Kyseessä oli kohorttitutkimus «Gelfand JM, Shin DB, Neimann AL ym. The risk of ly...»1, jonka aineisto kerättiin prospektiivisesti vuosien 1988 ja 2002 välisenä aikana Iso-Britannian yleislääkärien vastaanotoilta. Kohortin 149 203 tapauksella oli lievä psoriaasi ja 3 994 tapauksella vaikea psoriaasi. Tauti luokiteltiin vaikeaksi, jos potilas oli saanut PUVA-hoitoa tai sisäisiä psoriaasilääkityksiä. Psoriaatikoille valittiin samoilta lääkäriasemilta yhteensä 765 950 verrokkia, jotka eivät sairastaneet psoriaasia. Lymfoomien suhteellinen riski arvioitiin vähintään 6 kuukauden seurannan jälkeen. Seuranta-aika oli keskimäärin 4,5 vuotta. Uusia lymfoomatapauksia oli psoriaatikoissa 248 ja verrokeissa 970. Lymfooman ilmaantuvuus oli kontrolliväestössä 2,26/10 000 henkilövuotta (95 % luottamusväli 2,12–2,40) ja psoriaatikoilla 3,57/10 000 henkilövuotta (95 % luottamusväli 3,14–4,04). Psoriaatikoiden ikä- ja sukupuolivakioitu sairastumisriski lymfoomaan oli 1,49 (95 % luottamusväli 1,27–1,75). Psoriaasin aiheuttama väestön lisäriski oli 7,9/100 000 tapausta vuodessa. Hodgkinin lymfooman riski ei ollut lisääntynyt psoriaatikoilla (1,54; 95 % luottamusväli 0,99–2,40). Non-Hodgkin-lymfooman suhteellinen riski oli yhtä lailla matala 1,26 (95 % luottamusväli 1,04–1,52).
Ihon T-solulymfoomaan sairastui 43 psoriaatikkoa, ja siihen liittyvä suhteellinen riski oli merkitsevästi verrokkiväestöä suurempi 5,84 (95 % luottamusväli 3,61–9,44). Koska lymfooma on harvinainen sairaus, on sen absoluuttinen riski yksittäisen potilaan kohdalla kuitenkin pieni.
Retrospektiivisessä suomalaisessa kohorttitutkimuksessa «Hannuksela-Svahn A, Pukkala E, Läärä E ym. Psorias...»2 selvitettiin 5 687 suomalaisen psoriaatikon syöpäilmaantuvuus muuhun väestöön verrattuna. Tapaukset kerättiin sairaalapoistoilmoitusrekisteristä, joten psoriaasin vaikeusaste oli keskivaikea tai vaikea. Keskimääräinen seuranta-aika oli 14 vuotta.
Non-Hodgkin-lymfoomatapauksia oli 21 ja ilmaantuvuus 2,2-kertainen odotettuun verrattuna (95 % luottamusväli 1,4–3,4). Hodgkinin lymfoomariski oli 3,3-kertainen muuhun väestöön verrattuna (95 % luottamusväli 1,4–6,4), tapauksia oli 8. Non-Hodgkin-lymfooman syitä tutkittiin samasta kohortista kerätyssä tapaus-verrokkitutkimuksessa, jossa selvitettiin potilaiden saamat psoriaasihoidot. Mikään erityinen hoitomuoto ei lisännyt lymfoomariskiä tilastollisesti merkitsevästi.