,60 ja hoidon päättyessä 8,80, keskipoikkeama 4,54, p < 0,0001). Hoidon päättyessä 9:llä (90 %) potilaalla todettiin hoitovaste, 6 (60 %) oli remissiossa ja 3 (30 %) osittaisessa remissiossa. Kuukausi hoidon päättymisen jälkeen potilaiden HDRS-summapistemäärä oli keskimäärin 8,20 (keskipoikkeama 5,33), remissiossa ja osittaisessa remissiossa hoidon päättyessä olleet potilaat olivat edelleen remissiossa tai osittaisessa remissiossa. Vuoden kuluttua hoidon päättymisestä tieto oli käytettävissä 9 potilaasta, joista 6:lla ei ollut seurannan aikana merkittävää mielialaoireilua.
Yhdysvaltalaiseen hoitosuositukseen «Ghaziuddin N, Kutcher SP, Knapp P ym. Practice par...»5 kootun kirjallisuuskatsauksen mukaan eri häiriöissä hoitovaste sähköhoidolle vaihtelee 1990 jälkeen julkaistuissa tutkimuksissa välillä 50–100 %. Se on keskimäärin parempi nuorten vakavissa mielialahäiriöissä.
Yhdysvaltalaisessa retrospektiivisessa tutkimuksessa «Ghaziuddin N, Dumas S, Hodges E. Use of continuati...»6 kuvattiin 6 iältään 14–17-vuotiaan (2 tyttöä, keski-ikä 15,3 vuotta, keskipoikkeama 1,2 vuotta) hoitoresistenttiä depressiota sairastavan potilaan akuuttisähköhoitojakson jälkeen puoli vuotta tai pidempään saaman ylläpitosähköhoidon vaikutusta. Potilaille tehtiin neuropsykologiset tutkimukset (testipatteristot vaihtelivat) ennen ECT-hoitoa ja 4–81 viikkoa sen jälkeen. Potilaat saivat keskimäärin 37 (keskipoikkeama 4,7) ECT-hoitokertaa 17,3–60 viikon aikana. 5 kuudesta potilasta hyötyi selvästi hoidosta (4 saavutti remission ja 1 toipui huomattavasti). Kognitiivisissa toiminnoissa ei todettu eroa ennen ja jälkeen ECT-hoidon. Kirjoittajat arvioivat ylläpitosähköhoidon hyödylliseksi ja turvalliseksi nuorten hoitoresistentin depression hoidoks
Zhand ym. (2015) kuvasivat kanadalaisessa sairaalassa vuosina 2008–2013 hoidetun 13 potilaan (5 tyttöä, keski-ikä 14 vuotta, keskipoikkeama 4,5 vuotta, vaihteluväli 15–18 vuotta) potilassarjan «Zhand N, Courtney DB, Flament MF. Use of Electroco...»7 sähköhoidon tuloksia. Kaikilla tutkimukseen otetuilla potilailla tuli olla hoitoresistentti depressio (vähintään 3 epäonnistunutta lääkehoitoyritystä), Hoidon tehoa arvioitiin muutoksella masennusoireissa (BDI-II-summapistemäärän muutos). ”Luotettava paraneminen” masennusoireissa määriteltiin vähintään 10 pisteen vähenemäksi BDI-II-summapistemäärässä hoidon alusta, remissio edellytti lisäksi, että BDI-II-summapistemäärä oli 10 tai vähemmän. Kognitiivisia muutoksia arvioitiin MoCA-asteikolla (The Montreal Cognitive Assessment). Potilaat saivat sähköhoitoa 2–3 kertaa viikossa. Hoitokertojen määrä arvioitiin kliinisin perustein, se oli keskimäärin 14 (keskipoikkeama 4,5). Luotettava paraneminen todettiin 10 (77 %) potilaalla, 3 (23 %) saavutti remission. BDI-II-summapistemäärä pieneni hoidon aikana keskimäärin 16,8 pistettä (keskipoikkeama 7,4). 11 potilasta (85 %) raportoi kognitiivisia häiriöitä, 9 (69 %) lieviä ja 2 (15 %) keskivaikeita. MoCA-asteikon pisteissä ei todettu merkitseviä muutoksia hoidon alusta sen päättymiseen. Muita raportoituja haittavaikutuksia olivat päänsärky (n = 10; 77 %), lihaskivut (n = 9, 69 %), pahoinvointi (n = 3; 23 %) ja pidentynyt kouristus (n = 3, 23 %). Kaikki haittavaikutukset olivat ohimeneviä. Tutkijat arvioivat, että sähköhoito on nuorten hoitoresistentin depression potentiaalinen hoitovaihtoehto, mutta sen tehosta tarvitaan lisätutkimusta
Puffer ym. (2016) kuvasivat sairauskertomuksiin perustuen «Puffer CC, Wall CA, Huxsahl JE ym. A 20 Year Pract...»8 Yhdysvalloissa Mayo-klinikalla vuosina 1991–2013 osastohoidossa ECT-hoitoa saaneen 51 potilaan (30 tyttöä, keski-ikä 16,8 vuotta, keskipoikkeama 1,6 vuotta, vaihteluväli 12–19 vuotta) potilassarjan sähköhoidon tuloksista. Tiedot koottiin ensimmäisen ECT-hoidon aikaisista sairauskertomuksista. 2 tutkijaa luki toisistaan riippumatta sairauskertomukset ja arvioi potilaan oireet, diagnoosin ja ECT-hoidon perusteet. He tekivät myös CGI-S- ja CGI-I-arviot kustakin potilaasta ennen hoitoa ja sen jälkeen. Potilaista 33:lla (65 %) oli mielialahäiriö, 9:llä (18 %) psykoottinen häiriö ja 9:llä (18 %) katatonia. Potilaat saivat sähköhoitoa 1 kerran viikossa 6 viikon ajan ja sen jälkeen 2 viikon välein 6 viikon ajan. Hoitokertojen määrä oli keskimäärin 9,3 (keskipoikkeama 3,5, vaihteluväli 4–23). Mielialahäiriön vuoksi ECT-hoitoa saaneiden 33 potilaan CGI-S pisteet laskivat keskimäärin 2,05 (keskipoikkeama 0,86) pistettä (hoidon alkaessa CGI-S-pistemäärä 6,35, hoidon päättyessä 4,55). CGI-I-arvio hoidon päättyessä oli keskimäärin 2,05 (”paljon parantunut”). Yleisimpiä haittavaikutuksia olivat pahoinvointi (n = 8; 15,7 %), päänsärky (n = 7; 13,7 %) ja agitaatio (n = 4; 7,8 %). Tutkijat arvioivat sähköhoidon olevat nopeavaikutteinen ja suhteellisen turvallinen hoito.
Yleiskommentti:
Aivojen sähköhoidosta nuorten depressiossa ei ole julkaistu RCT-tutkimuksia. Julkaistujen potilastapausten ja tapaussarjojen valossa aivojen sähköhoito lienee perusteltua nuorten vaikeassa, muulle hoidolle vastaamattomassa ja psykoottisessa depressiossa. Tasokasta tutkimusta aiheesta tarvitaan.