Takaisin

SCID-II -haastattelu

Näytönastekatsaukset
Liisa Kantojärvi
19.2.2015

Näytön aste: C

SCID-II -haastattelu saattaa lisätä persoonallisuushäiriön diagnosoinnin osuvuutta.

Skodol työtovereineen vertasi 20 sairaalapotilaan aineistossa SCID-II-haastattelulla (Structured Clinical Interview for DSM-III-R) saatuja diagnooseja LEAD (longitudinal expert evaluation using all data) -arvion diagnooseihin «Skodol AE, Rosnick L, Kellman D ym. Validating str...»1. Molemmilla menetelmillä potilaille tuli useita persoonallisuushäiriödiagnooseja (SCID-haastattelu: 4,6/potilas ja LEAD-arvio: 4,1/potilas). SCID-haastattelun positiivinen ennustearvo (positive predictive power) vaihteli välillä 0,00–0,80, negatiivinen ennustearvo (negative predicitve power) 0,25–1,00 ja yleinen diagnostinen ennustearvo (overall diagnostic power) 0,45–0,95. Epävakaan persoonallisuushäiriön kohdalla positiivinen ennustearvo oli 1,00, negatiivinen ennustearvo 0,25 ja yleinen diagnostinen ennustearvo 0,85.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kommentti: Skodolin pienellä aineistolla (N = 20) tehdyn tutkimuksen mukaan SCID-II-haastattelulla saatua epävakaan persoonallisuuden diagnoosia voidaan pitää varsin luotettavana. Sen sijaan menetelmän negatiivinen ennustearvo (terveiden osuus kaikista haastattelunegatiivisista) oli tässä tutkimuksessa erittäin huono, vain 0,25. Menetelmää voidaan käyttää kliinisen diagnoosin varmistamiseen, mutta negatiivisella löydöksellä ei ole juuri merkitystä.

SCID-II- ja PDE (Personality Disorder Examination) -haastattelumenetelmiä verrattiin persoonallisuushäiriöiden diagnosoinnissa ja komorbiditeetin osoittamisessa «Oldham JM, Skodol AE, Kellman HD ym. Diagnosis of ...»2. Tutkimus suoritettiin 100:lla vaikeasti sairaalla persoonallisuushäiriöpotilaalla. Persoonallisuushäiriödiagnooseja diagnosoitiin enemmän SCID-II:lla (n = 290) kuin PDE:llä (n = 249). Ero saattaa tutkijoiden mukaan johtua SCID-II -haastattelun "halo-efektistä". Haastattelumenetelmien välillä oli konsensus eniten esiintyneiden persoonallisuushäiriöiden (epävakaa, estynyt ja riippuvainen) osalta. SCID-II antoi 6 häiriön osalta enemmän diagnooseja kuin PDE; 2 persoonallisuushäiriön (paranoidinen ja skitsoidi) kohdalla ero oli merkitsevä (p < 0,002) ja 2 häiriön (histrioninen, estynyt) kohdalla suuntaa-antava (p < 0,10). Yksimielisyys haastattelumenetelmien välillä vaihteli hyvästä (к = 0,66 (riippuvainen); к = 0,59 (antisosiaalinen); к = 0,58 (histrioninen)) heikkoon (к = 0,14 (skitsoidinen); к = 0,21 (paranoidinen)). Yleinen yksimielisyys menetelmien välillä todettiin kohtalaiseksi. Haastattelumenetelmillä todettiin erilainen komorbiditeetti persoonallisuushäiriöiden välillä. PDE:llä todettiin merkittävä komorbiditeetti 29 persoonallisuushäiriön välillä, kun vastaava komorbiditeetti SCID-II:lla oli 12 parin välillä. Haastattelumenetelmät todettiin erilaisiksi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

SCID-haastattelun (DSM-III-R) reliabiliteettia tutkittiin katsausartikkelissa «Segal DL, Hersen M, Van Hasselt VB. Reliability of...»3 (7 tutkimusta). SCID-II -haastattelun persoonallisuushäiriödiagnoosin kappa (к) vaihteli välillä 0,74–0,80 (3 tutkimusta). Epävakaan persoonallisuushäiriön kappa oli 0,63–0,87 (5 eri tutkimusta).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

