Yhdysvaltalaisessa monikeskustutkimuksessa «Conry JA, Ng YT, Paolicchi JM ym. Clobazam in the ...»1 68 Lennox–Gastaut´n oireyhtymää sairastavaa, vähintään 12,5 kg painavaa, 2–26-vuotiasta (mediaani 7,4 vuotta) lasta satunnaistettiin sokkoutetusti saamaan klobatsaamia joko matalalla annoksella 0,25 mg/kg/vrk, maksimi 10 mg/vrk (32 lasta) tai korkealla annoksella 1 mg/kg/vrk, maksimi 40 mg/vrk (36 lasta) 4 viikon ajan 3 viikkoa kestäneen titraariovaiheen jälkeen. Kaikilla lapsilla oli 1–3 muuta epilepsialääkettä, joita ei tarkemmin raportoitu. Lennox–Gastaut´n oireyhtymän määritelmänä käytettiin EEG:ssä esiintyvää tai aiemmin esiintynyttä hidasta piikki-hidasaaltopurkausta ja multifokaalisia piikkejä. Drop-kohtaukset määriteltiin toonisiksi, atoonisiksi tai myokloonisiksi kohtauksiksi, joissa potilas kaatuisi. Vagushermon stimulaattori ja aiempi kallosomia katsottiin 1 lääkitykseksi. Etenevä keskushermostosairaus oli poissulkukriteeri. Vanhemmat ohjattiin kohtausluokituksen tekemiseen kohtausvideoinnin avulla.
Ensisijainen lopputulosmuuttuja oli drop-kohtausten prosentuaalinen vähenemä 4 viikon baseline- ja 4 viikon ylläpitojakson välillä. Tulosten analysoinnissa käytettiin Wilcoxin signed-rank- ja rank-sum-testejä. Toissijaisia lopputulosmuuttujia olivat yli 25, yli 50, yli 75 ja 100 % kohtausvähenemän saavuttaneiden osuus, muiden kuin drop-kohtausten määrän vähenemä ja potilaiden yleisvoinnin muutos tutkijan ja vanhempien arvioimana 7-portaisella asteikolla.
Matalan annoksen ryhmästä tutkimuksen keskeytti 3/32 ja korkean annoksen ryhmästä 6/36 haittavaikutusten vuoksi. 7 poisjäänyttä jäi tulosten analysoinnin ulkopuolelle (3 matala annos, 4 korkea annos), koska heistä ei ollut yhtään seurantatietoa ylläpitoannoksen aikana.
Sekä matalan (0,24 ± 0,08 mg/kg/vrk) että korkean (0,93 ± 0,16 mg/kg/vrk) annoksen ryhmässä drop-kohtausten vähenemä oli merkitsevä (12 ± 122 %, p = 0,0162 ja 85 ± 16,8 %, p < 0,0001).
Yli 25 % kohtausten vähenemä todettiin matalan annoksen ryhmässä 18/32 ja korkean annoksen ryhmässä 32/36 (riskiero 33 %, 95 % luottamusväli 13–53 %, NNT 3, 95 % luottamusväli 2–8).
Yli 50 % kohtausten vähenemä todettiin matalan annoksen ryhmässä 12/32:lla ja korkean annoksen ryhmässä 30/36:lla (riskiero 46 %, 95 % luottamusväli 25–67 %, NNT 2 95 % luottamusväli 1–4).
Yli 75 % kohtausten vähenemä todettiin matalan annoksen ryhmässä 8/32:lla ja korkean annoksen ryhmässä 24/36:lla (riskiero 42 %, 95 % luottamusväli 20–63 %, NNT 2, 95 % luottamusväli 2–5).
100 % kohtausten vähenemä todettiin matalan annoksen ryhmässä 2/32 %:lla ja korkean annoksen ryhmässä 8/36:lla (riskiero 16 %, 95 % luottamusväli 0–32 %, NNT 6, 95 % luottamusväli 3–9 644).
Kohtaukset loppuivat kokonaan 22 %:lla isompaa annosta saaneilla ja 6 %:lla pientä annosta saaneilla, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Muut kuin lysähtämiskohtaukset vähenivät isompaa annosta saaneilla pientä annosta saavia enemmän (p = 0,02).