First työtovereineen tutki SCID-II:n toistettavuutta tutkimuskertojen välillä (test-retest-reliabiliteetti) monikeskustutkimuksessa «First MB, Spitzer RL, Gibbon M ym. The structured ...»4 (103 potilasta, 181 verrokkia). Test-retest-reliabiliteetti oli potilailla к = 0,24–0,74 (vaativa – huomionhakuinen persoonallisuushäiriö) ja к = 0,40 (epävakaa persoonallisuushäiriö), kun taas toistettavuus oli verrokeilla к = 0,12–0,59 (itseä vahingoittava – vaativa persoonallisuushäiriö) ja к = 0,57 (epävakaa persoonallisuushäiriö epävakaan persoonallisuushäiriön osalta). Kokonaiskappa oli к = 0,24–0,76 (vaativa – antisosiaalinen persoonallisuushäiriö). Saatua test-retest-reliabiliteettia verrattiin eri persoonallisuushäiriöiden osalta muihin strukturoituihin tutkimusmenetelmiin, ja havaittiin, että DIPD (Diagnostic Interview for Personality Disorders) к = 0,46–0,85, SIDP (Structured Interview for the DSM-III Personality Disorders) к = 0,14–0,77, PDE (Personality Disorder Examination) к = 0,26–0,57, SCID-II к = 0,24–0,78. Epävakaan persoonallisuushäiriön osalta test-retest-reliabiliteetti oli: DIPD к = 0,85, SIDP к = 0,77, PDE к= 0,57 ja SCID-II к = 0,48. SCID-II todettiin reliabiliteetin ja validiteetin suhteen vastaavaksi kuin muut persoonallisuushäiriömittarit, mutta sen etuna on lyhyempi tutkimukseen kuluva aika.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

SCID-II-haastattelun (versio 2.0) toistettavuutta arvioitsijoiden välillä (inter-rater-reliabiliteetti) ja sisäistä vastaavuutta (internal consistency) tutkittiin potilailla (N = 231) parihaastatteluna «Maffei C, Fossati A, Agostoni I ym. Interrater rel...»5. Inter-rater -reliabiliteetti kategorisissa diagnooseissa oli Cohenin к = 0,48–0,98 (epävakaan persoonallisuushäiriön osalta к = 0,90, 95 % luottamusväli 0,80–1,00). Dimensionaalisissa arvioissa (intraclass correlation coefficient) toistettavuus oli к = 0,90–0,98 (epävakaa persoonallisuushäiriö к = 0,95, 95 % luottamusväli 0,93–0,96). Sisäinen konsistenssi oli tyydyttävä (к = 0,71–0,94). Toistettavuuteen arvioitsijoiden välillä ei tutkimuksen mukaan vaikuttanut se, oliko haastateltava avohoito- tai sairaalapotilas, eikä haastateltavan mahdollinen akseli I:n häiriö.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

SCID-II-haastattelun saksalaisen version lyhyen aikavälin (short-interval) test-retest interrater-reliabiliteettia (toistettavuus tutkimuskertojen ja arvioitsijoiden välillä) tutkittiin 43 terapiapotilaalla «Dreessen L, Arntz A. Short-interval test-retest in...»6. Tutkimuksessa ei käytetty haastattelua edeltävästi SCID-II-itsearviointilomaketta. Toistettavuus yhden tai useamman varman persoonallisuushäiriödiagnoosin kohdalla oli к = 0,53 (observed agreement 84 %). Mahdollisten diagnoosien kohdalla к = 0,56 (observed agreement 79 %). Yksittäisten persoonallisuushäiriöiden osalta kappa pystyttiin laskemaan vain estyneelle persoonallisuushäiriölle (к = 0,73). Spesifisten persoonallisuushäiriöiden osalta observed agreement oli 93–100 %. Persoonallisuushäiriöluokkien persoonallisuuspiirteiden (trait score) ja sisäinen korrelaatio ja summien (sum score) korrelaatiokerroin ICC (intraclass correlation coefficient) oli 0,49–0,86, (epävakaa persoonallisuushäiriö trait score 0,72, sum score 0,75). ICC pystyttiin laskemaan kaikille muille persoonallisuushäiriöille paitsi skitsoidiselle, narsistiselle ja antisosiaaliselle (C-tyyppi) persoonallisuushäiriölle. Ainoastaan histrionisen persoonallisuushäiriön kohdalla ICC oli heikko (ICCs < 0,40). ICC varmojen sekä mahdollisten persoonallisuushäiriöiden osalta osoitti hyvää yksimielisyyttä (agreement 0,67–0,71), samoin kuin kaikkien persoonallisuuspiirteiden (trait) ja summapistemäärän (sum score) osalta (ICC 0,72–0,73).

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Hollanninkielisen SCID-II-haastattelun lyhyen aikavälin toistettavuutta tutkimuskertojen ja arvioitsijoiden välillä (short-interval test-retest interrater-reliabiliteetti) arvioitiin 69 sairaala- ja avohoitopotilaan aineistossa 3 eri tutkimuskeskuksessa 10 kokeneen haastattelijan avulla «Weertman A, Arntz A, Dreessen L ym. Short-interval...»7. Kappa-arvo (к) yhden tai useamman persoonallisuushäiriön kohdalla oli 0,63 (observed agreement = 83 %), ja arvo oli korkeampi kuin aiemmissa SCID-II:lla (DSM-III-R) tehdyissä lyhyen aikavälin toistettavuustutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa ICC-arvot piirre- (trait) ja summapisteille (sum score) olivat hyviä tai erinomaisia (0,41–0,88) estyneen, vaativan, depressiivisen, epävakaan ja antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kohdalla. Poikkeuksena oli riippuvainen persoonallisuushäiriö, jonka ICC-arvot olivat heikot (< 0,40). Painotetut kappa-arvot pystyttiin laskemaan 33 persoonallisuuspiirteelle, joista 25:n ICC-arvot olivat suurempia kuin 0,40 osoittaen kohtalaista tai hyvää yksimielisyyttä (agreement) kahden eri arvioijan välillä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kirjallisuutta

  1. Skodol AE, Rosnick L, Kellman D ym. Validating structured DSM-III-R personality disorder assessments with longitudinal data. Am J Psychiatry 1988;145:1297-9 «PMID: 3421353»PubMed
  2. Oldham JM, Skodol AE, Kellman HD ym. Diagnosis of DSM-III-R personality disorders by two structured interviews: patterns of comorbidity. Am J Psychiatry 1992;149:213-20 «PMID: 1734742»PubMed
  3. Segal DL, Hersen M, Van Hasselt VB. Reliability of the Structured Clinical Interview for DSM-III-R: an evaluative review. Compr Psychiatry 1994;35:316-27 «PMID: 7956189»PubMed
  4. First MB, Spitzer RL, Gibbon M ym. The structured clinical interview for DSM-III Personality Disorders (SCID-II): part II: multi-site test–retest reliability study. J Pers Disord 1995:9:92–104
  5. Maffei C, Fossati A, Agostoni I ym. Interrater reliability and internal consistency of the structured clinical interview for DSM-IV axis II personality disorders (SCID-II), version 2.0. J Pers Disord 1997;11:279-84 «PMID: 9348491»PubMed
  6. Dreessen L, Arntz A. Short-interval test-retest interrater reliability of the Structured Clinical Interview for DSM-III-R personality disorders (SCID-II) in outpatients. J Pers Disord 1998;12:138-48
  7. Weertman A, Arntz A, Dreessen L ym. Short-interval test-retest interrater reliability of the Dutch version of the Structured Clinical Interview for DSM-IV personality disorders (SCID-II). J Pers Disord 2003;17:562-7 «PMID: 14744081»PubMed