Vanhempien arvio paljon tai hyvin paljon kohentuneesta yleisvoinnista todettiin kaksoissokkovaiheen päättyessä (7 viikkoa) 12/28 matalan ja 27/29 korkean klobatsaamiannoksen potilaista (riskiero 50 %, 95 % luottamusväli 30–71 %, NNT 2, 95 % luottamusväli 1–3). Tutkijan toteamana vastaava ero havaittiin 13/29 matalan ja 30/32 korkean annoksen ryhmän potilailla (riskiero 49 %, 95 % luottamusväli 29–69 %, NNT 2, 95 % luottamusväli 1–3). Haittavaikutuksia esiintyi yhtä paljon matalaa ja korkeaa annosta saaneilla (lieviä 47 vs. 44 %, keskivaikeita 34 vs. 36 % ja vaikeita 3 vs. 6 %). Haittavaikutusten takia lääkityksen lopetti pientä annosta saaneista 4 % ja isompaa annosta saaneista 19 %. Kaikkien vaikeiden haittavaikutusten katsottiin johtuneen lääkityksestä riippumattomista syistä, eikä niiden takia lääkitystä tarvinnut lopettaa.
Kahden kansainvälisen monikeskustutkimuksen (mm. «Conry JA, Ng YT, Paolicchi JM ym. Clobazam in the ...»1) avoimessa jatkotutkimuksessa «Conry JA, Ng YT, Kernitsky L ym. Stable dosages of...»2 vuosina 2005–2012 kerättiin tietoa klobatsaamista lisälääkkeenä LGS:ssa. Vastemuuttujina olivat sekä kaatumis/lysähtämiskohtausten että kaikkien kohtausten määrän muutos alkutilanteeseen verrattuna (≥ 50 %, ≥ 75 % tai 100 % vähenemä kohtaustiheydessä alkutilanteeseen), tehon säilyminen, yleinen vointi sekä muiden epilepsialääkkeiden käyttö, kun klobatsaamiannos pysyi muuttumattomana.
Yhteensä 267 rekrytoidusta potilaasta 188 (70 %) pysyi tutkimuksessa mukana loppuun saakka. 207 potilaista oli Yhdysvalloista, joka oli ainoa maa, missä klobatsaamin käyttöaikaa ei ollut rajoitettu 2 vuoteen. Klobatsaamia käytti 44 potilasta 5 vuotta ja 11 potilasta 6 vuotta. Muutos alkutilanteen kohtaustiheyteen pysyi vakaana tutkimuksen aikana; lysähtämiskohtauksien vähenemän mediaani oli 85 % 1. vuonna, 87 % 2. vuonna, 92 % 3. vuonna, 97 % 4. vuonna ja 91 % vähenemä niillä potilailla, jotka käyttivät lääkettä 5 vuotta. Kohtausten kokonaismäärän vähenemä oli samansuuntainen (79–85 % vuosina 1–5). Potilaista, jotka saavuttivat 50 % lysähtämiskohtausten vähenemän 3 kuukauteen mennessä, 86 %:lla vaste säilyi 3 vuoden kohdalla, ja 47 % näistä potilaista oli kohtauksettomia lysähtämiskohtausten suhteen edelleen 3 vuoden kohdalla.
Vanhempien ja hoitavan lääkärin arvio potilaan yleisestä voinnista oli positiivinen: 80 % potilaista oli "erittäin paljon parempi" tai "paljon parempi" 3 vuoden kuluttua. Vain 43 potilaasta oli tiedossa muiden epilepsialääkkeiden käyttötiedot. Näistä potilaista 30 %:lla lääkkeiden määrä lisääntyi, 19 %:lla väheni ja 50 %:lla lääkkeiden määrässä ei ollut muutosta 5 vuoden kuluessa. Keskimääräinen klobatsaamiannos oli 0,90 mg/kg/vrk vuonna 1 ja 0,97 mg/kg/vrk vuonna 5, joten annosta ei ollut tarve merkittävästi nostaa ajan kuluessa. Turvallisuusprofiilissa tai haittavaikutuksissa ei ollut mitään poikkeavaa klobatsaamin aikaisempiin turvallisuus tuloksiin verrattuna.